Aarne "Marokon kauhu" Juutilainen

Leaderdog

Kenraali
Lahjoittaja
#1
Kapteeni Aarne Juutilainen – Marokon kauhu



Helmikuussa 1940 kapteeniksi ylennetty Aarne Edvard Juutilainen oli monessa suhteessa poikkeuksellinen ihminen. Hän syntyi Sortavalassa 18. lokakuuta 1904. Isä oli rautatieläinen. Aarne kävi seitsemän luokkaa Sortvalan lseota, sillä tuohon aikaan Kadettikouluun ei tarvittu ylioppilastodistusta. Hän oli valinnut sotilaan ammatin ja työskenteli ainoastaan sitä silmällä pitäen.

Aarne väärensi 14-vuotiaana isänsä nimen päästäkseen mukaan Aunuksen retkelle. Värvääjät tarkistivat todistuksen ja allekirjoitusten aitouden ja heittivät Aarnen pihalle herjasanojen saattelemana.
Juutilainen suoritti varusmiespalveluksensa Viipurin Rykmentissä ja aloitti opinnot Kadettikoulussa heti asevelvollisuuden jälkeen 9. maaliskuuta 1927. Vajaa vuosi myöhemmin hänet siirrettiin Polkupyöräpataljoona 3:een vänrikkinä hoitamaan nuoremman upseerin virkaa. Iloinen ja seurallinen karjalaisluonne oli aiheuttanut kolme vakavaa merkintää rangaistuspäiväkirjaan, ja Juutilainen erotettiin vuodeksi Kadettikoulusta.

Palvelu joukko-osastossa ei sekään sujunut täysin moitteettomasti, ja kun Juutilainen aloitti jälleen oppilaana Kadettikoulussa tammikuun alussa 1928, saapuivat häntä koskevat paperit perässä hitaasti mutta sitäkin varmemmin. Päätös Aarne Juutilaisen uudesta kohtalosta julkaistiin Kadettikoulun päiväkäskyssä numero 2, pykälä 5, päivättynä 2.2.1928.
Koska kadetti Juutilainen, jonka Sotaväen Päällikkö tammikuussa 1927 erotti yhdeksi vuodeksi koulusta, ei ole koulutsta erossaoloaikanansa nuhteettomasti palvellut joukko-osastossa, vaan saanut kolme eri kertaa päävartioarestia, joten viimeinen rangaistus 30 vrk vielä on kärsimättä, on Sotaväen päällikkö koulun esityksestä hänet koulusta erottanut.

Kesäkuussa 1930 Juutilainen pakkasi tavaransa ja matkusti Pariisiin, jossa värväytyi Ranskan Muukalaislegioonaan. Hänet hyväksyttiin heti. Hän oli Suomen armeijan reservinupseeri, entinen kadetti, ja erinomaisessa fyysisessä kunnossa, vaikka silmät hieman verestivätkin illallisten juhlien jäljiltä.

Höyrylaiva kuljetti uudet alokkaat Afrikkaan Oranin satamaan, jossa muutaman tunnin junamatkan päässä sijaiti Sidi-hel-Abbes, legioonan huomattavin keskus. Miehet sijoitettiin parakkeihin, Juutilainen heidän joukossaan. Aikanaan hän vannoi uskollisuutta legioonan lipulle. Legioonasta muodostui Aarne Juutilaisen uusi elämä ja perhe viideksi vuodeksi.


Tavallista raskaamman harjoituksen jälkeen Juutilaiselle ja viereisellä vuoteella olleella italialaisella olivat hermot niin pinnalla, että yksi poikkipuolinen ärähdys johti toiseen, ja viimein asioista otettiin selvää nyrkkien avulla. Italialainen jäi alakynteen, jolloin hän turvautui veitseen. Juutilainen nappasi jakkaran käteens ja kumautti vieruskumppaniltaan tajun kankaalle. Tappelu legionalaisten kesken oli ankarasti kielletty ja Juutilainen sai kyseenalaisen kunnian tutustua jälleen kerran putkan sisätiloihin.
Alokaskoulutuksen jälkeen miehet siirrettiin Marokkoon. Atlas-vuoristossa Juutilainen sai tulikasteensa. Hän huomasi heti ensimmäisessä taistelussa syntyneensä sotilaaksi.

