Ampumaharjoittelusta

Laitoin blogille juttua ampumaharjoittelusta.

Menee vähän ohi mutta mitä mieltä olette näistä ammuntaa "helpottavista" lisävarusteista virkakäytössä, esim pistooliin punapiste ja B&T usw-g tyyppiset perät?
 
Punapistetähtäimethän ovat viime vuosina yleistyneet siviilien CCW-käytössä ainkin Yhdysvalloissa, ja esim Gabe Suarez on liputtanut niiden puolesta vuosikausia. En pitäisi mitenkään kaukaa haettuna, että Suomessakin tulisi jossain vaiheessa punapistetähtäimet esim. poliisin virka-aseisiin. Ei siitä ole pitkääkään aikaa, kun asevalojen käyttäminen pistoolissa olisi ollut poliisissa ihan utopiaa, mutta nykyään ainakin Helsingissä on kaikille kenttähenkilöille hankittu talon puolesta välineet.

Noista irrotettavista olkatuista minulla ei ole kokemuksia, mutta voi olla että olisivat joissakin tilanteissa ihan hyvä lisä. Ei kuitenkaan välttämättä niin realistinen lisävaruste kuin punapistetähtäin. Voi jopa olla samanlainen ratkaisu kuin laser-tähtäin: "täydellinen ratkaisu olemattomaan ongelmaan", kuten joku on hauskasti tokaissut.
 
Olen ymmärtänyt, että olkatuet ovat suosittuja silloin, kun lupaa pitkälle aseelle ei voi saada, vaikka tarve ehkä olisi. Sen takia näitä erilaisia pistoolien olkatukia ja etukahvoja kai tulee niin paljon mm. Israelista.

Mutta laser-tähtäimestä on kysyttävä, että eikö sille ole ihan "oikeaakin" käyttöä? Ahtaissa tiloissa tai tiheästi kansoitetussa paikassa aseen voi pitää lähempänä vartaloa eikä sitä tarvitse nostaa pääntasolle tähdätäkseen. Samoin liikkuvasta ajoneuvosta eteenpäin ampuessa laser-tähtäin saattaisi olla hyödyllinen, kun muutoin vaihtoehdot tahtoo olla tuulilasin läpi ampuminen, sivuikkunasta karkeaan suuntaan roiskiminen tai sivuikkunasta puoliksi ulkona roikkuminen tähtäinkuvan saamiseksi.
 
Ihan vain kysymys, oletko kokeillut? :unsure:

Jotenkin jää sellainen kuva että, nyt mennään vähän elokuva pohjalta.
 
No joo, kyllä sellaisia paikkoja on, missä laser voisi olla hyvä. Itse olen ajatellut esim kilven suojasta ampumista; voi tähystää ikkunasta ja ampua kilven reunan ympäri samalla kun käyttää laseria tähtäämiseen.

Enkä minä sano, että laser olisi jotenkin huono vehje muutenkaan. Esim taserin pelotevaikutusta lisää kummasti. Toisaalta, se voi ehdollistaa käyttäjän tähäämään aina laserilla, vaikka jossain tilanteessa olisi parempi käyttää rautoja. Esim itse olen taserilla tähdännyt kirkkaassa auringonpaisteessa kohdetta jolla oli punainen paita, eikä se piste tahtonut millään erottua.
 
Kyllä laserille paikkansa on. Kilpikäyttö ja muut hankalat asennot ahtaissa paikoissa on hyvä esimerkki.
Pimeässä laser on myös joissakin tilanteissa varsin hyvä. Putket päässä laser on osoittautunut käyttökelpoiseksi välineeksi myös vähän pidemmältäkin matkalta. Kaveri osoittaa maalin laserilla ja toinen käyttää siihen putket päässä punapistetähtäinellä tulta - toimii hyvin jos/kun maalia on putket päässä vaikea erottaa/ löytää, kuten usein metsämaastossa on. Joku sen kuitenkin aina löytää, jolloin se on laserilla osoitettavissa muille.
Henk.koht putket + laser on pistoolivarustuksessa ollut toimiva yhdistelmä pimeässä. Glockin tähtäimet kun on VV:ssa pelkkää puuroa, laserin kanssa ne voi unohtaa ja keskittyä vain laserin täppään, joka taas näkyy putkilla hyvin.
Pelotevaikutuskin on varmasti joissakin tilanteissa merkittävä. Eiköhän se useimpia kohteita rauhoita kun huomaa että täppä on rinnassa, reidessä, olkapäässä tai missä se toiminnan kannalta sitten tarkoituksenmukaista onkaan.
 
