Bannit ja varoitukset

No tänään on näemmä banneja napsahdellut ihan urakalla!

Ei sinällään minun päivittäinen iltasatuni on ollut aina sivustolla jaettu informaatio. Se tänne aikoinaan ajoikin.

Keskustelutkin olivat hyvin mielenkiintoisia, kun täällä oli vähemmän ihmisiä purkamassa pahaa oloaan politiikkaa, sekä erinäisiin ihmisryhmiin. Jopa Juken kevythäätäjä sai mielikuvituksen positiivisella tavalla laukkaamaan, ennen silmien umpeutumista😂

Tämän hetkinen keskustelu sotaan liittyen leimaa pian sivuston sellaiseksi, mitä sen ei pitäisi olla.

Voisiko ylläpito mahdollisuuksien mukaan kirjata tänne syyt, miksi bannit napsahti, jotta me muut osaamme varoa.

- Tarkastaja
 
Ylläpidon linja näemmä "hieman" muuttunut. Joskus kauan sitten sain jäähyä tai varoituksen siitä, kun käytin venäläisistä sanaa ryssä.

Nyt sain vuorokauden jäähyn, kun ärsyynnyin kommentoimaan toistuvaan väärin käytettyyn "venakko" sanaan. Eli tästä alla olevasta sain jäähyn:

"Venäjän armeija. Venäläiset. Sinua on jo neuvottu, että mitä venakko tarkoittaa. Enää et voi vedota tietämättömyyteen. Mielestäni toimit todella tahdittomasti. Ikään kuin syyttäisit venäläisiä naisia sodasta ja sorrosta. Ja se on väärin. Naiset ovat miehiin verrattuna syyttömiä."
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Saanko toistaa vaarini viisauksia? " Hyvä ryssä on kuollut ryssä", "silmien välliin ryssää, kyllä se siihen tyssää..." , "Amerikkalaiset menee aina perse edellä puuhun, ensin syötetään Lend-Leasea ja sitten muutaman vuoden päästä itketään kun autettiin", " Politrukin tunnistaa siitä, että sen raadolta löytyy yleensä Lucky Strike tai North savukkeita, niitä ei saanut edes silloin Suomesta. Kaikki vakioryssät poltti vaan mahorkkaa".
Syyllistynkö "vihapuheeseen", jos lainaan vaarini ( vaarin mitali ja Mannerheimin allekirjoittama kunniakirja seisoo seinällä)sanoja?
 
Kieli, sanat ja niiden merkitys muuttuu. Viimevuosisadan alussa joku sai bannia kun oikoi toisia käyttämään oikeaa termiä hyrysysy, ihan väärän "automobiili" sijaan. Ja herranjestas jos joku käytti nimitystä "auto".
 
Ylläpidon linja näemmä "hieman" muuttunut. Joskus kauan sitten sain jäähyä tai varoituksen siitä, kun käytin venäläisistä sanaa ryssä.

Nyt sain vuorokauden jäähyn, kun ärsyynnyin kommentoimaan toistuvaan väärin käytettyyn "venakko" sanaan. Eli tästä alla olevasta sain jäähyn:

"Venäjän armeija. Venäläiset. Sinua on jo neuvottu, että mitä venakko tarkoittaa. Enää et voi vedota tietämättömyyteen. Mielestäni toimit todella tahdittomasti. Ikään kuin syyttäisit venäläisiä naisia sodasta ja sorrosta. Ja se on väärin. Naiset ovat miehiin verrattuna syyttömiä."
Yhtään ketään muita ei kiinnosta sinun venakko ulinat, venakko on venakko, ryssä on ryssä. Eiku, EI OLE, ULI ULI ULI. Sotkit ulinalla lirpaketta ja se siitä.
 
  • Oho
Reactions: KIM

Joo, tuosta aiheesta väärässä ketjussa oli jo aiemmin kai varoitettu ja sille oli sitten oma ketju avattu. Tulit venakko-keskusteluun ilmeisen myöhäisheränneenä ja naps.
 
