JR49
Respected Leader
Puhuiko isoisä mitään Pinnan päälliköstä?
Aarne "Marokon kauhu" Juutilainen
- Viestiketjun aloittaja Leaderdog
- Aloitus PVM
Puh
Puhui. Niillä meni jossain vaiheessa ns. sukset ristiin. Saattoi olla, että "käski" Keinosen teltasta "palautekeskusteluun", jossa porukka odotti hetken levossa ennen hyökkäykseen lähtöä, ja päällikkö listasi samaan aikaan ääneen kirjurinsa kanssa siihen mennessä kaatuneita ja haavoittuneita, joita Pinnassa piisasi.
Oli ollut yleinen ja yhteinen hyväksyntä teltassa poistaa päällikkö ulos listaamasta kaatuneita ääneen. Isoisä vaan joutui sen keskustelun toteuttamaan.
Oli keskustelun myötä avautunut hieman päällikön toiminnan vaikutuksesta teltassa miehiin sekä mielialaan ja muutenkin toimintamallista, jossa tappioita ei koeteltu vältellä tavoitteisiin pyrittäessä ja Keinonen tavoitteen saavutettuaan sipsutti esikuntaan esittelemään "saavutuksiaan", jotka oli hankittu miesten nahoista. Ja jotain lie pyrkyryydestäkin mainittu? Kai jotenkin siihen malliin: "Meidän eromme lie on se, että pyrin tavoitteisiin mahdollisimman pienin tappioin ja sinä taas .."
No Keinosen ura eteni Pinnan jälkeen reserviupseerista kadikseen, Mannerheimin ristiin ja PV:n komentajuuteen. Riskien ottaminen Pinnalla "kannatti" hänelle. Puhevälit eivät herrojen välille juuri palautuneet, vaikka isoisä oli sodan jälkeen hommissa, joissa tapaaminen myöhemmin oli lie mahdollista.
Isoisä sai siirron muihin haastaviin itsenäisiin pääosin tiedusteluhommiin 7.D esikunnan alaisuudessa.
Puhui. Niillä meni jossain vaiheessa ns. sukset ristiin. Saattoi olla, että "käski" Keinosen teltasta "palautekeskusteluun", jossa porukka odotti hetken levossa ennen hyökkäykseen lähtöä, ja päällikkö listasi samaan aikaan ääneen kirjurinsa kanssa siihen mennessä kaatuneita ja haavoittuneita, joita Pinnassa piisasi.
Oli ollut yleinen ja yhteinen hyväksyntä teltassa poistaa päällikkö ulos listaamasta kaatuneita ääneen. Isoisä vaan joutui sen keskustelun toteuttamaan.
Oli keskustelun myötä avautunut hieman päällikön toiminnan vaikutuksesta teltassa miehiin sekä mielialaan ja muutenkin toimintamallista, jossa tappioita ei koeteltu vältellä tavoitteisiin pyrittäessä ja Keinonen tavoitteen saavutettuaan sipsutti esikuntaan esittelemään "saavutuksiaan", jotka oli hankittu miesten nahoista. Ja jotain lie pyrkyryydestäkin mainittu? Kai jotenkin siihen malliin: "Meidän eromme lie on se, että pyrin tavoitteisiin mahdollisimman pienin tappioin ja sinä taas .."
No Keinosen ura eteni Pinnan jälkeen reserviupseerista kadikseen, Mannerheimin ristiin ja PV:n komentajuuteen. Riskien ottaminen Pinnalla "kannatti" hänelle. Puhevälit eivät herrojen välille juuri palautuneet, vaikka isoisä oli sodan jälkeen hommissa, joissa tapaaminen myöhemmin oli lie mahdollista.
Isoisä sai siirron muihin haastaviin itsenäisiin pääosin tiedusteluhommiin 7.D esikunnan alaisuudessa.
Viimeksi muokattu:
JR49
Respected Leader
Tämä on sangen mielenkiintoinen aihe!
Pinnalla oli tosiaan suuret tappiot, se tulee ilmi jo Keinosen kirjastakin.
