Ammattisotilas.Wordpress

KorpiSISSI

Kenraali
http://ammattisotilas.wordpress.com/

Lainaus 29.06.2012

Suomalaiseen poliittiseen keskusteluun (jota korrektius kuvaa) ei kuulu Venäjän näkeminen uhkana. Puhutaan mieluummin hyvistä suhteista, yhteistyöstä, taloudesta tai mistä tahansa muusta. Ammattisotilaalle asia on yksinkertainen, Venäjä on Suomelle ainoa sotilaallinen uhka. Toki aiemmin mainitulla suorituskyvyn logiikalla voitaisiin yhtä hyvin todeta Yhdysvaltojen olevan Suomelle uhka, näitä näkemyksiä viljelevät voivat vapaasti mennä vappuna marssimaan punalippu kourassa toreille. Me ammattisotilaat harjoittelemme ja valmistaudumme (tai niin ainakin pitäisi) torjumaan hyökkäyksen idästä. Mistään muualta se ei vaan voi tulla, silti sitä ei voi sanoa ääneen. Ammattisotilas toivottaa myös “ne jyrää meitin” – huutelijat maanrakoon. Taistelu ei ole koskaan niin yksinkertaista ja vaikeuksia on kaikilla. Meidän täytyy olla parempia, taitavampia, röyhkeämpiä, hyvin varustettuja ja kaikin puolin vittumaisempia kuin venäläisen sotilaan. Silloin, ja vain silloin, meillä on mahdollisuus.

Tuo sinistetty teksti viittaa että tavitsemme sissin asenteen ja elämänkatsomuksen ? Kyllä tuohon "ammattisotilaan" näkemyksellisyyteen voi reserviläinenkin yhtyä.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Minä ainakin olen vittumainen ja röyhkeä ihminen. Paremmuudesta tai taidoista en niinkään tiedä.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Hyvä ja asiapitoinen on tuo 12.6. kirjoitus "Kahden kerroksen väkeä"
http://ammattisotilas.wordpress.com/2012/06/12/kahden-kerroksen-vakea/
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

KorpiSISSI kirjoitti:
Hyvä ja asiapitoinen on tuo 12.6. kirjoitus "Kahden kerroksen väkeä"
http://ammattisotilas.wordpress.com/2012/06/12/kahden-kerroksen-vakea/

On tervetullutta, että joku ammattisotilas bloggaa pilke silmäkulmassa alan haasteista ja ongelmista. Odotan, että koska joku vittuuntunut alkaa bloggaamaan PVuudistuksen tiimoilta joukko-osastoissa käydyistä kamppailuista, kampituksesta, nepotismista, pesäpalloilijoiden suosimisesta ja oman eduntavoittelusta :-D jos nyt semmoista on.

Ameriikassa tästä tuli ongelma, kun sotilaat bloggasivat sotatoimialueelta ja mustamaalasivat omia toimia ja vaaransivat vahingossa operaatioturvallisuutta.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Eihän meitä Venäjä uhkaa, meillähän on vielä YYA-sopimus voimassa.

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=4223
Voimassa oleva Naapuruussopimus Venäjän kanssa estää Suomen NATO-jäsenyyden.

http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063
Asetus Venäjän federaation kanssa suhteiden perusteista tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta

4 artikla

Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

miheikki kirjoitti:
Eihän meitä Venäjä uhkaa, meillähän on vielä YYA-sopimus voimassa.
..
:a-cool:

Jos/kun naapuri kaikesta hyökkäämättömyyssopimisesta huolimatta (kuten aiemminkin) aloittelee hyökkäysvalmisteluja ja hykkäilee
on "ammattiupseeri" väsännyt tätä varten hienon KARTAN
atacms.jpg

ks. Kirjoitus 7.6.
http://ammattisotilas.wordpress.com/2012/06/07/puolustusvoimat-hankkimassa-tykistoohjuksia/

