Afganistan

Viime päivien tapahtumat ovat menneet järjestään niin pieleen jenkeiltä, että moni uskoo kyseessä olevan Bidenille tehdystä PR ansasta. Kysymys kuuluukin, että onko Kamalalla sellaisia taustajoukkoja joiden voimin kyseinen farssi ollaan voitu toteuttaa. Eikö Bideniä saada syrjään ilman miljardien tappioita ja sankarivainajia? Ja onko edes Biden eroamassa?
 
Et kysynyt minulta, mutta vasta satuin lukemaan Donaldin puheen. Olisi vetänyt ensin siviilit pois rauhassa, sitten sotajoukot tukikohdista jotka räjäytetään ettei kalustoa jää talebaneille ja sitten suojajoukot nopeasti ilman kaaosta mikä nyt syntyi kun kaikki lähtivät heti kerralla.
Kuulosti minun korvaan järkevältä, mutta jälkiviisasteluhan se parasta on.
Siviilien evakuointi olisi tarkoittanut samaa kuin vetäytymisen aloittamista ja hallinnon joukot olisivat olleet kädet ylhäällä niin kuin ne oli nytkin.
 
Viimeksi muokattu:
Eikö Bideniä saada syrjään ilman miljardien tappioita ja sankarivainajia? Ja onko edes Biden eroamassa?
Tämä tietoisuus voi tulla järkytyksenä, mutta Biden on juuri hiljattain valittu kaikkien aikojen äänimäärällä presidentiksi. Eli ei - hallinnosta kukaan ei ole eroamassa ja mikään vaalituloksesta ei ole muuttunut vaikka twiitit onkin vähäisiä.
 
Et kysynyt minulta, mutta vasta satuin lukemaan Donaldin puheen. Olisi vetänyt ensin siviilit pois rauhassa, sitten sotajoukot tukikohdista jotka räjäytetään ettei kalustoa jää talebaneille ja sitten suojajoukot nopeasti ilman kaaosta mikä nyt syntyi kun kaikki lähtivät heti kerralla.
Kuulosti minun korvaan järkevältä, mutta jälkiviisasteluhan se parasta on.
Tälleen omasta nurkasta mietittynä se presidentti tuskin on henk kohtaisesti määräämässä että miten tuo paska detailitasolla oikeasti toteutetaan vaan on sanonut että ukot ulos afganistanista ja käytännön operaation hoitaa sitten joku aivan muu. Toki herra kalifiin sitten osuu poliittinen paska siitä miten varsinainen operaation komento on päättänyt asian toteuttaa. Tässä kohtaa ois kyllä vähän tarpeen katsoa peiliin siellä että miten se meni noin niinkuin omasta mielestä.
 
Outo juttu kuitenkin kun iskusta seurasi kunnon räjähdys. Jenkit kuulemma käytti tätä usealla terällä varustettua hellfire ohjusta.
Edit: Luinkin pidemmälle, eli sivulliset uhrit tulivat itsemurhapommittajan räjähtäessä iskun seurauksena.
Joo, siis sivulliset kuolleet ilmeisesti sen takia, koska auto oli lastattu täyteen räjähteitä, joka poksahti.
 
Tälleen omasta nurkasta mietittynä se presidentti tuskin on henk kohtaisesti määräämässä että miten tuo paska detailitasolla oikeasti toteutetaan vaan on sanonut että ukot ulos afganistanista ja käytännön operaation hoitaa sitten joku aivan muu. Toki herra kalifiin sitten osuu poliittinen paska siitä miten varsinainen operaation komento on päättänyt asian toteuttaa. Tässä kohtaa ois kyllä vähän tarpeen katsoa peiliin siellä että miten se meni noin niinkuin omasta mielestä.
Olen alusta saakka hämmästellyt sitä, että miksi ei ensin evakuoitu, mutta onko arvioitu tilanne väärin, siis että talet ottivat maan niin nopeasti haltuun, vaikka tiedustelupalveluiden yksi skenaario on ollut että tähän saattaa mennä vain päiviä, mutta ei ole tiedustelun vika, jos poliittiset päättäjät jättävät tämän huomioimatta.

Ps. Nämä arviot (eri skenaariot) tehty jo ennen Bidenia.
 
Kyllä Afganistania ennen tuota vallankaappausta Zahir Shah'n uudistusten aikaan luonnehditaan historiassa niin että oli "vakaa". Vallankaappaus oli pienen elementin järjestämä maassa Zahir Shah'n itse ollessa ulkomailla vierailulla ja tuli kansalle yllätyksenä (kyseessä ei ollut mikään Iranin vallankumouksen tyylinen tapaus). Kannattaa lukea noista ajoista - hyvin kiintoisaa. :salut:

Erityisen kiintoisa oli tämä tapaus:

storm-333-cover-1.jpg

 
Olen alusta saakka hämmästellyt sitä, että miksi ei ensin evakuoitu, mutta onko arvioitu tilanne väärin, siis että talet ottivat maan niin nopeasti haltuun, vaikka tiedustelupalveluiden yksi skenaario on ollut että tähän saattaa mennä vain päiviä, mutta ei ole tiedustelun vika, jos poliittiset päättäjät jättävät tämän huomioimatta.

Ps. Nämä arviot (eri skenaariot) tehty jo ennen Bidenia.

Politiikka sekoittaa liikaa.

Jos muistellaan vanhoja uutisointeja, niin Naton ja EU:n mukaan joukkojen pois vetäminen on virhe ja että Afganistanin joukkojen määrää on ylläpidettävä. Jopa Suomen päättäjät uskalsivat ulista joukkojen vetämisestä.