Onkohan näistä saatavilla tilastotietoa?
Kirjassa komppania on äärimmäisen tehokas ja taitava, niin toistuuko tämä myös isoisäni käsityksissä?
Olihan Pinna tehokas. Eivät hirveästi kämmentäneet, mutta porukkaa heitettiin kovista paikoista koviin, Keinosen usein ilmoittaessa komppaniansa "vapaaehtoiseksi".
Samoin Keinosen toimintamalli oli kai "tappioita sietävä". Isoisältä oli jo kerran palanut käpy, kun oli hyppyytetty kiireellä miehineen johonkin tehtävään. Siis alimiehittynä ja alitulivoimaisena ottamaan taistelukontaktia viholliseen, jolla oli jokunen panssari ja ottamaan haltuun jonkin tavoitteet, ilmeisesti siksi, että Keinonen pääsee käymään divisioonan komentopaikalla kertomassa "saavuttaneensa tavoitteen ensimmäisenä".
Siis otatettiin miehillä iso riski hyvin turhan takia, koska mitään erityistä oikeaa kiirettä tai tarvetta ei ollut pistää alivoimaista porukkaa sinne. Vähällä lisäajalla olisivat saaneet vahvemman yksikön ja pst-aseistusta. Ja pienemmän hengenmenoriskin.
Siis johtotapana oli kovien riskien ottamista, joista realisoitui välillä koviakin tappioita.
Samoin Keinosen toimintamalli oli kai "tappioita sietävä". Isoisältä oli jo kerran palanut käpy, kun oli hyppyytetty kiireellä miehineen johonkin tehtävään. Siis alimiehittynä ja alitulivoimaisena ottamaan taistelukontaktia viholliseen, jolla oli jokunen panssari ja ottamaan haltuun jonkin tavoitteet, ilmeisesti siksi, että Keinonen pääsee käymään divisioonan komentopaikalla kertomassa "saavuttaneensa tavoitteen ensimmäisenä".
Siis otatettiin miehillä iso riski hyvin turhan takia, koska mitään erityistä oikeaa kiirettä tai tarvetta ei ollut pistää alivoimaista porukkaa sinne. Vähällä lisäajalla olisivat saaneet vahvemman yksikön ja pst-aseistusta. Ja pienemmän hengenmenoriskin.
Siis johtotapana oli kovien riskien ottamista, joista realisoitui välillä koviakin tappioita.
arix
Respected Leader
Taisi Keinosella olla mielessä risti kaulalle, se nyt niin haitannut vaikka muille tuli puiset versiot...
Teille olen herra Majuri
Kersantti
Saatan nyt muistaa ihan väärinkin, mutta mielestäni joku oli Keinosta tutkiessaan tarkastellut samalla myös Pinnan tappiolukuja. Hänen mukaansa alkuperäisestä porukasta jopa yli 90 prosenttia oli kaatunut tai haavoittunut. Mutta tiedä sitten, ei ole lähdettä laittaa.
Tarina kertoo, oliko elämänkerrassa vai missä, että Juutilainen hallitsi motivoinnin jalon taidon monipuolisesti.
Yksikköönsä oli tuotu täydennysmiehiä, joista kaksi ilmoitti, etteivät kanna asetta. Tarinan mukaan Juutilainen oli todennut, että aseen kantaminen on vapaaehtoista, mutta vartiovuorot jaetaan tasapuolisesti. Tulijat pääsevät levänneinä miehinä heti yövartioon. Tässä kohtaa itsesuojeluvaisto oli painanut aseistakieltäytymistä enemmän.
Yksikköönsä oli tuotu täydennysmiehiä, joista kaksi ilmoitti, etteivät kanna asetta. Tarinan mukaan Juutilainen oli todennut, että aseen kantaminen on vapaaehtoista, mutta vartiovuorot jaetaan tasapuolisesti. Tulijat pääsevät levänneinä miehinä heti yövartioon. Tässä kohtaa itsesuojeluvaisto oli painanut aseistakieltäytymistä enemmän.
