Aleksanteri-instituutti saa kyytiä Salomaalta

Vonka

Supreme Leader
Liekö tämä nyt sitä tieteellistä kateutta vai...

Helsingin yliopiston alainen Aleksanteri-instituutista tehtiin vuoden 2012 alusta lukien suomalainen Venäjän tutkimuksen huippuyksikkö suurella rahalla. Sen pitäisi olla nyt ”älyn jättiläisten Ural-vuoristo”, mistä virtaa ”aatteiden Volga”. Ja kyse on Venäjän sisäisistä asioista.

Totuudesta totuttiin taistelemaan kylmän sodan aikana, mutta viimeinen taisto on käynnissä vasta nyt. Vanhat taistolaiskommunistit pyörittävät Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusta, voiko Neuvostoliiton raunioilta rakentaa modernia Venäjää. Aihetta selvitetään yhteensä jopa kymmeneen miljoonaan euroon nousevalla suomalaisella tiederahoituksella, mistä on tähän mennessä myönnetty 4,2 miljoonaa. Vuoden 2014 aikana myönnetään toinen 4,2 miljoonan euron potti, jos tutkimus on pysynyt ohjelmassa ja etenee. Hankkeen rahoituksessa ovat myös Helsingin yliopisto ja Tampereen yliopisto.

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen tyhjensi koko suomalaiselle Venäjän tutkimukselle tähän asti tarjolla olleen rahoituksen vuoden 2017 loppuun asti. Kivisen taktiikkana on ollut turvottaa instituutin toimintaa ja syödä siten kilpaileva tutkimus pois pöydältä. Nyt käydään viimeistä taistelua totuudesta. Instituutista ei ole kuitenkaan noussut yhtään kansainvälisesti tunnustettua tutkijaa koko toiminta-aikana vuodesta 1996.

(jatkuu linkissä)

http://masalomaa.puheenvuoro.uusisu...-toveriapua-venajalle-suomen-valtion-varoilla
 
Tarkoitako mahdollisesti Aleksanteri-teatteria, jonka näyttelijät kyllä ovat suomalaisia, mutta käsikirjoitukset ja kuiskaaja ilmeisesti Venäjältä? Kyseisen teatterin ohjelmaformaattia on jonkinmoisella menestyksellä lainattu myös YLE:n uutisissa vaikka menestys muussa mediassa onkin ollut vaatimaton. Ehkä rakentava yhteistyö uuden venäläisen tiedotuskanavan "Sputnikin" kanssa avaa mahdollisuuden löytää kokonaan uusi yleisö. Matalaotsaisuuteni estää minua toivottamasta menestystä!
 
Viimeksi muokattu:
^priceless! :)

Itteeki närästänyt toi lafka iha kybällä. Kyl sen maallikkokin on jo nähnyt jalkaterän asennosta millaisia taistolaisviboja herrojen puheessa on. Hyvä et joku edes on ottanut ton framille.

"Vanhojen taistolaiskommunistien reservaatti" on äärettömän osuvasti sanottu.
 
Samaa mieltä. Valitettavasti Aleksanteri-instituutti ei ole ainoa tutqimusmausoleumi, joka tuottaa silkkaa tuhtaa. Sitä lajia kyllä piisaa.
 
Vanha juttu joka tapauksessa. Laitoin ihan vain sen takia, että instituutti on hämmästyttänyt meitä loistavilla prognooseillaan kuluvana vuonna.

Siitähän sille maksetaan. :)
 
Enpä tiedä. Voisihan sitä itsekin hieman gonahtaa jos ajautuisi joidenkin kaverien kanssa samaan leppoisaan suojatyöpaikkaan tuollaisesta hyvin resurssoidusta instituutista. Vähän leikkisi välillä asiantuntijaa, kirjoittelisi lausuntoja pärstäkertoimella ja juttuja samalla kaavalla kaverien journaaleihin. Joskus matkustelisi ystävällismielisessä maassa täydellä ylöspidolla. Korkeintaan nuoret tutkijat tekisivät oikeaa tutkimusta minkä osaisivat, niiden perään pitäsi varmaan vähän katsoa etteivät rupeaisi liikaa itsenäisesti ajattelemaan. Elämä olisi varmaan ihan mukavaa jollei liikaa miettisi jotain eettisiä ulottuvuuksia.
 