Hyvä vertaus tuo "kädet sidottuna nyrkkeily"
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Kas kun ei lisännyt Atacms:n amet viivaa Pietariin, kuten Suomen sotilas teki :-D
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Hähä ;) tästä tykkäsin:

Toinen foorumi maanpuolustukselliseen keskusteluun on sitten se epävirallinen, internetissä ilmenevä kansalaiskeskustelu joita lukiessa ammattisotilas tyypillisesti repii jo kaljuuntuvaa kuontaloaan entistä harvemmaksi. Asiantuntijoina esiintyvät erilaiset reserviläiset joiden kokemukset asepalveluksesta ovat verraten lyhyet ja tyypillisesti yhteen-kahteen toimipaikkaan rajoittuneet, joita sitten yleistetään. Äänekkäimpinä näissä ovat yhtäällä yli-innokkaat aktivistit ja toisaalta negatiivisia kokemuksiaan julistelevat saamattomat persreiät.

----

No, vähän vakavammalla sävyllä, on hienoa että tällaisia tulee.

Kun esim tuota Gyllenhaalin blogia katsoo oikealla laidalla viimeisten kommenttien alla löytyy linkkejä erilaisiin, pääosin ruotsalaisiin blogeihin. Ja niitähän löytyy. Lista järjestäytyyy uusimpien kommenttejen mukaan. Esim. Brezjnev’s blogg näyttää olevan suomalaistaustaisen kaverin tekemältä.

Noista blogilinkeistä pääsee sitten muiden blogien vastaaviin lenkkeihin.

Haeskelin muutama päivä sitten mutta paljoakaan ei löytynyt...
Kenraalin verkostopuolustusblogi
Afgajengin blogi

muuta sälää löytyi, mutta ei juuri ollut kiinnostavaa ja kenraalin runoja en lukenut.

Eli kun olen puolivälissä Ammattisotilaan blogia, niin tähän asti on ainoastaan häirinnyt että kaveri ekassa postissaan jostain syystä kiukuttelee poliisiorganisaation hallinon vähentämisestä.

Mutta erittäin tervetullut blogi kaiken kaikkiaan.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Oletan, että ammattisotilas lukee tätäkin foorumia, ainakin joskus. Toivon hänen ottavan kantaa muuhunkin kuin kaukovaikuttamiskykyyn tai tykistöohjustimiin. Okei, niillä VOI olla paikkansa, mutta ovat kuitenkin pikkupalikoita isossa kuviossa. Ymmärrän aivan jetsulleen arviot siitä kuinka pukusotilaat ovat jollain tasolla vieraantuneet kentältä, tämä ei liene vain suomalainen erityisolosuhteista kumpuava ilmiö, eiköhän kaikissa tunnetuissa länsimaissa ilmiö ole tuttu.

Minä odotin pv-uudistukselta selviä askelmerkkejä asevelvollisten kouluttamisen suhteen. Miten vastata niihin haasteisiin, joihin reserviarmeija aivan armotta törmää, jos kikkarat joskus tuulettimeen osuvat? Vastaako nykyinen asevelvollisuuden toteutuma millään erikoisella positiivisella tavalla näihin haasteisiin? Tietty perustaso saadaan hoidettua varmasti, mutta mihin se perustaso riittää? "kertauksen käynyt porukka on sotavalmis"...on jessus melkoista kategorista humpuukia.

Ns. Uuteen tst-tapaan siirtyminen, tai sen käyttöönottaminen joissain joukoissa on asia, joka vaatii koulutukselta ihan eri tason asioita kuin tähän asti. Sanokaa sanoneen: monissa olosuhteissa tuo taistelutapa on fyysisesti vaativa ja joukko on koulutettava aidosti tuohon temppusarjaan. Välineistä keskeisimmät ovat varmasti toimiva viesti ja purevat pst-aseet, epäsuoran tulen suurimittainen ja häikäilemätön käyttäminen. Tässä jälkimmäisessä kohtaa tulevatkin jo mieleen monet yksityiskohdat.

