Black lives matter (BLM)

Mortti

Kenraali
Suomalaisesta näkökulmasta BLM voi olla hämmentävä liike. Silti, tai ehkä juuri siksi, voi olla toisaalta hyvä vähän palautella mieliin sitä faktaa, että USA:n lähihistoria on räikeän rasismin läpikyllästämä. Oikeastaan jos mustan väestön näkökulmasta miettii, he ovat olleet jopa hämmentävänkin rauhallisia vuosien varrella.

Sopivaa aineistoa puolittaisen fiktion muodossa voisi tarjota Jasper Pääkkösenkin tähdittämä Blackkkmansklan (joka tuli itse katsottua eilen), ja hieman faktapohjaisempana YLE Areenassa tarjolla oleva I Am Not Your Negro (jonka katsoin tänään). Ainakin itse pidin näistä kahdesta, toinen enemmän viihdyttävä ja toinen enemmän ajatuksia herättävä.
 
Fisu

Kersantti
En enää löytänyt kirjoitusta, koska se on peittynyt kaiken blm:n sun muun alle, mutta muistelisin lukeneeni, että mustat poliisit ovat todennäköisempiä ampumaan mustia kuin valkoiset poliisit. Etsi siitä sitten rasismia. Sitä ei käy kieltäminen, että on jenkkilä on todellisuudessa aikamoinen banaanivaltio. Kuitenkin liian pitkälle viety uhrillistaminen ei paranna mustien asemaa, se antaa vain hyvän tekosyyn olla tekemättä mitään ja syytää omista huonoista valinnoista yhteiskuntaa. Kannattaa muistaa, että ihminen on erinomainen valehtelemaan itselleen.
 
simpauttaja

Kersantti
Ei täälä tähänkään asti ole poliisi perseileviä kakaroita ammuskellu, eikä toivottavasti alakkaan. Kyllä siinä täytyy olla hengestä kyse, ennenkuin aseeseen tartutaan.
Pieni kaasutus voisi vielä olla ihan ok, mikäli porukka ei muuten rauhoitu, mutta sekin vasta mikäli ei sana tehoa.

Täytyy olla kyllä päässä joku bitti vinossa, jos toivoo lasten saavan luodista.
Samoilla linjoilla,

Näiden lasten vanhemmat kylläkin voisi tuomita julkiseen häpeärangaistukseen. Kirkonmäelle jalkapuuhun, kun eivät pysty kasvattamaan lapsiaan. Ei se ole lapsen vika, jos ei ole opetettu ja lapsi ei ymmärrä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Simpauttaja
 
Mortti

Kenraali
Rasistinen historia on jakanut USA:n mustalle väestölle sen verran huonot kortit käteen, että esim. mustien keskimääräinen varallisuus USA:ssa on 1/10 keskimääräisestä valkoisten varallisuudesta. Mm. tuollaisia tietoja USA:n kongressin The Economic State of Black America in 2020 -raportti kertoo.

Joskus muinoin toisessa ketjussa oli esillä, että nigerialaistaustaiset amerikkalaiset tienaavat keskimäärin paremmin kuin valkoiset amerikkalaiset. Joten en lähtisi revittelemään tässä kohtaa millään rasistisilla "mustat on tyhmiä / laiskoja" -tyyppisilläkään ajatuksilla. Aikoinaan orjina USA:han pakkosiirrettyjen mustien jälkeläiset ovat toki viimeiset noin 50 vuotta saaneet nauttia täysistä kansalaisoikeuksista, mutta ei sitä ennen vuosien saatossa pitkälti gettoutunut väestö niin vain pääse nousemaan samalle viivalle "tavallisen" väen kanssa. Gettojen jengikulttuuri ei ole omiaan antamaan hyviä eväitä elämään.
 
Torstoi

USA:ssa mustiin kohdistuva rasismi on perustoiltaan ja perinteiltään hyvin erilaista verrattuna esimerkiksi Suomeen, jossa kyseessä on suurelta osin "pelkkä" muukalaisviha.

Mielestäni USAn mustat ja heidän kokema rasismi vertautuu Suomessa hyvin mustalaisiin ja heidän kokemaan syrjintään. Mustalaisten syrjintä on yhtä syvällä meidän kulttuurissa kuin mustien syrjiminen yhdysvalloissa: Isoisän vaarikin jo tiesi ettei mustalaisiin voi luottaa. Tuollaisen suku/roturasitteen takaa on vaikea ponnistaa kunnon veroja maksavaksi kansalaiseksi.

