Ukrainan konflikti/sota

Espanja on ollut hyvin aktiivinen aseiden lahjoitus rintamalla viime aikoina. En tunne maan poliittista ilmapiiriä, mutta hyvin kantavat länsimaiden vastuuta tällä hetkellä Ukrainan puolesta.
Ot. taas sorry. Hyvillä mielen jälkikasvun lakkiaisiin cavaa samppakaljan sijaan ostin.
Loma haaveillut espanja, hollanti, puola linjoille myös siirtyvät vielä joulukuussa ajatellun Ranskan ja Saksan sijaan.

Omia roposia en takin kääntäjille anna, menevät parempaan käyttöön sivistysmaissa😠
 
Varsinkin sodan alussa se kuilu oli valtava.

Mielenkiintoisinta on että jopa Putin kaikesta päätellen uskoi oman mediansa älyvapaaseen ja muutenkin järjettömään propagandaan heikoista ja pelkurimaisista ukranalaisista ja siihen että oma armeija on voittamaton ja hyvin varustettu tappokone. Vaikea kuvitella että tätä sotaa olisi ikinä käyty tässä muodossa jos Venäjä olisi ymmärtänyt ja osannut arvioida riskit ja oman suorituskykynsä oikein tai edes sen millaisia uhrauksia näin laajamittainen ja huonosti johdettu sota vaatii erityisesti kaluston ja upseeriston osalta. Sokerina pohjalla on vielä se että Venäjä uhrasi sodan alussa ihan surutta myös erikoisjoukkojaan ja se näkyy ihan varmasti monissa asioissa vielä pitkään.

Tykinruoka on tuossa maassa ihan kirjaimellisesti tykinruokaa jota voi uhrata miten paljon vaan jos sitä on riittävästi mutta nyt ei taida olla kun rintamakarkureita on maa tulvillaan, eikä Putin uskalla aloittaa liikekannallepanoa kun Moskova ja Pietari nousisivat kapinaan alta aikayksikön. Eturintamaan pakotetaan rammat ja puolisokeatkin mutta ei sillä pitkälle pötkitä. Jossain vaiheessa tykistökin hiljenee kun sitä surutta käytetään tunnista tuntiin ja päivästä päivään kaupunkeja ja siviilejä moukaroimaan.

Mitä virheellisiin olettamuksiin tulee niin heikoista ukrainalaisista on luultavasti heilahdettu jo toiseen äärilaitaan. Voisin helposti kuvitella että venäläisten rivisotilaiden keskuudessa ukrainalaisista on tullut jo jonkinlaisia kiiluvasilmäisiä petoja jotka vaanivat jokaisen puskan ja puun takana himoitsemassa venäläisten verta. Erityisesti panssarijoukot ja huoltojoukot näkevät ukrainalaisista ja Ukrainasta sellaisia painajaisia että tarvitsisivat jo mielenterveysammattilaisten apua :ROFLMAO:

Tilanne näyttää joillakin alueilla tällä hetkellä Ukrainan kannalta huonolta mutta uskoisin että Venäjän armeija on romahtamassa ja kun se lopulta romahtaa se tapahtuu nopeasti ja yllättäen. Uskallan jo veikata että ennen kesän loppua ollaan suunnilleen samassa tilanteessa missä oltiin ennen helmikuuta. Siitä eteenpäin on vaikeampi ennustaa. Krim voi hyvinkin jäädä ratkaisemattomaksi kysymykseksi tämänkin sodan jälkeen kun siitä Venäjä pitää kiinni kynsin ja hampain tasan niin kauan kun se on vähänkin mahdollista.
Eipä se tavallaan mikään ihme ole jos alkaa miettimään. Kävi vaan klassiset: kusi nousi päähän ja alettiin aliarvioimaan vihollista. Georgian kurmoottaminen, Krimin helppo nappaaminen, erilaiset toimet Itä-Ukrainassa, hybridioperaatiot ja sellaiset saivat ryssän kuvittelemaan, että se menestys jatkuu ikuisesti ja että vihollinen on paska. Ja samaahan mekin ajateltiin, harva kai täällä uskoi ryssän olevan noin surkea. Lopputuloksena iso määrä venäläistä pukkaa horsmaa (vai mitä auringonkukkaa se oli), osa on raajarikkoja tai hulluja ja loput taitaa kärsiä motivaatio-ongelmista.