Juutilainen palasi kotimaahan kesällä 1935 ja sai nuoremman upseerin viran Viipurin Rykmentistä, joka oli siirretty Huuhanmäelle lähelle Jaakkimaa. Täysin uudenaikaiset kasarmit kohosivat kauniin Pälkjärvven rannalla.
Maaliskuussa 1937 Juutilainen ylennettiin luutnantiksi. Jo aiemmin hänelle oli annettu lempinimi Marokon Kauhu hänen legioonassa viettämiensä vuosien takia. Kauhusta pitivät kaikki, niin esimiehet kuin alaiset.

Kahden vuoden kuluttua Juutilaisella oli jälleen lähtö siviliin. Uuvuttavan sotaharjoituksen päätteeksi kaikkensa antanut upseri nukahti ensimmäisen krokin jälkeen upseerikerhon pöytään. Kukaan muu tuskin olisi asiaa edes huomannut, mutta sisään marssivatkin kenraalit Hugo Östman ja Harald öhqvist, joista ensiksi mainittu oli kaiken lisäksi Sotaväen päällikkö. Oöstemanin sikari oli murtua huulten puristuessa ohueksi viivaksi, ja armeijakunnan komentajan kireät piirteet jännittyivät entisestään.

Näillä miehillä oli ratkaisuvalta silloin, kun päätettiin vakinaisessa väessä ylimääräisenä palvelevien reservinupseerien uran jatkumisesta tai päättymisestä. Sotilasuran katkettua Juutilainen työskenteli rakennusmiehenä, ja päätös legioonaan palaamisesta tuntui päivä päivältä paremmalta ajatukselta. Hän oli toteuttamassa aikeensa, kun hänelle syksyllä 1939 tuotiin kotiin valkoinen kortti. Siinä määrättiin Aarne Edvard Juutilainen ilmoittautumaan palvelukseen Viipurin rykmentin kasarmeilla Huuhanmäellä.Ilmoittautumisen tuli tapahtua 12 tunnin sisällä.

Juutilainen määrättiin Ville Teittisen komentaman Jalkaväkirykmentin 24:n II Pataljoonan 6. Komppanian päälliköksi. Vihollisuuksien alettua 30 marraskuuta Kauhun Komppania otti maahan tunkeutuvat venäläiset vastaan ollen puolustusasemissa Suvilahden hautausmaan aidan kupeessa. Vihollisen jalkaväki lähestyi nelijonossa marssien ja äänekkäästi laulaen. Sekä marssin että laulun katkaisi suomalainen konekivääri, jonka kahvoihin Juutilainen oli itse asettunut. Suvilahdesta vetäydyttiin pienen jokipahasen varteen. Joen nimi oli Kollaa.

Aarne Juutilaisesta tuli yksi talvisodan hengen luojista. Hän oli mitään pelkäämätön komppanianpäällikkö, joka kantoi keinutuolin asemiin ja istui siinä kranaatinsirpaleiden surratessa vihaisesti ympärillä. Näin hän omalla esimerkillään kannusti usein epätoivon valtaan joutuneita alaisiaan.

Aarne Juutilainen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aarne_Juutilainen

Aarne Juutilainen, ”Marokon kauhu”
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/aarne_juutilainen_marokon_kauhu_32315.html#media=32318

Aarne Juutilainen – Marokon kauhu
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...ien-legenda-joka-ei-pelannyt-kuolemaa/5595178

Aarne Juutilaisen haastattelu Kollaalla 1939

Kollaan kylmäpää
http://www.iltalehti.fi/talvisota/2009120410612846_ts.shtml

Marokon kauhu

http://www.jaakkimansanomat.net/Marokonkauhu.php
Lähdeaineisto Talvisodan sankarit ISBN 951-584-630-7

Lähettänyt Erkki Aho klo 22.54

Edittiä,Youtube + MTV:n linkki päivitetty toimivaksi 27.04.2017 by mie.
 
