Armeijan kuorma-autoja ei voida ostaa suoraan Sisulta

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 18.2.2013 klo 15:42
Puolustusministeriö: Armeijan kuorma-autoja ei voida ostaa suoraan Sisulta

Puolustusvoimien kuorma-autokauppa on synnyttänyt kiistan suorahankinnasta. Ammattiliitot ja SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta vaativat, että puolustusvoimien on ostettava autot suoraan kotimaiselta Sisulta työllisyyden vuoksi. Puolustusministeriön mukaan laki ei sitä salli.

Puolustusvoimat on tekemässä tänä vuonna ison autokaupan. Armeijalle hankitaan 150 raskasta kuorma-autoa. Autosta puhutaan puolustushallinnossa epävirallisesti tukkirekkana.

- Puolustusvoimat on hankkimassa raskaita maantiekuorma-autoja huollon peruskäyttöön kuljettamaan kontteja, kertoo vanhempi hallitussihteeri Iikka Marttila puolustusministeriöstä.

Tukkirekan ominaisuuksia

Autojen konteissa voidaan kuljettaa kaikkea, mitä joukot tarvitsevat ammuksista hernekeittoon. Uuden auton on kyettävä viemään kontit kapeitakin metsäteitä pitkälle Suomen korpiin kaikissa sääoloissa. Siinä pitääkin olla tukkirekan ominaisuuksia.

A-studion tietojen mukaan kyse on 30 miljoonan euron kaupasta. Isoa kauppaa havittelevat niin suuret kuorma-autojen valmistajat kuten ruotsalaiset Scania ja Volvo, saksalainen Mercedes kuin suomalainen Sisukin.

- Se on Suomen oloissa merkittävä hankinta. Isot tehtaat tekevät sellaisen määrän autoja ennen kahvituntia. Sisulle se on lähes koko vuosituotanto, kuvaa Auto, tekniikka ja kuljetus -lehden julkaisujohtaja Heikki Laurell.

Työllisyysperuste ei kelpaa

Iso kauppa herättää intohimoja autonvalmistajien lisäksi ammattiliitoissa ja eduskunnassa. Metalliliitto ja Ammattiliitto Pro vaativat, että kuorma-autot on ostettava suoraan kotimaiselta Sisulta. Samaa asiaa tivaa SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta hallitukselta.

Puolustusministeriössä vaatimukset suorahankinnasta tyrmätään suorasukaisesti.

- Tällainen ajatus, että suositaan kotimaista tässä hankintalain ympäristössä on räikeästi lain vastaista, vanhempi hallitussihteeri Iikka Marttila linjaa.

Feldt-Ranta katsoo Suomen poikkeavan tässä suhteessa monista muista EU-maista.

- Kun olen katsonut, miten muut EU-maat toimivat, niin aika monet kyllä suosivat oman maansa teollisuutta.

Ministeriö: Kyse siviiliautosta

Ministeriön mukaan hankittava kuorma-auto on siviiliauto, jolloin se kuuluu hankintalain piiriin. Sieltä ei ole löytynyt perustetta suorahankinnalle. Ministeriö torjuu sen, että auto voitaisiin määritellä puolustustarvikkeeksi eli sotilasajoneuvoksi.

- Tämän tuotteen kohdalla asia on päivänselvä. Jos ajattelee tuollaista raskasta maantiekuorma-autoa, mitä liikenteessä näkee joka päivä, ja sitten jokainen voi lukea puolustus- ja turvallisuushankintalain 5. pykälästä puolustustarvikkeen määritelmän ja peilata sitä ajoneuvoa siihen määritelmään, niin ymmärtää kyllä välittömästi, että kysymys ei ole puolustustarvikkeesta, Iikka Marttila sanoo.
 
Vihje poliitikoille: Enemmän rahaa tiskiin ja sitten on auto, joka täyttää puolustustarvikkeen määritelmän.
 