Toki on niin, että olemme nähneet ko. taistelutavasta vasta pikkuraapaisun, mutta jotain siitä voidaan jo lukea ja ymmärtääkin.

Olisin kiinnostunut ammattisotilaan kommenteista ja analyyseistä koskien asevelvollisten kouluttamista ja jotain suuruusluokka-arviota, johon meillä on mahdollisuudet ponnistaa? Miten ammattisotilas arvioi niitä syitä, joiden vuoksi asevelvollisuuden sisällöt ovat niitä asioita, joita aina kupataan? Kaikista uusista nyrkeistä ja käsistä huolimatta oletan vahvasti, että mahdollisen sodan kuorma kaatuisi kovin vahvasti asevelvollisten niskoille. Tässä mielessä on ihan helvettiä, että tämä sisältö nuhhitaan kerrasta toiseen. Harmaassa vaiheessa? Tai jotain yhtä valovoimaista? Vai kentältä ja todellisuudesta irtautuneet pukusotilaiden päätökset? Ydintoimintojen säilyttäminen, pah?
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

baikal kirjoitti:
Oletan, että ammattisotilas lukee tätäkin foorumia, ainakin joskus. Toivon hänen ottavan kantaa muuhunkin kuin kaukovaikuttamiskykyyn tai tykistöohjustimiin.
....

Minä odotin pv-uudistukselta selviä askelmerkkejä asevelvollisten kouluttamisen suhteen. Miten vastata niihin haasteisiin, joihin reserviarmeija aivan armotta törmää, jos kikkarat joskus tuulettimeen osuvat? Vastaako nykyinen asevelvollisuuden toteutuma millään erikoisella positiivisella tavalla näihin haasteisiin? Tietty perustaso saadaan hoidettua varmasti, mutta mihin se perustaso riittää? "kertauksen käynyt porukka on sotavalmis"...on jessus melkoista kategorista humpuukia.

Ns. Uuteen tst-tapaan siirtyminen, tai sen käyttöönottaminen joissain joukoissa on asia, joka vaatii koulutukselta ihan eri tason asioita kuin tähän asti. Sanokaa sanoneen: monissa olosuhteissa tuo taistelutapa on fyysisesti vaativa ja joukko on koulutettava aidosti tuohon temppusarjaan. Välineistä keskeisimmät ovat varmasti toimiva viesti ja purevat pst-aseet, epäsuoran tulen suurimittainen ja häikäilemätön käyttäminen. Tässä jälkimmäisessä kohtaa tulevatkin jo mieleen monet yksityiskohdat.

Toki on niin, että olemme nähneet ko. taistelutavasta vasta pikkuraapaisun, mutta jotain siitä voidaan jo lukea ja ymmärtääkin.

Olisin kiinnostunut ammattisotilaan kommenteista ja analyyseistä koskien asevelvollisten kouluttamista ja jotain suuruusluokka-arviota, johon meillä on mahdollisuudet ponnistaa?
....

Näinpä. Tämä vuosi lienee ammattilaiskouluttajien valmennukseen. Ensi vuonna alkaa varusmiesten koulutus (I/2013 KAIPR) "uuteen taistelutapaan".

Reserviläiskouluttajia on koulutettu PV:n kouluttajakoulutuksessa jo vuosikausia.
Kouluttajakurssit (RUK KH:t) suorittaneita on käytetty enenevässä määrin kouluttajina mm. tietyille joukoille suunnatuissa kertausharjoituksissa.

