Afganistan

Viime vuonna amerikkalaisia kaatui Afganistanissa 16. Tämän vuoden saldo näyttäisi kahdeksaa (yksi vielä päivittämättä virallisiin). Merkintöjen mukaan kuusi on kuollut käsiaseiden tulessa (hostile). Vaikein paikka on Nangahar.

Yhteensä kaatuneita on 3535 eli kokonainen rykmentilinen.

Aika turhia kuolemia..
Koko Afghanistanin kostovaltaus oli typerä reaktio, oikea kohde olisi ollut Saudi-Arabia.

Menee sitten vuosi tai viisi niin lopulta tilanne palaa vastaavaksi kuin ennen valtausta.
 
Ei palaa.

Moskovassa tapasivat hiljattain Venäjä, Kiina, Pakistan ja Taleban.
Taleban nousee valtaan näiden tuella ja Afganistan liitetään uuteen silkkitiehen jota Kiina ja Venäjä rakentavat Keski-Aasian yhdistämiseksi.

Samaan koalitioon kuuluu Iran, Irak, Syyria ja ehkä pian Turkki.

Tämä on Putinin ja Kiinan johdon suurin saavutus tähän mennessä ja Yhdysvaltain suurin tappio vuosikymmeniin geopolitiikassa.
 
Eiköhän se mene niin,että Venäjä tulee aseistamaan Talebanin ja Usa Ukrainan.

" U.S. security officials have begun to acknowledge they have growing concerns about the Kremlin’s quiet presence in Afghanistan, where Russian forces are reportedly supplying arms to the Taliban.

Reports of Russia’s renewed involvement in Afghanistan come as President Trump’s administration has vowed to send in more troops to bolster the Afghan security forces. The 4,000 additional forces would add to the 8,000 U.S. troops deployed in the country, down from almost 100,000 in 2011."

https://news.vice.com/story/u-s-officials-fear-russia-is-selling-weapons-to-the-taliban
 
Vice Newsin artikkeli on siltä osin epätarkka, että siinä sanotaan Talibanin taistelleen Neuvostoliittoa vastaan Afganistanin sodassa.
 
Kushner ja Bannon kävivät lauantaina esittelemässä Mattisille suunnitelman Afganistanin sodan ratkaisemiseksi, Mattis ei ollut vaikuttunut kaverusten ehdotuksesta. Suunnitelman olivat tehneet Blacwaterin perustaja Erik Prince ja DynCorpin johtaja Stephen Feinberg. Suunnitelmassa amerikkalaiset joukot korvattaisiin alihankkijoilla jotka toimisivat CIA:n alaisuudessa. Operaation johdon siirtäminen CIA:lle vähentäisi valvontaa, mikä voisi mennä pieleen?
President Trump’s advisers recruited two businessmen who profited from military contracting to devise alternatives to the Pentagon’s plan to send thousands of additional troops to Afghanistan, reflecting the Trump administration’s struggle to define its strategy for dealing with a war now 16 years old.

Erik D. Prince, a founder of the private security firm Blackwater Worldwide, and Stephen A. Feinberg, a billionaire financier who owns the giant military contractor DynCorp International, have developed proposals to rely on contractors instead of American troops in Afghanistan at the behest of Stephen K. Bannon, Mr. Trump’s chief strategist, and Jared Kushner, his senior adviser and son-in-law, according to people briefed on the conversations.

On Saturday morning, Mr. Bannon sought out Defense Secretary Jim Mattis at the Pentagon to try to get a hearing for their ideas, an American official said. Mr. Mattis listened politely but declined to include the outside strategies in a review of Afghanistan policy that he is leading along with the national security adviser, Lt. Gen. H. R. McMaster.
https://www.nytimes.com/2017/07/10/...latest&contentPlacement=8&pgtype=sectionfront
 
Kushner ja Bannon kävivät lauantaina esittelemässä Mattisille suunnitelman Afganistanin sodan ratkaisemiseksi, Mattis ei ollut vaikuttunut kaverusten ehdotuksesta. Suunnitelman olivat tehneet Blacwaterin perustaja Erik Prince ja DynCorpin johtaja Stephen Feinberg. Suunnitelmassa amerikkalaiset joukot korvattaisiin alihankkijoilla jotka toimisivat CIA:n alaisuudessa. Operaation johdon siirtäminen CIA:lle vähentäisi valvontaa, mikä voisi mennä pieleen?

https://www.nytimes.com/2017/07/10/world/asia/trump-afghanistan-policy-erik-prince-stephen-feinberg.html?rref=collection/sectioncollection/politics&action=click&contentCollection=politics&region=stream&module=stream_unit&version=latest&contentPlacement=8&pgtype=sectionfront

Puhumattakaan miten kalliiksi se tulee, kun kontraktorit astuvat kuvioihin....
 
No CIA:lle se siirtyy kuitenkin kun Taleban nousee valtaan Venäjän, Kiinan ja Pakistanin tuella. :D
 
Taitaa Afganistanissa olla myöhäisen sadonkorjuun aika. Vielä on kuitenkin rahaa tehtävänä ja ehkä ne vihdoinkin oppii arvostamaan demokratiaa ja pikaruokaa kun on kohta 20 vuotta kalloon taottu.

images

Mitä noista menneistä. Nyt se yksi kouho pykää muuria Meksikon rajalle. Perkele puhdasta järjettömyyttä. Meksikolaiset meksikossa ja amerikkalaiset amerikassa. Tuollainen peli ei vetele nykypäivänä. Nyt ensin erikoisjoukot meksikoon ja sitten perässä vaikka viis tai vaikka viisitoista prikaatia vähän pasifikaatiota suorittamaan. Siellä ne Muchos Narcos ja Frito Bandito vain odottaa kukistumistaan.
 
