Ahvenanmaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja scip10
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Mä luulen, että kyse on MPK:n paikallisosastosta. Eri yhteyksissä on ollut uutisointia, että saarilta porukka on osallistunut MPK:n toimintaan, ja jos en väärin muista niin MPK:n paikallisosastoa oltiin perustamassa.
 
Jos tilanne perkelöityy niin ehkä paras ratkaisu olisi ulkoistaa Affenanmaan puolustus Ruåtsin Kuninkaalliselle Sotajoukolle. Ihan totta; heillä on Itämeren parhaa suklarit, pinta-aluksiakin ja tietenkin maatukikohdista operointiin pystyvät Greipit. Sitten vielä divisioonan verran vähän parempaa ukkoa saarille niin paha olisi ryssän sinne mennä. Tämä tietysti siinä tapauksessa että se sopisi Ruåtsille. Kai heidänkin pitäisi joku taakka kantaa..
 
Minusta koko Affenanmaan tärkeys on vähän menneitten aikojen juttuja. Ei sitä tietysti vihulle voi antaa, mutta sen strateginen merkitys on haihtunut paljon entisistä ajoista. ryssäthän luopui Kirkkonummen alueista ihan siksi, koska hyötyyn nähden ne ei enää olleet niin tärkeitä. Aseistus oli kehittynyt niin ettei Helsinkiä enää tarvinut pitää "tykin kantaman päässä". Balttianmaiden päästyä ryssien ikeestä väheni Affenanmaan merkitys entisestään. Nykyaikana Affenanmaa on vähän syrjässä polttopisteestä, varsinkin NATO jäsenyyksien astuttua voimaan. Eräs aikalainen kertoi ryssien sanoneen että Porkkala/Kirkkonummi on heille nyt tarpeeton, koska he ehtivät muutamassa minuutissa nykykalustolla luomaan uhan samoille alueille ilman tukikohtaakin. Eli tärkeähän se on omilla pitää, mutta merkitys on minusta enemmänkin entisen merkityksen ylläpitoa ;)
 
Taisivat silloin yliarvioida omat kykynsä. Nyt vois olla toinen ääni kellossa.
 
Eri mieltä. Perämeren satamiin pääsyn kannalta Ahvenanmaa on avainasemassa. Kotka on aika kurjassa paikassa jos pöhinä alkaa.
 
Jos pöhinä alkaa, niin Ahvenanmaan seutuvilla ei ole yhtä ainotta vihua... Perämerta minäkin kartasta katsoin, mutta totesin että nykyaseilla se pystytään sulkemaan Ruotsin ja Suomen toimesta, vaikka koko Affenanmaata ei olisi olemassakaan, olisi vaan merta sillä kohtaa...
 
Vihollinen tuhotaan Ahvenanmaalla, totta. Suomi on harjoitellut sekä Ruotsin (käytännön tasolla) että JEF-maiden kanssa Ahvenanmaan puolustamista. Sodankäynti on muuttunut ja vaikka Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa ei voi tässä tapauksessa nähdä verrokkina, kyllä sieltäkin on saatu oppia. Venäjän hyökkäys Ahvenanmaalle voi tapahtua esimerkiksi siviililaivasta, josta lähetetään hyökkäysdrooneja. Tuhojen jälkeen Venäjä syyttää Suomea ja Ruotsia provokaatiosta ja jättää haasten näiden maiden toimista Haagiin.

Venäjä rakentaa maskirovkan, jossa se on hyökkääjän sijasta uhri. Britannialla on Suomen kanssa sopimus Ahvenanmaankin puolustamisesta. Mitä epäselvempi tilanne on, sen vaikeampi on JEF:n toimia. Britannia on valmis vastaamaan Venäjän hyökkäykseen 24 tunnin sisällä. Venäjä syyttää iskuista muita ja sen lisäksi ylläpitää 5-10 teoriaa, jossa mm. ukrainalaiset fasistit halusivat sodan Ahvenanmaalle. Vasemmalta rauhanpuolustajista on aina löytynyt Venäjän ymmärtäjiä ja tällainen "epäselvä" isku lisäisi kahtiajakoa Suomessa ja muualla. Miten siihen vastrattaisiin, yksityiskohdat riippuvat tilanteesta.

NATO ei ehdi toimia useimmissa tapauksissa vuorokaudessa, mutta JEF ehtii. Venäjä voi koetella NATO:n viidettä todennäköisemmin muualla kuin Ahvenanmaalla. Suomessa koillisrajaseutu on yksi kohteista.

