Brexit ja sen seuraukset

Jää vielä nähtäväksi mitä kaikkea tulee tapahtumaan..Toivottavasti tehty eropäätös tulee pitämään.

Brittien ero on hyvä asia koko EU:n kehityksen kannalta. Pahin jarruttaja jättäytyy yhteisen päätöksenteon ulkopuolelle. Unionin jäsenmaille tuskin aiheutuu kovin suurta haittaa. Todennäkäisesti EU neuvottelee sopimuksen kaikkien jäsenmaiden puolesta. Silti eroneuvotteluissa tulee olemaan mielenkiintoisia kysymyksiä..

Ehkä tulevaisuudessa muualta maailmasta Eurooppaan tulevista investoinneista suurempi osuus kohdistuu yhteismarkkinoiden alueelle. Todennäkäisesti myös Irlanti tulee kaupallisesti jossain määrin hyötymään brittien tilanteesta yhteisen kielen ansiosta.

EU:n jäsenmaiden kansalaiset voivat jatkaa yhteisten ja keskinäisten palveluiden hyödyntämistä entiseen tapaan. Vain Britannia putoaa mahdollisuuksien ulkopuolelle. Britit puolestaan menettävät yhteistä rakennetta kaikkien 27 jäsenmaan kanssa.
- muutoksia tulee esim. maahanmuuttoon, asumiseen, opiskeluun, vapaaseen työssäkäyntiin, asuinpaikkaan sidottuun sosiaaliturvaan (lääkintäpalvelut, työnhakuun jne.) sekä monenlaista muuta.
- esim. suomalaisille (kuten muidenkin jäsenmaiden kansalaisille) vain britannia jää näiden yhteisten mahdollisuuksien ulkopuolelle..britit puolestaan sulkeutuvat enemmän ja vähemmän saarelleen.
- mutta hyvä näin..kansalaisten tahto toteutuu.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Muistanko oikein, että väitit vielä puoli vuotta sitten, ettei Brexitiä tule?
Mutta joo. Huonoa, EU pienenee suuren jäsenen ooustjessa. Hyvää, vastarannankiiski poistuu,
 
No mutta vasta tulevaisuushan näyttää, onko brexit Britannialle plus vai miinus...ja ennustamisen sietämätön vaikeus estää -tietämästä-. Voihan olla niin, että EUiin sisältyy asioita, sen tulevaisuuteen uhkia, joita emme vielä kykene edes hahmottamaan. Voi käydä niinkin, että Britanniassa pyyhitään vielä ohtaa ja sanotaan: olipa hyvä irrota kuin pala jepen sielusta ja hyvän sään aikana!

Ristiin rastiin omistetut ja naitetut yritykset toimivat varmasti kuten ennenkin. Jos rajan ylityksessä pitää näyttää passia ja UK:iin ei mennä enää niinkuin havumajaan....lieköhän tuo niin hirveää? UK liittyy itseasiassa siihen -roskajoukkoon-, joka aikoo pitää omat rajansa iha omassa päätäntävallassaan: Usa, Can, Aus, US, Jpn.....onko tuo nyt niin hirvittävän karsea viitekehys, johon kuulua.....itseasiassa varsin UKlle wanhastaan sopiva.

Se, että suomalaismetiat ovat kauhistelleet tätä kehitystä....sille en anna mitään arvoa. Ja toki on selvää, että EU-alueen -ytimen- metiat ovat loilottaneet samaa asiaa, mistäköhän johtunee?

Kahtellaan rauhassa ilman psykoosia. Sitä paitsi nyt on jo uusi korona-psykoosi päällä....seuraavaa psykoosia odotellessa näihin tunnelmiin ja tuokiokuviin....:cool:
 
Jää vielä nähtäväksi mitä kaikkea tulee tapahtumaan..Toivottavasti tehty eropäätös tulee pitämään.

Brittien ero on hyvä asia koko EU:n kehityksen kannalta. Pahin jarruttaja jättäytyy yhteisen päätöksenteon ulkopuolelle. Unionin jäsenmaille tuskin aiheutuu kovin suurta haittaa. Todennäkäisesti EU neuvottelee sopimuksen kaikkien jäsenmaiden puolesta. Silti eroneuvotteluissa tulee olemaan mielenkiintoisia kysymyksiä..
En tarkoita sinua @johan6 , mutta käytän tätä esimerkkinä. Yllä olevan kaltaisia kommentteja esittää nyt Brexitin toteuduttua lähinnä ne, jotka kiivaimmin Brexitiä vastusti.
 
En tarkoita sinua @johan6 , mutta käytän tätä esimerkkinä. Yllä olevan kaltaisia kommentteja esittää nyt Brexitin toteuduttua lähinnä ne, jotka kiivaimmin Brexitiä vastusti.
Juuri näin..enkä todellakaan uskonut (enkä oikein usko oikein vieläkään) brittien konservatiivipoliitikkoja näin tyhmiksi. Itse olen varma siitä että briteille koituu pelkkää haittaa jäämisestä muun Euroopan ulkopuolelle erityisesti talousmarkkinoiden suhteen. Suomelle ja muille EU:n jäsenmaille ei heidän päätöksestään ole juurikaan haittaa. Varsinkin kun sotilaallisesti britit ovat sitoutuneet vahvasti NATO:n jäsenyyteen. Mutta tärkeintä on kuitenkin se että kansalaisten ääntä kuullaan ja ratkaisut tehdään sen mukaisesti.

