Antifa-alpakoiden suuri salajuoni
Yle
paljasti ansiokkaasti, että itsenäisyyspäivän alpakkatapahtumaa järjestävillä tahoilla oli salainen agenda häiritä rasistien organisoimaa 612-kulkuetta järjestämällä Töölöntorille lastentapahtuma. ”Realistit” ja ”tolkun ihmiset” riemuitsevat: kyllähän se tiedettiin, että ”vihervasemmistolla” oli sormet tässäkin pelissä ja selkeä aikomus järjestää vastamielenosoitus, joka naamioitiin pupuilla ja alpakoilla koko perheen iloiseksi itsenäisyyspäiväjuhlaksi.
Jo aiemmin laajalti spekuloitu salajuoni paljastui, kun Peli poikki! -mielenilmausta organisoineeseen keskusteluryhmään kuulunut
Heikki Eskola vuoti Ylelle alpakka-tapahtumaa järjestäneen
Aleksi Pahkalan em. ryhmään kirjoittaneen viestin, jossa Pahkala ehdottaa, ettei 612-kulkueelle ja äärioikeistolle kannattaisi antaa huomiota:
”Henkilökohtaisesti olen miettinyt, että kaiken huomion keskittäminen pois 612- ja ”kohti vapautta” (lol) -miekkareista voisi olla paras keino ignoorata äärioikeiston hommat täysin ja kiinnittää median ja muun jengin huomio ihan muuhun.”
Jo aiemmin paljastettiin suurena salaisuutena, että lasten itsenäisyyspäivätapahtumaa järjestämässä ollut Pahkala oli myös suurten rasisminvastaisten mielenosoitusten pääjärjestäjäryhmässä. Hahaa, kiinni jäi!
Siis hetkinen.
Onko nyt todella käynyt niin, että hyvän mielen tapahtumaa organisoineet töölöläiset ovat tarinan pahiksia, kun eivät halua uusnatseja marssimaan kotikaduilleen? Onko oikeasti paljastamisen ja paheksunnan arvoinen asia, että ihminen vastustaa rasismia rauhallisilla mielenilmauksilla ja järjestämällä tapahtumia?
Ei minulla ole enää kuin yksi kysymys. Se kuuluu: mitä sitten, jos Pahkalan ja muiden töölöläisten oli tarkoitus häiritä rasistien kokoontumista ja
uusnatsien ”isänmaallista” marssia? Rasismin normalisoimisen, hyväksymisen ja sallimisen vastaisesta toiminnasta pitäisi ennemmin kiittää ja mielellään tarjota apua seuraavan tapahtuman järjestämiseen.
Itse olen ainakin mukana.