Ampumahiihto

Ei menneet Sprintitkään niin kuin olis toivottu.
On kumma juttu kun ihanne ampuma olosuhteissa ei vaan nollia saada aikaiseksi.
Naisissa oli se positiivistä että kaikki pääsi takaa ajoon mukaan.
Suvin kohdalla harmitus oli melkoinen. Eikö keskittyminen riitä 5 laukaukseen kun 3. kohdalla jo aletaan miettimään hyvää loppu tulosta. Vois melkein heittää sitaatin yhdestä lempi elokuvistani: "Too many things".
Oton kohdalla hän lähti selkeesti liian lujaa kun oli ennen ekaa ammunta paikaa Dalen vauhdissa.
Sitten menikin oikeastaan kaikki pieleen. 2+2 kun on sprintissä ihan liikaa vaikka nollan amujia olikin yllättävän vähän.
No ensikertalainen isoissa kisoissa...
Teron kohdalta nolo juttu kun sijoitus 31. tais olla tämän kauden parhaasta päästä. Mihin se viime vuotinen tero on hävinnyt ?
Samaa olen ihmetellyt Tuomaksen osalta. Viime vuonna ammutiin nopeita nollia.

No tänään on takaa ajot edessä eikä kenelläkään Suomalaisella ole hyvää lähtöpaikkaa. Kun Sprintit on munittu niin nyt täytyy sitten vaan ottaa kovia sijoituksien nousuja jotta tulee edes jotain onnistumisia.

Naisten Sprintin osalta kun hämmästeltiin Ranskan naisten kovia suorituksia. Kaisa tais mainita että Ranskassa otetaan nuoret heti alussa parhaiden valmentajien oppiin. Siiloin ei tule niitä vääriä tapoja ja kehitys on silloin hyvää.
Tällä tavalla treenatessa ollaan heti valmiita IBUn kisoihin kunhan niihin vaan pääsevät.
Ranskan 4. Chauveau on tästä hyvä esimerkki.

No kohta se takaa-ajo alkaa ja taidetaan taas nähdä Ranskan 4. voitto Simonin johdolla.
Onneks kyseessä on ampumahiihto niin mikään ei ole selvää ennen viimeisen pystypaikan viimeistä laukausta. :)
 
Eilen saatiin Takaa-Ajotkin suoritettua.
Naisten osalta saatiin aika hyviä onnistumisia aikaiseksi ja nousuja paremmille sijoille.
Ampumisesta niin nopein penkalla oli :
1. Suvi
2. Simone
3. Noora
Joten tuo osio ei juuri parmmin vois mennä. :)
Miesten puolella on vain 2 jotka ampui nopeemmin kuin Suvi. Harmittavan vähän näitä Suomi onnistumisia vaan näytettiin.
No jos hiihto vauhti ei ole parasta mahdollista niin näin vaan käy.
Vielä kun saatais hiven Simonen varmuuttaa mukaan Suville ja Nooralle niin vois hymyillä aika leveesti. :)
Simonen viimeinen pysty on kyllä huimaa katsottavaa jopa J.T oli 2,5 sekkaa hitaampi.
Jotkut ilmeisesti treenaa todella paljon tuota pystyä. Eikä suotta se kun on monesti ratkaisun paikka.

Miesten osalta Otolta saatiin hyvä veto. 2 pummia ei ollut Oton parasta mutta vähintään kohtuullinen.
Oton hiihto vauhti oli 16. nopeinta ja Terolla 12. nopein joten sen puoleen pojat hiihti hyvin.
Teron ampuminen 2-2-3-1 on jotenkin surullista katsottavaa.
Tulee vaan mieleen paljonko AmpumaHiihdossa käytetään psyykkistä valmennusta ?
 
Omien havaintojen mukaan psyykkistä valmennusta ei ole ollut, tai se ei ole toiminut. Kaisalla jäi yleensä osa kapasiteetista käyttämättä, kun ei psyykkinen kyky ollut kohdallaan. Marilla taas koko ura oli yhtä viikonloppua lukuunottamatta pelkkää toivetta henkisten ominaisuuksien kasvusta. Vauhti ja taito oli hänelläkin riittävä jatkuviin 10 sakkisijoituksiin. Ajatuksia vaan ei onnistuttu saamaan kohdalleen.
 
Omien havaintojen mukaan psyykkistä valmennusta ei ole ollut, tai se ei ole toiminut
Niin, onko siihen edes Suomessa panostettu, kun se perhanan raha tulee ensimmäisenä vastaan, on pakko mennä vaan sillä halvimmalla keinolla. Taas kun sitä rahaa on kuten Norjalla se vaan näkyy tuloksissa. Ja vähän joka urheilun saralla.
 
Eipä sellasta henkistä valmennusta ainakaan omana aikanani ollut. Itellä kyllä sille ei ollut edes tarvetta kun vahvuuksiin kuului nimenomaan pään pitäminen kylmänä tiukassa paikassa. Takaa-ajossa ja yhteislähdössä kilpailun sulkeminen pois mielestä niin että pystyy keskittymään omaan suoritukseen on tärkeätä varsinkin kun mennään niitä kahta viimeistä ampumapaikkaa kohti.
 
Onko varmistusta Tuuli Tomingaksen hylkäyksen syystä tänään 15 km kisassa? IBU:n sivulla ei äsken ollut mitään.

Onneksi norskit ei sentään naisten puolella kahmi kaikkea, vaan ovat aika surkeita olleet.

Toivottavasti Anamarija Lampic löytäisi jostain kunnon ampumavalmentajan, jotta ei tuo hiihtopuoli menisi niin täysin hukkaan. Onnistuihan siirto Denise Herrmanniltakin.
 
Aika outoa, jos hylätään perusteella "mahdollisesti" teki jotain. Jos näin kävi, niin voisi kyllä Viron ampumahiihtoliitto valittaa asiasta IBU:lle. Ja sauvat suksien alla vain haittaavat ammuttaessa, joten tuplahullu hylkäys.
 
Omien havaintojen mukaan psyykkistä valmennusta ei ole ollut, tai se ei ole toiminut. Kaisalla jäi yleensä osa kapasiteetista käyttämättä, kun ei psyykkinen kyky ollut kohdallaan. Marilla taas koko ura oli yhtä viikonloppua lukuunottamatta pelkkää toivetta henkisten ominaisuuksien kasvusta. Vauhti ja taito oli hänelläkin riittävä jatkuviin 10 sakkisijoituksiin. Ajatuksia vaan ei onnistuttu saamaan kohdalleen.

Tätä mä vähän pelkäsinkin. Varsinkin kun on katsonut Marin ja Teron tekemisiä niin siltä se on vähän näyttänytkin.

Kirjoitin pidemmänkin tarinan mutta jos vaan lyhyesti kommentoin että jo 20 vuotta Vierumäellä on ollut psyykkisen vakmennuksen koulutusta valmentajille. Onko siellä ollut valmentajia ampumahiihdon puolelta, ei ole tietoa.
Toki tuon tarve on todella paljon yksilöstä kiinni
 
Jos meni normimatka kohtuullisesti niin ampuminen oli taas kerran tärkeä kun pummit on yks minuuttia.
Suvikin olis normi suorituksella ampunut 2 vähemmän ja sillä olis ehkä ollut se merkitys että silloin olis ollut niin hyvä sijoitus että olis ehkä päässyt mukaan yhteislähtöön. No sijalla 23 tuskin sinne pääsee.

Sinkku viesti olikin taas kerran todella jännä kisa. Ei vähiten siksi että Otto ja Suvi olivat melkein 3/4 osaa kisaa melkein mitalli vauhdissa. No se kaatui Oton pystyyn. Tais tulla liian kuitenkin liian kovaa pysty paikalla. Oppi on kovaa.
Silloin vit... ei kun harmitti aika tavalla mutta mutta...
Se että yritetään tuolla tavalla huipputulokseen on minusta todella hyvä juttu. Kun kaadutaan saappaat jalassa niin epä onnistumisia tulee ja ne täytyy hyväksyä. Se on kuitenkin selvä jos ei yrity oli kovaa ei niitä onnistumisiakaan tule.
Joten täytyy vaan toivoa että Otolle ja Suville tulee vielä kauden lopuissa kisoissa hyviä onnistumisia.
Sekä tietty muullekikin Suomi porukalla.
 