Koska Venäjä ei pysty saamaan jalansijaa Ahvenanmaalta, se tuskin sinne pistohyökkäystä huomioimatta yrittää. Tässä mielessä Perämeren satamat ovat suhteellisen turvassa ellei niihinkin uloteta esimerkiksi samanaikaista droonihyökkäystä mahdollisesta siviilialuksesta.
 
Yks ainoa kysymys: Mistä se vihu ilmeistyisi yllättäin Ahvenanmaalle? Okei joku rahtilaiva tois... joo-o tois pari plutoonaa, korkeentaan pataljoonan ilman raskasta vermettä... sit olis yllätysetu käytetty ja pietarista pirun pitkä matka tuoda vahvistusta NATO käytävää pitkin... Menee melko utopistiseks... Tää ei siis Horizolle, vaan yleensä.... ja maihinnousu paikka olis kuitenkin kahden NATOmaan tulen alla... siitä sitte vaan koittamaan kolmen päivän erikoista meille....
 
Jos pöhinä alkaa, niin Ahvenanmaan seutuvilla ei ole yhtä ainotta vihua... Perämerta minäkin kartasta katsoin, mutta totesin että nykyaseilla se pystytään sulkemaan Ruotsin ja Suomen toimesta, vaikka koko Affenanmaata ei olisi olemassakaan, olisi vaan merta sillä kohtaa...
Jos isompi kahina alkaa niin örkit saattavat miehittää Ahvenanmaan ensimmäisenä päivänä.
Tuo osasto menettää osan vahvuudestaan ennen saarelle pääsemistä, jää mottiin ja tuhoutuu mutta sodassa jossa menettävät miljoonia, muutaman tuhannen tappiot ovat heille merkityksettömiä.
 
Kerro mulle mistä ne yllättäin sinne miehitysjoukot tuo???... "pientä miettimistä" ja vastaus kypssyy.... "jaa niin ei mistään onnistu" näin, onks sul joku toinen visio mistä porukkaa tuodaan niin paljon että luoto pidetään hallinnassa? Eikö oo????? Lenskistä on pirun pitkä matka tuoda iigoreita, joka ainoo on vainaa kun homman juju paljastuu... mut sun visiossa ne ilmaantuu sinne ku Hostomelissä ja pitkin natokäytävää huolto pelaa ... salli mun nauraa :D
 
Viimeksi muokattu:
Yks ainoa kysymys: Mistä se vihu ilmeistyisi yllättäin Ahvenanmaalle?

Viikon aikana jokaisella Finnlinesin vuorolla Langnäsin stamaan saapuu "atleettisia retkeilijöitä" Ruotsin ja Suomen suunnista.
Atleetit saavat aseet ryssän paikallisesta konsulaatista tai konsuli tuo ne sovittuun paikkaan.

Kaikkea maahanlaskua edellyttää etujoukon toiminta alueiden varmistamiseksi.

Viikon loppupuolella yksi ryssän varjolaivaston alus ilmoittaa mayday ohjaus ongelmansa ja hups! sieltä purkautuu isompi joukko tunnistamattomia sotilaita. Tai ne tunnistetaan M05 maastopukuisiksi ja luullaan suomalaisiksi ressuiksi, mutta maihinnousun jälkeen ei enää merkitse mistä tulivat.

Joukot ottavat panttivangeiksi suuren määrän ahvenanmaalaisia ja Suomi/Nato on epävarma siitä miten nyt tulisi toimia.

Maskirovka on pelissä ja toimii juuri sen verran kuin on tarpeen ensimmäisen lamauttamisen jälkeen.

Loppua voi sitten jokainen arvioida itse tästä eteenpäin.

.
 
Kerro mulle mistä ne yllättäin sinne miehitysjoukot tuo???... "pientä miettimistä" ja vastaus kypssyy.... "jaa niin ei mistään onnistu" näin, onks sul joku toinen visio mistä porukkaa tuodaan niin paljon että luoto pidetään hallinnassa? Eikö oo????? Lenskistä on pirun pitkä matka tuoda iigoreita, joka ainoo on vainaa kun homman juju paljastuu... mut sun visiossa ne ilmaantuu sinne ku Hostomelissä ja pitkin natokäytävää huolto pelaa ... salli mun nauraa :D
TIEVA soluttautumalla. Ensimmäinen aalto siviilikoneilla. Toinen aalto vanhemmilla kuljetuskoneilla ja perämerelle matkalla olleesta rahtilaivasta.
Kuten An-2 kantama on ihan riittävä yhden suuntaiseen reissuun.
Jokainen meidän kone joka on ampumassa noita alas on poissa muualta.
 
Back
Top