Tässä ei ole kyse eettisistä ulottuvuuksista jumalauta, vaan pitkään valmistellusta pelistä, jossa Kivinen, Bäckman ja kilpailevan Venäjä-tutkimuksen uuvuttaminen kaikki liittyvät samaan vyyhteen.
 
Kaikkihan liittyy samaan vyyhteen, mutta en vain jaksa uskoa että tuo olisi jokin Kremlin tiedustelupalveluiden masinoima peli. Vaikuttaa lähinnä gonahtaneiden tai seonneiden suomalaisten Venäjän tutkijoiden ihan itse masinoimalta vyyhdiltä. Hanlonin partaveitsi ja oman perseen turvaaminen tuon selittää.
 
Tulen henkilökohtaisesti pitämään huolta siitä, että Helsingin yliopiston asema kansainvälisenä huippuyliopistona tulee uuteen tarkasteluun myös maamme rajojen ulkopuolella, koska siellä annetaan painatuslupia valheellisille epätieteellisille ja putlerpoliittisille väitöskirjoille ja on perustettu jopa kallis yksikkö tuohon tarkoitukseen.

Koko sali tyrmistyi silloin, ja salissa istui akateemista väkeä! Kivinen nosti Bäckmanin, mutta kenen käskystä hän sen teki.

Bäckmanin datat olivat outoja, aineistona haastatteluja, joiden antajat eivät muista heitä haastatellun ja Kivisen täytyi tietää se. Katso huviksesi, miten huonomuistisia poliiseja meillä on, kun heiltä asiaa tiedusteltiin vain kuusi vuotta väittelytilaisuuden jälkeen:

Väitöskirjaepäilyjen kohteeksi joutunut dosentti Johan Bäckman toimitti tänään julkisuuteen nimilistan, jossa on lueteltu hänen väitöskirjansa lähteitä.

Listalla on 41 nimeä, joista moni on esimerkiksi suojelupoliisin tai keskusrikospoliisin väkeä. Osa listalla olleista on nyt jo edesmenneitä tai eläkkeellä.

Osa Ilta-Sanomien tavoittamista henkilöistä muistaa, että Bäckman on haastatellut heitä, osa ei. Yksi kiistää koko haastattelun.

Erään henkilön mukaan haastattelu on tehty tutkimustarkoituksessa, mutta on epäselvää tehtiinkö haastattelu väitöskirjaa varten.

Jotkut IS:n tavoittamat henkilöt kertovat tavanneensa Bäckmanin, mutta eivät mielestään ole antaneet tälle haastattelua tämän väitöskirjaa varten.

Viimeisenä listalla oleva talousrikosasiantuntija Markku Hirvonen ei muista antaneensa haastattelua Johan Bäckmanille.

- En kyllä todella muista, Hirvonen sanoi IS:lle.

IS tavoitti myös listalla olevan poliisin, joka kommentoi tässä vaiheessa nimettömänä. Myös hän totesi, ettei muista antaneensa haastattelua.

- Luulisin, että muistaisin, jos haastattelun olisin antanut, henkilö sanoo.

Samaa kertoi valtionsyyttäjä Raija Toiviainen.

- En muista, että tämäntyyppistä haastattelua olisi tehty. Yleensä tutkijat ovat toimittaneet laatimansa tekstin kommentoitavaksi, mutta en muista, että tällaista olisi toimitettu.

Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen ei myöskään muistanut haastattelua, mutta totesi, ettei voi kiistää sitä.

Toinen, eläkkeelle jäänyt poliisi oli samoilla linjoilla.

- En muista. En voi sanoa, ettei olisi voinut tapahtua. Siitä on niin pitkä aika, ettei uskalla mennä vannomaan mitään. Jos on käsitellyt itämafiaa tämä haastattelu, en olisi lähtenyt puhumaan siitä, koska se ei ollut minun aluettani. En tiennyt mitään itämafiasta, eläkkeellä oleva poliisi kertoi.

Vantaan poliisipäällikön virasta muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt Yrjö Laihio löytyy myös Bäckmanin lähdelistalta. Laihio kertoi IS:lle, ettei hän ole antanut Bäckmanille haastattelua tämän väitöskirjaa varten.

- En ole ollut itärikollisuuden kanssa missään tekemisissä. Mitään haastattelua väitöskirjaa varten en ole antanut, Laihio sanoi.

