Armeijan kulukuuri jakaa puolueita

noska

Ylipäällikkö
Armeijan kulukuuri jakaa puolueita
Perjantai 11.3.2011 klo 16.39

Kansliapäällikön mielestä armeijan uudistaminen edellyttää nykyistä budjettia.

Eduskuntapuolueiden kannat armeijan säästötoimista erkanevat toisistaan. SDP, vasemmistoliitto ja vihreät olisivat heti valmiita säästämään Puolustusvoimien budjetista, kun taas muut puolueet jättäisivät budjetin ennalleen armeijan uudistushankkeiden vuoksi.

Armeijan rahoitus on noussut kiperäksi kysymykseksi kevään eduskuntavaalitaistossa. Puolustusvoimat nielee nykymuodossaan liikaa rahaa, minkä takia armeijaan suunnitellaan mittavaa uudistusta.

Eduskuntapuolueet pääsivät ottamaan armeijan uudistamiseen kantaa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan paneelissa perjantaina.

Vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton mielestä Puolustusvoimien budjetista on pakko säästää heikon taloustilanteen takia.

- Seuraava hallitus ja eduskunta joutuvat säästämään kaikilta sektoreilta noin viisi prosenttia, ja puolustus ei ole tämän tarpeen ulkopuolella, perusteli vihreitä edustanut Pekka Haavisto.

Perussuomalaiset puolestaan olisi valmis tinkimään kansainvälisestä kriisinhallinnasta, mutta laittaisi enemmän rahaa kotimaan puolustukseen.

Armeijan mahdollisia muutoskohteita ovat asevelvollisuuden lyhentäminen tai varuskuntien lakkauttaminen.

Kaikki puolueet olivat yksimielisiä siitä, että varuskuntia pitää karsia. Nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää muuttaisivat kaikki muut puolueet paitsi keskusta ja perussuomalaiset. Kokoomusta edustanut Ilkka Kanerva ei ottanut asiaan suoraan kantaa. Asevelvollisuusjärjestelmää voitaisiin muuttaa esimerkiksi kouluttamalla vain osa ikäluokasta.

Armeijaa uudistetaan pika-aikataululla

Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen toivoo selkeitä poliittisia päätöksiä armeijan uudistamisesta ensi vuoden kevättalveen mennessä. Ensialkuun Puheloinen kaipaa seuraavaan hallitusohjelmaan selvää mainintaa siitä, että armeijan uudistamiseen pitää ryhtyä.

- Jos mitään uudistusta ei tehdä, Puolustusvoimat on vuosikymmenen lopulla umpikujassa, Puheloinen sanoi.

Puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty vetosi perjantaina suoraan poliitikkoihin, jotta armeijan rahoitus pidettäisiin sovitulla tasolla lähivuosien ajan. Siten armeijan uudistukset saataisiin vietyä läpi.

Nykyinen eduskunta on päättänyt Puolustusvoimien budjetin kasvattamisesta kahdella prosentilla lisättynä inflaatiolla.

STT
Tekis mieli taas sanoa niin paljon, mutta parempi kai että pidän kerrankin turpani kiinni ja annan ton artikkelin puhua puolestaan.
 
Mitä sä halusit sanoa Noska?
 
Komentaja Ari Puheloinen toivoo seuraavalta hallitukselta selkeää mandaattia puolustusvoimien rakenteellisten uudistusten toteuttamiseksi.

- Suomella ei ole varaa pitää yllä sen kokoista puolustusvoimaa kuin sillä nyt on. Emme voi enää höylätä pois jokaisesta toiminnosta, vaan on päätettävä mitä me teemme ja mitä emme, Puheloinen sanoi.

Komentaja puhui maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tilaisuudessa perjantaina.
Puheloinen kommentoi lyhyesti MTS:n julkaisemaa kyselyä, jonka mukaan enää puolet suomalaisista kannattaa nykymuotoista asepalvelusta. Puheloisen mukaan Suomessa on edelleen kannatus yleiselle asevelvollisuudelle.