Mutta vaikka se ei ole trendikästä sanoa, jopa ryssä oppii virheistään kun se maksaa siitä opista veristä hintaa. Missä määrin tämä näyttäytyy tulevaisuudessa käytännössä, toivottavasti arvioimme sitä Naton täysjäsenenä.
 
Tulee epäuskoinen olo kun tosissaan (?) kaivataan todisteita poliittisesti vuosikymmeniä aktiivisesti toimineen multimiljardöörin vaikutusvallasta. Really? Mitä jos lähde ei ole miellyttävö, sitten onkin pelkkää panettelua kaikki?

Soros on mm rahoittanut demokraattipuolueen poliittisten aktiivien vaalikampanjoita syyttäjiksi USAssa. Mutta jos on salaliittoteorioiden puhtoinen uhri niin poliittisen vaikutusvallan ostaminen on ihan kosher.

Eipä anneta sodan sumun peittää ihan kaikkea 100% todellista kähmintää.

Ei ole esittää New York Timesin tai Washington Postin otsikkoja aiheesta, mutta käykö New York Post ja Washington Times?


Eipä taida kenellekkään olla uutinen se että amerikan politiikassa raha puhuu. Soroksen kanssa rahaa politiikkaan syytävät vaikkapa Adelsonit ja Kochit mutta jostain syystä näistä ei kehitellä Kosmopoliittisia salaliittoja.
 
Tämä kuulostaa minusta ihan loogiselta, ynnä se että Severodonetskia ja Popasnan suuntaa lukuun ottamatta taistelutoiminta on ollut ylipäätään vähemmän intensiivistä kuin aiemmin. Jossain vaiheessa vedettiin täydellä höökillä koko rintaman pituudelta, ja silloin ryssältä saattoi Ukrainan ilmoitusten mukaan mennä viisikin sataa miestä päivässä.
Jostakin olin lukevinani viikkoja takaperin, että noihin Ukrainan ilmoittamiin miehittäjätappioihin ei luettaisiin mukaan DPR/LPR, Syyrialaisia eikä PMC-ryhmien jäseniä vaan ainoastaan venäjän sotilaspassin omaavaa porukkaa, eli palveluksessa olevia.

Jos venäjän strategia on marssittaa vain LPR joukkoja kaupunkitaisteluun, niin en ihmettelisi jos ukrainan ilmoittavat venäläisten tappioluvut olisivat pienempiä kaupunkitaisteluiden ajalta.

Kannattaa nämä minun muistelot ottaa hitusella suolaa kun en nopeasti löytänyt lähdettä.
 
Jos löytyy ranskan kielen taitajia, niin heille tämä pätkä CAESAR- haupitseista toiminnassa Ukrainassa on varmasti vielä mielenkiintoisempi. Itse en ikävä kyllä osaa ranskaa, ainoastaan ruuti paloi niin että minäkin ymmärsin. Englanniksi kuitenkin saatesanoja JimmySecUk:lta ja dokumentin tuottajalta:

Some excellent footage of the French CAESAR 155mm Howitzers in action in this report. You can see the system's key benefits - digital fire control computer making aiming simple and accurate, and high mobility, enabling the vehicle to quickly relocate after firing.
Our report on the #Caesar , these French guns delivered to the #Ukraine . With the elite of Ukrainian gunners on the front line of #Donbass
 
Mariupolin vallanneet venäläisjoukot ovat eristäneet satamakaupungin, jossa on ruumiiden ja roskan kasaantuessa meneillään koleraepidemia, kertoo Mariupolin pormestarin neuvonantaja Petro Andrjuštšenko.

– Sanaa ”kolera” on kuultu lisääntyvissä määrin kaupungin viranomaisten ja heidän esihenkilöidensä keskuudessa. Arvelemme epidemian jo alkaneen.

Andrjuštšenko on itse lähtenyt kaupungista sodan alkuvaiheessa.