Eikös niitä Sisuja juuri hommattu ja sittenhän alkoi hirveä itku ja parku kun PV:n mielestä niiden laatu ei ollutkaan mieleistä. :a-rolleyes:
http://yle.fi/uutiset/hakamies_armeijan_kuorma-autojen_laatuviat_selvitetaan/5357378
 
Eli hankitaan vaihtolavavehkeillä oleva todennäköisesti 4-akselinen auto.
Ilma-alustainen ja telivetonen. Mikäli tulee 2+2 akselijärjestelyllä,niin Sisun etu on et saa toisen etuakselin nousemaan, mut mitään muuta etua siinä ei sitten olekaan.
Mut jos taas otetaan puimuriohjattu tai trippeli on Scania/Volvo jo hinnankin puolesta edullisempi.
Scania on myyny paljon jo noita vähän paremmin maastoon sopivia konttialustoja pv:lle,joten en näkis et miksei niitä vois ostaa lisääki.
 
crane kirjoitti:

Olennainen kysymys taitaa olla siinä, että tuleeko autoista "tukkirekkoja" vaiko maastokuorma-autoja. Nappularenkaisia ykköspyörillä varustettuja maastokuorma-autoja en ole nähnyt muuta kuin 2+2 -akselisina 8x8 -vetoisina. Jos taas päädytään paripyörällisiin "tukkirekkoihin", niin silloin on nuo kaikki akselikombinaatiot tarjolla.

Jos oikeasti maastoliikkuvuutta tavoitellaan, niin toivoa sopii päädyttävän maastokuorma-autoihin. Siviiliautoista löytyy otettavaksi koukkulaitteella varustettuja "tukkirekkoja", mutta maastokuorma-autot on syytä hankkia sotavaltion takaa, sillä sellaisia ei siviilissä ole tarjolla.
 
skärdis kirjoitti:

Aivan totta,epäilen tuossa yritettäneen sanoa tuota samaa mutta enemmän kansanomaisesti. Kansanedustajilla oli varmaan kuvitelmissa ihan tavanomainen kuorma-auto yhellä vetävällä akselilla.
 
Armeijan kuorma-autoja ei voida ostaa Venäjältä eikä Sisulta. Keneltä ja mistä ne "voidaan"
llopulta ostaa? Onko jo tosiasiassa kiinnitytty johonkin ratkaisuun ja nyt vaan käydään
pientä polemiikkia, lähinnä näennäisesti? Arvauksia?
 
baikal kirjoitti:

SAKSA/VEHO/MERSU?
 
Scaniahan se sotaherrojen silmissä siintelee..

Ei sillä, Scania on suomalaisille veronmaksajille varsin hyvä valinta, sillä Suomessa on merkittävässä määrin Scanian alihankintaa. Jopa suuria komponentteja, kuten vetävät akselit tulevat Hämeenlinnasta Sisun (!) entiseltä akselitehtaalta, nyk. Sisu Axles Oy:ltä. http://www.sisuaxles.com/products

Jos taas päädytään Karjaalla koottavaan aitoon Sisuun, niin vain työ + runko ja akselit ovat suomalaista työtä. Ohjaamot, moottorit, vaihteistot ym. tulevat pääosin Mersulta Saksasta.
 
baikal kirjoitti:
Armeijan kuorma-autoja ei voida ostaa Venäjältä eikä Sisulta. Keneltä ja mistä ne "voidaan"
llopulta ostaa? Onko jo tosiasiassa kiinnitytty johonkin ratkaisuun ja nyt vaan käydään
pientä polemiikkia, lähinnä näennäisesti? Arvauksia?

Taannoin, kun Sisun kanssa oli kähionää mm. laadusta, lausui maavoimien materiaalilaitoksen esikunta muistiossaan seuraavaa:

"Puolustusvoimien kokemuksen mukaisesti liikkuvuuden paras kustannustehokkuus, huoltovarmuus ja käyttövarmuus voidaan saavuttaa SCANIA ja MERCEDES-BENZ- merkkien tuotteilla, koska niiden komponentit ovat yhteensopivia Suomessa yleisesti käytössä olevien siviilituotteiden kanssa."

Ei kai asiaa enää yhtään tuon selkeämmin voi sanoa. Herrat Skärdis ja AKE-Ukki ovat asian ytimessä.
 
Saattaa olla vielä jollakulla muistissa sekin, että taannoin kun Sisulta ostettiin "oikeita" maastokuorma-autoja, niin intti oli kauniisti sanottuna tyytymätön laatuun (vaikka saattoi hyvinkin olla itse ainakin osasyyllinen laatuongelmiin kun ajoneuvot olivat luovutuksen jälkeen seisseet ulkona Hämeenlinnassa ties kuinka kauan). Mutta joka tapauksessa jupakka ei parantane Sisun asemia kilpailussa.
 
Ohessa tuo vuonna 2011 julkisuuteen tupsahtanut muistio muistin virkistykseksi. Eihän Sisua ja sen tuotteita varsinaisesti suitsuteta tai jatkohankintoja hinguta...
 
Liitteet

  • MAAVMATLE_muistio_4x4_ja_8x8.pdf
    120.4 KB · Luettu: 23
Hande kirjoitti:
Ohessa tuo vuonna 2011 julkisuuteen tupsahtanut muistio muistin virkistykseksi. Eihän Sisua ja sen tuotteita varsinaisesti suitsuteta tai jatkohankintoja hinguta...

Ei suitsuteta, ei.. Jotain hämäriä kohtia tuossa vuodatuksessa kuitenkin on, kuten käyttämättömänä talven yli seisseiden autojen akkujen ihmettely tai päällirakenteiden (=lavojen?) vetäminen autojen viaksi. Sopii epäillä, että useimmissa nykyautoissa on akkuongelmia, jos jätetään talveksi hankeen seisomaan.

Sisua A2045 eli uuden proton kohdalla nillitetään piensarjasta ja tottahan se on, että ko. malli on rakennettu Sisulla räätälintyönä saksalaisille MAN-alustoille. Erikoista nillittämisessä on vain se, että kauppa perustui sellaisille spekseille, siis PV:N asettamille vaatimuksille, joita yksikään suuri ulkomaalainen valmistaja ei kyennyt tai halunnut täyttää. Jäljelle jäi siis Sisu, joka osti alustat MANnilta ja rakensi niihin PV:n edellyttämät ohjaamot ja lavat. Pieni tehdas taipuu tuollaiseen piensarjaan. Nyt sitten PV itkee, kun on saanut juuri sellaiseksi räätälöidyn tuotteen kuin on vaatimalla vaatinut.

Sisun tilanne on myös muuttunut siltä osin, että valmistus on otettu KOMASilta takaisin omiin käsiin ja huoltoverkostokin on eriytetty Vehosta valtion omaan Raskoneeseen.

Eipä silti, kyllähän tuossa asiakirjassa varmasti tottakin on.
 
Kyllä, sellainen vaikutelma jää, että muistion kirjoittajalla on ollut runsaasti myös tunnetta mukana. Jossain vaiheessa prosessia on osapuolilla ilmeisesti menneet sukset ristiin.

Noin periaatteellisella tasolla mahdollisimman lähellä standardiaratkaisuja olevien ajoneuvojen hankinnassa on varmasti oma viisautensa.
 
skärdis kirjoitti:
Hande kirjoitti:
Ohessa tuo vuonna 2011 julkisuuteen tupsahtanut muistio muistin virkistykseksi. Eihän Sisua ja sen tuotteita varsinaisesti suitsuteta tai jatkohankintoja hinguta...

Ei suitsuteta, ei.. Jotain hämäriä kohtia tuossa vuodatuksessa kuitenkin on, kuten käyttämättömänä talven yli seisseiden autojen akkujen ihmettely tai päällirakenteiden (=lavojen?) vetäminen autojen viaksi. Sopii epäillä, että useimmissa nykyautoissa on akkuongelmia, jos jätetään talveksi hankeen seisomaan.