Samaa mieltä ovat myös Uuden Suomen Puoluekoneeseen vastanneet eduskuntapuolueet. Vain vihreät ilmoittaa vastauksessaan, ettei kannata yleisen ja kaikkia miehiä koskevan asevelvollisuuden säilyttämistä.

- Vihreät ovat esittäneet valikoivaan asevelvollisuuteen siirtymistä, puolue perustelee Uudelle Suomelle.

Vihreiden mielestä Suomen sotilaallista reserviä tulee supistaa 75 000 - 150 000 sotilaaseen.
Vasemmistoliiton kanta on kysymyksessä keskellä:

- Pikainen asevelvollisuudesta luopuminen johtaisi samaan kuin kaikissa sen toteuttaneissa maissa: palkka-armeijaan. Vasemmistoliitto vastustaa ehdottomasti palkka-armeijaa ja siihen liitettyä Naton jäsenyyttä, puolue perustelee.

Vasemmistoliitto haluaa, että asevelvollisuutta kehitetään kohti vapaaehtoisuutta. Lisäksi siviilipalveluksen houkuttelevuutta tulee puolueen mukaan parantaa.

Komentaja Ari Puheloinen totesi puheessaan, että suomalainen maanpuolustus perustuu yhä ennaltaehkäisevään toimintaan ja alueelliseen puolustukseen.

- Puolustusvoimien on oltava soiva peli, Puheloinen kuvasi MTS:n tilaisuudessa.

- Jos uudistuksia ei tehdä, puolustusvoimat on vuosikymmenen lopulla umpikujassa. Kiinteät kulut ovat niin suuret, että jo materiaalinen ylläpito on mahdotonta.

Puolustusvoimien rakenteellinen uudistus on tarkoitus toteuttaa vuoteen 2016 mennessä. Jotta tämä olisi mahdollista, tulevan hallituksen olisi tehtävä viimeistään vuoden 2012 maaliskuussa selkeä poliittinen päätös uudistusten luonteesta.

Sekä Puheloinen että puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty vaativat selkeää ja yksiselitteistä päätöstä siitä, mihin suuntaan Suomen sotilaallista puolustusta kehitetään.

- Emme vaadi lisää rahaa, mutta hallitusohjelman on oltava mandatoiva (luvan antava) puolustusvoimien rakenteelliselle sopeuttamiselle, Räty sanoi MTS:n tilaisuudessa.

Uuden Suomen puoluekoneen vastausten perusteella puolustusvoimat näyttää vuonna 2016 hyvin samanlaiselta kuin nyt. Keskusta, SDP, kokoomus, perussuomalaiset, rkp ja kristilliset säilyttäisi varusmiesarmeijan.

Kokoomuksen mielestä Suomen turvallisuusympäristössä ei ole tapahtunut mitään sellaista, että puolustuspolitiikan peruslinjausta, eli asepalvelusta, tulisi tarkistaa. SDP sen sijaan tarkistaisi, miten asevelvollisuus voitaisiin ymmärtää toisin.

- Tulevalla vaalikaudella on tehtävä laaja ja perusteellinen selvitys koko ikäluokkaa koskevasta kansalaispalveluksesta, sen tarpeista ja toteuttamismahdollisuuksista, SDP ehdottaa.

Käytä Uuden Suomen Puoluekonetta ja löydä ajatuksiasi lähinnä oleva puolue!

Vastaa myös Uuden Suomen kyselyyn, pitäisikö yleinen ja yhtäläinen asevelvollisuus säilyttää.
 
Puheloisen puheesta puuttu konkretia. :huh: Mihin muotoon hän haluaa puljun pistää?
 
JOKO kirjoitti:
Puheloisen puheesta puuttu konkretia. :huh: Mihin muotoon hän haluaa puljun pistää?