Nyt en muista miehen nimeä, joka kirjoitti kirjaa Juutilaisen komppaniasta. Oli perannut pieteetillä kaiken aineiston ja haastatellut elossa olevia veteraaneja. Niitä 15-20 vuotta sitten oli vielä haastateltavissa. Juutilainen oli niin vihattu, että kolmeen otteeseen olivat miehet olleet tappamassa sitä talvisodan aikana. Kerran oli ollut pantuna puuta vasten puukko kurkulla. Sodan jälkeen oli pitäjästä koottu joukkoa, joka olisi lähtenyt Helsinkiin, jossa Juutilainen ilmeisesti silloin asui. Tarkoitus oli hakata hänet joukolla kiitokseksi siitä miesten tapattamisesta ja jatkuvasta juovuksissa riehumisesta. Varma tieto minulla on tapauksesta, jossa Juutilainen uhkasi ampua komennossaan olleen pioneeriosaston päällikön. Tämä oli avannut oman pistoolikotelonsa vastannut, että ase on hänelläkin. Etulinjan päälliköille oli helppo saada viinaa. Haastattelin aikanaan yhtä joukkueenjohtajaa, joka sanoi pataljoonan komentajansa olleen päissään ison osan aikaa. Pataljoonan komentajat olivat talvisodassa rauhanajan komppanianpäälliköitä, kapteeneita sotilasarvoltaan useimmat. Kantahenkilökunnan alkoholinkäyttö oli varuskunnissa aika rankkaa. Kirjan julkaisutarina loppui jotenkin siihen, että nimekäs kustantaja olisi halunnut muuttaa kertomuksen Juutilaisen sankaritarinaksi, myyntimielessä tietysti. Kirjoittaja kuunneltuaan komppanian miesten kertomuksia, oli laittanut kustannussopimukselle stopin. Että tämmöinen tarina tästä sankarista. Mitä Marokossa teki, siihen en ota kantaa.
Ihan jo Kollaa kestää -teoksesta löytyy tämä.
tulikomento
Supreme Leader
Tuo puukko kurkulle -tarina muistaakseni kerrotaan ainakin tässä. Ilmestyi 2017 ja kirjoittaja käytti veteraanien haastatteluja lähteinä.
Mitähän viina maksoi tuohon aikaan.
Maassa ei ollut montaa Alkoa tuolloin.
En epäile juopottelua. Mutta mietin että tänään kun viinaa sa joka nurkalta, niin jatkuva ränni on helppo
Erkki
Ylipäällikkö
Alkon myymälöitä oli viitisenkymmentä, kaupungeissa ja taajamissa. Maaseudulla alkoholin myyntiä rajoitti laki. Myöskin sotilaille myynti oli rajoitettu, mutta se ei koskenut upseereita.
Norppa
Eversti
Tuohon aikaan korpikuusetkin kyynelehti vielä hyvää tahtia, eli ns. yksityissektorin täydentävä tarjonta oli kunnossa.
Alkojen määrää on muistanut. Kiitos.
Mietin tuota, että onko kulttuuri ollut erilainen tuolloin. Miten on käsitetty jatkuvasti humalassa olo. Kerran viikossa kännit. Vai kuten tänään, että 25/7
Erkki
Ylipäällikkö
Joo, viinan salakauppa oli yleistä. Kotipolttoisen ja Alkon lisäksi sitä hankittiin saksalaisilta, joilla sitä oli paljon tarjolla.
Erkki
Ylipäällikkö
Ainakin kenraali W. Hägglundin päiväannos oli pullo pöytäviinaa.
Norppa
Eversti
viinakset taisi olla tuohon aikaan enemmän salaattiin ja jälkiruokaan verrattavissa oleva osa ruokavaliota, lähinnä voiteluaine? Toki luokkaerot tässäkin varmasti näkyivät - jos varaa oli ja ei silminnähden humaltunut, kulmakarvat ei nousseet koska upseeriherrain tavat oli rahvasta paremmat?