Ukrainan terveysministeriö on Kyiv Independent -lehden mukaan varoittanut joukkohautojen ja veden niukkuuden moninkertaistaneet koleraepidemian riskin kaupungissa. Ukrainalaismedian lisäksi asiasta kertoi The Guardian.
 
Espanja on ollut hyvin aktiivinen aseiden lahjoitus rintamalla viime aikoina. En tunne maan poliittista ilmapiiriä, mutta hyvin kantavat länsimaiden vastuuta tällä hetkellä Ukrainan puolesta.
Ot. taas sorry. Hyvillä mielen jälkikasvun lakkiaisiin cavaa samppakaljan sijaan ostin.
Loma haaveillut espanja, hollanti, puola linjoille myös siirtyvät vielä joulukuussa ajatellun Ranskan ja Saksan sijaan.

Omia roposia en takin kääntäjille anna, menevät parempaan käyttöön sivistysmaissa😠

Itsekin olen seuraavan syysmatkani suunnitellut Puolaan ihan kunnioituksesta selkärankaisuutta kohtaan. Poliittisesti olen ihan eri mieltä heidän hallituksensa kanssa, mutta kevään toimista nousee hattu päästä ja korkealle.
 
Ilmeisesti T-64 on ollut Ukrainan taisteluvaunujen päätyyppi.

Paremman lähteen puutteessa Wikipediasta katsottuna Ukrainalla olisi pitänyt olla ennen sodan alkua aktiivipalveluksessa 410 T-64BV, 210 T-64BV 2017 ja 100 T-64BM Bulat - taistelupanssarivaunua.

Kysymys kuuluu että missä nämä ovat? Tappioita on varmasti tullut mutta noita vaunuja olisi pitänyt olla 720 rähinän alkaessa!

Ihmettelen tätä siksi kun esim. niitä Puolan lahjoittamia yli kahtasataa T-72 vaunua on hehkutettu ja pidetty jonain sateentekijänä mutta eihän ne ole, ellei nuo Ukrainan omat T-64:t ole poissa pelistä tyyliin 50 prosenttisesti tai yli...

En ole uutisvirrasta kuitenkaan bongannut uutisia massiivisista Ukrainan taisteluvaunutappioista.

Onko nuo Wikipedian luvut siis aivan hatusta vedettyjä ja onkohan siinä tapauksessa jossain luotettavampaa tilastoa Ukrainan todellisista tst-vaunumääristä ennen sodan alkua olemassa?

Sotaa on kestänyt kuitenkin jo sen verran kauan että en millään enää osta sitä selitystä että nuo vaunut odottavat vaan jossain piilossa sopivaa hetkeä ja olosuhteita vastahyökkäykselle jne.

Nuo numerot on poimittu Military Balancen vuoden 2021 julkaisusta. Military Balance on laatinut arvioitaan pitkään ja muistan että niiden todellisuudesta on väännetty kylmän sodan ajoista asti. Päätin naputella pienen taulukon, kun minulla sattuu olemaan pääsy useampaan 2000-luvun Military Balance julkaisuun. Laitoin taulukkoon vuosien 2021 ja 2022 Ukrainalle merkityt vaunumäärät koska ne ovat ajankohtaisia ja merkittäviä:

1654540372770.png

Jos siis heidän tietoihin on luottaminen, vaunumäärien pitäisi olla suurempia kuin mitä Wikipediassa. Toisaalta oma kokemus sanoo että Military Balance ei ole kaikista luotettavin lähde vaunumäärille tai ainakin siinä tahtoo olla välillä isojakin eroja kun vertaa muihin lähteisiin.

