Antautumisen "taito"

TomiDude

Kapteeni
Perjantai-illan ratoksi veljille maisteltavaksi ja revittäväksi suorastaan epäsotilaallinen teko - antautuminen. Miten se kannattaa tehdä, milloin se kannattaa tehdä ja miten vangiksiottamisen todennäköisyyden voi maksimoida niin, ettei päädy suulleen ja alusvaatteilleen riisuttuna pistimen reikä kyljessään merkkaamattomaan suohautaan?

Niille, joita koko skenaario "sylettää", pohjiksi taustatarina:

Olet taistellut tietysti urheasti, mutta tykistökeskityksen voimasta lennähtänyt kivi on vetänyt sinulta älyn mäelle ja loppurevohkasi on luikki... eh - vetääntynyt äänen kantamattomiin. Taistelun ääniä ei kuulu. Aseesi on keskeltä poikki ja sivuaseesi jäi PERK:in tiskille jo kuukausi sitten. Tointuessasi älyihisi makaat pitkän heinän keskellä, joka antaa mieman näkösuojaa, mutta samalla tajuat vihollisen mekanisoidun komppanian pysähtyneen huoltamaan itseään 50 m päähän ja ryhmä inhaa vihulaista lähestyy sinua tutkiakseen muutamia taloja takanasi. Shitty situation... Kotonasi on kaksi alaikäistä ruokittavaa ja pankinjohtajakin jäisi kaipaamaan. Mitä teet?
 
Yksilönä en näe syytä antaa periksi, kuoleman kanssa kohtalona pystyy elämään sen ajan kuin tarvis. En johtajanakaan kykene näkemään syytä milloin tulisi antautua. Häviäjän rooli kautta ihmiskunnan historian ei ole ollut koskaan kovin häävi joten en halua tulla vapaaehtoisena vangituksi valtiollisen konfliktin sattuessa. Ikinä. Piste. "TUSII 0"
 
Pelimerkkien huvettua on vaihtoehtona joko jättäytyä täysin vihollisen armoille tai yrittää ottaa aloite siltä osin kuin se on mahdollista. Yleinen konfliktin luonne tietysti vaikuttaa.

Eka valinta on siinä, yrittääkö vain piiloutua ja selviytyä piilossa johonkin. Jos on kohtalaisen matkan päässä oletetusti turvallisista oloista tai olettaa että vihollinen ei jää pysyvästi ja vahvasti alueelle, tätäkin voi yrittää. Siis pysyä piilossa ja sitten hipsiä johonkin lähitaloihin kokemaan jääkaapin parasta ennen -päiväyksen ylittäneet sillipurkit ja siitä jatkaa metsitse toivoen yhyttävänsä omia.

Jos piiloutuminen/selviytyminen tuntuu epätoivoiselta, eli arvelee jäävänsä kiinni, voi valita, antautuuko aktiivisesti vai teeskenteleekö tajutonta ja antaa vihollisen löytää. Tässä on erona se, että voi vaihdella, ammutaanko heinikosta pystyyn pomppaava heti, vai suhtautuuko vihollinen vaarattomaan antautujaan inhimillisesti. Sekin vaikuttaa, onko tiedossa, miten vihollinen suhtautuu haavoittuneisiin. Mikäli armonlaukaus on todennäköinen, ei kannata suotta esittää vaaratonta, jos toimintakykyisenä mahdollisesti arvokasta tiedustelutietoa omaavana voi näyttää jotain arvoa elossapidettävänä.

Jos antautuu aktiivisesti, voi pohtia, mihin se johtaa; joutuuko kidutetuksi, ankealle sotavankileirille, ja kauanko siellä menee, ja kestääkö itse moisen. Voi pohtia sitäkin, voiko tässä tilanteessa tuottaa jotain hyötyä omille joukoille ja/tai läheisilleen. Esimerkiksi, onko mahdollisuus kuulusteluissa tarjota harhaanjohtavia tietoja omien eduksi.

Turhaa itsensä tapattamista en suosisi. Uhrautuminen voi olla hyvä valinta, jos sillä voi tuottaa etua omille joukoille tai kotirintaman läheisilleen, mutta periaatteen vuoksi ei kannata tapattaa itseään. Jos kuolema on varma, niin sitten kannattaa yrittää jotenkin haitata vihollista, jos uskoo kestävänsä seuraukset. Pelkästään vankina kuluttaa vihollisen resursseja.
 
