Beerfect
Eversti
Ihmisellä on tapana tuhota (joko toimeliaisuudellaan tai toimettomuudellaan) se mitä hän ei rakasta aktiivisesti. Tämä varmistaa sen, että se mitä ei rakasteta, kuolee pois, tai vähintään jää avustavan yhteistyön ulkopuolelle, tuottaen siten heikentävän vaikutuksen. Yhteiskunnan lopputentti ja tulikoe on se, kun kansalaisille annetaan tarpeeksi eväitä oman yhteiskunnan tuhoamiseen mutta kansalaiset silti valitsevat jättää sen tekemättä, ja jopa kieltäytyvät siitä, tai jopa alkavat suojelemaan yhteiskuntaansa oman terveyden uhalla. Jos valtio ei kestä kansalaisten yksilönvapautta tai aseistamista, ei se ole silloin vahva tahi suojelemisen arvoinen valtio. Leikki jatkuu kunnes saadaan luoduksi yhteiskunta, jota ei jakseta alkaa tuhoamaan.
Tekemättömyyskin on toiminnan muoto, toisinaan tuhoavan toiminnan. Yksikään aseistakieltäytyjä ei pääse luistamaan siitä filosofisesta tosiasiasta. Sinä et ole viaton jos katsot vierestä kun talo palaa ja jalkojesi juuressa on toimiva vesiletku. Siltikin, jos valtio ei kestä aseistakieltäytyjiään, ei se ole suojelemisen arvoinen valtio, sillä jos tarpeeksi moni ei jaksa tarttua aseisiin, ja valtio tuhoutuu sen seurauksena, ovat demokratia ja yksilönvapaus toteutuneet. Loppupelissä kai riittää jos edes 10% kansasta suostuu vastarintaan, eli Suomen mittakaavassa reilut 500 000 ihmistä. Jokainen pyöritelkööt lukuja mielessään kuinka monelle ihmiselle löydetään tekemistä sodanaikana, sillä täystyöllisyys on fantasiaa, ja moderni toiminta nykyteknologian avulla on tehokasta, pakottaen väkisinkin osan väestöstä pyörittelemään peukaloitaan, ellei sitten haluta että jokin työ saa liian monta tekijää. Jos sodanaikana tarvitaan jokainen käsipari töihin kaikeksi aikaa kolmea päivää kauemmaksi ajaksi, tarkoittaa se sitä, että rauhanajan valmistelut (mahdollisia) sota-aikoja varten ovat menneet pahasti pieleen.
Suomi, kuten mikä muu tahansa länsimaa, on siitä ovela huumediileri, että se kauppaa kansalaisilleen hyvinvointia eli korkeaa elintasoa ja onnellisuutta. Onnellisuus on luontainen huume. Kun saadaan alamaiset serotoniinin, dopamiinin ja oksitosiinin koukkuihin, ei siitä diileristä tai järjestelystä haluta luopua ihan noin vaan. Kukapa estäisi ketään tavoittelemasta onnellisuutta, mikäli se onnen tavoittelija voi tehdä sen vastuullisesti, vahingoittamatta prosessissa ketään? Se, mikä puolestaan on toisten vahingoittamista, on oma filosofinen kirjansa.
Minua itseäni oudoksuttaa, jopa inhottaa, nähdä itseäni vanhemman naisen kirjoittavan siitä, miten häntä inhottaa jonkun maanpuolustushaluttomuus. Minä en syytä häntä hänen epäkypsästä (tai vanhentuneesta) mielipiteestään, sillä hänkin on vain oman sukupolvensa, koulutuksensa, aikakautensa, kasvatuksensa ja mahdollisesti saamansa aivopesun uhri. Olenhan minä itsekin omannut saman mielipiteen joskus aikanaan. Minä silti sallin hänen mielipiteen, ja minä puolustan hänen oikeutta sanoa se. Hyviin ajatuksiin ei päästä ellei sanota huonoja ajatuksia tai vastakkaisia ajatuksia ensin pois alta. Ajatukset kasvavat, kypsyvät, hautuvat, ikääntyvät, mutatoituvat ja muuntuvat, melkein kuten mikä tahansa eliö. Minä tuomitsen hänen ajatuksen epäkypsäksi, kuitenkin samalla osaamatta arvioida suuntaan tai toiseen ovatko omat ajatukseni jo ylittäneet Parasta Ennen -päiväyksen. Mikä se semmoinen ihminen on, joka ei osaa saavuttaa pysyvää mielipidettä? Mikä se semmoinen ihminen on, jonka ajatukset eivät muutu millään? Kenen ajatukset ovat puhtaasti itsenäisiä? Kuka on pätevä arvioimaan omaa mielenterveyttään?
