Afganistan

niin, voihan se olla että afganistanin opit on nyt tuotu suomeen.

Paljonkohan muuten pojilla oli matkassa patruunoita tuolla kabulin keikalla? mitään veikkauksia?
Itse arvaan että about sen verran mitä tetsareihen menee + jossain huoltokamojen seassa ehkä toinen mokoma noin periaatteen vuoksi, aika selkee kuvio ja ajatus oli niillä, että lähtevät hyvissä ajoin pois,
ettei tarvinnu ilman jenkkejä jäädä sinne oman huollon varaan tai mitään sellaista.
Muutenkin varmasti kaikilla tiedossa, että tosi epätodennäköistä että mitään olisivat ampuneet siellä.
Mä en osaa vastata sun kysymyksiin.
Jos nyt kuitenkin ajattelisin itseäni lähdössä tuollaiselle keikalle (ei ole realistista), ottaisin mukaan kaikki mahdolliset lippaat ladattuina mitä löytyisi ja mahdollisimman paljon irto patruunoita. Miksi, koska ylimääräisistä ei ole haittaa, mutta puutteen iskiessä alkaa harmittamaan vietävästi. Saisinko patruunoita? Veikkaan, että palkattuun henkilöstöön kuuluvaa erikoisjääkäriä kohdellaan tässä hiukan eri tavalla kuin varusmiestä, eli saisin.
Mitä tulee epätodennäköisyyksiin, en luottaisi niihin, varsinkaan jos ne perustuisivat " Ei suomalaiset kuitenkaan sodi" asenteeseen.

Mutta mä en tiedän noista hommista mitään tiedä, joten ihan omaa pohdintaa, jolla ei hirveästi selkänojaa ole. Eiköhän ne ammattimiehet ole osanneet varautua ihan riittävästi.
 
Armeijassahan ampumakoulutus oli pirun hyvää, ja olen siinä käsityksessä että Jenkkien armeijassa ampumakoulutus ei ole näin perinpohjaista ja hyvää, kun suomessa, että jos jotain intissä tehtiin oikein, niin se oli tämä.
Ampuma-asentoa hierottiin ja aseenkäyttöä, perinjuurin, niin että hitaimmatkin tajusi, ennenkuin yhtään kovaa ammuttiin.
Ja kun kovia ammuttiin, niin niitä ammuttiin aselajista riippumatta radalla aika paljon.
Olet väärässä luulosi kanssa, amerikkalaisilla on erittäin laadukas ampumakoulutus.
 
Jotenkin hassua, että meikäläiset huippuun treenatut sotilaat olivat sisäkehällä, kun taas jenkkien parikymppiset ensimmäisellä komennukseellaan olevat kriittisimmissä paikoissa portilla. Kyllä meillä suomalaisilla on hyvät oltavat niin kotimaassa kuin muuallakin.
Mielestäni oli ihan hyvä noinpäin, toistepäin jenkkien imagohaitta olisi ollut vieläkin suurempi
 
2002 Kun palvelin Suomen Armeijassa, epäilin suuresti ohjesääntöä jossa sanottiin että perustaistelijan vuorokauden tuliannos on 90 patruunaa.

Tietysti, vakavissaan, tarviiko niitä kuteja sitten noin paljon mitä sinä kirjoitat, siihen tarkoitukseen mitä tarkoitat, jos olisi sota venäjää vastaan. Siitä en tiedä.

Jenkkien jalkaväenhän strategia on isommin erilainen varmaan sodissa. Niillähän on toi tuliylivoima, eli tosiaan ampuvat 1000 kutia yhtä raatoa kohden (hatusta heitetty määrä...mutta..)
Se perustuu pariin asiaan(?):
a: Siihen että kun 1 teoria on, että ylipäätään jenkkien sodankäynti on pelkkää rahantekoa, että aseteollisuus saa liikevaihtoa. Eli on win-win, jos sotilaat ampuu paljon (foliohattu)
b: no niillä tosiaan on "millä mällätä", eli niitä ei haittaa tuhlata paukkuja. Koko niiden strategia nyt on sitä, että materiaalisella ylivoimalla tuhotaan vihollinen.

