Beirutin satama-alueen tuhoisa räjähdys

Mikä uutisista on jäänyt ihmetyttämään on se, että miksi Suomella on suurlähetystö tuossa maassa?

Suomen Beirutin-suurlähetystö avattiin uudelleen 1.3.2015. Jo keväästä 2012 alkaen Suomella oli ollut Beirutissa tilapäinen yhteystoimisto. Yhteystoimiston perustamiseen johti Suomen Damaskoksen-suurlähetystön työntekijöiden evakuoituminen Damaskoksesta Syyrian heikentyneen turvallistilanteen takia.

Suomen Beirutin-suurlähetystön toiminnan painopisteet ovat muuttunet vuosikymmenten saatossa. Suurlähetystön toiminta keskittyi1960-luvulla kaupallisten suhteiden hoitoon, jonka rinnalle on tullut vahvasti 2010-luvulla poliittinen, kehityspoliittinen ja humanitaarinen toiminta. Suomen osallistuminen rauhanturvaoperaatioihin Libanonissa on ollut vahvaa jo neljällä eri vuosikymmenellä.
Kuvaavaa...

"Virkakautensa päätteeksi vuonna 1974 suurlähettiläs Lassila kirjoitti: "Libanonin asema monessa suhteessa on selkiytynyt ja vahvistunut. On kuitenkin muistettava, että Lähi-idän ongelman ydinlataus – palestiinalaiskysymys – on vielä purkamatta. Varastoitu räjähdysvoima on miltei yhtä suuri kuin ennen. Paineen liiallinen nousu aiheuttaisi räjähdyksen nimenomaan Libanonissa."
 
Ilotulitevarasto-uutisointi taisi olla ankka. Tuo 'ilotulitus' mikä palossa näkyy ennen räjähdystä on nähtävissä myös läheltä otetuissa videoissa itse varaston palossa ja ilmeisesti ovat vain pieniä AN-hiutaleita poksahtelemassa. Tiettävästi tulipalo alkoi hitsaustyöstä.
 
Ilotulitevarasto-uutisointi taisi olla ankka. Tuo 'ilotulitus' mikä palossa näkyy ennen räjähdystä on nähtävissä myös läheltä otetuissa videoissa itse varaston palossa ja ilmeisesti ovat vain pieniä AN-hiutaleita poksahtelemassa. Tiettävästi tulipalo alkoi hitsaustyöstä.

Kerrassaan kuningasidea mennä hitsaamaan räjähdekasan viereen.
 
Miksi Kärnä rajaa: -jos tekijänä on ISIS, niin ei mitään armoa-? Jos tekijä on joku muu, niin pitääkö antaa armoa tai viitata kintaalla? Jos Israel räjäytti hessujen varaston, niin sekö on anteeksiannettavaa? Ja vahingot kuitataan tyypillisinä ja hyväksyttävinä -oheisvahinkoina-?

En ota kantaa räjähdyksen syyhyn, mietin vain tuota rajausta, jonka Kärnä ehkä vahingossa heitti.
Mielenkiintoinen ajatus, mutta minulle tuli mieleen, että Kärnä mainitsee ISIS:n, koska osa kepun kannattajista ei suhtaudu myönteisesti hallituksen edesauttamaan ISIS-mammojen kotiinpaluuseen. Kärnä yritti jo poistetulla twiitillään sanoa, että katsokaa, kyllä me keskustassa ollaan kovia ISIS:iä kohtaan.
 
Hallituksen luulisi romahtavan. Romahtaako miten pahasti muuten erilaiset logistiikat, terveydentilat ja asekonfliktit jää nähtäväksi.
 
Mulla ei omat resurssit riitä vastaamaan tuohon mutta wikipedian mukaan ei tartte sitä alkupaukkua mutta tulipalo riittää. Ja oikea varastointi on erittäi tarpeellista.




Eiköhän tuo valokuva kerro aika paljon. Siis yhdistettynä tietoon, että siellä olisi hitsattu ovea kiinni varkauksien estämiseksi. Nuo säkit on ihan ovessa kiinni. Siinä sitten hitsailevat ja kaboom.
 
Back
Top