Eka valinta on siinä, yrittääkö vain piiloutua ja selviytyä piilossa johonkin. Jos on kohtalaisen matkan päässä oletetusti turvallisista oloista tai olettaa että vihollinen ei jää pysyvästi ja vahvasti alueelle, tätäkin voi yrittää. Siis pysyä piilossa ja sitten hipsiä johonkin lähitaloihin kokemaan jääkaapin parasta ennen -päiväyksen ylittäneet sillipurkit ja siitä jatkaa metsitse toivoen yhyttävänsä omia.

Tämä on aika selkeä.

Antautumisesta selviäminen ei ole ihan arpapeliä mutta tilannesidonnaista kyllä. Yksittäisiä hortoilijoita kärkiryhmä tuskin ottaa vaivoikseen; ehkä taaemmat osastot sitten ottavat.

Amerikkalaisilla oli Tyynellämerellä kokonainen divisioona, joka ylpeili sillä, ettei koskaan ottanut yhtään vankia.
 
"kuolema silmien edessä elämän menettämisen merkitys tulee konkreettiseksi"......

Onhan se antautuminen vähän henkilökohtainenkin asia, kukin ratkaiskoon tilanteen ja asenteensa mukaan.
 
Voin kyllä ymmärtää että joku taistelee viimeiseen hengenvetoon mutta tässä tapauksessa ei ole enää mahdollista taistella. On vain henkensä uhraaamista turhan takia jos ei elävänä halua antautua. Live to fight another day, tai jotain....
 
Todennäköisimmän vastustajan joukoille antautumista välttäisin viimeiseen asti ja kaikin keinoin. Syynä se että niin aivan lähi- kuin vähänkin pidemmän historian valossa heidän tapansa käsitellä vankeja on....no, se on.

Jos kuitenkin on vangiksi jäätävä, niin yrittäisin piilotella niin pitkään kuin mahdollista ja antautua vasta kun taistelutilanne on ohi ja yksilöiltä adrenaliinitasot ja tunnekuohut laantuneet.
 
Venäläiset eivät monesti vankejaan kohtele mitenkään ihmismäisesti.
Varmaankin suomen kohdalla se olisi eritysen julmaa, koska suomalaiset laittaneet heikäläisiä sen verran jo arkkuun.
Parempi vaihtoehto vain kuolla luotiin. Se on tuskattomampi ja ihmismäisempi tapa.
Aina pitää yrittää karkuun tai piiloutua.
 
Tuskin kukaan haluaa antautua viholliselle huvikseen.

Epäilen, että jos sotaan jouduttaisiin, niin suomalaisia jäisi huomattavasti enemmän vangiksi kuin aikaisemmin. Hajautetussa taistelutavassa miehiä tulee jäämään vangiksi ihan eri tavalla kuin rintamasodassa 1939-1944. Varsinkin kun mitän rintamaa ei ole, vaan epämääräinen syvä taistelualue jolla käydään yhteenottoja.

Sohvalta on toki helppo heittää, että ei koskaan antautuisi. Sitten sitä löytää itsensä tilanteessa, että on nälkä ja jano, reiden sirpelehaava vuotaa jatkuvasti, patruunoita on vajaa lippaallinen ja vihollinen etenee ketjussa sinua kohti. Omien sijainnista ei ole mitään tietoa ja olet muutaman tunnin sisään menettänyt jo pari kertaa tajuntasi. Suksia ei ole ja pääset hädintuskin kävelemään syvässä lumessa.
 
Näissä vankiasioissa tulee aina mieleen sota Pohjoisafrikassa brittien ja Saksan+Italian välillä. Tapeltiin kovaa ja peräänantamattomasti, mutta kun ottelu oli ohi, vankeja kohdeltiin jopa herrasmiesmäisesti molemmin puolin.
 
Viimeksi muokattu:
Tuskin kukaan haluaa antautua viholliselle huvikseen.

Epäilen, että jos sotaan jouduttaisiin, niin suomalaisia jäisi huomattavasti enemmän vangiksi kuin aikaisemmin. Hajautetussa taistelutavassa miehiä tulee jäämään vangiksi ihan eri tavalla kuin rintamasodassa 1939-1944. Varsinkin kun mitän rintamaa ei ole, vaan epämääräinen syvä taistelualue jolla käydään yhteenottoja.

Sohvalta on toki helppo heittää, että ei koskaan antautuisi. Sitten sitä löytää itsensä tilanteessa, että on nälkä ja jano, reiden sirpelehaava vuotaa jatkuvasti, patruunoita on vajaa lippaallinen ja vihollinen etenee ketjussa sinua kohti. Omien sijainnista ei ole mitään tietoa ja olet muutaman tunnin sisään menettänyt jo pari kertaa tajuntasi. Suksia ei ole ja pääset hädintuskin kävelemään syvässä lumessa.
Jatkosodassakin suuria alueita valvottiin vain jalkapartioilla. Ei se ihan uutta ole.
Toki tämä on viety hiukan pidemmälle.

Vankeja varmasti tulee jämään, niille ei voi minkään.
Kuitenkin tiettyjen joukko-osatojen, aselajien ym kohtalo voi olla erityisen julma.
Sodassa myös venäjän propaganda maalaa täysin uutta kuvaa.
 
Kun ei ole keinoja, on käytettävä konsteja. Psykologista lähestymistätapaa. Eikö sitä voisi aloittaa laulamalla Ystävän laulua Arja Saijonmaan äänellä heräättääkseen slaavilaisen melankolian ennen kuin nousee heinikosta hitaasti ylös? Huuliharpustakaan kertosäettä varten ei olisi haittaa.... Toisaalta kaikesta edellä ei ole paskankaan hyötyä, jos kärkimies on kirgiisi. Täytyy tuumailla lisää. :unsure:
 
Viimeksi muokattu:
Jatkosodassakin suuria alueita valvottiin vain jalkapartioilla. Ei se ihan uutta ole.
Toki tämä on viety hiukan pidemmälle.

Kenttävartioiden korpisotaa käytiin vähän eri tempolla kuin vuoden 2020 sotaa.

Ennen sissiä jahtasivat vihollisen joukot jotka liikkuivat jalkaisin tai suksilla. Nykyisin on sitten helikopterit, moottorikelkat ja mönkijät tuomassa omaa lisämaustettaan. Lisäksi Suomen tieverkko on nykyisin aivan jotain muuta kuin 30-luvulla.
 
Viimeksi muokattu:
Kun ei ole keinoja, on käytettävä konsteja. Psykologista lähestymistätapaa. Eikö sitä voisi aloittaa laulamalla Ystävän laulua Arja Saijonmaan äänellä heräättääkseen slaavilaisen melankolian ennen kuin nousee heinikosta hitaasti ylös? Huuliharpustakaan kertosäettä varten ei olisi haittaa.... Toisaalta kaikesta edellä ei ole paskankaan hyötyä, jos kärkimies on kirgiisi. Täytyy tuumailla lisää. :unsure:

Joissakin ohjeissa on suositeltu sitä, että ennen antautumista ottaa pois kypärän päästä. Paljaspäinen antautuja herättää vähemmän aggressioita kuin sotilaallisemman oloinen taistelija. Sotilaspoliisin hihanauhasta tai sissi havusta tms. varmaan kannattaa myös hankkiutua eroon ennen kuin menee antautumaan. Sama koskee myös kaikenmaailman "arjalainen kyrvänkatkoja" tai ties mitä suojeluskunta merkkejä joita osa porukasta tykkää kanniskella liiveissä tai hihoissa.

Mitä taas tulee väärien tietojen syöttämiseen, niin on hyvin mahdollista, että kuulustelua suorittava tiedustelu-upseeri on hyvin perillä asioista. Yleensä tuollaista satuilijaa sitten muksitaan niin kauan, että paskapuheet loppuu. Satuilija todennäköisesti päätyy tehostettuun kuulusteluun, aivan kuten sellainenkin joka kieltäytyy puhumasta. Sen sijaan disorientoituneen oloinen iäkäs reserviläinen putoaa tiedustelun prioriteeteissä heti alhaisemmalle tasolle. Juuri yksikköön siirretty makkaranpaistelija reservistä, mistä se mitään tietää?
 
Viimeksi muokattu:
Jos vastassa on venäläisyksikkö jossa on tsetseenejä tai dagestaaneja, antautuminen on poissuljettu optio. Ukrainalaisilla on tästä todella puistattavan karuja kokemuksia, vangit on systemaattisesti teurastettu/ kidutettu kuoliaaksi (psykologinen vaikutus oli toivotunlainen, joten toiminta jatkui).
Myöskään "antautumisia" näiltä yksiköiltä en ottaisi vastaan ennen kuin antautujia on makuutettu mahallaan etumaastossa vähintään vuorokausi tai kaksi. Syynä näiden jihadisti-paskiaisten räjähdevyöt.
Pääkaupunkiseudulla meillä olisi jotain erikoisjoukkojen pikku-porukoita vastassa todennäköisesti, sellaselle pumpulle ei nyt pahemmin kannata ruveta antautumaan koska se vanki ei kauaa matkassa kulje...
Yksi Spetznaz-joukkue antautui upseerinsa johdolla ukrainalaiselle varusmies/ reserviläiskomppanialle, kahdella haavoittuneella ja yhdellä kaatuneella.
Eli melko kevyin perustein joskus naapurin "erikoismiehetkin" heittävät tumput kohti kattoa.
Mielenkiintoinen avaus, aihe jota en muista täällä käsitellyn ainakaan viime vuosina.
 
Miten sattuikin liittymään ketjun aiheeseen...

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802022200711635_ul.shtml

Sähköshokkeja ja hakkaamista: Venäläismiestä kidutettiin ja pahoinpideltiin tunteja ”oikeanlaisen” todistuksen saamiseksi

Venäjän turvallisuuspalvelu FSB käyttää kovaotteisia kuulustelumenetelmiä.
  • Venäjällä on pidätetty lukuisia ihmisoikeusaktivisteja mitä todennäköisimmin tekaistuin perustein.
  • Myös aktivistien läheisiä on otettu kiinni todistajina ja kuulusteltu brutaalein keinoin, vaikka he eivät liity tapauksiin millään tavoin.
  • Yksi kidutetuista, Ilja Kapustin, kertoo oman tarinansa Iltalehdelle.
Videolla Ilja Kapustin kertoo, kuinka häntä kuulusteltiin.
Ilja Kapustinin
, 27, puheesta on vaikea saada selvää. Puhumme videopuhelua. Kapustin on Pietarissa, minä Helsingissä. Hän puhuu hiljaa, keinuttaa itseään, pitää taukoja.
- Anteeksi, on vaikea keskittyä, Kapustin sanoo.


Ilja Kapustinia hakattiin hänen mukaansa eri puolille kehoa, muun muassa kasvoihin. (ILJA KAPUSTININ ASIANAJAJA)
Hän on juuri kertonut, kuinka mitä todennäköisimmin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on kiduttanut häntä kuulustelun yhteydessä. Oikeastaan kyseessä on sieppaus, koska mustiin pukeutuneet, naamioituneet miehet kaappasivat Kapustinin minibussiin.
- He työnsivät minut lattialle ja laittoivat käsiraudat.
Kapustinin paita ja takki nostettiin ylös, housut vedettiin alas. Häntä painettiin auton lattiaa vasten.
- He kysyivät ihmisistä ja organisaatioista, joita en tunne tai tiedä. Kun en osannut vastata, he käyttivät sähköshokkeja, Kapustin kertaa.
- He kysyivät syytetyistä: keitä he ovat, mitä tekevät, missä ovat, tekevätkö mitään laitonta.
Tämä tapahtui torstai-iltana 25. tammikuuta, ja vain noin 3,5 tunnin matkan päässä Helsingistä, Pietarissa Venäjällä. Kapustin kertoo tapahtumista Iltalehdelle vajaa viikko kokemansa jälkeen.
Kapustin tuntee henkilön, joka on tällä hetkellä pidätettynä ja epäiltynä terroristisen teon suunnittelusta. Hän tuntee miehen vain työnsä, ei poliittisen aktivismin kautta.
Hän ei omien sanojensa mukaan ole poliittisesti aktiivinen. Hän kertoo, että hänen yhteiskunnallinen osallistumisensa liittyy lähinnä köyhien ihmisten ruoka-apuun. Hän ajaa Pietariin samankaltaista vuokraviljelypalstajärjestelmää kuin millainen on esimerkiksi Helsingissä.
Iltalehti sai yhteyden Kapustiniin ihmisoikeusjärjestön ja tämän lakimiehen kautta.


Ilja Kapustinin mukaan hänelle annettiin sähköiskuja niin sanotulla sähköpiiskalla. Sähköiskujen jälkiä on eri puolilla miehen kehoa. (ILJA KAPUSTININ ASIANAJAJA)

Sähköä nivusiin
Kapustin siepattiin illalla noin kello 21.30. Häntä kidutettiin, uhkailtiin ja pahoinpideltiin autossa noin neljä tuntia, puoli kahteen asti aamulla.
Kapustinin kehossa on runsaasti jälkiä kidutuksesta. Hän näyttää videon välityksellä käsiraudoista ranteisiin jääneitä syviä haavoja. Lisäksi hän lähettää kuvia, joissa näkyvät sähköiskuista tulleet jäljet. Jälkiä on vatsan alueella, kyljissä ja nivusissa. Lisäksi hänen kasvoissaan on mustelmia.
Kapustin on käynyt lääkärissä vammojensa vuoksi. Luita ei ole rikki, mutta lääkärin mukaan todennäköisesti niveliä on rikkoutunut.

"Toinen kierros"
Autosta Kapustin siirrettiin Pietarissa sijaitsevaan rakennukseen. Hänen omasta mielestään rakennus kuuluu FSB:lle.
- Minun päähäni laitettiin huppu ja jouduin painamaan pään alaspäin. Kun lähdimme pois, mielestäni tunnistin rakennuksen.
Kapustinin mukaan Venäjän turvallisuuspalveluun viittaa myös se, että kuulustelun jatkuessa paikalla kävi useita FSB:n virkailijoita.
Talossa kuulustelu ja uhkailu jatkuivat. Siellä Kapustinia ei pahoinpidelty, mutta häntä uhattiin ”toisella kierroksella”, jos hän ei puhu halutulla tavalla.
Kuulustelu päättyi siten, että viranomaiset saivat Penzan (kaupunki Venäjällä) tuomioistuimelta luvan tutkia Kapustinin asunto Pietarissa.
- Tapauksella on yhteys epäiltyyn terrorismitapaukseen. En ymmärrä lainkaan, mistä on kyse, en tunne näitä ihmisiä, Kapustin toteaa.
Hänen pietarilainen tuttavansa on pidätetty, mutta lisäksi kyseinen tapaus on yhdistetty niin sanottuun Penzan tapaukseen viime vuoden lokakuulta. Siinä kuutta henkilöä syytetään terroristisin perustein.
Kapustin ei omien sanojensa mukaan ole ikinä käynyt Penzassa, joka sijaistee yli 1 300 kilometrin päässä Pietarista. Hän ei myöskään tunne ketään kyseisen tapauksen yhteydessä kiinni otetuista henkilöistä.


Käsiraudat jättivät syvät haavat Kapustinin ranteisiin. (ILJA KAPUSTININ ASIANAJAJA)

Uhkailua
Talolta matka jatkui Kapustinin kotiin, missä syyttäjä esitti kotietsintäluvan. Syyttäjä oli myös läsnä kotietsinnässä.
-He ottivat puhelimen ja tietokoneen.
Kun Kapustin ei suostunut antamaan salasanoja ja avaamaan laitteita, uhkasivat etsintää tekevät viranomaiset tuoda hänen kotiinsa kranaatin, joka sitten sopivasti löytyisi uudessa kotietsinnässä.
-He ovat tällaisia. He voivat viedä aseita ja räjähteitä ihmisten koteihin.
Nyt Kapustin oleskelee ystävänsä luona. Kotiin hän ei uskalla mennä.
-En tunne olevani turvassa. En halua olla yksin. Tunnen uhkaa koko ajan. En kävele yksin ulkona, Kapustin luettelee.
-Tiedän, että tässä maassa ihmisiä kidutetaan ja laitetaan vankilaan tekaistuin syyttein.
 
Back
Top