Suomessa tilanne on hieman eri. Ei ole materiaalista ylivoimaa, eikä edes miesylivoimaa. Näkisin, että Suomen armeijan opeissa 2002 oli sen verran perää, että kannattaa ampua tarkasti, ja kertalaukauksia, ja osumisen meiningillä. Toki sarjatulta voi pistää hyvässä paikassa hyvältä tuelta jos nyt oikeen tilanne suosisi.
Maakuntakomppaniassa käväisin joskus jossain eksistentiaalityhjiössä. ja sielläkin opetettiin kaupunkitaistelussa ampumaan naamaan kertalaukauksia lähietäisyydeltä. tehokasta ja tarkkaa ja taloudellista patruunoiden käyttämistä.
Armeijassahan ampumakoulutus oli pirun hyvää, ja olen siinä käsityksessä että Jenkkien armeijassa ampumakoulutus ei ole näin perinpohjaista ja hyvää, kun suomessa, että jos jotain intissä tehtiin oikein, niin se oli tämä.
Ampuma-asentoa hierottiin ja aseenkäyttöä, perinjuurin, niin että hitaimmatkin tajusi, ennenkuin yhtään kovaa ammuttiin.
Ja kun kovia ammuttiin, niin niitä ammuttiin aselajista riippumatta radalla aika paljon.
Itse koin näin.

Nyt puhut tuosta afganistanin rauhanturvaajien tilanteesta. että opittiin että pitää olla partiossa yli 6 lippaallista paukkuja ja helvetisti konekiväärivöitä.
No näkisin, että kun nää kaverit on olleet taistelukosketuksessa, on tilanne ollut ihan erilainen kuin suomella olisi sodassa venäjää vastaan. Eli on tapeltu ikäänkun enemmän itseä suojellakseen, eihän tuolla ole ollut motiivia tapattaa omia rauhanturvaajia jonkun rauhanturvamission takia, ei oltu tappelemassa kotimaassa. Uskoisin että ne taistelut on olleet enemmän sellaisia että pysähtyneen pasin takaa on ammuttu jonnekkin 600 metriin jotain taleban kontaktia päin helvetisti suojatulta ja tulta, sen jälkeen peräännytty toiseen suuntaan ja / tai kutsuttu nato ilmaisku sinne ja jenkit apuun tms.
Eli ei siellä kukaan ole ampunut mitään kuutta lipasta jokaisella laukauksellaan aikomus tappaa se taleban taatusti, vaan enemmän sellasta painostavaa tulta vaan siksi aikaa että tilanne laukeaa.
Lisäksi, tuolla rauhanturvakeikalla on toimittu aika naton strategioilla muutenkin, eli justiinsa tuliylivoimalla.
Toki Puolustusvoimien ampumakoulutus on parempaa ja suomalaiset taistelijat pääsääntöisesti parempia ampujia kuin jenkit. Perusampumaharjoitteluun käytetään meillä ehkä yllättäen selvästi enemmän patruunoita kuin jenkeissä. Ja hyvä niin, koska se on kaiken perusta. Kaartin Jääkärirykmentin asekouluttajat sanovat, että jos taistelija ei pysty ampumaan hyvää kasaa 150 metristä, hän ei osu hyvin 5 metristäkään.