Sisua A2045 eli uuden proton kohdalla nillitetään piensarjasta ja tottahan se on, että ko. malli on rakennettu Sisulla räätälintyönä saksalaisille MAN-alustoille. Erikoista nillittämisessä on vain se, että kauppa perustui sellaisille spekseille, siis PV:N asettamille vaatimuksille, joita yksikään suuri ulkomaalainen valmistaja ei kyennyt tai halunnut täyttää. Jäljelle jäi siis Sisu, joka osti alustat MANnilta ja rakensi niihin PV:n edellyttämät ohjaamot ja lavat. Pieni tehdas taipuu tuollaiseen piensarjaan. Nyt sitten PV itkee, kun on saanut juuri sellaiseksi räätälöidyn tuotteen kuin on vaatimalla vaatinut.

Sisun tilanne on myös muuttunut siltä osin, että valmistus on otettu KOMASilta takaisin omiin käsiin ja huoltoverkostokin on eriytetty Vehosta valtion omaan Raskoneeseen.

Eipä silti, kyllähän tuossa asiakirjassa varmasti tottakin on.

No, kritiikki toimii toisinaan. Hyvä näin.
 
Volvohan tekee myös kelpoautoja jotka takuulla täyttää speksit
Scania 8x8 hollannista

Löytyyhän noita. Laatua ja hintaa vaan vertaamalla, toki ruotsalaismerkeistä ja kotimaisesta+mersu löytyy parhaat huoltoverkostot

EDIT: ja kyllä ainakin Scanialta löytyy halua tehä erikoisempaa mallisarjaakin. Laxå special vehicles on tytäryhtiö, joka rakentaa sellaisen minkä asiakas haluaa.
 
Last edited by a moderator:
Apropoo. http://www.army-uk.info/usedvehicles.php?sort=&entry=20&SID=&display=100 Löytyisikö tuolta sivulta mitään kelvollista vaikka sellaiseen tilanteeseen, että kuorma-autoja pitäisi saada äkkiä muutama sata ja ilman, että pakko-otetaan ne siviilistä, koska se sotkisi maan taloutta ennenaikaisesti?

Esim. tuossa huomaan muutaman merkin, joita saisi heti kolminumeroisen määrän, mutta ovat brittivalmisteisia, eli täällä harvinaisia. Mutta sitten on nuo MB 1017:t jotka ovat hieman tunnetumpaa merkkiä. Vanhojahan ne ovat, mutta kilometrejä näyttää olevan aika vähän.
 
SJ kirjoitti:

^ Tuoltahan löytyisi vaikka mitä tarpeellista (tai ainakin mielenkiintoista). Sisäänajettuja MB Unimoggeja on tarjolla lukemattomia. G-mallin Mersuja, Defendereitä jne ;)
 
crane kirjoitti:
Volvohan tekee myös kelpoautoja jotka takuulla täyttää speksit

Löytyyhän noita. Laatua ja hintaa vaan vertaamalla, toki ruotsalaismerkeistä ja kotimaisesta+mersu löytyy parhaat huoltoverkostot

EDIT: ja kyllä ainakin Scanialta löytyy halua tehä erikoisempaa mallisarjaakin. Laxå special vehicles on tytäryhtiö, joka rakentaa sellaisen minkä asiakas haluaa.

Aika hyvin volvo anto mennä. Tuollasessa vellissä on joskus ollut jo vaikeuksia ajoneuvolla joka on tollasta varten alun perin tehtykin. Tietysti kuljettajallakin on väliä ;)
 
crane taitaa olla alan miehiä. Millä ka-merkillä on mielestäsi paras huolto-orkesteri Suomessa?
Miten vertautuvat hinnat esim. Volvo-Scania-Mersu-Man- akselilla? Hankintahintoja tarkoitan.

Jos peliin rientäisi joku amerikanihme niin tarkoittaisiko se käytännössä myös oman huoltoverkon
valmistamista? Olisiko sama tilanne venäläisvaihtoehdossa?
 
Back
Top