Tällaiset foorumit missä on porukkaa vähän eri hallinnonaloilta ja työtehtävistä ovat hyviä, koska tulee näkemyksiä eri näkökannoilta. Itse en edes ajatellut valonvahvistinkäyttöä koska se ei ole meillä kovin oleellinen juttu.

Mulla on sellainen kynämallinen laserosoitin (tai oikeastaan useampiakin), joita olen joskus käyttänyt kohteen osoittamiseen (esim kohdeasunnon ikkunat). Aikaisemmin noita sai Kiinasta hyvinkin halvalla, mutta nykyään on jotain naurettavia tehorajoituksia ja kaiken maailman tulleja ja veroja maksettavana.
 
Eikä tuo valo heilu aika paljon? :unsure:

Eikä sen havaitseminen/löytäminen ei ole aivan niin helppoa kuin elokuvissa.
 
Onhan se näin; ei välttämättä näy kovin kauas paljaalla silmällä. Silmä kuitenkin erottaa liikkeen, joten laserpisteen heiluttaminen kohteen vieressä auttaa havaitsemisessa.
 
Onhan se näin; ei välttämättä näy kovin kauas paljaalla silmällä. Silmä kuitenkin erottaa liikkeen, joten laserpisteen heiluttaminen kohteen vieressä auttaa havaitsemisessa.
Näin se minustakin on - liikkeen silmä huomaa suht helposti, varsinkin jos tietää mitä katseella etsii.
VV-käytössä taas laser näkyy todella hyvin ja pitkälle. Ja elokuvista poiketen se ei näy edes VV:ssa yhtenäisenä säteenä laserista kohteeseen, eikä sitä esimerkiksi sivulta näe edes VV:lla. Teoriassa hyvin pölyisissä olosuhteissa voisi näkyä, mutta omalle kohdalle niin pölyisiä olosuhteita ei ole vielä sattunut vaikka on ollut murtoräjäytyksen jälkeistä pölyä jne ahtaalla käytävällä jne.
 
Silmä kuitenkin erottaa liikkeen, joten laserpisteen heiluttaminen kohteen vieressä auttaa havaitsemisessa.
Totta, mutta jos pitäisi ampua?

Punapiste näkyy heti ja aseen saa suunnattua saman tien.

Laser ”katoaa” myös helpotti, jos tausta on metsä tai maali on kaukana taustasta.
Eli, ensin pitää löytää piste ja sitten sen voi siirtää maaliin.
Eikä piste ole maalissa paikallaan, kuten elokuvissa ( vaan sen rata muistuttaa 1v lapsen piirutusta).
Laserkin on vain tähtäin, jolla on hyvä ja myös huonoja ominaisuuksia.
Lisäksi sen käyttö vaatii harjoittelua aivan kuten muidenkin tähtäimien.
 
Joo, näin on. Ei se laser välttämättä nopeuta tähtäämistä lainkaan, vaan voi hidastaa sitä huomattavastikin. Eikä se muutenkaan mitenkään takaa osumia vaikka joku voisi näin luulla.
 
Kyllä laserille paikkansa on. Kilpikäyttö ja muut hankalat asennot ahtaissa paikoissa on hyvä esimerkki.
Pimeässä laser on myös joissakin tilanteissa varsin hyvä. Putket päässä laser on osoittautunut käyttökelpoiseksi välineeksi myös vähän pidemmältäkin matkalta. Kaveri osoittaa maalin laserilla ja toinen käyttää siihen putket päässä punapistetähtäinellä tulta - toimii hyvin jos/kun maalia on putket päässä vaikea erottaa/ löytää, kuten usein metsämaastossa on. Joku sen kuitenkin aina löytää, jolloin se on laserilla osoitettavissa muille.
Henk.koht putket + laser on pistoolivarustuksessa ollut toimiva yhdistelmä pimeässä. Glockin tähtäimet kun on VV:ssa pelkkää puuroa, laserin kanssa ne voi unohtaa ja keskittyä vain laserin täppään, joka taas näkyy putkilla hyvin.
Pelotevaikutuskin on varmasti joissakin tilanteissa merkittävä. Eiköhän se useimpia kohteita rauhoita kun huomaa että täppä on rinnassa, reidessä, olkapäässä tai missä se toiminnan kannalta sitten tarkoituksenmukaista onkaan.
Joo ja sitten kun naapurillakin on "putket" niin kuulaa hiihtää kohti ettei paskalle taivu...
 