Tuo Tulimyrsky Kollaalla on kyllä ehdottoman valaiseva teos Marokon Kauhua tarkasteltaessa. Teos käsittelee Rautjärveläisten komppanian eli 6./JR 34 talvisotaa. Juutilainen toimi komppanian päällikkönä sodan ajan (lähes kokonaan). Tähän rinnalle kannattaa lukea myös von Haartmanin Francon armeijasta Kollaanjoelle, sillä kirjoittaja toimi II/JR 34 pataljoonan komentajana.
Von Haartmanin teos kertoo suoraan, että Kauhu oli välillä kännissä, mutta esimies ei pitänyt tätä pahana, sillä oli Espanjan sisällissodassa tottunut tapoihin. Lisäksi Kauhu pystyi hoitamaan hommansa. Narsakan teoksessa asiaa ei missään vaiheessa sanota suoraan, mutta rivien välistä se löytyy helposti. Kauhu on "taas" määrätyssä mielentilassa.
Kahnauksia reserviläisten kanssa tulee jo YH:n aikana, kun Kauhu rehentelee ja uhkailee ampumisella. Jo tässä vaiheessa alaiset ovat valmiita vastaamaan samalla mitalla ja yksi tappotuomion istunut toteaakin suunnilleen, että "Saatan minä sinutkin tappaa." Taistelutilanteissa Kauhu uhkailee aseella ja ihan asiallisellakin asialla takalinjoilla liikkuneet joutuvat pelkäämään henkensä puolesta. Kuvaavaa on, että kun Kauhu haavoittuu ja joukkueenjohtaja nostetaan komppanianpäälliköksi, komppanian miehistö pyytää (muistaakseni jopa rykmentistä asti), että Kauhu ei palaisi komppanianpäälliköksi. Tämä pahoittaa sitten Kauhun mielen.
Toinen seikka, jonka vuoksi alaiset eivät Kauhua muistele hyvällä, on Kollaan taisteluiden alkuvaihe. Ne väkivaltaiset tiedustelut, joista Kauhu sai mainetta ja kunniaa, maksoivat melkoisesti verta. Komppanian tappiot ovat korkeammat kuin pataljoonan muiden komppanioiden. Lisäksi miesten mielestä Kauhu oli valmis uhraamaan miehiä, eli vaikka alaiset ehdottivat koukkausta tai muuta vähemmän veristä ratkaisua, Kauhu tykkäsi suorista rintamahyökkäyksistä. Tämäkin vaikutti haluun vaihtaa komppaukkoa.
Välirauhan aikaan sitten kotiutusta odottavien miesten kuri alkoi höltyä, joten Kauhu päätti koventaa otteita. Tässä sitten tapahtui se puukko-episodi, kun ladossa oli arestilaisia ja Kauhu tuli sinne (käsittääkseni päissään) uhittelemaan. Miehet ottivat kiinni ja laittoivat puukon kurkulle, jolloin Kauhu päästi kaikki pois.
Sanotaanko, että lopputulema itselleni oli, että tuo Narsakan teos riisuu kyllä pahimman glorian Marokon Kauhulta. Tosin jatkosodan osalta saman tekee Yrjö Keinosen Kärkijoukkona Syvärille. Kuitenkin Narsakka vain toistaa veteraanien kertomuksia, eli hän ei kirjoittajana maalaa Kauhusta mitenkään korostetun huonoa kuvaa. Lisäksi on muistettava, että jos Kauhu olisi ollut totaalisen paska komppanianpäällikkö, olisi hänet joko vaihdettu muihin tehtäviin takemmaksi (kuten kävi asemasodan aikaan) tai pudotettu joukkueenjohtajaksi tai siirretty toiseen komppaniaan. Näitäkin tehtiin.
Viimeksi muokattu:
Panssari Salama
Respected Leader
Kas, tänään vasta hoksasin, että Aarne oli lentosankari Ilmari "Illu" Juutilaisen isoveli. Jotenkin tämä mennyt ohi kaikki nämä vuodet ja vuosikymmenet.