Jos käy katsomassa lostarmour.info nettisivun (tai kuten he itse vaativat heitä kutsuttavan: Lozt Armour) listaa Ukrainan armeijan menettämistä panssarivaunuista (date from: 19.2.2022, date to: 6.6.2022, operator: Ukraine, Type: tank) niin heillä on listattu 122 kpl menetettyjä panssarivaunuja. Oryxin listasta tiedetään ettei kaikista saada kuvatodisteita, mikäli siis uskotaan Ukrainan ilmoittamia numeroita ja verrataan Oryxin tietoihin. Lozt Armourin listassa voi myös olla vaunuja, jotka on saatu sotasaaliiksi, otettu käyttöön ja menetetty vasta sen jälkeen. Kaikki ei siis välttämättä ole Ukrainan alkuperäisten panssarijoukkojen määrästä pois. Minkä määrän voi arvioida Ukrainan menettämiksi? Vaikea sanoa, kaksi kertaa tuo arvio? Se olisi 244 kpl. Onko tuo 858 kpl käytettävissä vai onko siitä osa vain kirjavahvuudessa? 80% tuosta määrästä on silti 686 kpl. Toisaalta jos vaunut on hajautettu useammalle sektorille niin tuo määrä on äkkiä käytetty. Voima voimaa vastaan, joten jos Venäjällä on vaunuja melkein koko rintaman mitalla niin Ukrainalla lienee myös? Ehkä Donbassiin keskitetty enemmän?

En usko että kukaan on pitänyt Puolan T-72M1 vaunuja "sateentekijöinä", täällä tuntuu olevan aika realistinen kuva niiden panssarin heikosta suojasta verrattuna edes saman aikakauden vaunuihin. Toisaalta esim. 100 kpl näitä on merkittävä lisä vaunumäärään, jossain puhuttiin jopa 230 kpl, vaan en muista oliko siinä Tsekin vaunut mukana. Ehkä Ukraina on kärsinyt suurempia menetyksiä vaunujen osalta kuin mitä tiedetään? Toisaalta ovat myös kaapanneet vanjalta suuren määrän joten vaikea pysyä laskuissa mukana. Joka tapauksessa viimeistään vastahyökkäykseen lähtiessä pitäisi olla reilu ylivoima vanjaan nähden joten ei ne hukkaan mene.

Vertailun vuoksi taulukko heidän ilmoittamista Venäjän vaunumääristä (merkitsin tähän useampien Military Balancen julkaisujen tiedot huvin ja urheilun vuoksi, tosin huomaa puuttuvat vuodet 2015 ja 2017):

1654540556711.png

Miksen pidä heidän tietoja kaikista luotettavimpana? Ainakin Venäjän osalta varastoidut vaunumäärät ovat suuresti spekuloituja ja käytännössä mahdottomia todentaa varmaksi julkisista lähteistä. Modernisoitujen vaunujen osalta T-72B3 kokonaismäärä vastaa useamman muun lähteen numeroita muutaman kymmenen tarkkuudella. T-72B3M eli T-72B3 obr 2016 on rajusti liian suuri kun vertaa Jaroslaw Wolskin arvioimaan määrään 382 kpl. Toisaalta Altyn73 listaa joukko-osastoille jaetuksi määräksi 496 kpl (syyskuussa 2021) mikä on lähempänä.

T-80BVM numero vaikuttaisi olevan liian suuri, Wolski arvioi määräksi 72 kpl ja Altyn73 antaa saman määrän joukko-osastoille jaetuksia. Minne hävisi noin sata vaunua? Varastoon?

T-90 perheen vaunujen määrä on myös jotain sinnepäin, Wolskin mukaan T-90 olisi 90 kpl, T-90A 337 kpl ja T-90M 65 kpl, mikä pitänee suunnilleen paikkansa "kirjavahvuudessa olevista vaunuista" mutta Altyn73 kertoo, että ainoastaan 179 kpl T-90A vaunuja on jaettu joukko-osastoille. T-90M vaunuja hän listaa 8 kpl. Alkuperäisiä T-90 vaunuja ei yhtäkään.

Lainaan tähän yhtä twitteristiä aiheesta: LÄHDE

The Russians has to retire the T-90 (built 1997-2001) in the early 2010s and half of its T-80U (built 1988-1992) fleet in the late 2010s, mainly because these modern tanks were operated in high-readiness 1st-line units and were worn out.