Jos historia toistaa itseään, niin prosessi on jo käynnissä. Kaikki paperityö on valmiina ja siinä vaiheessa, kun "suunnitelma" julistetaan sen tavoitetila vastaa tosiasiallisesti julkistamispäivän tilannetta. Näinhän viimeisten puolustusselontekojen kohdallakin on tapahtunut.

Asiat julkistetaan vasta vaalien jälkeen, jotta vältetään kiusallinen keskustelu konkretiasta. Virallisestihan suunnitelmia vasta laaditaan ja niiden valmistuminen näyttäisi ajoittuvan oliko se nyt vaalien jälkeiseen maanantaihin. Hallitusneuvotteluihinhan nuo kupongit kuulemma hyvinkin ehtivät mukaan.

Kaikki puolustusvoimien elävästä todellisuudesta kertovat dokumentithan ovat kotimaassa salattavia, poikkeuksena räikeää disinformaatiota sisältävät puolustusselonteot, joten maallikolla ei ole mitään keinoa päästä kiinni vallitsevaan tilanteeseen. Tälläkin keinolla on tehokkaasti vältetty kiusallinen keskustelu konkretiasta.

Kv-toiminnan tuleva mitoitus, EU:n taisteluosastoihin osallistuminen jne. on myös nostettu puolustusministerin taholta esille asioina, joita pitää voimakkaasti pureskella. Ai että milloinka keskustellaan? Arvastitte oikein, vaalien jälkeen...
 
Tilannehan vaikuttaa hyvältä jos kerran kaikkien puolueiden mielestä varuskuntien määrää pitää supistaa. Keskustahan oli viimeksi tätä vastaan. Kaiken kaikkiaan näiden artikkeleiden perusteella vaikuttaa siltä että asioista ollaan suht samaa mieltä.

Persuille edelleen plussaa siitä että kv-toiminta on leikkurissa ensimmäisenä!
Jutussahan vilahti myös siviilipalveluksen houkuttelevuuden lisääminen, joka on mielestäni välttämätöntä jos/kun varuskuntien määrä laskee = varusmiesten määrää on rajattava. Käytännössähän toinen vaihtoehto on sitten osalle varusmiehistä joku 3-4kk palvelusaika.
 
Minä ihmettelen tuota sosdemien ympäripyöreää halatkaamua - linjaa. Persu:n rahkeet eivät riitä siihen, että sylkäisemme Usaa naamalle ja toteamme, että kv-yhteistyö oli nyt tässä, kiitos ja kuulemiin. Halonen ja Tuomioja suututtivat jenkit jo kertaalleen, ei varmaan kannata koko ajan kokeilla onneaan. Ei sillä, tasapuolisuuden nimissä ko. valovoima-kaksikko suututti myös venäläiset. Siinä sitä on ammattitaitoa jo kerrakseen.

Mitähän hittoa tarkoittaa tuo rakennemuutos lopun perin?
 
baikal kirjoitti:

Eihän tässä kenenkään naamalle tarvi alkaa syleksimään, supistaa vain kyseistä touhua johon sisältyy myös kalliiksi ja hyödyttömäksi osoittautuneet EU:n nopeantoiminnanjoukot.

Itse käsitän rakennemuutoksen niin isona muutoksena nykyisessä järjestelyssä että se vaikuttaa oleellisesti sen fyysisiin rakenteisiin henkilökuntineen.
 
Haisuli kirjoitti:
Itse käsitän rakennemuutoksen niin isona muutoksena nykyisessä järjestelyssä että se vaikuttaa oleellisesti sen fyysisiin rakenteisiin henkilökuntineen.

Jos oikein radikaalille linjalle lähdetään, niin esimerkiksi puolustushaarapohjaisen johtamisjärjestelmän korvaaminen yhdellä joint-esikunnalla voisi tulla kyseeseen. Eli muutama aluetoimisto ja yksi pääesikunta, ei muuta.
 