Työnantajalla on kaksi vaihtoehtoa työntekijäksi: 50-vuotias mustalaisnainen kansallispuvussa vai samanikäinen "hoono-soomi"-somali hijabissa. Kumpi saa työpaikan?
 
Fremen

Respected Leader
Ruotsin poliisilla oli sapelit vielä 60-luvulla. Eivät olleet teräväksi hiottuja mutta kyllä tylsälläkin sapelilla sattui, en epäile yhtään.

Kessi!

30 vuotta Kessistä – Metsäsodan seurauksena Suomi sai erämaalain
Kolmekymmentä vuotta sitten Ylä-Lapissa käynnistyi metsäsota, joka näytti suomalaisille kansalaisliikehdinnän voiman.

Kevättalvella 1987 suomalainen luontoväki on kauhuissaan. Metsähallitus on käynnistänyt Inarijärven itäpuolella Ylä-Lapissa sillanrakennustyöt tarkoituksenaan päästä hakkaamaan Kessin vanhoja metsiä.

... joo noh ei se nyt ihan ehkä just noinkaan mennyt, Metsäsota, vittu repikää nyt happea välillä sentään..

ajs178

Ylipäällikkö
Eivät nuo ole poliiseja.

Poliisi on se organisaatio ja henkilö, joka työnsä puolesta kohtaa periksi antamatta valtion vaarallisimmat sisäiset uhkat. Noi... Ihan siitä riippumatta, mitä palkkanauhassa lukee niin tuo organisaatio ei ole poliisi eivätkä nuo hassusti pukeutuneet henkilöt ole poliiseja. Olivat ehkä joskus menneisyydessä mutta siitä taitaa olla pitkä aika.

Ehkä noiden pitäisi vaihtaa asennetta, taktiikoita, välineitä, johtajia, vaipat ja alaa.
Britanniassa poliiseilla ei taida olla samoja fyysisiä vaatimuksia esim. pituuden suhteen kuin Suomessa. Samoin eivät kanna aseita. Munatonta se homma siellä pitkälti on
 
Samovarius

Majuri
Jaa-a, pituudestako ne munaskut ovat nyt jo kiinni.
 
YJT

Kenraali
Eipä toisaalta Suomessakaan ole ollut pituusrajaa enää vuosiin. Mutta eiköhän se riipu ihan toimintakulttuurista, miten toimitaan.
 
PSB 5500

Ylipäällikkö
USA:ssa mustiin kohdistuva rasismi on perustoiltaan ja perinteiltään hyvin erilaista verrattuna esimerkiksi Suomeen, jossa kyseessä on suurelta osin "pelkkä" muukalaisviha.

Mielestäni USAn mustat ja heidän kokema rasismi vertautuu Suomessa hyvin mustalaisiin ja heidän kokemaan syrjintään. Mustalaisten syrjintä on yhtä syvällä meidän kulttuurissa kuin mustien syrjiminen yhdysvalloissa: Isoisän vaarikin jo tiesi ettei mustalaisiin voi luottaa. Tuollaisen suku/roturasitteen takaa on vaikea ponnistaa kunnon veroja maksavaksi kansalaiseksi.

Työnantajalla on kaksi vaihtoehtoa työntekijäksi: 50-vuotias mustalaisnainen kansallispuvussa vai samanikäinen "hoono-soomi"-somali hijabissa. Kumpi saa työpaikan?
Kumman itse ottaisit työnantajana töihin? Usan mustien ja meidän romanien vertailu ei ehkä ole aivan helppoa. Taitaa suurempi osa Usan mustista ainakin olla töissä kuin tässä toisessa ryhmässä..
 
Erkki

Kenraali
Gettojen jengikulttuuri ei ole omiaan antamaan hyviä eväitä elämään
Samaa voi sanoa kotoisesta romanikulttuuristamme. Vapaan kiertolaisuuden ihannointi omituisine käytössääntöineen istuu huonosti nykyiseen yhteiskuntaan. Kun laulaja Rainer Friman ja taiteilija Kiba Lumberg ottivat aikoinaan tämän asian esille, he saivat uhkauksia, myös etujärjestö Suomen Romaniforumin taholta.
 
USA:ssa mustiin kohdistuva rasismi on perustoiltaan ja perinteiltään hyvin erilaista verrattuna esimerkiksi Suomeen, jossa kyseessä on suurelta osin "pelkkä" muukalaisviha.

Mielestäni USAn mustat ja heidän kokema rasismi vertautuu Suomessa hyvin mustalaisiin ja heidän kokemaan syrjintään. Mustalaisten syrjintä on yhtä syvällä meidän kulttuurissa kuin mustien syrjiminen yhdysvalloissa: Isoisän vaarikin jo tiesi ettei mustalaisiin voi luottaa. Tuollaisen suku/roturasitteen takaa on vaikea ponnistaa kunnon veroja maksavaksi kansalaiseksi.