Henkilökohtaisesti kannatan liberaalia oikeistolaista veropolitiikkaa sekä talouden osalta vahvaa ja yrittäjyyteen nojautuvaa vapaata markkinataloutta. Juuri siksi ihmettelen että tietty osa brittikonservatiiveista on lähtenyt mukaan protektionistiseen politiikkaan. Se ei ole kestävä ratkaisu edes Suomea kymmenen kertaa suuremmalle, Britannian kokoisella maalle/markkina-alueelle.. Toki tunnen jonkin verran taustalla vaikuttavia, lähinnä brittien sisäpolitiittisia syitä, mutta sittenkin.

Sosiaaliturvan perässä kulkevat maahanmuuttajat olisi voitu blokata monella muullakin tavalla. Siitäkin löytyy esimerkkejä EU:n jäsenmaista. Tosin oman siirtomaataustansa myötä britit joutuvat joka tapauksessa hyväksymään myös maahanmuuttoa entisistä alusmaistaan.

Brittien eron kanssa voidaan mainiosti elää ja siihen liittyy paljon hyvääkin.
 
Juuri näin..enkä todellakaan uskonut (enkä oikein usko oikein vieläkään) brittien konservatiivipoliitikkoja näin tyhmiksi. Itse olen varma siitä että briteille koituu pelkkää haittaa jäämisestä muun Euroopan ulkopuolelle erityisesti talousmarkkinoiden suhteen.
Itse olen eri mieltä. Uskon UK:n talouden kehittyvän lyhyellä aikavälillä paremmin kuin EU:ssa keskimäärin. Tätä kauemmas ennustaminen on vielä hyvin vaikeaa, kun vielä ei ole tiedossa mm. UK - EU suhde ja brittien kauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa.
 
EU:n pahin pelko ei ole se, että Britannialla menisi eron jälkeen huonosti, vaan se, että eron jälkeen menisi liian hyvin.

Ylen uutiset ehti jo hihkaista tuossa hiljattain, että EU haluaa varmistaa, ettei Britanniasta tule veroparatiisia.
 
Juuri sitä minäkin toivon.

Brittien talouskasvusta koituisi pelkästään hyvää kaikille kauppakumppaneille. Mutta, on äärimmäisen epätodennäköistä että irtaantumalla yhteisestä kotimarkkina-alueesta voisi parantaa teollisuuden ja kaupankäynnin edellytyksiä. Onneksi tässä ei tarvitse mitään ennustaa. Tapahtuu niinkun tapahtuu, ei siinä sen enempää.
 
EU:n pahin pelko ei ole se, että Britannialla menisi eron jälkeen huonosti, vaan se, että eron jälkeen menisi liian hyvin.
Ylen uutiset ehti jo hihkaista tuossa hiljattain, että EU haluaa varmistaa, ettei Britanniasta tule veroparatiisia.
Minä nimenomaan toivon että Britanniasta tulisi veroparatiisi. Toisaalta jos britit aikoo säilyttää Lontoon edes jonkinlaisena finanssikeskuksena heidän on väistämättä kyettävä houkuttelemaan pääomia. Punta tulee joka tapauksessa menettämään merkitystään kansainvälisenä valuuttana. Makrotasolla vapaa markkinatalous yksinkertaisesti toimii niin että suuret markkina-alueet houkuttelevat investointeja enemmän kuin pieni markkina-alue.

Toisaalta toivon sitäkin että Suomesta tulisi samanlainen veroparatiisi kuin Sveitsistä tai Luxembourg'ista. Se olisi todellinen taloudellinen onnenpotku yhteiskunnalle..
Ikävä kyllä tällaista ei tule tapahtumaan ainakaan Suomessa. Meillä sosialistit keskittyy jakamaan sosiaaliturvaa ilman minkäänlaista hajua siitä mistä varat saadaan..(paitsi tietenkin verotusta lisäämällä ja velkaa ottamalla).

Toivotaan että briteillä menisi hyvin. Rikkaan pöydältä kun tipahtelee aina murusia köyhemmällekin.
 
Ristiin rastiin omistetut ja naitetut yritykset toimivat varmasti kuten ennenkin. Jos rajan ylityksessä pitää näyttää passia ja UK:iin ei mennä enää niinkuin havumajaan....lieköhän tuo niin hirveää?
Joo, varsin rauhallisesti tuntuvat jo ainakin suuryritykset ottavan. Tänään esimerkiksi UPM:n edustaja tuumaili, että vuosikymmeniä sinne on kauppaa tehty ja laivat ne kulkevat jatkossakin, koska Britannia ostaa edelleenkin metsätaloustuotteensa ulkomailta.
 
Pitäisi lopettaa valittelu Brexitistä ja toivoa että Iso-Britannia pysyy yhtenäisenä ja vahvistuu eron jälkeen. Suomelle - ja muille Pohjoismaille - vahva UK on suuri etu. Enkä tarkoita pelkästään kauppaa vaan turvallisuutta.
 
Back
Top