Viimeksi muokattu:
#2
Yrjö Keinonen kirjoitti kirjassaan "Kärkijoukkona syvärille" Juutilaisesta: Vaikean kriisin aikana Kauhu oli tehokas johtaja, mutta ajan mittaan yhteistoiminta hänen kanssaan olisi käynyt raskaaksi.

Viina maistui Juutilaiselle turhan hyvin rintamaoloissakin
 

YliKoo

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#3
Dokumentti Simunasta tuli juuri ja siinä asetettiin Juutilainen vähän outoon valoon. Talvisodan aikainen taistelulähetti Kertoi, että Juutilaisen tapa johtaa oli miesten hengille hupaa. Muukalaislegioonassa oli saanut miehiä frangeilla joten niitä ei tarvinnut säästää.

Tämä oli kertojan näkemyksen mukaan osasyynä Juutilaisen komppanian suuriin tappioihin.
 

vastarannankiiski

Eversti
Lahjoittaja
#4
Dokumentti Simunasta tuli juuri ja siinä asetettiin Juutilainen vähän outoon valoon. Talvisodan aikainen taistelulähetti Kertoi, että Juutilaisen tapa johtaa oli miesten hengille hupaa. Muukalaislegioonassa oli saanut miehiä frangeilla joten niitä ei tarvinnut säästää.

Tämä oli kertojan näkemyksen mukaan osasyynä Juutilaisen komppanian suuriin tappioihin.
Mielenkiintoinen näkemys ja havainto. Kauhu oli ristiriitainen hahmo. Rauhan aikana varmasti vaikea ja hankala alainen ja kollega niin ennen sotaa kun sodan jälkeenkin. Ja viinakin maistui enemmän kun vastuullisessa tehtävässä olevalle miehelle pitäisi. Ja vielä arveluttavin seurauksin.

Mielestäni ehkä parhaassa sotiamme käsittelevässä kirjassa, Knut Pippingin sosiologian väitöskirjassa "Komppania pienoisyhteiskuntana" hän käsittelee myös miehistön suhdetta esivaltaan ja johtajiin. Siinä hän mainitsee että johtaja saattoi saada kantaakseen maineen miesten tapattajana, jos tällaiseen johtamistapaan tai tyyliin oli taipumusta.

Saiko Kauhu tällaisen johtajamaineen? Tai oliko riskissä saada?

Lisäksi tulee kaksi asiaa mieleen. Ensimmäinen on se, että talvisodan Kollaa oli paha paikka ja suurille tappioille oli riskinsä. Toinen on ehdottoman tärkeä asia muistaa. Pahoissa paikoissa vaaditaan Kauhun kaltaisia vahvoja johtajia, toisinaan hypnoottisiakin ja originelleja hengenluojia, jotka saavat osastonsa miehet taistelemaan vaikeissa paikoissa ja vakuutettua taistelutehtävänsä merkityksestä.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
#7
Pitääkö paikkansa että 1941 lopussa Syvärin rintamalla käydyn Goran taistelun aikana Juutilainen olisi painellut karkuun ? Itse taisteluhan oli äärimmäisen kova ja Tuntemattomassa Sotilaassa tätä kuvaa se kohtaus, jossa Lahtinen kaatuu.
 

vastarannankiiski

Eversti
Lahjoittaja
#8
Pitääkö paikkansa että 1941 lopussa Syvärin rintamalla käydyn Goran taistelun aikana Juutilainen olisi painellut karkuun ? Itse taisteluhan oli äärimmäisen kova ja Tuntemattomassa Sotilaassa tätä kuvaa se kohtaus, jossa Lahtinen kaatuu.
Mielenkiintoisia juttuja. Jatkosota on jäänyt Kauhun osalta vähän tuntemattomammaksi. Olisi mielenkiintoista tietää myös tekemisista kesältä -44 jolloin mies taisi taas olla komppanianpäällikkönä kannaksella.
 

