Bannit ja varoitukset

Kyllä näen ja ymmärrän. Täällä on muutama päättänyt, että MS on propagandan jakaja ja siksi hänen viestejään luetaan erityisellä hartaudella ja tulkinnalla. Samalla näen itse enemmänkin kömpelöä viestintää, kuin puhtaasti suunniteltua ryssän agendan viestimistä. Taisi sanoa olevan ”Siivet -lehden” tilaajakin.
Ai että oikein siivet lehden tilaaja. No eihän se sitten voi olla venäjämielinen vatipää, eihän? Itseäni on kyllä vuosien varrella muutamaankiin kerran yskittänyt kun on sen juttuja lukenut. Toki raasu ei voi sille itse mitään että on Turkuun syntynyt, sen kyllä modet voisivat ottaa huomioon kun seuraavan kerran on sormi jo liipaisimella.
Ottakaa huomioon meidän pitkä itäraja. Ei loukkauksia. Venäjä on ystävällinen naapuri meille.
Ei vihamielinen. Kaikki muut näkökulmat on russofobiaa.
 
Ai että oikein siivet lehden tilaaja. No eihän se sitten voi olla venäjämielinen vatipää, eihän? Itseäni on kyllä vuosien varrella muutamaankiin kerran yskittänyt kun on sen juttuja lukenut. Toki raasu ei voi sille itse mitään että on Turkuun syntynyt, sen kyllä modet voisivat ottaa huomioon kun seuraavan kerran on sormi jo liipaisimella.
Myönnetään oli multa onneton ja kökkö perustelu. Sanotaanko uudestaan, eli jos kaveri on ollut foorumilla vuodesta 2010 ja arvoltaan Supreme Leader jollain 25k viestillä niin olisin aika huolissani kanssaveljien kyvystä aiemmin löytää soluttautuja ja myyrä. Ehkä suomettuminen on vaan kovemmassa kiinni tässä tapauksessa ja sieltä sitten välillä tahattomasti kotiryssä kurkistaa…
 
Menneisyydessä TomTom on näistä linjauksista kirjoitellut. En vain jaksa muistaa missä langassa.
Sen takia olisi hyvä jos olisi sticky thread, jossa olisi foorumin säännöt, bannausperusteet ym. Vai onko tällainen?
 
Ai jaa, itse olen ymmärtänyt että diginatiivi tarkoittaa ihmistä joka on "syntynyt" älylaite kädessä eli ovat 25v ja nuorempia? Oma ikäluokkani sai koulutusta konekirjoitukseen ja ATK- opetus oli lastenkengissä.. Ja ATK- termiä käytetään nykyään lähinnä vitsinä.
Wanha polvi oli itseoppinutta, olen koodannut konekieltä jo 40 vuotta sitten ...
 
Ja kommentti kirjoitettu 03/2016 liittyen uutiseen, jossa Ukraina sössinyt Mig21 kaupat Kroatian kanssa.

En tunne Merten Seriffiä, mutta joku roti noihin asiayhteyksiin ja niistä johdettuihin syytöksiin.

Kiusaamisesta Internetissä on lyhyt matka kiusaamiseen tosielämässä ja toisinpäin.
Joo ja jos joku noita bannaamisen perusteita ihmettelee, niin voihan lukea vaikka 10 eka sivua tätä ketjua.

No ei ehkä tule täysin selväksi, mutta sinneppäin, loput voi päätellä itse.
 
sillä oli jo yksi lyhyt banni off-topicista.
 
Joillakin vissiin on tapana raportoida herkästi operaattorille silloin kun jonkun toisen mielipide, varsinkaan poliittinen, ei oikein sovi omaan agendaan. Tietysti tämä palsta ei ole mikään demokratian riemuvoitto lähtökohtaisestikaan, mutta ehdottaisin silti, että aiheettomasti raportoiva määrätäänkin itse banaanisaarille, tutkinnan jälkeen.
 
Onko siis Ukraina-ketju jotenkin erityissuojelussa, ja jos niin miksi? Onko muita vastaavia ketjuja, joilla nalli napsahtaa helposti?
 
Onko siis Ukraina-ketju jotenkin erityissuojelussa, ja jos niin miksi? Onko muita vastaavia ketjuja, joilla nalli napsahtaa helposti?
Tälläkin hetkellä tuhat vierasta. Ulkopuolisia jotka ovat löytäneet tämä parhaaksi tietolähteeksi Ukrainan tapahtumiin. Myös toimittajia yms jotka työnsä puolesta joutuvat seuraamaan Ukrainan asioita.

Hyvä että tätä ketjua vahditaan tarkemmin ettei ole offtopiccia tai kinasteluja.
 
Ai että oikein siivet lehden tilaaja. No eihän se sitten voi olla venäjämielinen vatipää, eihän? Itseäni on kyllä vuosien varrella muutamaankiin kerran yskittänyt kun on sen juttuja lukenut.
Jonkun lehden tilaus ei ehkä välttämättä paljoa ihmisestä kerro, mutta selailuvuosistasi lienee jotain 20-30? Joskus juuri tyyliin ysärillä saattanut olla jotain Su-35 omg hehkutusjuttuja. Nykykustantajan alla ei voi kyllä väittää lehden olevan Venäjämyönteinen. Vai ehkä muistikuvissasi oli Suomen Sotilas?
 
Tulkitsit väärin. Puhe oli merten sheriffistä, ei Siivet-lehdestä.
 
Back
Top