Mutta luulo, että sota on tarkkojen kertalaukausten ampumista osuma per laaki on väärä. Oli väärä Talvisodassa ja on väärä edelleen. Talvisodassa PV kulutti 76 miljoonaa kiväärikaliiperista patruunaa, eli venäläisten tappiot huomioiden todennäköisesi useampi sata laukausta per osuma. Hyökkäystaistelussa, minkä pitäisi meilläkin olla päätaistelulaji kaikilla, tulta käytetään vihollisen pitämiseksi matalana, jotta voidaan osalla joukosta edetä. Sitten kun jalkaväki pääsee lähitaisteluun, voidaan käyttää kertalaukauksia ja lyhyitä sarjoja. Sama pätee asutuskeskustaisteluun. Tulta tarvitaan paljon että päästään taloon sisään, ja siellä eteneminen edellyttää myös jatkuvaa tulenkäyttöä. Sekä metsämaastossa että asutuskeskuksissa suojatuneen vihollisen havaitseminen on vaikeaa, jolloin pitää vain saada yliote riittävällä tulenkäytöllä. Ei silmitöntä räiskintää vaan tarkkaa sarjatulta ja nopeita kertalaukauksia todennäköisimpiin vihollisen asemiin.

Ylläkköön jouduttaessa (kuten Afganistanissa välillä kävi), tilanne otetaan haltuun ja käännetään omaksi eduksi kiivaalla tulenkäytöllä vihollisen asemien suuntaan. Suojautunutta vihollista on vaikea havaita niin, että voisi ampua niitä tarkkoja kertalaukauksia. Siksi ammutaan aluetulta ja paljon, jotta vihollinen joutuu suojautumaan jonka turvin irtaudutaan tulialueelta tai suojataan kun väijytysalueen ulkopuolelta osa kiertää vastustajan sivustaan. Ihan samat periaatteet toimviat kotimaassakin.

Se lähietäisyydeltä tarkkojen kertalaukauksien ampuminen naamaan on ihan hyvä, mutta ensin pitää päästä siihen lähelle, ja siihen tarvitaan paljon tulta. Ja mikään ei ole niin v-mäistä kun alkaa lipastamaan kesken tulitaistelun kun vihollinen painaa päälle tai pitäisi irtautua. Siksi niitä valmiiksi lipastettuja lippaita pitäisi olla riittävästi saatavilla.

Kannattaa tutustua vaikka Jatkosodan kuuluisaan Munakukkulan valtaukseen. Iskuosastotaktiikalla otettiin tukikohta venäläisiltä. Kärjessä meni kp-miehet ja pääosa osastosta toi vain kp-lippaita ja käsikranaatteja joita syötettiin vyöryttäjille. Patruunakulutus oli lyhyessä taistelussa kymmeniä tuhansia patruunoita vahvennetun joukkueen kokoiselta osastolta. Jälkeä tuli ja toistasataa venäläistä kaatui olemattomin omin tappioin. Sodat voitetaan tulivoimalla.
 
Olet väärässä luulosi kanssa, amerikkalaisilla on erittäin laadukas ampumakoulutus.
Aijaahas,
jos ei puhuta navy sealseista yms,
vaan puhutaan sanotaanko jostain perus infantry divisioonasta,
tai peräti jos puhutaan jostain huolto/tykki yksiköstä,
niin minkäslainen näiden peruskoulutus ampumiseen on sitten? Mistä se erityinen laadukkuus tulee?
 
Mitenkä ja mihinkä ajattelitte sijoittaa ne lisälippaat jotka menee tuon tuliannoksen yli? Kyllähän fakta on, että kun ampumaan aletaan niin 90 patruunaa on äkkiä kulutettu. Niin on myös 200 patruunaa. Mun mielipiteeni on se ettei taistelijan tulenkäyttö ei voi nojautua siihen kuinka paljon patruunaa on kannossa, vaan siihen että sitä paukkua tulee takaa sitä mukaa kun sitä paukkua ammutaan.
 
Operaatiot ohi? 6 ilmatankkauskonetta tulossa pois, eikä yhtään menossa Afganistanin suuntaan.

Se on satavarmaa :ROFLMAO:

Yhdysvaltain viimeisetkin sotilaat ovat poistuneet maasta.

