Ei ole vittu todellista enää!
Huhtikuussa dfp-suodatin tukkeutui ja piti pakkoregeneroida. Odotusaikaa noin viikko, mutta vakuutus maksoi vuokra-auton.
Heinäkuussa koeajettiin akalle uutta käytettyä autoa ja se meni rikki koeajolla noin vartin jälkeen.
Vaimon auto kävi määräaikaishuollossa ja tuli "hieman" ylimääräistä korjattavaa.
Korjattiin pakolliset ylimääräiset, mutta ei ihan kaikkia.
Kuun lopussa katselin renkaita, että hieman kuluneilta näyttävät. Elokuussa otettiin toinen auto koeajoon emännälle ja sillä ei päästy edes parkkiruudusta.
Sitten dpf-suodatin tukkeutui jälleen ja piti pestä. Jälleen vakuutus maksoi vuokra-auton, mutta harmi, että pesu maksoi saman kuin uusi suodatin.
Loppukuusta piti vaihtaa renkaat omaan autoon, kun pinta katosi silmissä.
Syyskuun alussa tajusin, että auton katsastus meni viikon pitkäksi. Konttorilla ilmoitettiin, että takaa vetoakselit menevät vaihtoon ja muutama pusla lisäksi. Ajokielto! Siispä ajoin tuttulle korjaamolle, josta aika löytyikin viikon päästä. Vuokraamosta auto omaan laskuun (250€=halpa!). Kun auton sai pois, lopullinen hinta oli 2-kertainen hinta-arvioon verrattuna. Harmi vain, että korjaamon tietokoneelta löytyi hinta-arvio, joka täsmäsi loppulaskuun eikä muistikuviin. VITTU! Meni luottofirma vaihtoon ja jatkossa aina kirjallinen hinta-arvio. Olen käynyt tuolla 15 vuotta ja välillä käyttänyt kahta autoa, mutta uusi työntekijä ei sitä tiedä.
Onneksi auto meni läpi uusintakatsastuksesta eikä katsastusmies kysellyt, miten auto on konttorille siirretty.
Vaimon auto meni uudelleen korjattavaksi, kun nyt ne "ylimääräiset" korjattavat alkoivat oirehtia niin, että oli pakko hoitaa.
Vaimon auto kävi katsastuksessa ja löytyi vieläkin korjattavaa. Onneksi sain fiksattua itse rekisterikilven valon (toinen vaihdettiin ennen katsastusta, mutta tuo toinen sippasi välipäivänä) ja vaihdoin vissiin kalleimmat sopivat polttimot ajovaloihin, mitkä Motonetistä löytyi. Niinpä valojen pitäisi olla riittävän kirkkaat.
Tuon jälkeen ryhdyin pohtimaan uutta autoa (nykyisen rinnalle). Löytyi. 2,4-litrainen diesel sopukilsoilla, hyvillä varusteilla ja budjetissa. Maksoin, että tuovat katsottavaksi. "Auto tuli tänne, mutta ei lähde käyntiin! Viedään korjattavaksi!" Nyt se on odottanut jo toista viikkoa uutta siirtopumppua ja sopivaa aikaa korjaukselle. Jos se tuolla yhdellä osanvaihdolla korjautuu, niin bueno, mutta jos ei, niin sitten mietitään jotain ihan muuta.
Ja siunatuksi lopuksi oma auto alkoi äkkiä syömään aiempaa enemmän polttoainetta! Kulutus nousi ensin parissa viikossa 2 desiä ja sitten yhdellä 400 km reissulla toiset 2 desiä. VITTU JEE! Rengaspaineet OK ja vaihdoin ilmanputsarin. Nyt pukkasin vielä jonkin "puhdistusaineen" polttoaineen sekaan.
Harvoin autot on vituttaneet yhtä paljon näin vähälle aikaa.