Tekemättömyyskin on toiminnan muoto, toisinaan tuhoavan toiminnan. Yksikään aseistakieltäytyjä ei pääse luistamaan siitä filosofisesta tosiasiasta. Sinä et ole viaton jos katsot vierestä kun talo palaa ja jalkojesi juuressa on toimiva vesiletku. Siltikin, jos valtio ei kestä aseistakieltäytyjiään, ei se ole suojelemisen arvoinen valtio, sillä jos tarpeeksi moni ei jaksa tarttua aseisiin, ja valtio tuhoutuu sen seurauksena, ovat demokratia ja yksilönvapaus toteutuneet. Loppupelissä kai riittää jos edes 10% kansasta suostuu vastarintaan, eli Suomen mittakaavassa reilut 500 000 ihmistä. Jokainen pyöritelkööt lukuja mielessään kuinka monelle ihmiselle löydetään tekemistä sodanaikana, sillä täystyöllisyys on fantasiaa, ja moderni toiminta nykyteknologian avulla on tehokasta, pakottaen väkisinkin osan väestöstä pyörittelemään peukaloitaan, ellei sitten haluta että jokin työ saa liian monta tekijää. Jos sodanaikana tarvitaan jokainen käsipari töihin kaikeksi aikaa kolmea päivää kauemmaksi ajaksi, tarkoittaa se sitä, että rauhanajan valmistelut (mahdollisia) sota-aikoja varten ovat menneet pahasti pieleen.
Suomi, kuten mikä muu tahansa länsimaa, on siitä ovela huumediileri, että se kauppaa kansalaisilleen hyvinvointia eli korkeaa elintasoa ja onnellisuutta. Onnellisuus on luontainen huume. Kun saadaan alamaiset serotoniinin, dopamiinin ja oksitosiinin koukkuihin, ei siitä diileristä tai järjestelystä haluta luopua ihan noin vaan. Kukapa estäisi ketään tavoittelemasta onnellisuutta, mikäli se onnen tavoittelija voi tehdä sen vastuullisesti, vahingoittamatta prosessissa ketään? Se, mikä puolestaan on toisten vahingoittamista, on oma filosofinen kirjansa.
Minua itseäni oudoksuttaa, jopa inhottaa, nähdä itseäni vanhemman naisen kirjoittavan siitä, miten häntä inhottaa jonkun maanpuolustushaluttomuus. Minä en syytä häntä hänen epäkypsästä (tai vanhentuneesta) mielipiteestään, sillä hänkin on vain oman sukupolvensa, koulutuksensa, aikakautensa, kasvatuksensa ja mahdollisesti saamansa aivopesun uhri. Olenhan minä itsekin omannut saman mielipiteen joskus aikanaan. Minä silti sallin hänen mielipiteen, ja minä puolustan hänen oikeutta sanoa se. Hyviin ajatuksiin ei päästä ellei sanota huonoja ajatuksia tai vastakkaisia ajatuksia ensin pois alta. Ajatukset kasvavat, kypsyvät, hautuvat, ikääntyvät, mutatoituvat ja muuntuvat, melkein kuten mikä tahansa eliö. Minä tuomitsen hänen ajatuksen epäkypsäksi, kuitenkin samalla osaamatta arvioida suuntaan tai toiseen ovatko omat ajatukseni jo ylittäneet Parasta Ennen -päiväyksen. Mikä se semmoinen ihminen on, joka ei osaa saavuttaa pysyvää mielipidettä? Mikä se semmoinen ihminen on, jonka ajatukset eivät muutu millään? Kenen ajatukset ovat puhtaasti itsenäisiä? Kuka on pätevä arvioimaan omaa mielenterveyttään?
Minä en löydä tuota ketjua. Vai sekö se vitsi tässä on? Että sitä ketjua ei ole olemassakaan?
