Oletetaan, että esimerkiksi ensi vuonna kauan odotettu skenaario tapahtuu - Venäjän talous sakkaa täysin ja samalla maan sisäinen valtakamppailu halvaannuttaa päätöksentekojärjestelmän. Lopputuloksena kesällä 2018 valtaan astuu Putinin tapaturmaisen kuoleman jälkeen Kremlin oligarkian sisäpiirin ulkopuolta edustava it-moguli X. Jossain spekuloidaan, että koko prosessi oli suunniteltu GRU:n, FSB:n ja asevoimien syvärakenteiden suojelemiseksi.
Joka tapauksessa, X:n johdolla suhteet länsimaihin normalisoidaan, Krimistä tulee autonominen Ukrainan itsehallintoalue ja Ukrainan itäosat integroidaan YK:n ja ETYJ:n prosessissa takaisin osaksi Ukrainaa jonka hallinnossa näyttää tapahtuvan myös muutos parempaan.
Vaikka Venäjän kaaos on lievempää kuin 1990-luvun alkuvuosina on selvää, että valtio on kokenut ison mullistuksen jonka myötä myös asevoimien toimintakyky on ottanut ison askeleen - taaksepäin. Aseteollisuus on entistä pahemmissa ongelmissa ja 2020 on selvää, että Venäjän paluu voimapolitiikan käyttäjäksi vaatisi jälleen vuosikausien rakentamisprosessin mihin maalla näyttäisi olevan entistä huonommat mahdollisuudet maan talouden ollessa edelleen kehittymätön, väestön supistuessa ja öljyn hinnan todennäköisesti laskiessa.
Mitä tässä tilanteessa kannattaisi Suomen maanpuolustuksen kehittämisen kannalta tehdä lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä? Ettei tultaisi yllätetyksi housut kintuissa kuten 1991? Oletetaan taustamuuttujana että mahdollinen talouslama ei vaikuttaisi Suomeen idänkaupan nykyisen vähäisyyden vuoksi. Toisena taustaolettamuksena on puolustusmenojen supistuminen, mutta hallitusti.
Oma visioni olisi, että 1990-luvusta poiketen kannattaisi panostaa ehkä enemmän terävyyteen laajuuden sijaan, ts. 1990-luvulla romutettiin paljon kylmän sodan välittömän valmiuden rakenteita joita on polkaistu ylös muutaman viime vuoden aikana. Kyky nopeaan reagointiin pitäisi säilyttää - vaikka sitten määriä leikkaamalla. Tätä voitanee perustella myös mahdollisilla odottamattomilla uhilla, massapakolaisuudella tms.
Omasta puolestani toivon, että pv:ssä / plm:ssä joku olisi ajatustyötä tämän eteen jo tehnyt. Rakenteiden supistaminen on aina hankalampaa kuin kasvattaminen, historiallisina esimerkkeinä vaikkapa USA:n asevoimat 1945-1950 tai Royal Navy ja Royal Air Force 1945-2017. Pahimmassa tapauksessa output on minimaalinen vaikka input olisi ihan vaikuttava.
Joka tapauksessa, X:n johdolla suhteet länsimaihin normalisoidaan, Krimistä tulee autonominen Ukrainan itsehallintoalue ja Ukrainan itäosat integroidaan YK:n ja ETYJ:n prosessissa takaisin osaksi Ukrainaa jonka hallinnossa näyttää tapahtuvan myös muutos parempaan.
Vaikka Venäjän kaaos on lievempää kuin 1990-luvun alkuvuosina on selvää, että valtio on kokenut ison mullistuksen jonka myötä myös asevoimien toimintakyky on ottanut ison askeleen - taaksepäin. Aseteollisuus on entistä pahemmissa ongelmissa ja 2020 on selvää, että Venäjän paluu voimapolitiikan käyttäjäksi vaatisi jälleen vuosikausien rakentamisprosessin mihin maalla näyttäisi olevan entistä huonommat mahdollisuudet maan talouden ollessa edelleen kehittymätön, väestön supistuessa ja öljyn hinnan todennäköisesti laskiessa.
Mitä tässä tilanteessa kannattaisi Suomen maanpuolustuksen kehittämisen kannalta tehdä lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä? Ettei tultaisi yllätetyksi housut kintuissa kuten 1991? Oletetaan taustamuuttujana että mahdollinen talouslama ei vaikuttaisi Suomeen idänkaupan nykyisen vähäisyyden vuoksi. Toisena taustaolettamuksena on puolustusmenojen supistuminen, mutta hallitusti.
Oma visioni olisi, että 1990-luvusta poiketen kannattaisi panostaa ehkä enemmän terävyyteen laajuuden sijaan, ts. 1990-luvulla romutettiin paljon kylmän sodan välittömän valmiuden rakenteita joita on polkaistu ylös muutaman viime vuoden aikana. Kyky nopeaan reagointiin pitäisi säilyttää - vaikka sitten määriä leikkaamalla. Tätä voitanee perustella myös mahdollisilla odottamattomilla uhilla, massapakolaisuudella tms.
Omasta puolestani toivon, että pv:ssä / plm:ssä joku olisi ajatustyötä tämän eteen jo tehnyt. Rakenteiden supistaminen on aina hankalampaa kuin kasvattaminen, historiallisina esimerkkeinä vaikkapa USA:n asevoimat 1945-1950 tai Royal Navy ja Royal Air Force 1945-2017. Pahimmassa tapauksessa output on minimaalinen vaikka input olisi ihan vaikuttava.
Viimeksi muokattu:
