Antautumisen "taito"

Venäläiset eivät monesti vankejaan kohtele mitenkään ihmismäisesti.
Varmaankin suomen kohdalla se olisi eritysen julmaa, koska suomalaiset laittaneet heikäläisiä sen verran jo arkkuun.
Parempi vaihtoehto vain kuolla luotiin. Se on tuskattomampi ja ihmismäisempi tapa.
Aina pitää yrittää karkuun tai piiloutua.



Jatkosodassa palasi 68% venäläisittä vangeista ja 70-57% suomalaisista vangeista.
Joten tuolle väitteelle ei löydy ainakaan historiasta tukea.

(Venäjältä eri yhteyksissä saaduissa luvuissa on suuria eroja. Tämä johtuu osittain siitä, että kaikissa tilastoissa ei sotavangeiksi ole laskettu niitä partisaanien vangiksi joutuneita suomalaisia sotilaita, jotka partisaanit ampuivat saamiensa määräysten mukaisesti heti kuulustelujen jälkeen.)



Talvisodassa jäi sotavangiksi 850-900 suomalaista ja 6000 neuvostoliittolaista sotilasta. Vankeusaika jäi lyhyeksi ja jo huhtikuussa 1940 palautettiin kotimaahansa 838 suomalaista ja 5572

Suomalaisia sotavankeja Neuvostoliiton virallisen tilaston mukaan oli 2 377. Kotimaahan palautettiin 1 969 henkeä. Sotavankeudessa kuoli 403 ja viisi sotilasta sai tuomion "suorittamiensa rikosten takia", mutta 1944-1945 heidät vapautettiin ja palautettiin kotimaahansa.
Timo Malmi kertoo kirjassaan, että suomalaisia joutui vangeiksi 3 402, leirillä kuoli 1 388 ja kotiutettuja 1 938. Lukujen eron virallisiin lukuihin selittää se, että neuvostoliittolaisissa tilastoissa otetaan huomioon vain ne sotavangit, jotka selvisivät leirille saakka.
 
Näissä vankiasioissa tulee aina mieleen sota Pohjoisafrikassa brittien ja Saksan+Italian välillä. Tapeltiin kovaa ja peräänantamattomasti, mutta kun ottelu oli ohi, vankeja kohdeltiin jopa herrasmiesmäisesti molemmin puolin.

SASsin virallista historiaa lainaten, homma muuttui heti kun Rommel hävisi Pohjois-Afrikan ja Liittoutuneet suoritti maihinnousun Sisiliassa. Sen jälkeen alkoi armoton kurjuus jos jäit kiinni. Tämä oli suora seuraus lentokenttien kurmoottamisesta.
 
Viimeksi muokattu:
SASsin virallista historiaa lainaten, homma muuttui heti kun Rommel hävisi Pohjois-Afrikan ja Liittoutuneet suoritti maihinnousun Sisiliassa. Sen jälkeen alkoi armoton kurjuus jos jäit kiinni. Tämä oli suora seuraus lentokenttien kurmoottamisesta.
Joo, näin se on - ja muuttuipa tuo hieman jo Afrikan sodan lopullakin Tunisiassa.
 
Kuulemma naapurin erikoisjoukot ottavat vankirivistä ensimmäisen miehen ja poraavat sille päähän reiän korvan kautta. Kysymykset esitetään vasta toiselle miehelle. Palkkio oikeista vastauksista on nopea kuolema. Myös omille haavoittuneille on luvassa vain kivuton, jopa mukava lähtö kemikaalisesti. "Rintamasotilas" pelannee eri säännöillä, mutta mikään ei viittaa siihen että kohtelu olisi inhimillistä. Siinä tilanteessa jossa iivana Suomeen tulee, on kaikki säännöt heitetty roskiin. Kyllä se tullessaan tappaa, raiskaa, ryöstää ja tuhoaa kaiken minkä vain voi.

Varmaan huhua ja kapitalistin valetta, mutta jostain syystä uskon. Perusmuotoista sotavankeutta ei seuraavassa konfliktissa tunneta. Vihollisella on tavoite eikä siihen pääsemistä helpota vankien ottaminen ja hyvä kohtelu.

En tiedä onko alun skenaario meille sotavanhuksille, mutta sellaista tilannetta jossa edes puukkoa ei olisi päällä ei nyt vain tule. Elleivät saunasta yllätä. Pitäisi olla vyötäröstä poikki ettei puukko olisi käsillä. Sillä sitten hankitaan sankarin risti, tai lasketaan oma veri isänmaahan.
 
Kuulemma naapurin erikoisjoukot ottavat vankirivistä ensimmäisen miehen ja poraavat sille päähän reiän korvan kautta. Kysymykset esitetään vasta toiselle miehelle. Palkkio oikeista vastauksista on nopea kuolema.....
Varmaan huhua ja kapitalistin valetta, mutta jostain syystä uskon....

Olette te aika velikulta :)
 
Jos vaihtoehtona on joutua haalarissa väkivaltapornon pääosanesittäjäksi jonkun ääriliikkeen kidutus/tappovideolle niin se itsensä räjäyttäminen tai viimeisen kuulan varaaminen omaan nuppiin tuntuu melko selkeältä ratkaisulta. Mikäli joskus toimisin konfliktialueella jossa vangiksi joutuminen olisi mahdollista, tuo olisi yksi niistä asioista mistä pyrkisin käymään päänsisäiset kamppailut ennen varsinaista tekemistä jolloin jos joudun sellaiseen tilanteeseen tarvitsee enää toimia sen pohjalta. Tähän tietty vaikuttaa yleinen tilanne, se miten aiemmin vihollinen on kohdellut vankejaan yms mutta lähtökohtaisesti vangiksi jääminen on melkoista riskipeliä ja oman käden kautta voi olla tosiaan monessa kohtaa parempi vaihtoehto kuin esim elää täysin kyvyttömänä normaaliin elämään traumatisoituneena mieleltään sairaana vaikka siitä vangitsemisesta selviäisi fyysisesti elossa. Noin olen itse asiaa miettinyt, joku voi olla ihan toistakin mieltä perustellusti.
 

Tämän olen kuullut useasti - ainoa tapa pystyä toimimaan vihollisen tulen alla on hyväksyä, että kohtalosi sinetöitiin sinä päivänä, kun sota alkoi ja astuit palvelukseen: et tule palaamaan hengissä tästä sodasta. Ainoastaan hyväksymällä tämän ja järjestämällä kotiasiat niin, että tämä ei aiheuta esim. perheen joutumista mieron tielle, pystyt toimimaan niin kuin sotilaalta odotetaan. Sellainen mies, joka vain miettii vaimoaan ja lapsiaan ja kuinka he eivät selviä yksin, ei pysty toimimaan rintamalla, vaan jähmettyy kauhusta, kun ammutaan kohti. Osittain Tästä syystä varmasti pahimpiin paikkoihin menee nuorimmat. Jos lopulta selviääkin hengissä, niin se on bonus, ei oletusarvo.

Ja minä en missään nimessä väitä, että kuuluisin näihin uljaisiin eturintaman miehiin - ja onneksi sijoitus ei etulinjassa olekaan.
 
Tämän olen kuullut useasti - ainoa tapa pystyä toimimaan vihollisen tulen alla on hyväksyä, että kohtalosi sinetöitiin sinä päivänä, kun sota alkoi ja astuit palvelukseen: et tule palaamaan hengissä tästä sodasta. Ainoastaan hyväksymällä tämän ja järjestämällä kotiasiat niin, että tämä ei aiheuta esim. perheen joutumista mieron tielle, pystyt toimimaan niin kuin sotilaalta odotetaan. Sellainen mies, joka vain miettii vaimoaan ja lapsiaan ja kuinka he eivät selviä yksin, ei pysty toimimaan rintamalla, vaan jähmettyy kauhusta, kun ammutaan kohti. Osittain Tästä syystä varmasti pahimpiin paikkoihin menee nuorimmat. Jos lopulta selviääkin hengissä, niin se on bonus, ei oletusarvo.

Ja minä en missään nimessä väitä, että kuuluisin näihin uljaisiin eturintaman miehiin - ja onneksi sijoitus ei etulinjassa olekaan.
Mietelmä, ihan hyvä sellainen kyllä, muttei ehkä sittenkään päde täysin kuin sotilaaseen joka sotii valtameren toisella puolella kotiinsa nähden.
Mikä sai lopulta saksalaisen sotilaan venymään melkoisiin ihmeisiin 1944 - 1945? Mikä sai suomalaisen sotilaan tekemään samoin 1939-1940?
Väitän, että tietoisuus siitä mitä tapahtuu siellä kotikulmilla ja kotiväelle jos rintama murtuu.
Jos mietin itseäni 20 vuotiaana, olisin ehkä siellä meren takana sotiessani ollut tehokkaampi kuin nyt perheellisenä. Tänä päivänä taas täällä kotikulmilla todennäköisesti en ole valmis luovuttamaan vielä siinä vaiheessa kuin 2-kymppisenä, perheettömänä ja huolettomana veikkona olisin jo todennut tilanteen liian epätoivoiseksi taistella.
Uskon että Spiers näki tuolloin asian hieman eri tavalla kuin Viljam Pylkäs - vaikkei kumpikaan väärässä ollutkaan.
 
Mm. @Kapiainen pohtii ikääntymisen vaikutusta siihen, kuinka näitäkin asioita näkee ja kokee.

Omalla kohdallani olen kokenut peräänantamattomuuden tietyllä tapaa jopa lisääntyneen. Rinta rottingilla -jellonameininki ja fyysinen suorituskyky ovat ajan myötä hiipuneet hiljalleen ja esille on tullut ajan ja elämänkokemuksen hioma sisin. Perheellisenä ja varttuneempana gubbersonina olen vastuiden lisääntymisen myötä kokenut, että minulla on kotimaan kamaralla enemmän menetettävää kuin nuorna miesnä. Vastarinta nimittäin jatkuu, vaikka pumppu pistäisi pillit pussiin. Entistäkin sitkeämmin.

Vangiksi joutumista pyrkii välttämään kyllä kaikin keinoin ja mahdollinen tilanne, jossa vaihtoehtoja ei enää ole, täytyy ratkaista sitten jos sellainen tulee eteen. Vangiksi voi joutua myös siten, että taju on kankaalla iskun tai pamauksen tms. jälkeen ja vihulainen korjaa talteen. Siinä sitä sitten ollaan.
 
Kannattaa muuten muistaa että vihulaisella voi olla univajetta, kiire ja putkinäkö. Piiloutuminen joka on normaalioloissa täysin naurettavaa voi olla tilanteen ollessa päällä riittävää.
 
Kannattaa muuten muistaa että vihulaisella voi olla univajetta, kiire ja putkinäkö. Piiloutuminen joka on normaalioloissa täysin naurettavaa voi olla tilanteen ollessa päällä riittävää.
Onhan näitä tositapauksia jossa piiloutumiseen on riittänyt oja tien vieressä ja paikallaan hiljaa olo. Sopivasti hämärää ja silmä ei havaitse kuin liikkeen.
 
Onhan näitä tositapauksia jossa piiloutumiseen on riittänyt oja tien vieressä ja paikallaan hiljaa olo. Sopivasti hämärää ja silmä ei havaitse kuin liikkeen.
Tai jopa kiveksi käpertyminen.
 
Jos mietin itseäni 20 vuotiaana, olisin ehkä siellä meren takana sotiessani ollut tehokkaampi kuin nyt perheellisenä. Tänä päivänä taas täällä kotikulmilla todennäköisesti en ole valmis luovuttamaan vielä siinä vaiheessa kuin 2-kymppisenä, perheettömänä ja huolettomana veikkona olisin jo todennut tilanteen liian epätoivoiseksi taistella.
Moro. Sama juttu täällä. Viittaus tuohon @baikal in paria riviä myöhempään viestiin. Kotikulma on sellainen, että täällä ne ensimmäiset iskut otetaan vastaan. Omalla kohdalla taas ei ole enää oikeastaan mitään hävittävää, parempi kuolla vihollista torjuessa kuin jossain Terhokodissa. Antautumisesta keskustellen, kannatan mieluummin tuota japanilaisten kamikaze-toiminnan tyyppiä, aiheuttaa vihollisessa myös kauhua. Oma velvollisuus perheen ja suvun jatkamisessa on jo tehty, ei ole oikein enää väliä.
 
Kannattaa muuten muistaa että vihulaisella voi olla univajetta, kiire ja putkinäkö. Piiloutuminen joka on normaalioloissa täysin naurettavaa voi olla tilanteen ollessa päällä riittävää.
Eikä tarvi olla edes sota.

Pari vuotta sitten oli harjoitus, jossa maalimiehen piti esittää loppuun väsynyttä vihollissoturia. Idea oli, että kun aluepartio lampsii tietä pitkin, kohdehenkilö juoksee tien yli ja "piiloutuu" tien viereen harvaan männyn taimikkoon. Siitä sitten pitäisi käskyttämällä saada ukko haltuun. Homma menikin persiilleen, partio kyllä huomasi tien yli juoksevan kohdehenkilön, mutta kun tämä meni "piiloon" metrin mittaisen männyn taimen taakse, lampsi aluepartio ketjussa ohi kohteen, lähimmän kävellessä alle metrin päästä. Keskellä kirkasta päivää. Taimikossa, joka oli käytännössä aukeaa, taimien väli oli useita metrejä. Missä maassa makaavan miehen näki yhdellä silmäyksellä vähintään kolmenkymmenen metrin päästä.

Jälkeenpäin tuumittiin, että jonkinlaisesta putkinäöstä lienee ollut kysymys.
 
Back
Top