Viestit takana ja Suomen naiset romahti ja miehet.. no hyväkin suoritus.

Se mikä ilahdutti tänään on Ruotsin voitto miehissä! Norja "vasta" kakkonen.:giggle:
 
Jess! Norskit ei voittaneet yhtään viestiä!🤣 Ranska vei viesteistä 3, ja muutenkin ihan hyvin meni, joten Ranskan on toistaiseksi ykkösmaa.

Noissa viesteissä jotkut alisuorittavat ihmeellisesti. Esimerkiksi Sveitsi. Molemmissa viesteissä lauantaina aika heikko ampumataso kokonaisuutena.

Sekaviesti saattaisi olla Suomelle mahdollisuus, kun saataisiin Suville, Terolle ja Otolle vielä toinen pätevä nainen. Ettei vaan ole niin, että Kaisa vielä mahtuisi...
 
Naisten viesti lähti kyllä hienosti liikkeelle Suvin osalta. Sitten tuli vuoroon se rysy vahvistus ja ja ...
Eikös naisten joukkueseen olis löytynyt ihan Suomalaisiakin ?
Vaikka Sonja Leinamo. Olis ollut nuorelle urheilijalla hyvää kokemusta.
Iloista ja yllättävää asiaa oli Viron vahva suoritus. Olivat mitallin syrjässä kiinni melkein koko matkan.
Mitä psyyke asiasta puhuttu niin Norjan Ingridillä taitaa olla myös melkoinen ongelma.
Viimeinen pysty on täys fiasko. Niin kuin tälläkin kertaa vaikka maailman kupissa onkin keltaisella paidalla.

Miesten kisassa Otolla taas oikeastaan loistava veto. Tällä kertaa myös Terolta tuli ihan OK tulos.
Ilmeisesti nämä Sprintit sopii Suomalaisille paremmin näin raskaissa olosuhteissa.
Iloista asiaa oli myös Norjan jääminen toiseksi. Vaikka Cristianseenin vika ammunta olikin aika karmeeta ja jopa säälittävää katsottavaa.
Joten Ruotsikin sai näissä kisoissa hyvän voiton.

Molemmat kisat oli todella jänniä seurata kun ampumahiihdon tapaan ampumapaikoilla tapahtuu monesti yllättäviä asioita.

ps.
Inkan ulinoita olen yllättävän hyvin sietänyt vaikka jo ekana kisapäivänä oli jo pinna piukalla.
 
Viimeksi muokattu:
Naisten yhteis lähtö oli aika yllättävä kun Ranskan Simon sortui aika moneen pummiin. Tais kisat alkaa kovintakin painamaan. Joten muille jäi paikka auki.
Italian Lisa oli iloinen yllätys Sekä Viron Tuuli Tomingas joka ylis 8. sijalle.
Virolta muutenkin hyviä sijoituksia näissä kisoissa ja vois helposti veikata että pudjetti on aika pieni verrattuna muihin kärkimaihin. Sekä myös Suomeen verrattuna. Siinä mielessä tekevät todella hyvää työtä.

Miesten yhteis lähdöstä ei kaikki kärki paikat menneetkään Norjaan. :)
No voittajana oli tietty J.T. Viimeinen pysty oli vaikea kun ainakin kolme laukausta meni eri puolille taulua ja aivan rajoille. Joten ei se voitto mitenkään varma ollut kun aika pieneillä eroilla maaliin tultiin.
Iloinen yllätys oli Latvian Rastorgujevts joka tuli 2. sijalle.
Tuossakin on takana lajiliitto jonka voi kuvitella olevan aika pieneillä mukana.
Vielä täytyy mainita että Ukrainalla on sen verran hyvää menestystä että yhteis lähdössä oli mukana 2 naista ja 2 miestä (Eikä Suomelta ketään)


Lopuksi Jonne Kähköseltä hyvä kommenti :
Urheilijan täytyy uskaltaa kuomittaa itseään kunnolla niin harjoitus jaksoilla kuin kisa kaudellakin ja muistaa silti palautus.
 