Luulen että tämä menee historiankirjoihin yhtänä hulluimpana tempauksista lähiaikoina. En usko että mitään muuta kuin ruumita tulee aikaiseksi tästä vedosta.

Here’s a crazy idea floating around Washington these days, outlandish even by today’s outlandish standards: The United States should hire a mercenary army to “fix” Afghanistan, a country where we’ve been at war since 2001, spending billions along the way. The big idea here is that they could extricate U.S. soldiers from this quagmire, and somehow solve it.

Not surprisingly, the private-military industry is behind this proposal. Erik D. Prince, a founder of the private military company Blackwater Worldwide, and Stephen A. Feinberg, a billionaire financier who owns the giant military contractor DynCorp International, each see a role for themselves in this future. Their proposal was offered at the request of Steve Bannon, President Donald Trump’s chief strategist, and Jared Kushner, his senior adviser and son-in-law, according to people briefed on the conversations.

It could get worse. In a recent Wall Street Journal op-ed, Prince laid out a plan whereby the fighting force would be led by an American viceroy who would report directly to Trump. Modeled after General Douglas MacArthur, who ruled Japan after World War II, the viceroy would consolidate all American power in a single person. His mission: Do whatever it takes to pacify Afghanistan. No more backseat driving of the war from pesky bureaucrats in Washington, or restrictive rules of engagement imposed on soldiers. An American viceroy with a privatized fighting force would make trains run on time in Afghanistan—if they had trains.

Who would this viceroy be? Probably Prince had himself in mind, and that should worry everyone.
http://www.defenseone.com/ideas/201...ont-solve-afghanistan/139481/?oref=d-mostread
 
Luulen että tämä menee historiankirjoihin yhtänä hulluimpana tempauksista lähiaikoina. En usko että mitään muuta kuin ruumita tulee aikaiseksi tästä vedosta.

http://www.defenseone.com/ideas/201...ont-solve-afghanistan/139481/?oref=d-mostread

Miten nämä palkkasoturit voisivat paremmin operoida Pakistanin puolella joka olisi edellytys millekään menestykselle..
Nyt kun Venäjä ja Kiina aseistavat ja operoivat omilta Afganistanin vaastaisilta rajoiltaan käsin niin koko idea on täysin tuhoon tuomittu.
Yhdysvaltojen pitää päättää missä tilanteessa se aikoo vastata tähän haastamiseen tosissaan, kaikki heikot reagoinnit syövät sen arvovaltaa ympäri maailmaa.
 
Välillä tuntuu, että NL hajoamisen jälkeen USA sai huseerata itsekseen kaksi vuosikymmentä ilman suurvaltavastusta ja tilanteen nyt muututtua heillä muna kutistuu heti kun joku sanoo ei tai pistää kapuloita rattaisiin. Jatkavat sitten samaa tuloksetonta nyhräämistä ikään kuin sivuuttaen, että tilanne on muuttunut.
 
Venäjä ja Kiina toki ovat tervetullut leiri niille maille joissa ei ole mitään suurta kiinnostusta liberaalille demokratialle tai länsimaiselle kulttuurille yleensä.
Jos tavoitteeksi otettaisiin vain länsimaisen sivistyksen selviäminen ilman mitään ideologista lähetystehtävää niin proxy sotien käyminen sekä rajalinjojen vetäminen olisi kaikin puolin selkeämpää.
Ehkä suursotakin olisi vältettävissä ja uusi status quo muodostuisi.
 
  • Tykkää
Reactions: xzu

Niin.. onko nyt yhtään maata johon USA olisi onnistunut demokratian ja hyvinvoinnin istuttamaan siitä huolimatta, että ismejä vastaan ovat taistelleet ympäri maailman 50-luvulta lähtien. Vallasta ja rahastan noissa kuitenkin on lopulta kysymys, ei paikallisten hyvinvoinnista.

USA-vetoisista (vaikkakin Nato) operaatioista, ehkä Balkanin sodan lopettaminen oli onnistunein ja lopputulokseltaan ehjin.
 
Japani on ehkä onnistunein yritys. Japani oli tosin muodollisesti demokratia ennen toista maailmansotaa, muttei käytännössä.
 
Japani on ehkä onnistunein yritys. Japani oli tosin muodollisesti demokratia ennen toista maailmansotaa, muttei käytännössä.

Joo eikä nyt Länsi-Saksastakaan lainkaan paskempi maa tullut (toki tähän osallistui muitakin). Lähinnä hain MS2 jälkeisiä.
 
Niin.. onko nyt yhtään maata johon USA olisi onnistunut demokratian ja hyvinvoinnin istuttamaan siitä huolimatta, että ismejä vastaan ovat taistelleet ympäri maailman 50-luvulta lähtien. Vallasta ja rahastan noissa kuitenkin on lopulta kysymys, ei paikallisten hyvinvoinnista.

Iran on tästä ehkä paras esimerkki. Heillä oli demokraattisesti valittu hallinto, muttaku piti saada omalle miehelle lisää valtaa. Lopputuloksen kaikki tietää ja sitte vain huuli pyöreänä ihmeteltiin että kuinkas täs näin kävi ja ihmetellään vieläki.
 
Back
Top