Haisuli kirjoitti:
Herra Kenraali kirjoitti:
Minä ihmettelen tuota sosdemien ympäripyöreää halatkaamua - linjaa. Persu:n rahkeet eivät riitä siihen, että sylkäisemme Usaa naamalle ja toteamme, että kv-yhteistyö oli nyt tässä, kiitos ja kuulemiin. Halonen ja Tuomioja suututtivat jenkit jo kertaalleen, ei varmaan kannata koko ajan kokeilla onneaan. Ei sillä, tasapuolisuuden nimissä ko. valovoima-kaksikko suututti myös venäläiset. Siinä sitä on ammattitaitoa jo kerrakseen.

Mitähän hittoa tarkoittaa tuo rakennemuutos lopun perin?

Eihän tässä kenenkään naamalle tarvi alkaa syleksimään, supistaa vain kyseistä touhua johon sisältyy myös kalliiksi ja hyödyttömäksi osoittautuneet EU:n nopeantoiminnanjoukot.

Itse käsitän rakennemuutoksen niin isona muutoksena nykyisessä järjestelyssä että se vaikuttaa oleellisesti sen fyysisiin rakenteisiin henkilökuntineen.

Rauhanturvaaminen menköön samalla saksien silpaisulla. Täysin turhaa touhua.

Jos halutaan tapella, niin hyökätään vaikka Somaliaan. :uzi: Piraateilta nirri pois ja siinä sivussa roudataan Euroopan somalit kotimaataan rakentamaan. Nythän heillä pitäisi olla omakohtainen visio länsimaiden toiminnasta.
 
JOKO kirjoitti:
Jos halutaan tapella, niin hyökätään vaikka Somaliaan. :uzi: Piraateilta nirri pois ja siinä sivussa roudataan Euroopan somalit kotimaataan rakentamaan.

Niin, meillähän on jo Puuhamaa siellä lähes etulinjassa :rolleyes:

Nyt vaan ruotsin- ja vironlaivat täyteen taistelijoita varusteineen.
(psst, onko meillä niin paljon ?)
Ja eikun Puuhamaan vanaveteen....
 
Laitetaan tähän niin ei tule avattua uutta keskustelua:

http://www.iltasanomat.fi/vaalit201...alaisten leikkauslista/art-1288381715252.html

Suomalaiset leikkaisivat valtion menoja mieluiten EU-maksuista, selviää Alma Median sanomalehtien Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Toiseksi eniten haluttaisiin karsia puolustusmenoista. Leikkauslistan kärkeen pääsevät myös maataloustuet, kehitysyhteistyö sekä kulttuurin ja yritysten tuet.

Kaikkein viimeiseksi suomalaiset olisivat valmiita leikkaamaan opintorahasta, asumislisästä ja asumistuesta. Säästää ei haluta myöskään teiden ja liikenneväylien ylläpidosta, poliisin määrärahoista tai eläkkeistä.

Kyselyn mukaan 48 prosenttia kansasta tasapainottaisi maan taloutta ensisijaisesti veronkorotuksilla. 45 prosenttia kuitenkin valitsisi korotusten sijaan menojen leikkaukset.

Taloustutkimus haastatteli maaliskuussa noin tuhatta suomalaista. Kyselytutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
 
ukkopekka kirjoitti:
Laitetaan tähän niin ei tule avattua uutta keskustelua:

http://www.iltasanomat.fi/vaalit201...alaisten leikkauslista/art-1288381715252.html

Suomalaiset leikkaisivat valtion menoja mieluiten EU-maksuista, selviää Alma Median sanomalehtien Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Toiseksi eniten haluttaisiin karsia puolustusmenoista. Leikkauslistan kärkeen pääsevät myös maataloustuet, kehitysyhteistyö sekä kulttuurin ja yritysten tuet.

Kaikkein viimeiseksi suomalaiset olisivat valmiita leikkaamaan opintorahasta, asumislisästä ja asumistuesta. Säästää ei haluta myöskään teiden ja liikenneväylien ylläpidosta, poliisin määrärahoista tai eläkkeistä.

Kertoo kyllä selvää kieltä siitä, mitä kansa ajattelee puolustusbudjetista.