Laihio korosti, että mikäli haastattelu olisi tehty puhelimitse, sitä voisi olla vaikea muistaa. Bäckmanin toimittamassa asiantuntijalistassa lukee, että haastattelut on tehty eri puolella Suomea heidän työpaikoillaan sekä Pietarin, Moskovan ja Tallinnan Suomen edustustoissa.
 
MTV3 alkoi tutkia asiaa 2012:

Vuonna 2006 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa hyväksytty väitöstutkimus pureutui itämafiaan.Keskeisimpiä lähteitä ovat anonyymit turvallisuusviranomaiset Suomessa, Venäjällä ja Virossa.

Keitä todella ovat nämä Bäckmanin väitöksen nimettömät viranomaislähteet, siitä ei kenelläkään tunnu olevan mitään käsitystä. Haastattelemalla kerätyn, poikkeuksellisen laajaksi kuvatun aineiston on nähnyt vain Bäckman itse. Hän kieltäytyy tutkimuseettisiin syihin vedoten kertomasta aineiston arkistoinnista ja säilytyksestä. Yli sadan turvallisuusviranomaisen anonyymia esiintymistä Bäckman perustelee herkällä aihepiirillä.

Listan Bäckman tekaisi, kun yliopisto painostuksen alla sitä alkoi kohun vuoksi vaatia.

Tässä vaiheessa viimeinen puolustaja on edelleen Markku Kivinen:

Pitkä versio siitä, miten Markku Kivinen puolustaa Bäckmanin väitöstä, kun siitä on noussut kohu.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...tosta-katso-haastattelun-pitka-versio/2303490
 
Jos jätän nyt Kivisen hetkeksi. Yliopiston ongelma pähkinänkuoressa:

Moniportainen opinnäytteiden tarkastusprosessi tuntuu vievän vastuun kaikilta. Edes esitarkastajia ei ole ohjeistettu tutustumaan alkuperäiseen aineistoon. ”Väitöskirjan esitarkastajien tehtävänä on todeta käsikirjoituksen ansiot, esittää tekijälle korjauksia ja parannusehdotuksia ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta ehdottaa tiedekunnalle perustellussa kirjallisessa lausunnossa joko väittelyluvan myöntämistä tai käsikirjoituksen hylkäämistä.”

Kenen tehtävä siis olisi olla perillä, onko jatko-opiskelijan aineisto asianmukainen, tieteellisesti pätevä - tai tässä tapauksessa - ylipäätään totta? Eikö se ole väitöskirjan ohjaajan tehtävä?

Ohjaaja oli Risto Alapuro. Toinen ohjaaja oli Timo Kyntäjä.

Esitarkastajina olivat Paavo Uusitalo ja Harri Melin.

Väitöskirjan ylimmäinen suojelupyhimys oli kuitenkin Ilkka Niiniluoto, sillä eräs yksityishenkilö sai asiasta vihiä ja valitti jo prosessin aikana, että hänestä on kirjoitettu puhdasta fiktiota muka tieteelliseen opinnäytteeseen. Tieto meni dekaanille, Niiniluodolle. Dekaani Niiniluoto myös 2012 kohun jälkeen sulki enemmät tutkimukset.
 
Markku Kivinen siloitti tietä myöhemminkin.

Väitöskirjojen pohjanoteeraukselle Kivinen ehdotti kolmanneksi parasta arvosanaa, magnaa. Ensi virka löytyi Turusta. Bäckman lähetti pyynnön oikeustieteelliseen tiedekuntaan heti väittelynsä jälkeen. Dosentuuriin vaaditaan hyvä opetustaito. Bäckmanilla ei ollut opetuskokemusta. Asiantuntijat esittivät erinäisiä varauksia dosentuurin hyväksymiselle, joten tilannetta pyydettiin selvittämään kukapas muukaan kuin Markku Kivinen.