Veikkaan, että Biden lipesi Trumpin hallinnon aikataulusta (toukokuu) ja jopa lisäsi joukkoja Afganistanissa, koska liittolaiset siihen suostuttelivat. Tämä selittäisi nuo Bidenin päätökset, vastoin oman tiedustelun johtopäätöksiä. Eli ei se, etteikö Bidenin hallinto olisi kuunnellut Pentagonia, vaan se, että ulkopolitiikka ajoi Pentagonin edelle.

Eli on mahdollisuus, että EU paskoi tämänkin.

No nyt näistä ei hirveästi enää puhuta, ja onneksi ei ole Bidenillä twitteriä, tai ainakaan se ei itse siihen kirjoittele.
 
Malliesimerkki itänaapurin erikoisoperaatioista. Disinformaatiot ja vihreiden miesten käyttö on tämän operaation jalostuneempi aste.

Enpä tiedä Ryssälän taitavuudesta. Todennäköisemmin vain heittevät yleistä sontaa ilmoille, ja katsovat mikä tarttuu. Jos ihmiset haluavat johonkin uskoa, niin ne uskovat vaikka kaikki todisteet viittaisivat venäläiseen sonnanhämmennykseen.
 
Miten tuolta olisi vetäydytty niin, ettei haluton hallinto olisi romahtanut. Se olisi tarkoittanut päin vastoin lisää USAn joukkoja jotta ne olisivat ottaneet rintamavastuun evakuoinnin ajaksi vaikka ilman afganistanin hallinnon sotilaita - mahdoton skenario. Oli niin tai näin niin hallituksen sotilaat olisivat kuitenkin tehneet johtopäätökset vetäytymisestä, hallinnon luhistumisesta ja talebanien valtaantulosta jolloin oltaisiin päädytty nähtyyn joukkopakoon tai USA-Taleban rintamiin. Joista siis jälkimmäinen oli mahdottumuus.

Ainoa tapa välttää edellä mainittu olisi ollut sopimukset talebanien kanssa joka olisi evännyt heiltä etenemisen. Tällöin taas talebanit eivät olisi voineet ennakoida kuinka hallituksen joukkojen kanssa kävisi.
 
Outo juttu kuitenkin kun iskusta seurasi kunnon räjähdys. Jenkit kuulemma käytti tätä usealla terällä varustettua hellfire ohjusta.
Edit: Luinkin pidemmälle, eli sivulliset uhrit tulivat itsemurhapommittajan räjähtäessä iskun seurauksena.

Kyllä. Jenkit ovat ryhtyneet säännönmukaisesti käyttämään kineettisiä miekkaohjuksia näissä operaatioissa.

Jos tämmöinen isku tehdään, niin yleensä se kohde on ollut piikillä tunteja tai päiviä etukäteen, jolloin tietävät vähintäänkin montako ihmistä siellä on kyydissä ja onko lapsia. Signaalitiedustelulla saadaan varmaan myös todennäköinen henkilöllisyys tietoon. Tässä tapauksessa veikkaisin että on tarkkailtu epäiltyä terojen olinpaikkaa, nähty räjähteiden lastausta ajoneuvoon ja päätetty posauttaa kun auto on liikenteessä.

Olisi mielenkiintoista tietää montako dronea Afganistanin taivaalla tällä hetkellä pörisee tarkkailutehtävissä, mutta veikkaan että vähintään useita kymmeniä.
 
F76FFBF0-69A3-4429-A301-CDFF789F2AF2.jpegLiitteessä kuva josta käy ilmi jenkkien jättämän kaluston määrä. Tuntuu äkkiseltään todella suurelta joten kannattaa suhtautua varauksella vielä tässä vaiheessa. Noista lentokoneista osa on jo naapurimaissa.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Et kysynyt minulta, mutta vasta satuin lukemaan Donaldin puheen. Olisi vetänyt ensin siviilit pois rauhassa, sitten sotajoukot tukikohdista jotka räjäytetään ettei kalustoa jää talebaneille ja sitten suojajoukot nopeasti ilman kaaosta mikä nyt syntyi kun kaikki lähtivät heti kerralla.
Kuulosti minun korvaan järkevältä, mutta jälkiviisasteluhan se parasta on.

Niin Trump yritti vetaa kaikki loput joukot pois jo joulukuussa 2020, etta tuskin silla kovin pitkalle vietyja suunnitelmia oli.... Ja ainoat siviilit jotka noin vain ois voitu evakuoida oli varmaankin kaytanossa diplolmaattisen lahetyston tyontekijat, heidan perheet seka mahdollisesti muut joita voi oikeasti kaskea.... Se ois saattanut, luultavasti olisi jattanyt rutosti porukkaa Talebanin jalkoihin...
 
Viimeksi muokattu:
Katso liite: 52672Liitteessä kuva josta käy ilmi jenkkien jättämän kaluston määrä. Tuntuu äkkiseltään todella suurelta joten kannattaa suhtautua varauksella vielä tässä vaiheessa. Noista lentokoneista osa on jo naapurimaissa.
Oon ymmärtänyt, että tuo on aikojen kuluessa hallinnon joukoille annettua aseistusta, eikä että mitä TB:llä nyt on. Kopterit ja kiinteäsiipiset lennetty naapurimaihin jne. Mutta onhan siinä kamaa, joo. Saisikohan sieltä halvat konekiväärit meidän maavoimille?
 
Back
Top