Jos haette käytännön palautetta laser&VV combosta niin kysykää Osaman Bin Ladenin perikunnalta. :D Se rynnäkkö Sealseiltä rakennukseen oli hyvä esimerkki miten ahtaat tilat, huonot asennot ja yllätys oli VV & lasercombolle otollisia.
 
Sealseiltä rakennukseen oli hyvä esimerkki miten ahtaat tilat, huonot asennot ja yllätys oli VV & lasercombolle otollisia.

Joo, mutta nuo jätkät on vähän harjoitellut niiden käyttöä.

Kun kokeilin niin pisteen löytäminen ja saaminen maaliin, vei aikaa.
(no siitä pääsee harjoittelemalla kun nostaa aseen suoraan kohteeseen)

Toinen asia oli pisteen/aseen heiluminen maalissa (joka näkyy selvästi)
Asia näkyy hyvin, kun katsoo kaverin suoritusta.
On vain ammuttava silloin kun se on ”oikealla alueella”. :uzi: :uzi: :uzi:
 
Suomalaisessa kontekstissa jos joskus saamme VV-kalustoa reserviarmeijallemme, näkisin laserien suurimman yleisen taktisen edun tulevan jääkäriryhmän ja -joukkueen tulenjohdosta. Eli IR-laser on johtajalla, joka valaisee maaleja/aluetta mihin haluaa kohdistaa vaikutusta pimeällä. Kyseiset laitteet mahdollistaisi myös tehokkaamman yhteistoiminnan ilma-alusten kanssa, ja esim. TJ-dronella voisi nopeasti poimia tarkan maalin heittimille.

Ensiksi pitäisi kuitenkin olla ne tuubit, ja Suomen skenaarioissa ne tulee olemaan myös vastapuolella, joten aktiivisten järjestelmien (IR valo/laser/jne.) käyttämistä pitää miettiä paljon enemmän kuin Irak/Afganistan tyyppisissä matalan asteen epäsymmetrisissä konflikteissa. Tämän vuoksi pelkkään tähtäämiseen punapiste on paljon parempi.
 
Joo, mutta nuo jätkät on vähän harjoitellut niiden käyttöä.

Kun kokeilin niin pisteen löytäminen ja saaminen maaliin, vei aikaa.
(no siitä pääsee harjoittelemalla kun nostaa aseen suoraan kohteeseen)
Kuten mikä tahansa motorinen suoritus, mitä aseenkäyttökin pitkälti on, vaatii paljon treeniä onnistuakseen hyvin.
Laserista aika yleinen mielikuva on että sillä ampuminen olisi jotenkin erityisen helppoa.."täppä vaan siihen mihin haluaa reiän ja vetää liipaisimesta".
Ei se niin mene, ei alkuunkaan. Laserille on käyttönsä ja paikkansa, niissä se on erinomainen apuväline. Kaikkeen ja kaikkialle se ei sovi ja sen tehokas käyttö vaatii paljon harjoittelua, enemmän kuin esimerkiksi punapistetähtäimen.
Omalla kohdalla vaadittiin useamman kuukauden ahkera harjoittelu ennenkuin aloin saamaan laserista sitä hyötyä irti mitä siitä on saatavissa. Hyvä apuväline, mutta vaatii treeniä ollakseen tehokas.

Hyvä oheishyöty/-käyttötarkoitus laserille löytyi treenatessa. Aseen vakaus tai sen puute paljastuu armotta laserilla tähdätessä = ihan hyvä väline senkin asian kehittämiseen.
Toinen minkä huomasin laserin kanssa vähän vahingossa oli vedossa tuleva kummallinen pieni ja tarpeeton sivuliike ennenkuin tähtäinkuva asettuu kohdilleen. En ollut sitä edes huomannut ennenkuin sen laserin kanssa vahingossa huomasin = periaatteessa virhesuoritus laserin käytössä, mutta se virhe paljasti siis toisen virheen. Sain toistoilla sen liikeratavirheen kohtuullisesti korjattua ja ehkä siinä lähti joku sadasosa taas pois kun timeria vastaan treenaa.
 
Viimeksi muokattu:
Sehän ei muuten ihan niin mene laserin kanssa että maailma olisi täynnä jotakin yhtäjaksoisia laser-juovia kun putkilla mennään.
En ole kellottanut kun ei välineitä ole mutta mutulla luulisin että laserin saaminen kohteeseen ottanee sen 1,5-3s matkasta ja treenin määrästä riippuen ja varmaan se vastapuolikin laittaa kuulaa takaisin aika samallaisilla ajoilla + reaktioaika.
 
Back
Top