Näin "yli-innokkaan aktivistin ja POSITIIVISIA kokemuksiaan julistelevan saamattoman persreiän" näkökulmasta:

Toivon mukaan jo tänä vuonna saadaan lisävalaistusta "uuteen taistelutapaan" ja sen kouluttamiseen. Muutoinhan ei reservin koulutus tähän onnistu. Liekkö sitten ensivuonna alkupamaus reservinkouluttajille? ..ja jotain "aselajikouluttajakurssintäydennyskurssia" järjestetään?
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

adam7 kirjoitti:
Hähä ;) tästä tykkäsin:

Toinen foorumi maanpuolustukselliseen keskusteluun on sitten se epävirallinen, internetissä ilmenevä kansalaiskeskustelu joita lukiessa ammattisotilas tyypillisesti repii jo kaljuuntuvaa kuontaloaan entistä harvemmaksi. Asiantuntijoina esiintyvät erilaiset reserviläiset joiden kokemukset asepalveluksesta ovat verraten lyhyet ja tyypillisesti yhteen-kahteen toimipaikkaan rajoittuneet, joita sitten yleistetään. Äänekkäimpinä näissä ovat yhtäällä yli-innokkaat aktivistit ja toisaalta negatiivisia kokemuksiaan julistelevat saamattomat persreiät.

----

Itselläni särähtää aina korvaan kun minkä tahansa ammatin harjoittaja alkaa vahvasti arvostelemaan alansa harrastajia. Etenkin kun tässäkin tilanteessa tuokaan ammattisotilas ei todellisuudessa ole itse koskaan harjoittanut varsinaista ammattiaan vaan ainoastaan kouluttanut muita ja tehnyt erilaisia suunnitelmia erilaisiin skenaarioihin. Sähkömies joka osaa teoriaopukset alusta loppuun ja on vetänyt miljoonia kilometrejä piuhoja joihin ei ole koskaan kytketty virtaa tai jääkiekkoilija joka osaa peli- ja tekniikakoppaat ulkoa muttei ole kertaakaan ollut kaukalossa kun siellä on peli. Heistä kumpikaan ei paukuttele henkseleitään alansa huippuammattimiehenä ja arvostele jääkiekon harrastajia tai sähkötekniikan harrasterakentelijoita.
Onhan tuossa kirjoittajalla toki pointtinsakin ja hänen ikänsä ei käy tuosta selville, mutta kovasti vaikuttaa määrätyn ikäluokan kaiken-tiedon-koulun käyneeltä hepulta. On niin kovin helppoa unohtaa kirjoittajan taustat omaavana, että joukossa saattaa olla ikääntyneitä ressuja, joilla itse asiassa päiviä kurkkusalaatissa on saman verran kuin nuoremmilla ammattilaisilla. Lisäksi heillä on kokemusta nimenomaan siitä ruohonjuuritason toiminnasta, jolla he pääasiassa toimivatkin, sekä sellaista siviilipuolelta omattua tietoa, taitoa ja kokemusta erilaisista instansseista, ihmisistä ja laitteista, jota firman sisällä välttämättä saa koskaan hankittua.
Aivan samoin kuin kyseinen ammattisotilas niputtaa reserviläiset yhteen nippuun, voisi kantahenkilökunnan niputtaa harmaaksi massaksi. Hepuiksi, jotka eivät ikinä saaneet töitä tai opiskelupaikkaa siviilimaailmasta tai muuten siellä pärjänneet. Nauttivatr päästessään simputtamaan mopoja ja vetävät joka ilta kerholla pitkän kaavan mukaan ja ovat eläkeiässä valmiita suoraan alkoholistiparantolaan. Mikään muu heitä ei kiinnosta kuin oma urakehitys ja viina. Niinpä he ovatkin pelkkiä perseennuolijoita koko sakki.
Me kaikki tiedämme ettei tuo ole koko totuus. Muutaman kantahenkilökunnan edustajan aikoinaan luoma kuva on juurtunut kuitenkin tiukasti tähän yhteiskuntaan. Kantahenkilöt tekevät kovasti töitä rikkoakseen tuon kuvan ja myytin. Siksi minusta on säälittävää että yksi heistä (tai ainakin sellaisena edustava) syyllistyy täysin samanlaiseen yleistämiseen ja arviointiin reserviläisistä ja ylimielisyyteen heitä kohtaan.
Tälläkin foorumilla muutamat kirjoittajat ovat kovasti puhuneet suvaitsevaisuuden puolesta. Eiköhän siis olisi aika rikkoa ennakkoasenteet kummaltakin puolelta tässäkin tapauksessa ja käsitellä yksilöt yksilöinä eikä niputtaa heitä yhdeksi massaksi, jonkin itselle luodun (usein virheellisen tai tasapäistävän) kuvan mukaan.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