Erkki

Eversti
Lahjoittaja
#9
Mielenkiintoisia juttuja. Jatkosota on jäänyt Kauhun osalta vähän tuntemattomammaksi. Olisi mielenkiintoista tietää myös tekemisista kesältä -44 jolloin mies taisi taas olla komppanianpäällikkönä kannaksella.
Erästä veteraania siteeraten: "Ei se ollut jatkosodan aikana enää mikään. Siitä oli tullut arka mies." Mene ja tiedä. Kertoja oli ollut Kauhun naapurikomppaniassa.
 
#10
Luin Halstin muistelmat ja ilmeisesti Juutilainen oli ollut pahakin simputtaja kadettikoulussa ja jo silloin juoppo. Halsti ei simputtajille arvoa antanut, totesi sen olevan idiotiaa ja sitä harrastavien sadisteja ja pelkureita. No, Kauhu tuskin pelkuri oli, ainakaan talvisodassa, mutta muuten ilmeisesti aika levoton luonne. Kiinnostaisi kyllä, että miten jatkosota hänen osaltaan meni - oliko hermot tosiaan kuluneet loppuun? Isoäitini veli muuten kaatui varusmiehenä JR 9:ssä syksyllä 1941, jossa myös Juutilainen palveli.
 

tulikomento

Ylipäällikkö
#11
Tässä kirjassa on jossain määrin juttua myös Juutilaisesta Kollaalla. YH-vaiheen aikana oli häslinkiä reserviläisten kanssa.

tulimyrsky_91_1_93__ml.jpg
 
#12
SA-kuva 1739, alkuperäinen teksti "Luutnantti Antti Juutilainen joulukuun alussa 1939. Tuntematon 1939.12.01". Etunimi on väärin. Juutilaisen kasvoilla verta vuotava haava.

Itselle tulee aina tästä kuvasta mieleen Ilmestyskirjan teksti: "...Hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema...."

1739.jpg
 

AJJV

Kapteeni
#13
SA-kuva 1739, alkuperäinen teksti "Luutnantti Antti Juutilainen joulukuun alussa 1939. Tuntematon 1939.12.01". Etunimi on väärin. Juutilaisen kasvoilla verta vuotava haava.

Itselle tulee aina tästä kuvasta mieleen Ilmestyskirjan teksti: "...Hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema...."

View attachment 26760
Tämän ku joku värittäis.
 
#17
Itseasiassa Keinosen kirjassa "Taistellen takaisin" on myös juttua Juutilaisesta U-linjan taisteluista. Kauhu pisti suutarin etulinjaan keskelle taistelua parsimaan saappaita Keinosen mukaan.
 
#18
Kauhu oli aikansa lapsi. Ura lähti Jukka L. Mäkelän mukaan hyökkäysvaiheen päätyttyä alamäkeen, kun "Kauhu" ampui nuorta vänrikkiä pistoolilla luodin hipaistessa jalkaa. Siitä tuli sitten melkoiset selvittelyt jo siihenkin aikaan. Hänet tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankilaan käskynalaisen lievästä pahoinpitelystä. Vänrikki halusi syyttää murhanyrityksestä, mutta Kauhu sanoi, ettei hän ammu kolmen metrin päästä ohi ja tuomari uskoi. Siitä on eri versioita: yhden mukaan Kauhu suuttui, kun vänrikki ei suostunut tuomaan hänelle lisää juomaa.

Mutta aina tuli taas jotain uutta, tulivat torjuntataistelut 1944 ja sodan päättyessä hän oli taas Loimolassa komppanianpäällikkönä. Oli hän Lapissakin.

Sodan jälkeen hän ei saanut mistään hommia. yritti rakennuksiltakin, mutta silloin kommunistit pitivät huolta, ettei päässyt.

Hän oli kuulemma viimeisinä vuosinaan Kustaankartanon hankalin asukki, jota mainetta ei vieläkään ole ylitetty.

Kauhu oli Mäkelän arvion mukaan niitä miehiä, joka oli parhaimmillaan, kun oli tekemistä ja vaaroja, toimintaa. Silloin hän oli pätevä. Jos tuli joutenoloa, hän tarttui pulloon ja sitten sattui ja tapahtui.
 