Työnantajalla on kaksi vaihtoehtoa työntekijäksi: 50-vuotias mustalaisnainen kansallispuvussa vai samanikäinen "hoono-soomi"-somali hijabissa. Kumpi saa työpaikan?
Syrjintää sitä syrjintää tätä.. pitäisi keskittyä juurisyihin. Kaikki lähtee kotoa.

Amerikan mustien yksi suuri ongelma on isättömyys. Kotona ei ole isää joka näyttäisi esimerkkiä työssäkäymisessä lain noudattamisessa jne. Yksinhuoltajana on vaikea tarjota muutakuin köyhyyttä lapsilleen. Tästäkin löytyy vaikka kuinka paljon juttua jos haluaa tutustua aiheeseen. Asiat ovat vain menneet pahempaan suuntaan.

Suomen mustalaisilla (osalla) on taas osittain toisinpäin. Kotona saadaan jo pienestä pitäen esimerkki siitä että työssäkäyminen ei kannata koska rahaa saa ilmaiseksi. Koulussa ei ole pakko käydä ja koulutusta ei arvosteta. Myös sukupuolisen eriarvoisuuden(mies on naisen yläpuolella) sekä rodullisen eriarvoisuuden(rasismin) opettaminen pienestä pitäen eli ”valkolaiset” ovat tyhmempiä, likaisia jne. Päihteiden käyttö monesti aloitetaan hyvin nuorella iällä. Huumeista päästään suoraan rikollisuuden kierteeseen. Väkivallan ihannointi. Näillä eväillä(muutamia mainitakseni) on huono ponnistaa. Ja mitä tulee syrjimiseen niin omasta mielestäni se että suhtautuu mustalaisiin aina aluksi varauksella ei ole syrjimistä vaan varovaisuutta ja viisautta joka tulee kokemuksesta tämän kulttuurin edustajien kohtaamisesta. Suurin osa kohtaamisistani mustalaisten kanssa on ollut negatiivisia esim. riidan haastaminen tyhjästä, nimittely, väkivallalla uhkailu, ryöstön yritys jne. Tunnen myös positiiviseen kanssakäymiseen pyrkiviä YSTÄVÄLLISIÄ työssäkäyviä mustalaisia jotka haluavat kantaa kortensa kekoon tässä yhteiskunnassa, mutta valitettavasti pienenä vähemmistönä. Suomessa mustalaisella on kaikki mahdollisuudet menestyä mutta käytetäänkö ne mahdollisuudet ja kannustetaanko kotona...?
 
Nojatuolistrategi

Ylipäällikkö
Keskisarja ampuu kovilla.

Teemu Keskisarjan mukaan ’me suomalaiset olemme historian hyssyttelijöitä’.

Ilta-Sanomissa kolumnoiva historioitsija Teemu Keskisarja kirjoittaa ironisesti toivovansa patsaankaatoliikehdintää myös Suomeen.

– Kansakunnan kaapin päällä saavat patsastella semmoiset suurmiehet, joilla on verta käsissä, —— housuissa ja —– päässä. Milloin opimme taannehtimaan oikeustajuamme sivistyskansojen lailla?, Teemu Keskisarja aloittaa.

Hän toteaa antavansa kolme pikatuomiota hoputtaakseen patsaankaatoja. Kaksi viimeistä kohdetta eli Aleksis Kivi ja Mika Waltari ovat olleet vaiettuja, ensimmäinen eli marsalkka C.G.E. Mannerheim itsestäänselvä.

https://www.verkkouutiset.fi/historioitsija-esittaa-kaatakaa-aleksis-kiven-ja-mika-waltarin-patsaat/#d7166c24
Itse kannattaisin abstraktia taidetta: Paasikiven patsaaksi paasikivi, Kalliolle kallio, Ståhlbergille teräskallio, Koivistolle koivisto, Niinistölle niinistö, Ahtisaarelle saari ja Svinhufvudille… no, antaa olla.
 
Nojatuolistrategi

Ylipäällikkö
Sateenkaarikansan mustavalkoinen maailmankuva.

Australialainen ABC nosti ohjelmassaan esille shakin mahdollisen rasistisuuden, koska pelissä valkoinen puoli aloittaa. Asiasta kertoo Jerusalem Post.