noska kirjoitti:

:a-rolleyes: Kyllä särähtää korvaan vuodatuksesi, taisit ottaa asian ihan henkilökohtaisesti. Sinulla ei taida olla kokemusta sähköasentajista ja heidän asenteesta harrastelija sähkömiehiin? :a-grin:
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

En oikein ymmärrä tätä etukäteistä tuomitsemista tai keskustelunaiheiden vaatimista tältä foorumilta blogajalle. Antaa blogaajan omassa blogissaan päättää mitä haluaa ja mitä voi kommentoida.

Ja jos blogiin haluaa vaikuttaa, jokaisen postauksen alla on mahdollisuus kommentoida. Joku on jo sitä mahdollisuutta käyttänyt.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Teksti on ainakin helppolukuista, suoraa ja osuvaa. Suurin juttu tässä on mielestäni uuden ladun avaaminen. On aika harvinaista saada lukea mitä joku siellä väliportaassa todella ajattelee. Tekstien mukaan siellä ajatellaan osapuilleen siten kuin mitä ehkä on tullut oletettua. Eihän sitä maallikko voi tosiaan kaikkea käsittää ja uusi näkemys on aina tervetullut. Ison askeleen ja "riskin" toi tyyppi on ottanut kuitenkin ja sitäkin arvostan. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan joudu sinne periferiaan tai esimestensä silmätikuksi. Kai sen siitä näkee kun uusien tekstien tulo loppuu. Ainakin minun mielestäni varsin kiinnostavaa luettavaa ja luinkin heti kaikki tekstit yhteen putkeen kuin naulittuna. Tulee varmuudella luettua säännöllisesti. Olen muuten kirjoittajan kanssa ihan samaa mieltä noista "hyökkäysaseista".

Onkohan tuosta PV:ssä joku saanut ns. paskahalvauksen? (Retorinen kysymys, BTW)
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

Leppis kirjoitti:
:a-rolleyes: Kyllä särähtää korvaan vuodatuksesi, taisit ottaa asian ihan henkilökohtaisesti. Sinulla ei taida olla kokemusta sähköasentajista ja heidän asenteesta harrastelija sähkömiehiin? :a-grin:

Nimenomaan on. Ja en todellakaan tarkoittanut tuossa noita tee-se-itse-rakentaja-raneja, joita heitäkin on joukossa, vaan todelliaa sähkötekniikan harrastajia. Olen myös kuullut ammattikirvesmiesten aidosti kehuvan harrastajan kädenjälkeä. Samoin lääkärin kehuvan harrastajan hoidon jälkeä. Kuten sanoin tuo aliarvioiminen särähtää korvaani ammatista riippumatta. Valitettavaa on, että joissain ammateissa tarvii omaa egoaan korostaa sellaisella. Oli sitten palomies ...korjaan pelastaja, upseeri, kaivinkoneenkuljettaja tai myyntipäällikkö, niin toisen tekemiselle on osattava antaa arvonsa. Ja ei, en ottanut asiaa henkilökohtaisesti, koska minun ei tarvitse. Tiedän oman tasoni reserviläisenä eikä sitä muuta suuntaan tai toiseen yksittäisen kirjoittajan blogit. Mutta se mihin moiset blogit voivat vaikuttaa on yleinen reserviläisten yhteistyöhalukkuus ja kuten mm nimimerkki Kapiainen on todennut reserviläiset ovat Suomen armeija ja kantahenkilökunta tarvitsee heitä, sillä yksinään he eivät kykene tätä maata puolustamaan. Ja reserviläisten tasohan riippuu siitä miten nämä ammattisotilaat ovat koulutuksessaan onnistuneet.
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

rehti kirjoitti:
noska kirjoitti:
Samoin lääkärin kehuvan harrastajan hoidon jälkeä.