Hupaisaa heittää kommentti asiaa etäisesti tangeeraavaan asiaan ja sitten viisi sivua myöhemmin huomata että aihe piti jättää, ja seuraavalla sivulla onkin jo bannissa. No opin kerrasta että Ukraina-ketjussa pysytään Ukrainassa.
 
Yhtään ketään muita ei kiinnosta sinun venakko ulinat, venakko on venakko, ryssä on ryssä. Eiku, EI OLE, ULI ULI ULI. Sotkit ulinalla lirpaketta ja se siitä.
Siinäs kuulit, @KIM - älä erehdy huomauttamaan, jos joku puhuu Suomen Tiger-panssarivaunuista. Ylläpito ei pidä virheenkorjaajista. 🤔
 
Siis mistä ihmeestä minulle tuossa joku aika (pari viikkoa?) sitten napsahti bänni ja mistä sen selitykset ja syyn voi lukea? En minä ainakaan ole mitään missään nähnyt, muuta kuin että bänni tuli 3 vrk. Häh. Mistä? Mistä sen näkee mistä syystä?
 
Onks hirveesti välii? Kai mies sen kestää, jonkun päivän vaan lueskella. Tällä palstalle ei ole "oikeutta", ei tuomioistuimia. Ainoastaan palstan kaikkivaltainen ylläpitäjä, kuten asia on muillakin vastaavilla palstoilla.
 
Niih no sitten ei kannata varmaan ihmetellä, miksi niitä bännejä saa jatkossakin pistellä, kun ei kerran kerrota, mistä edellinenkään johtui? Onko tullut mieleen?
 
Niih no sitten ei kannata varmaan ihmetellä, miksi niitä bännejä saa jatkossakin pistellä, kun ei kerran kerrota, mistä edellinenkään johtui? Onko tullut mieleen?
Elämässä sattuu. Isompiakin. Katso eteenpäin, älä taakse. (En ole itsekään paras tätä neuvoa antamaan, mutta niin se vaan on.)
 
Niih no sitten ei kannata varmaan ihmetellä, miksi niitä bännejä saa jatkossakin pistellä, kun ei kerran kerrota, mistä edellinenkään johtui? Onko tullut mieleen?
Nähdäkseni täällä tulee pääasiassa banaania kolmella tapaa, TomTom korjaa jos oon väärässä.

1. Sitkaasti offtopikkia lirpakkeessa.
2. Selkeä trollaaminen
3. raportoi nappulan hakkaaminen tilanteissa joissa se on kyseenalaista tai turhaa.

Näiden lisäksi on sitten harvinaisempia tapauksia, mutta jos oon oikeen katsellut niin niistä ei oo tainnut pikkusilla pikabanneilla selvitä.
 
Eipä tule mieleen mitään muuta harrastefoorumia, jossa huomattava osuus aktiivisista kirjoittajista on vähän väliä hyllyllä, itse olen siltä ihme kyllä säästynyt. Onneksi luen pariinkin kertaan ne harvat viestit, mitä tänne olen laittanut. Aika outoa silti, kyllä varsinkin Ukrainan sodan asioista pitäisi pystyä keskustelemaan ja jopa kinaamaan myös ikäviä, erimielisiä mielipiteitä esittävien kanssa ilman toistuvaa itsesensuuria. Yhtäkkiä tuntuu olevan vallalla täysin kritiikitön hurmos UA:n twiitteihin ja Naton ihannuuteen Suomenkin välittömänä ja pyyteettömänä pelastajana. No, toivottavasti niin on, eipä siinä sitten mitään.
 
kyllä kaikista aiheista saa tingata aika vapaasti, kun vain etsi oikean ketjun aiheelle. Esim Suomen sisäpolitiikka, ilmatorjunta tai vaikka ydinaseet ei kuulu Ukrainaketjuun. Tuossa ketjussa vieläkin aivan liikaa off topic keskustelua, usein mielenkiintoisista aiheista mutta mieluummin luen ne jutut aiheen omasta ketjusta. Etenkin kun pääsääntöisesti puhelimen varassa netti, ärsyttää selata 10 sivua kun kaikki oleellinen asia olisi sopinut yhdelle sivulle.
 
Back
Top