Asevelvollisuuden pitää muuttua

Montakohan lisävuotta Ukrainan sota vaatii, että saadaan palkattua lisää henkilökuntaa? Voi olla että kadettikoulussa on nytkin enemmän sakkia. Mpk:n rooli on varmaan kasvanut. Tuntuu vain niin tyhmältä kun vuodesta toiseen toistetaan että ei ole henkilökuntaa. Harva firma torjuu tilaukset koska ei ole henkilökuntaa. Taitaa olla enemmänkin poliittinen kuin armeijan vika. Toivon näin.
Kyse on poliittisesta tahdosta. henkilökunnan lisääminen ei onnistu vaikka firma saisi palkkarahat, henkilökunta pitää rekrytoida ja kouluttaa.
AU 1-2 v ja ups 3-4 v niin osaa perusasiat, silloinkaan ei kouluta kuin joukkuetta korkeintaan.
Jos halutaan kokeneita koulutajia, niin puhutaan rekrytoinnista noin 5-10 v palveluksessa oloa, eli lisävirat olisi pitänyt saada jo ajat sitten. NATO vie upseereita ja vanhimpia (kokeneipia) aliupseereita hallintorakenteeseen ja kohta joukkorakenteen tehtäviinkin.
Vajausta ei korvata rekrytoinnilla, koska osaaminen pitää karttua ennen kuin kapiaisesta saadaan tehot irti ressujen kouluttajana.
 
Yksi asia mistä olen useamman kerran täälläkin sanonut, ja sanon vieläkin:

Jokainen jääkäri pitäisi opettaa olemaan ryhmänjohtaja ainakin auttavasti.

Kuten saksalaiset kouluttivat jokaisen pystymään toimimaan pykälää ylempänä.

Aivan liian monelta tuoreeltakin miehistönjäseneltä olen kuullut, että edelleen miehistön rooli on olla ajattelematta ja aivot narikkaan, seuraan käskyjä -tyyppinen toimi. Ja tiedän sen itsekin miehistön jäsenenä.

Kaikista vaikeinta kun reservissä lähti opettelemaan johtamista, oli päästä siitä eroon. Ajatella etukäteen ja suunnitella. Käskeä. Delegoida. Koska intissä oli tottunut siihen, että joku kertoo mitä tehdään. Delegointikin on vaikeaa kun on tottunut olemaan itse tekemässä. Mutta johtaja ei voi itse olla raivaamassa telttapaikkaa lumesta, koska ei silloin kukaan ole koordinoimassa toimintaa.

Voi ehkä tulla yllätyksenä monelle foorumilaiselle jotka ovat johtajakoulutettuja, mutta ei siitä miehistön roolista siirrytä johtajan rooliin sormia napsauttamalla, jos sitä ei ole päässyt koskaan harjoittelemaan. Ja silti sellaisia tilanteita tulee vastaan jossa RJ ja VJ ovat poissa pelistä. Silloin se jääkäri Möttönen huomaakin olevansa vastuussa ryhmästä, eikä ole mitään hajua mitä pitäisi tehdä.

Ja se tulee maksamaan verta tosipaikassa.
 
@otwa Ja tähän pitäisi varata riittävästi aikaa, eli nostaa palvelusaika kaikille 9-12 kuukauteen (kaikille +3kk, paitsi vuoden miehille).

Ja kun ymmärtää sitä johtajan työtä, on yleensä parempi alainen.
 
Yksi asia mistä olen useamman kerran täälläkin sanonut, ja sanon vieläkin:

Jokainen jääkäri pitäisi opettaa olemaan ryhmänjohtaja ainakin auttavasti.

Kuten saksalaiset kouluttivat jokaisen pystymään toimimaan pykälää ylempänä.

Aivan liian monelta tuoreeltakin miehistönjäseneltä olen kuullut, että edelleen miehistön rooli on olla ajattelematta ja aivot narikkaan, seuraan käskyjä -tyyppinen toimi. Ja tiedän sen itsekin miehistön jäsenenä.

Kaikista vaikeinta kun reservissä lähti opettelemaan johtamista, oli päästä siitä eroon. Ajatella etukäteen ja suunnitella. Käskeä. Delegoida. Koska intissä oli tottunut siihen, että joku kertoo mitä tehdään. Delegointikin on vaikeaa kun on tottunut olemaan itse tekemässä. Mutta johtaja ei voi itse olla raivaamassa telttapaikkaa lumesta, koska ei silloin kukaan ole koordinoimassa toimintaa.

Voi ehkä tulla yllätyksenä monelle foorumilaiselle jotka ovat johtajakoulutettuja, mutta ei siitä miehistön roolista siirrytä johtajan rooliin sormia napsauttamalla, jos sitä ei ole päässyt koskaan harjoittelemaan. Ja silti sellaisia tilanteita tulee vastaan jossa RJ ja VJ ovat poissa pelistä. Silloin se jääkäri Möttönen huomaakin olevansa vastuussa ryhmästä, eikä ole mitään hajua mitä pitäisi tehdä.

Ja se tulee maksamaan verta tosipaikassa.
Partion johtaminen nyt ainakin hyvä kouluttaa. Jossaikin näin on toimittukin.
 

Sukupuolineutraalia asevelvollisuutta tukevat kyselyn pohjalta puolueista kokoomus, Rkp, SDP sekä vihreät.
Jokaisen on voitava osallistua maanpuolustukseen sukupuoleen katsomatta, sillä tehtäviä riittää ihan kaikille, katsoo tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Karoliina Partanen (kok.) tiedotteessa.
 
Lapsen hankkiminen ennen 25 ikävuotta voisi puolestani vapauttaa naiset asepalveluksesta ja ennen 28 vuotta saatu lapsi asepalvelusta lyhyemmästä (3 kuukautta kestävästä) ”lottapalveluksesta”. Muuten: Saa suorittaa - ei yläikärajaa, palveluskelpoisuusluokat ABC kelpaavat. Veroseuraamus (lisä 1-3 % kaikista tuloista) niin kauan kuin palvelus on suorittamatta. C-miehille sama temppu.

IMG_0111.webp
 
Viimeksi muokattu:
Virossahan on käytössä malli, jossa jos saat lapsen ennen palvelusta (miehenä), olet vapautettu. Samoin jos olet yliopisto-opiskelija. Sitten taas toisaalta muistaakseni kaikki ensihoitajat käyvät jotain inttikoulutista, vaikkeivät olisi käyneet armeijaa.
 
Back
Top