Siis mitä! "Hyvin leikattu" vai "Hyvin katetroitu"

Omalla kohdallani "Kiitos nopeasta toiminnastanne. Jos ette olisi auttanut tämä mies olisi kuollut. Näkee, että olette käyneet ensiapukurssin."
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

noska kirjoitti:
Leppis kirjoitti:
:a-rolleyes: Kyllä särähtää korvaan vuodatuksesi, taisit ottaa asian ihan henkilökohtaisesti. Sinulla ei taida olla kokemusta sähköasentajista ja heidän asenteesta harrastelija sähkömiehiin? :a-grin:

Nimenomaan on. Ja en todellakaan tarkoittanut tuossa noita tee-se-itse-rakentaja-raneja, joita heitäkin on joukossa, vaan todelliaa sähkötekniikan harrastajia. Olen myös kuullut ammattikirvesmiesten aidosti kehuvan harrastajan kädenjälkeä. Samoin lääkärin kehuvan harrastajan hoidon jälkeä. Kuten sanoin tuo aliarvioiminen särähtää korvaani ammatista riippumatta. Valitettavaa on, että joissain ammateissa tarvii omaa egoaan korostaa sellaisella. Oli sitten palomies ...korjaan pelastaja, upseeri, kaivinkoneenkuljettaja tai myyntipäällikkö, niin toisen tekemiselle on osattava antaa arvonsa. Ja ei, en ottanut asiaa henkilökohtaisesti, koska minun ei tarvitse. Tiedän oman tasoni reserviläisenä eikä sitä muuta suuntaan tai toiseen yksittäisen kirjoittajan blogit. Mutta se mihin moiset blogit voivat vaikuttaa on yleinen reserviläisten yhteistyöhalukkuus ja kuten mm nimimerkki Kapiainen on todennut reserviläiset ovat Suomen armeija ja kantahenkilökunta tarvitsee heitä, sillä yksinään he eivät kykene tätä maata puolustamaan. Ja reserviläisten tasohan riippuu siitä miten nämä ammattisotilaat ovat koulutuksessaan onnistuneet.

Joo, nyt tajuan pointtisi SEN sisimmän.

Vanutellaans vähäsen rumasti ehkä, mutta kuitenkin:

Noska kirjoittaa, että hän tietää tasonsa ja osaamisensa ressuna, eikä se muutu miksikään, vaikka kuusi blogistia tahmoaisi ties mitä kertoen yleistäen ties mitä. No mistä tämä kertoo? Noska on aikuinen, itsetietoinen ja omalla ydinosaamisalallaan pärjäävä heppu eikä hän tarvitse kenenkään päänsilitystä, ei mitalia rintaan eikä Aluetoimiston saunailtaa...hän tietää mikä on ja mihin pystyy. Onko jolle kulle yllätys, että näitä itsetietoisia, vähän röyhkeitä ja jopa hankalia ihmisiä sotalaitos tarvii, jos pilliin hönkäistään oikein isolla äänellä?