Australialainen shakkitaitaja John Adams suuttui saamansa haastattelupyynnön sisällöstä. Adamsilta olisi viimeaikaisten Black Lives Matter -mellakoiden vuoksi kysytty rotukontekstista siihen, pitääkö valkoisten liikkua ensin. Hän kieltäytyi haastattelusta ja kommentoi asiaa twitterissä.

– Luota veronmaksajien rahoittaman kansallisen lähetysyhtiön soveltavan ideologista marxistista kehystä mihin tahansa & kaikkeen Australiassa!, John Adams twiittasi.

Venäläinen shakin suurmestari Garri Kasparov kehotti ABC:ta valitsemaan Go-pelin shakin sijaan.

– Siinä musta liikkuu ensin. Sen sijaan, että näytätte tyhmältä, kuluttamalla veronmaksajien rahoja valtion yhtiössä ”tutkimiseen”.
https://www.verkkouutiset.fi/onko-shakki-rasistista-valkoinen-aloittaa-aina/#d7166c24
 
Kyrätulli

Luutnantti
Ihan kuten nykyrakentamisessa suositaan helposti purettavia rakenteita ja materiaaleja, tulisi tulevaisuudessa patsaat helposti kaadettaviksi tai rikottaviksi. Lisäksi tuoteturvallisuus tms. tulisi huomioida; patsas ei saisi kaadettaessa/muuten sodomoitaessa aiheuttaa vaaraa kaatajalleen/sodomoijalleen. Lisäksi vitun hiilijalanjäljet ja muut tulisi huomioida aiempaa tarkemmin. Ja nyt kun oikein mieleni pahoitin niin pronssipatsaathan on orjien ja myöhemmin orjuutetun työväestön selkänahasta repimällä aikaansaatuja riistäjäkapitalistien rikkauden mahdollistajia. Nyt katkeaa verisuoni päästä, taidan lähteä kaatamaan puun tai Jyväskylän satamasta graniittiveistoksen. Saatana. Tekiskö joku patsaankaadon harjoituspuiston, ihan vaan harjoittelua varten?
 
Mili

Majuri
Syrjintää sitä syrjintää tätä.. pitäisi keskittyä juurisyihin. Kaikki lähtee kotoa.

Amerikan mustien yksi suuri ongelma on isättömyys. Kotona ei ole isää joka näyttäisi esimerkkiä työssäkäymisessä lain noudattamisessa jne. Yksinhuoltajana on vaikea tarjota muutakuin köyhyyttä lapsilleen. Tästäkin löytyy vaikka kuinka paljon juttua jos haluaa tutustua aiheeseen. Asiat ovat vain menneet pahempaan suuntaan.
Jos seudun ainoa "positiivinen" ja menestynyt miesmalli on karikatyyrinomainen parittaja, niin vaikea siinä on lukea itseään kunnon ammattiin. Vielä kun menestynyttä, asiallista ja lukenutta tai sellaiseksi haluavaa mustaa muut pikkaavat setä-Tuomoksi. Mikä ratkaisuksi? Bidenin kolme virhettä ja ulos-malli ei luultavasti ole paras. Taloudellisesti homma on ollut kestävä koska mustan väestön koko verrattuna veroja maksavaan väestöön on ollut suht pieni.
 
aj77

Respected Leader

Nyt sitten ei kelpaa enään mikään. Näyttää tulleen joku muotivillitys ulista kaikesta. Milloin nuo olisi tyytyväisiä? Pitää varmaan valkolaisten alkaa pyytämään noilta anteeksi ihon väriää, jos sattuu olemaan samassa paikassa töissä. Vaikka sekin varmaan väännetään rasistiseksi.
Minä olen tuota Black panther elokuvaa ihmetellyt. Mielestäni se on aikamme rasistisin elokuva tai ainakin sellaiset vibat tulee vahvasti. Onneksi minun mielipiteelläni ei ole väljä jos se ei värillisiä haittaa.
Se on kuin high tech Tarzanelokuva jossa mustat hytkyy lannevaatteissa keihäs kädessään huutaen ukkabukka ukkabukka. Kun tarpeeksi huutaa ukkabukkaa alkaa taphtumaan taikoja ja jotain tekniikkaan liittyvää nousee vedestä tms.. Ei heillä ole sähköistä kytkintä huipputekniikkaan. Heillä poppamies veisaa laitteet käyntiin muun heimon hytkyess vieressä. Tähän ”mustat on pelkkiä alkuasukkaita” teemaan yhdistetty high tech on häiritsevää.
Onko siinä primitiivinen heimo keksinyt pyörän vai mitä helkuttia. Ihmettelen että mustayhteisö haluaa nähdä itsensä hienoja laitteita käyttävinä alkuasukkaina.
 
Top