#19
Kauhu oli aikansa lapsi. Ura lähti Jukka L. Mäkelän mukaan hyökkäysvaiheen päätyttyä alamäkeen, kun "Kauhu" ampui nuorta vänrikkiä pistoolilla luodin hipaistessa jalkaa. Siitä tuli sitten melkoiset selvittelyt jo siihenkin aikaan. Hänet tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankilaan käskynalaisen lievästä pahoinpitelystä. Vänrikki halusi syyttää murhanyrityksestä, mutta Kauhu sanoi, ettei hän ammu kolmen metrin päästä ohi ja tuomari uskoi. Siitä on eri versioita: yhden mukaan Kauhu suuttui, kun vänrikki ei suostunut tuomaan hänelle lisää juomaa.

Mutta aina tuli taas jotain uutta, tulivat torjuntataistelut 1944 ja sodan päättyessä hän oli taas Loimolassa komppanianpäällikkönä. Oli hän Lapissakin.

Sodan jälkeen hän ei saanut mistään hommia. yritti rakennuksiltakin, mutta silloin kommunistit pitivät huolta, ettei päässyt.

Hän oli kuulemma viimeisinä vuosinaan Kustaankartanon hankalin asukki, jota mainetta ei vieläkään ole ylitetty.

Kauhu oli Mäkelän arvion mukaan niitä miehiä, joka oli parhaimmillaan, kun oli tekemistä ja vaaroja, toimintaa. Silloin hän oli pätevä. Jos tuli joutenoloa, hän tarttui pulloon ja sitten sattui ja tapahtui.
Kuten sanottukin niin Kauhukin oli sitä ihmistyyppiä joka on parhaimmillaan kun on " tilanne päällä". Siitäkin kertonee Legioonalaisuus eli että rauhan työt saattoivat olla haasteellisia. Tämä piirre taitaa yhdistää muutamia muitakin "Leijonalegioonalaisia" tai erästä Larry Thornia..
 
#20
Luin Halstin muistelmat ja ilmeisesti Juutilainen oli ollut pahakin simputtaja kadettikoulussa ja jo silloin juoppo. Halsti ei simputtajille arvoa antanut, totesi sen olevan idiotiaa ja sitä harrastavien sadisteja ja pelkureita. No, Kauhu tuskin pelkuri oli, ainakaan talvisodassa, mutta muuten ilmeisesti aika levoton luonne. Kiinnostaisi kyllä, että miten jatkosota hänen osaltaan meni - oliko hermot tosiaan kuluneet loppuun? Isoäitini veli muuten kaatui varusmiehenä JR 9:ssä syksyllä 1941, jossa myös Juutilainen palveli.
Isoisä oli JR9:lle alistetussa Pinnassa. Oli Kauhu hyökkäysvaiheessa tullut katsomaan joen rantaan pysähtynyttä etenemistä, kun toisella rannalla sillan takana oli tankki, eikä kärkijoukolla ollut pst-aseistusta, vaan ihan kivääri, kp-varustus. Oli näyttänyt Kauhulle tilannetta. Ennen joen rantaa, oli neuvonut, että tästä kannattaa edetä matalana. Kauhu oli jatkanut pystyssä vähän matkaa, kunnes vanja oli havainnut vaunustaan liikettä ja ampui kk:lla. Meni vain hitusen Kauhusta yli, joka löi maihin. Jatkoi myös rantaan munat turpeessa..

Oli kerran haetuttanut jonkun taistelussa kunnostautuneen Pinnan au:n jututettavakseen. Kauhu oli ollut kännissä ja miehet pitivät sitä kännissä arvaamattomana. Au oli halunnut muualle. Kauhun kysyessä, "miten käyttelet kp:tä", oli au ottanut kp:n selästään ja ampunut kaaren Kauhun yläruumiin ympäri. Hämääntynyt Kauhu oli päästänyt au:n lähtemään.

Ja sitten 7D. aikoina asemasodassa oli ryypännyt ja pitänyt itsellään "jotain naista", jota oli istuttanut deliriumissa paljainpersein hangessa tms. Muuta sekoilua, joka päättyi siihen tunnettuun upseeritoverin ampumiseen jalkaan.

Sitten Kauhu katosikin 7.D vaikutuspiiristä. Viina taisi olla se suurin ongelma?
 
Top