Tämä on iso ongelma kun mietitään pelkästään modernisoituja määriä: vaunuja käytetään ja kulutetaan harjoituksissa. Jossain vaiheessa ne tulevat tiensä päähän ja kuntoon saattaminen vaatisi isosti rahaa. Kaikkia ei varmasti korjata, joten jokin määrä jää pois käytöstä ajan myötä. Näissä listoissa tuo ei tahdo näkyä, siksi luotan enemmän Altyn73 arvioon.

Muiden Venäjän armeijan aktiivijoukkojen käytössäolevien vaunutyyppien määrät Altyn73 listasta: T-72B3 599 kpl, T-72B 526 kpl, T-72BA 71 kpl, T-72A/T-72AV/T-72B 279 kpl, T-80BV 185 kpl, T-80U+T-80UE-1 186 kpl.

Kuten nähdään, Military Balancen listaamista "in service" vaunuista Venäjän asevoimien käytössä on merkittäviä eroja ainakin Altyn73 listaamiin määriin ja hän perustaa laskelmansa julkisesti saatavaan dataan (joukko-osastojen mainosvideot, valokuvat yms.). Tästä syystä oletan että Military Balancen taulukko Ukrainan vaunuista voi olla yhtälailla virheellinen. Lisäksi millään asevoimilla ei ole 100% vahvuudesta käytettävissä. Olen melko varma että Ukrainan osalta "varastovaunuista" voinee arvioida että merkittävä osa on käyttökelvottomia tai vähintään hyvin suuren remontin tarpeessa. Samaa voinee arvata Venäjän varastovaunuista. Sen takia en lähtisi hekumoimaan liiaksi varastovaunujen määrillä.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tulee Stugnasta ryssän tankkiin sellainen makasiiniosuma että terve.

Airborne Assault Troops are working. This is how we will gradually destroy all the occupiers. And our faithful friend "Stugna" will help
 
Viimeksi muokattu:
Jostakin olin lukevinani viikkoja takaperin, että noihin Ukrainan ilmoittamiin miehittäjätappioihin ei luettaisiin mukaan DPR/LPR, Syyrialaisia eikä PMC-ryhmien jäseniä vaan ainoastaan venäjän sotilaspassin omaavaa porukkaa, eli palveluksessa olevia.

Jos venäjän strategia on marssittaa vain LPR joukkoja kaupunkitaisteluun, niin en ihmettelisi jos ukrainan ilmoittavat venäläisten tappioluvut olisivat pienempiä kaupunkitaisteluiden ajalta.

Kannattaa nämä minun muistelot ottaa hitusella suolaa kun en nopeasti löytänyt lähdettä.
Millä hiivatilla ne Ukrainalaiset tunnistaa laskettaviksi vain vanjan palkka-armeijan taistelijat? Eli jos vaunu palaa soihtuna ukot sisällä, heitetäänkö kopeekkaa, vai millä päätellään, ketä sisällä oli? Eiköhän tuohon arvioon ole laskettu kaikki kippaukset, mistä omat ilmoittavat olevansa vastuussa. Sitten käytetty jotain alle yhden olevaa kerrointa ja päädytään melko lähelle totuutta.
 
Tuo on kyllä niin persiistä, toivottavasti länkkärimaat käy isolla porukalla raivaamassa miinoja ja räjähtämättömiä pois tuolta heti kun mahdollista, ennen kuin niitä ehditään pellon sekaan kyntämään pahemmin jemmaan.

Asiaa sivuten. Ei aina kannata kertoa mielipiteitään Venäjästä kovin avoimesti. Tuli kuukauden bannit Facebookin ja nyt minuutti viestini jälkeeen tuli myös Twitteriin päivän bannit.
Itse kehotin Venäjän ulkoministeriötä vetämään itsensä kiikkuun sodan ensimmäisinä päivinä Twitterissä, kun alkoi leviämään uutisia, ettei ryssän sotapojat haluaisi siellä itsekkään olla sotimassa. Heti automaattibännit päiväksi, koska yllytin itsetuhoisuuteen. Veikkaan että Facebookin kohdalla käynnyt sulla vähän sama, koska pitäähän asiat yhä somessa vähän nätimmin muotoilla, vaikka mitä mieltä olisi.
 
Back
Top