Itseasiassa tuo itsetietoisuus, pieni röyhkeys ja itsevarmuus ovat rohkeuden kääntöpuolta, niin negatiivisessa kuin myönteisessä mielessäkin, uskokaa pois vaan. Vanutahmoja on ihan tarpeeksi, jotka hikoilevat hattunsa otsanauhan märäksi jo esimiehen nähdessään....miten paljon tällainen vanutahmo mahtaa pelätä vihollista, jos esimies jo aiheuttaa kurasyöksyn Nato-yhteensopivaan pöksyyn, sinne teknisten alkkareiden uumeniin, jotka PERK:ssä ovat vahingossa jääneet pakkolunastamatta?

adam huokaa, jottei sitä bloggaajaa saa ahistella kirjoittamaan mitään. Minusta olisi oivallista lukea niistä asioista, jotka oikeasti muodostavat armeijamme suorituskyvyn etten sanoisi ytimen tai jopa sen selkäruodon. Nuo viivojen piirtelyt Uralilta Ääniselle ovat viihdyttäviä ja melleviä. Ettei taas ole kasvamassa sukupolvi, joka alkaa himota töytäilyä Itä-Karjalan mäntyyn? Älkää nyt fittas vaan menkö tähän joutavaan lankaan kuvittelemalla, että "olisimme ase kourassa mahtavia" koskaan, never. Venäjä on ja pysyy ja sen kanssa on elettävä, uhoaminen ja viivojen piirtely ohjustinreittejä masinoiden.....olisiko vielä parasta pysytellä jallaat tiukasti kuntassa ja pohtia jotain muuta?
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

noska kirjoitti:
Ja reserviläisten tasohan riippuu siitä miten nämä ammattisotilaat ovat koulutuksessaan onnistuneet.

Totta ja vähän ei.
Totta: Varusmiehet saa tietyn tasoisen koulutuksen riippuen kouluttajistaan ja annetuista resursseista, kyllä. Toiset varusmiehet omaksuvat tehtävänsä paremmin kuin toiset riippumatta kouluttajasta.
Ensimmäisiin kertausharjoituksiin tullessaan entiset varusmiehet, nykyiset reserviläiset ovat aivan eritason kavereita kuin silloin aikoinaan passinkansia läpsytellessään. Mikä tähän on vaikuttanut vaikka reserviläinen ei olisi sinä välissä edes ajatellut militääriasioita? Kavereille on tullut elämänkokemusta, ikää ja oma ajattelua lisää. Se oppi mitä kh:ssa saadaan onkin sitten jalostumista sa-tehtävään.

Pointtini on, että reserviläisten taso ei ole pelkästään kouluttajista kiinni.
Aktiiviset reserviläiset liikkuvat ihan eri tasolla versus tavalliseen tallaajaan ja heidän osaamista ei voi verrata yleiseen reservinosaamiseen. Kaverit kehittävät itseään määrätietoisesti kohdentuen omaan sa-tehtäväänsä ja osa porukasta napsii tietoa ja osaamista yleisesti riippumatta sa-sijoituksesta, jolloin voidaan puhua harrastamisesta. Kaikki kasvattaa osaamista, mihin Pv:n henkilöstö ei ole päässyt välttämättä suoranaisesti vaikuttamaan.[/u]

Tulipahan taas monimutkainen hajatelma yksinkertaisesta asiasta :a-rolleyes:
 
RE: Ammattisotilas.Worldpress

noska kirjoitti:
Olen myös kuullut ammattikirvesmiesten aidosti kehuvan harrastajan kädenjälkeä.

Olen minäkin kuullut, kun kapiainen kehuu aidosti ressu luutnantille, että olipa hienosti suunniteltu ja johdettu komppanian marssi.
Ja kerran olin paikalle, kun kapiainen ylisti ressu vänrikille, että en olisi itse pystynyt tekemään parempaa pataljoonan tiedustelusuunnitelmaa, loistavaa.

Kehujako tässä nyt kaivataan? Kyllä käytännön tasolla on aivan normaalia, että ihmistä kannustetaan kehumalla, oltiin sitten siviilissä tai ei. Sitä ei yksi tekstirivi missään blogissa muuta.

:a-cool:
 
Back
Top