Ilmeisesti Bäckman pääsi Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dosentiksi pelkällä väitöskirjalla, joka taas perustui aineistoon, jota ei kukaan nähnyt ja jota monikaan haastatelluista ei muistanut antaneensa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos jätän nyt Kivisen hetkeksi. Yliopiston ongelma pähkinänkuoressa:

Moniportainen opinnäytteiden tarkastusprosessi tuntuu vievän vastuun kaikilta. Edes esitarkastajia ei ole ohjeistettu tutustumaan alkuperäiseen aineistoon. ”Väitöskirjan esitarkastajien tehtävänä on todeta käsikirjoituksen ansiot, esittää tekijälle korjauksia ja parannusehdotuksia ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa tehtävän saamisesta ehdottaa tiedekunnalle perustellussa kirjallisessa lausunnossa joko väittelyluvan myöntämistä tai käsikirjoituksen hylkäämistä.”

Kenen tehtävä siis olisi olla perillä, onko jatko-opiskelijan aineisto asianmukainen, tieteellisesti pätevä - tai tässä tapauksessa - ylipäätään totta? Eikö se ole väitöskirjan ohjaajan tehtävä?

Ohjaaja oli Risto Alapuro. Toinen ohjaaja oli Timo Kyntäjä.

Esitarkastajina olivat Paavo Uusitalo ja Harri Melin.

Väitöskirjan ylimmäinen suojelupyhimys oli kuitenkin Ilkka Niiniluoto, sillä eräs yksityishenkilö sai asiasta vihiä ja valitti jo prosessin aikana, että hänestä on kirjoitettu puhdasta fiktiota muka tieteelliseen opinnäytteeseen. Tieto meni dekaanille, Niiniluodolle. Dekaani Niiniluoto myös 2012 kohun jälkeen sulki enemmät tutkimukset.
On vaikea usko todeksi noita väitteitä!

Olen myös itse aikoinani väitellyt. Itsesuojeluvaisto saneli sen, että otin huomioon työn esitarkastajien jokaisen kommentin, samoin parin kolleegan ennalta suorittaman kriittisen tarkastelun. Kaikki tutkimusaineisto on vielä mapeissa, jokainen haastattelu ja kirjallinen kysely ja niihin saadut vastaukset tallessa nauhoja myöten. Tutkimusmenetelmät verifioitu ja jokainen johtopäätös ristiin todistettu. Tämä on tarpeen, jos joku kuitenkin vielä haluaisi kyseenalaistaa väitökseni johtopäätökset. Materiaali oli myös avoimesti tutkittavissa ja olin sitä avoimesti esitelly ja hyödyntänyt työssäni valmistellessani väitöstä.

Johan on Bäckman onnistunut huijamaan, jos väitteet, mutta ei väitös, pitävät paikkansa. Myös Teatterin osuus olisi selvitettävä!
 
Mielekkäämpää olisi luopua lopputöistä. Niistä on muodostunut yhteiskunnan mittakaavassa kohtuuton resurssisyöppö ja vastinetta uhraukselle saadaan suhteellisen vähän.
 
On vaikea usko todeksi noita väitteitä!

Olen myös itse aikoinani väitellyt. Itsesuojeluvaisto saneli sen, että otin huomioon työn esitarkastajien jokaisen kommentin, samoin parin kolleegan ennalta suorittaman kriittisen tarkastelun. Kaikki tutkimusaineisto on vielä mapeissa, jokainen haastattelu ja kirjallinen kysely ja niihin saadut vastaukset tallessa nauhoja myöten. Tutkimusmenetelmät verifioitu ja jokainen johtopäätös ristiin todistettu. Tämä on tarpeen, jos joku kuitenkin vielä haluaisi kyseenalaistaa väitökseni johtopäätökset. Materiaali oli myös avoimesti tutkittavissa ja olin sitä avoimesti esitelly ja hyödyntänyt työssäni valmistellessani väitöstä.

Johan on Bäckman onnistunut huijamaan, jos väitteet, mutta ei väitös, pitävät paikkansa. Myös Teatterin osuus olisi selvitettävä!