Uskallan väittää, että pitkin ja poikin maailmaa sotiminen on täyttänyt monen mitan. Jos puolustusbudjetti käytettäisiin oikeasti kotimaan puolustamiseen, niin kansa voisi olla suopeampi rahoitukselle.

Ne suomalaisten vankina olevat somalipiraatitkin tuodaan Suomeen, mutta päätöstä pantataan häveliäästi vaalien ohitse. Sotavaltiohan ei politikoi - eipä..
 
Miten nuo viahtoehdot jotenkin sopii kovin yhteen, erään tietyn lehden vaalikoneen kanssa.
Siitä tuleekin mieleen, että onko kyseessä todella suomalaisten mielipide vai kyseisen lehden lukijoiden.
Itsekin toisenkin tilaston luoneena ja gallupin toteuttaneena hörähdän aina nauramaan noiden virhemarginaaliprosenttien kohdalla.
 
:a-laugh:No nyt mennään ilman lähteitä, pelkkä liuta tupailtoja lähteiksi: puollustusvoimat sopeuttavat toimintansa, siinä on oikeasti takana kokoomus, kepu ja sdp, näillä on hyvinkin selvä yhteinen tahtotila ja tavoitteet jo sovittuna. Hösseli osunee oikeaan: toimenpiteet ja suunnitelmat ovat jo käytännössä paketissa. Kenraalikunnasta en tällä kertaa kirjoita mitään. Miten lähellä johtavat kenraalit ovat poliitikkoja, sen kysymyksen heittäisin?

Sen verran väitän olevani hajulla, että puhutaan yli 150 miljoonaa per vuosi säästötavoitteesta. Tuota kun vähän makustelee niin voi aistia mistä tulee olemaan kyse. Puhutaan rakennemuutoksesta. Jos yllättäen muuten vaalien jälkeen valtiontalouden tila vaatiikin isompia leikkauksia voi pv joutua melkoisen puhteen eteen.

Vain maahanmuuton kieltäminen ja persujen vaalivoitto voi pelastaa puolllustuksen:a-laugh:.
 
Tämän aamuisessa Hesarissa oli kerrottu totuuksia asian tiimoilta. Kontioranta, Keuruu ja Dragsvik lopetetaan, reservin koko 150-170 tuhanteen mieheen, jne. Ruotsinkielinen koulutus turvataan erillisellä osastolla Upinniemessä.

Kyseessä oli toimittajan omat visiot, mutta tuskin ne ihan tyhjästä oli nyhjäisty.

Kuten puheet varuskuntien "roskapankista", joka ottaa hoitaakseen pitkäaikaisista vuokrasopimuksista johtuvat vastuut eli Pv pääsee välittömästi halutessaan eroon tarpeettomista varuskunnista ja muista kiinteistöistä. Roskapankki sitten etsii uusia vuokralaisia tai kantaa mahdolliset tappiot. Ei savua ilman tulta..
 
skärdis kirjoitti:
ukkopekka kirjoitti:
Laitetaan tähän niin ei tule avattua uutta keskustelua:

http://www.iltasanomat.fi/vaalit201...alaisten leikkauslista/art-1288381715252.html

Suomalaiset leikkaisivat valtion menoja mieluiten EU-maksuista, selviää Alma Median sanomalehtien Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Toiseksi eniten haluttaisiin karsia puolustusmenoista. Leikkauslistan kärkeen pääsevät myös maataloustuet, kehitysyhteistyö sekä kulttuurin ja yritysten tuet.

Kaikkein viimeiseksi suomalaiset olisivat valmiita leikkaamaan opintorahasta, asumislisästä ja asumistuesta. Säästää ei haluta myöskään teiden ja liikenneväylien ylläpidosta, poliisin määrärahoista tai eläkkeistä.

Kertoo kyllä selvää kieltä siitä, mitä kansa ajattelee puolustusbudjetista.

