Ampumaharjoittelusta

Kuten mikä tahansa motorinen suoritus, mitä aseenkäyttökin pitkälti on, vaatii paljon treeniä onnistuakseen hyvin.
Laserista aika yleinen mielikuva on että sillä ampuminen olisi jotenkin erityisen helppoa.."täppä vaan siihen mihin haluaa reiän ja vetää liipaisimesta".
Ei se niin mene, ei alkuunkaan. Laserille on käyttönsä ja paikkansa, niissä se on erinomainen apuväline. Kaikkeen ja kaikkialle se ei sovi ja sen tehokas käyttö vaatii paljon harjoittelua, enemmän kuin esimerkiksi punapistetähtäimen.
Omalla kohdalla vaadittiin useamman kuukauden ahkera harjoittelu ennenkuin aloin saamaan laserista sitä hyötyä irti mitä siitä on saatavissa. Hyvä apuväline, mutta vaatii treeniä ollakseen tehokas.

Hyvä oheishyöty/-käyttötarkoitus laserille löytyi treenatessa. Aseen vakaus tai sen puute paljastuu armotta laserilla tähdätessä = ihan hyvä väline senkin asian kehittämiseen.
Toinen minkä huomasin laserin kanssa vähän vahingossa oli vedossa tuleva kummallinen pieni ja tarpeeton sivuliike ennenkuin tähtäinkuva asettuu kohdilleen. En ollut sitä edes huomannut ennenkuin sen laserin kanssa vahingossa huomasin = periaatteessa virhesuoritus laserin käytössä, mutta se virhe paljasti siis toisen virheen. Sain toistoilla sen liikeratavirheen kohtuullisesti korjattua ja ehkä siinä lähti joku sadasosa taas pois kun timeria vastaan treenaa.
Just treenasin perheen alokasta joka pyyti lomalla tukiopetusta himassa siten että otettiin perus harjoitteita ja laser oli päällä paljastamassa piipunliikkeet. Se todella kertoo onko piippulinja vakaa vai ei.
 
Itsellä suht tehokas lamppu ja laser yhdistelmä USPssä. En ammu sen kanssa paremmin mutta se on erittäin kätevä taktinen väline ja hyvä pelote, jos tulisi sellainen tilanne että pitäisi jotakuta ladatulla aseella osoittaa. Laser jotenkin rauhoittaa käyttäjäänsä tilanteessa jossa pitäisi ampua täydellä varmuudella kuolettava laukaus. Kyllä sitä pistettä siinä tilanteessa mieluummin katsoo kuin jyvää ja hahloa. Ehkä kokonaiskuva ympäröivistä tapahtumista on myös hivenen parempi:unsure:
 
Löytyykö kuinka hyvin koteloita valo-laser yhdistelmälle?
 
Hyvä kysymys. Aika huonosti. Mitä olen nähnyt niin ne ovat vähän laatikkomallisia. Vetäminen vaatii totuttelua. Itsellä vaimon värkkäämä viritelmä vanhasta uncle mikesin peruskotelosta- välttää.
Kai joku teline telakointi mallinen, voisi olla parempi ratkaisu...
 
Löytyykö kuinka hyvin koteloita valo-laser yhdistelmälle?
Ei tunnu löytyvän ihan liikaa jos tarpeen valon lisäksi olla vielä korotetut "suppressor high" tähtäimet valopistettä/vaimenninta varten. Minulla on mittatilauskotelo kydeksistä johon ei mahdu valo, mutta kunhan keksin minkä vaimentimen haluan omaan "arki Glockkiinn" niin teetätän sille toisenkin kydexin nykyisen kaveriksi missä mahtuu olee myös kaikki lelut kiinni ja kitkalukolla. Maksaa parisataa mutta kokonaisuuden kannalta todellakin sen väärti.
 
Yhdistelmänä Glock 45 MOS ja Aimpoint ACRO: mistä 1/3 co-witness rautatähtäimet ja näillä specseillä hyvä kotelo SRA/IPSC:hen? :unsure:
 
Aika nihkeästi löytyy suoraan sopivia koteloita, mutta toisaalta sellaisia "melkein sopivia" sitten löytyy enemmän. Kydex ja vastaavat materiaalit ovat siitä hyviä että lämmittämällä saa muokattua. Näin tein mm. omalle kotelolle kun valo+laser mahtui melkein mutta ei ihan.
Tuollaiset pienet muokkaukset onnistuu aika helposti.
Tämä siis veli YJT:n aiempaan kysymykseen.
 
Viimeksi muokattu:
Tulkoon nyt tänne: olisiko nyt hyvä hetki myös muistaa reservin ampumaharjoittelun helpottamista? Esim nämä kymppilippaat arskoissa ja yleinen saatavuuden kankeus?

Aiheesta videota
 
Helppoa se harjoittelu reservissä on kun osaa. Oispa vaan halvempaa.
 
Back
Top