Kaikki nämä väitteet keräsin lehtiuutisista kahden vuoden takaa. En esitä yhtään omaa mielipidettä, vaan siteeraan. Sen enempää en tiedä. Katso tuo, niin olet junassa samantien.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...tosta-katso-haastattelun-pitka-versio/2303490
 
Piti oikein katsoa mitä kyseinen instituutti on saanut julkaistua: https://tuhat.halvi.helsinki.fi/por...html?searchall=aleksanteri-instituutti&page=1
Instituutin oma journaali Idäntutkimus on jotenkin saatu keploteltua julkaisufoorumin tasolle 1, lähinnä kait koska muita suomenkielisiä alan lehtiä ei ole. Sinne voivat sitten kaverit kirjoitella omia mielipiteitään ja esittää ne tieteellisenä tutkimuksena. Sitten siellä on joidenkin tutkijoiden filosofisista harrastuksista kertovia julkaisuja, esim. "Marx ohne Bart?": Spinoza in der sowjetischen Philosophie ja Hegel ja negaation negaatio... Suoraan sanoen eivät yleissilmäyksen perusteella vaikuta tieteellisesti kovin korkeatasoisilta tuotoksilta. Sieltä voi joku laskea kuinka paljon yhdelle julkaisulle on tullut hintaa.
 
Herra Bäckman korkeista korkeinta tasoa. Kumartukaa hänen edessään.
 
Viimeksi muokattu:
Politiikka ja minä:

:D
 
Liekö tämä nyt sitä tieteellistä kateutta vai...

Helsingin yliopiston alainen Aleksanteri-instituutista tehtiin vuoden 2012 alusta lukien suomalainen Venäjän tutkimuksen huippuyksikkö suurella rahalla. Sen pitäisi olla nyt ”älyn jättiläisten Ural-vuoristo”, mistä virtaa ”aatteiden Volga”. Ja kyse on Venäjän sisäisistä asioista.

Totuudesta totuttiin taistelemaan kylmän sodan aikana, mutta viimeinen taisto on käynnissä vasta nyt. Vanhat taistolaiskommunistit pyörittävät Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa Suomen Akatemian rahoituksella tutkimusta, voiko Neuvostoliiton raunioilta rakentaa modernia Venäjää. Aihetta selvitetään yhteensä jopa kymmeneen miljoonaan euroon nousevalla suomalaisella tiederahoituksella, mistä on tähän mennessä myönnetty 4,2 miljoonaa. Vuoden 2014 aikana myönnetään toinen 4,2 miljoonan euron potti, jos tutkimus on pysynyt ohjelmassa ja etenee. Hankkeen rahoituksessa ovat myös Helsingin yliopisto ja Tampereen yliopisto.

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen tyhjensi koko suomalaiselle Venäjän tutkimukselle tähän asti tarjolla olleen rahoituksen vuoden 2017 loppuun asti. Kivisen taktiikkana on ollut turvottaa instituutin toimintaa ja syödä siten kilpaileva tutkimus pois pöydältä. Nyt käydään viimeistä taistelua totuudesta. Instituutista ei ole kuitenkaan noussut yhtään kansainvälisesti tunnustettua tutkijaa koko toiminta-aikana vuodesta 1996.

(jatkuu linkissä)

http://masalomaa.puheenvuoro.uusisu...-toveriapua-venajalle-suomen-valtion-varoilla

Hyvää erittelyä tässä ketjussa ja kyllähän tuo tuoksahtaa. Mutta toisaalta huvittaa kuinka asialla on juuri Markku Salomaa, joka SK-superhävittäjä-ydinpommittaja-NATO:n tiedustelulähde-kuprunsa jälkeen oli seuraavan kerran isosti otsikoissa nyt Ukrainan uuden lämpiämisen kanssa: "Kyllä NATO:n tiedot pitävät paikkansa. Siitä voi olla aivan varma."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288768717640.html

Tuolla Salomaan blogissa eräs Jukka Palo kommentoikin hauskasti että:

"Ehdotan, että Aleksanteri-instituutti annetaan venäläisille ja Ulkopoliittinen instituutti amerikkalaisille. Näin Yhdysvallat ja Venäjä kilpailisivat suomalaisia palvelevalla tavalla tarkastaessaan toistensa töitä."

Oma tarkemmin taustoista täysin tietämätön tuntumani on, että näin on karkeasti luonnehdittuna sitten vissiin jo käynytkin?

Salomaa oli muuten muussa yhteydessä myös varma siitä että sodan sattuessa Suomen operatiiviset joukot tuhotaan kaikki Venäjän toimesta kaukovaikutteisilla aseilla perustamisvaiheessa tai viimeistään keskitysmarsseilla, joten täysin turhaan täälläkin maanpuolustuksesta meuhkataan - me ollaan hävitty tää peli. Se on sentään dosentti ja vaikka mitä. Ei mitään mahkuja.
 
Back
Top