”Se on sataprosenttisen varmaa”, komentokeskus Centcomin komentaja, kenraali Kenneth McKenzie sanoi tiedotustilaisuudessa myöhään maanantaina.
 

Afghan refugees are 'getting Ubers' from Fort Bliss when they arrive in the US: Homeland Security faces vetting questions after 'previously deported rapist' and ISIS suspected terrorists were put on evacuation flights from Kabul

Perussettiä Härmässäkin...

 
Suomessa tilanne on hieman eri. Ei ole materiaalista ylivoimaa, eikä edes miesylivoimaa. Näkisin, että Suomen armeijan opeissa 2002 oli sen verran perää, että kannattaa ampua tarkasti, ja kertalaukauksia, ja osumisen meiningillä.

Tulenkäytöllä pakotetaan vihollinen haistelemaan maata ja pitämään päänsä alhaalla. Ja silloin voidaan tehdä joku peliliike, kun vihollinen halaa multaa. Tulenkäytöllä otetaan aloite tai pyritään riistämään aloite toiselta. Ja kun ihminen ampuu henkensä edestä, niin vaihtimen asentoa ei välttis ensimmäisen sykkeen aikana paljon katsella.
 
Nää nyt on tämmösiä heittoja vaan mutta meille maakissa perusteltiin toi tuliannos niin että kyllä sieltä kärjen mukana kokoajan huolto tuo lisää ammuttavaa ja tarkotus on että vielä valmiiksi lipastettuna.

Huollon kaunis ajatus olisi työntää ylhäältä alaspäin kaikkea kalsareista patruunoihin, mutta joukoilla täytyy olla mukanaan suunniteltuun operaatioon jonkinasteinen PHT määrä esimerkiksi noita ampumatarvikkeita. Miten se on porrastettu on sitten eri asia; onko ampumatarvikkeet JK:n huoltojoukkueen hallussa, onko ne porrastettu taistelijoille jne.
Ampumatarvikkeet tulevat ainakin sinne huoltojoukkueeseen asti tehdaspakkauksissaan, enkä ole kyllä ikinä nähnyt enkä kuullut että HJ lipastaisi lippaat valmiiksi; lippaat ovat taistelijoiden hallussa, ne ovat täynnä ja mahdolliset lisäpatruunat rasioina taistelijoiden matkassa.
 
että HJ lipastaisi lippaat valmiiksi; lippaat ovat taistelijoiden hallussa, ne ovat täynnä ja mahdolliset lisäpatruunat rasioina taistelijoiden matkassa.

Ja ainakin minä haluaisin itse täyttää lippaat ja varmistaa niiden toimivuuden.....samoin kuin käpistellä muunkin tst-toimeen tulevan materiaalin käyttökelpoisuuden ennen laukkuun pakkaamista.
 
Aijaahas,
jos ei puhuta navy sealseista yms,
vaan puhutaan sanotaanko jostain perus infantry divisioonasta,
tai peräti jos puhutaan jostain huolto/tykki yksiköstä,
niin minkäslainen näiden peruskoulutus ampumiseen on sitten? Mistä se erityinen laadukkuus tulee?

Samalla tavalla kuin meillä ampumakoulutus alkaa peruskoulutusvaiheessa eri koulutuskeskuksissa. Perusampumakoulutus kestää 3 viikkoa ja sen antavat ampumakouluttaja kersantit.
Aselajipaikat jaetaan peruskoulutuksen jälkeen ja aselajit noudattavat samaa ampumaohjelmistoa.

TC 3-20.40, Training and Qualification-Individual Weapons 2019 832 sivua.
 
Viimeksi muokattu:
Mitähän jenkit tekee Kabulin kentällä olevalle lentokalustolle. Ilmeisesti ainakin jossain vaiheessa siellä on ollut melko iso osa ANA:n ilmavoimien kalustosta. Tuntuisi oudolta jättää ehjänä Taleille.
Ei jäänyt ehjänä.

 
Back
Top