Viimeksi muokattu:
Perjantaina Naisten normi matkalla Suvi lähti tekemään hyvää työtä.
Hiihto vauhti tais olla parasta Suvia. Ampumapaikkojen jälkeen sijoitukset tais olla 3-2-2
Kunnes tuli vika pysty. No 2:en pummiin meni todella hyvä sijoitus. Olis ehkä päässyt Lauantain yhteis lähtöön mukaan.
Harmitti Suvin puolesta tosi paljon. Olis toivonut ihan jotain muuta.

Normi matkalla Tero teki niin hyvää työtä että pääsi yhteis yhteis lähtoon.
Sekin kisa lähti hyvin liikkeelle. Kokoajan näytti ihan selvältä että nyt tulee väkisinkin 10. jukkoon sijoitus.
Kunnes taas tuli se vika pysty...

Suomalaisilla taitaa olla paha Jesper Nelin tauti. Hän on tuskin koskaan onnistunut vikassa pystyssä
Paitsi tänään. Nyt kun vika onnistui niin mieshän oli podiumilla että heilahti.

Se eilisestä. Sitten tämän päiväiseen :

Sinkku viesti lähti heti hyvin käyntiin. Suomi oli sijoilla 1-3 melkein koko ajan ja kisa oli todella jännää.
Ampuma olosuhteet ei tainnut olla parhaat kun sakkojakin tuli monille joukkueille. Suvi ja Ottokin joutui varapatruunoita käyttämään
mutta ammunnat meni kaiken kaikkiaan tosi hyvin. Sohvaperuna ei menannut palleillaan pysyä kun kisa oli todella tiukka.
Lopulta Otto toi Suomelle selkeästi Pronssia. Jii haaaa... :)
Suvilta ja Otolta vihdoin hyvät onnistumiset. Aivan loistava juttu.

Seka viesti ei sitten mennytkään näin hyvin. No tytöt olivat sairastelleet ennen kisaa joten se siitä.

No Sinkku viesti tulee uusintana tänään kello 19:00 TV2:lta

Suosittelen katsomaan. Se kun meni voitonkin suhteen tiukoille.
 
Sinkku viesti oli niin jännä kisa että piti oikein uudestaan se katsoa.
Kumma juttu, se oli jännä kisa vaikka sen uusintanakin näki. :)
Tässä linkki areenan sivuille :


Vielä kerran täytyy Suvia ja Ottoa onnitella Pronssimitallista. Tämä oli aivan loistava veto ja on tätä odotettukkin.
Ehkä siksi uusinnatkin on hieno katsoa.
 
Voi olettaa, että Suvin & Oton onnistuminen antoi paljon uskoa, kun kokevat, että hyvällä omalla suorituksella voi pärjätä hyvin.

Naisten yhteislähdössä oli kyllä Lampicin 10. sija aika kova, kun ampui 6 ohi. Lampic kun saavuttaisi edes 85 % ampumatason, niin alkaisi olla kova sana.

Nyt todennäköisesti 2 viimeistä kisaa käydään kunnon talvioloissa eikä vesisateessa ja sumussa. Ainakin aikaisemmin on sekä Soldier Hollowissa että Canmoressa ollut kunnon talvikeli ja hienot maisemat. Oslossa aivan helvetin rumat ja ankeat maisemat suline asvalttiteineen. Väkeä kyllä vähemmän.
 
Viikko sitten (pääsiäinen) ampumahiihdon SM-kisoissa Kaisa Mäkäräinen oli neljäs neljällä sakolla. Olisikohan siellä monella nuoremmalla kisaajalla paikka katsoa peiliin, kun 40 + nainen on hiihtovauhdissa parhaitten joukossa.
 
Ampumahiihdossa maailman kuppi alkaa taas tänään kello 14:15
Viime vuotinen voitelu ongelma ei näittäis enää vaivaavan. Jos muiden hiihtolajeiden tuloksia seuraa.
Avaus on taas Kontiolahdelle joten Suomalaisille maasto pitäis olla tuttua.
 
Back
Top