Uskallan väittää, että pitkin ja poikin maailmaa sotiminen on täyttänyt monen mitan. Jos puolustusbudjetti käytettäisiin oikeasti kotimaan puolustamiseen, niin kansa voisi olla suopeampi rahoitukselle.

Ne suomalaisten vankina olevat somalipiraatitkin tuodaan Suomeen, mutta päätöstä pantataan häveliäästi vaalien ohitse. Sotavaltiohan ei politikoi - eipä..

"Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan".. Jos kysyttäisiin kansalta: Halutaanko Suomea suojata omalla armeijalla, vai säästetäänkö muutama sata miljoonaa ja annetaan naapurin hoitaa tehtävä? ..mitkähän olisi vastausprosentit?
 
baikal kirjoitti:
:a-laugh:No nyt mennään ilman lähteitä, pelkkä liuta tupailtoja lähteiksi: puollustusvoimat sopeuttavat toimintansa, siinä on oikeasti takana kokoomus, kepu ja sdp, näillä on hyvinkin selvä yhteinen tahtotila ja tavoitteet jo sovittuna. Hösseli osunee oikeaan: toimenpiteet ja suunnitelmat ovat jo käytännössä paketissa. Kenraalikunnasta en tällä kertaa kirjoita mitään. Miten lähellä johtavat kenraalit ovat poliitikkoja, sen kysymyksen heittäisin?

Sen verran väitän olevani hajulla, että puhutaan yli 150 miljoonaa per vuosi säästötavoitteesta. Tuota kun vähän makustelee niin voi aistia mistä tulee olemaan kyse. Puhutaan rakennemuutoksesta. Jos yllättäen muuten vaalien jälkeen valtiontalouden tila vaatiikin isompia leikkauksia voi pv joutua melkoisen puhteen eteen.

Vain maahanmuuton kieltäminen ja persujen vaalivoitto voi pelastaa puolllustuksen:a-laugh:.

Suomen velkaantumisvauhti on niin hurja, ettei edes puolustusbudjetin puolittamisella olisi juurikaan merkitystä. Kunnissa sovelletaan kirjanpitoa varsin rankasti, joten niiden todellista velkaantumistahtia on tällä hetkellä vaikea sanoa. Kuitenkin valtio + kunnat ottavat tällä hetkellä mitä ilmeisimmin yhteensä 10-20 miljardia uutta velkaa vuodessa. Siihen monttuun ei juustohöylän sipaisu puolustusbudjetin osalta auta yhtikkä mitään.
 
Ei mutta ettekös ole kuunnelleet Jyrki-boyn puheita, kun annetaan tarpeeksi rahaa Portugalille niin sitten Suomi pelastuu.

Noissa pv:n varuskuntien lopettamisjutuissa ei ole vielä koko totuus. Kun katsotte mitä tahtia on rajan asemia suljettu, niin meinaatteko , että rajan varusmieskoulutus jatkuu nykyisenlaisena ja pysyy koskemattomana. Immola varmaan säilyy erkkariensa ansiosta, mutta vähintään toinen Onttola tai Ivalo poistetaan kuviosta, ellei molemmat. Ivalon tehtävät siirretään JPR:iin ja/tai Onttolan P-KPR:iin. Molemmissa on jo ennestään sissikomppania, niiin käytännössä ei tule suurta muljausta siitä. Mikäli Kontioranta lakkautetaan, niin Onttolalla on mahdolisuus jäädä henkiin ja Ivalo joutuu yksin höylän uhriksi. Voi tosin käydä niinkin, että Kontioranta ja Onttola pyyhkäistään molemmat kartalta ja Vekaralle muodostetaan yksi sissi- tai tiedustelukomppania lisää.
 
Huomasin jostain korkokäyrästä, että Suomi saa luottoa alle neljällä prosentilla kun Portugalille laina maksaa jotain 12 prosenttia. Kun jatkolainaamme saamaamme lainan Portugalille, on korkomarginaali ihan kohtuullinen. Tietty onhan siinä riskinsä, jotta P-maa ei maksa lainaa takaisin...
 
Back
Top