Brexit ja sen seuraukset

Kuten parit muut laittoivat, Brexit alkoi jo kauan sitten. Pakolaisaalto Suomeen tuli myöhemmin.

Koomisena brittidetaljina Boris Johnson on vuodattanut myrkkyä EU:sta sikäläiseen lehdistöön paljon ennen Nigel Faragen nousua UKIP:ssa ja somessa ja BrPissa. On tommosta sitten.
Koska Syyrian pakolaisaallot alkoivat Uk:hon? Onko Irakista lähteneet suosineet tiettyjä maita, joissa heitä käsiteltäs ns pakolaisina?
 
Kuten parit muut laittoivat, Brexit alkoi jo kauan sitten. Pakolaisaalto Suomeen tuli myöhemmin.

Brexit alkoi vuosikymmen sitten kuten Trumpin haaveet presidentin virasta mutta kun erot olivat molemmissa vaaleissa mitättömän pienet niin pääsikö ns. "pakolais" -sekoilu ja Merkel kuitenkin vaikuttamaan?

Olen sitä mieltä että molemmissa vaaleissa olisi käynyt toisin jos syksy 2015 - kevät 2016 ei olisi ollut yksi EU:n heikoimmista esityksistä.
 
  • Tykkää
Reactions: TT

Tosin jos "2015-2016 kevät" ei olisi tapahtunut niin tämä olisi vain siirtänyt vääjäämätöntä kehitystä.
Eli tapahtumat johtuvat pahasta ns "valuvirheestä"
 
Antisemitistinen sosialisti Jeremy Corbyn on näillä näkymin häviämässä vaalit. Boris Johnsonin konservatiivipuolue näyttää marssivan mukavan kokoiseen vaalivoittoon. Onhan tuo Corbyn monella tapaa surullinen tapaus.

afs.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän trollit ovat vuotaneet dokumentteja, joita Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on käyttänyt todisteena siitä, että Boris Johnsonin toryt ovat keskustelleet amerikkalaisten yhtiöiden kanssa NHS:n myynnistä. Ilmeisesti kyseessä on liioittelu eikä NHS ole myytävänä. Sen sijaan on keskusteltu joistain terveydenhuoltomarkkinoihin liittyvistä detaljeista kuten patenttien voimassaoloajoista.

Katso liite: 35182
No tuo antisemitismi-keskustelu on mennyt jo ihan lyömäaseeksi. Sosialismiin taipuvainenhan se on, ei nyt kuitenkaan ihan tulipunainen revolutionääri. Faragen porukat voi vaikuttaa yllättävän paljon Johnsonin vaalivoittoon, ainakin siihen saako suoran enemmistön vai joutuuko Toryt taas diilailemaan DUP:n kanssa.
 
Venäjän trollit ovat vuotaneet dokumentteja, joita Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on käyttänyt todisteena siitä, että Boris Johnsonin toryt ovat keskustelleet amerikkalaisten yhtiöiden kanssa NHS:n myynnistä. Ilmeisesti kyseessä on liioittelu eikä NHS ole myytävänä. Sen sijaan on keskusteltu joistain terveydenhuoltomarkkinoihin liittyvistä detaljeista kuten patenttien voimassaoloajoista.

Corbyn on sotkenut keskustelua myymis-kärjistelyillään, mutta siinä koko järjestelmässä on jo jenkkiläisiä ja kiinalaisia toimijoita mukana. Kai siinä isoin pelko on lääkkeiden hintakattojen poistuminen jos kauppasoppari USA:n kanssa sen vaatii.

Vielä ei ole ihan selkeää onko Venäjän röllit vuotaneet nuo paprut vai vaan auttaneet vuodon leviämisessä. Ja saiko Labour ne tuosta lähteestä vai suoremmin joltain brittiläiseltä taholta. Tällä nyt voi jotain merkitystä olla myöhemmin mutta tuskin näihin vaaleihin.
 
Corbyn on ollut laskemassa kukkia niiden isralilaisia urheiljoita Saksan olympialaisissa tappaneiden palestiinalaisterroristien haudoille.

En enempää sano tuosta niljakkaasta peikosta, koska se ei ole painokelpoista.
 
Venäjän trollit ovat vuotaneet dokumentteja,

Olen kyllä samaa mieltä corbynin kanssa.

"When asked about the Russia link on Saturday, Corbyn dismissed it as “nonsense,” and pointed out that Johnson has never denied the documents’ authenticity."

Käsittääkseni ne dokumentit on aitoja! Eikä mitään trollien väärennöksiä.

Vaihtoehtoja on 2.

Joku on ne hallinnosta vuotanut tai ne on hakkeroitu.

Hakkerointi vaihtoehtoa ei ole ilmeisesti tuotu esille?

Hallinnossa joku joka olisi vuotanut?
Todennäköisin vaihtoehto. Tuntuu nykyään olevan normi juttua, kun katsoo esim amerikkalaisten touhua.
Tarkoituksena selvästikin vahingoittaa konservatiivejä.

Venäläinen agentti Sumuisen saarien hallinnossa?
Mahdollista,mutta pidän todennäköisempää ihan kotoisia motiiveja.
 
Käsittääkseni ne dokumentit on aitoja! Eikä mitään trollien väärennöksiä.
Kukaan ei kai ole väittänyt, että kyseessä olisi trollien väärennökset? Vaan että trollit ovat joko hakkeroineet ja levittäneet papereita tai sitten hallinnossa työskentelee joku Venäjälle ja/tai Corbynille myötämielinen vuotaja.

Ainakin yhteen vuodettuun dokumentiin löytyy linkki tuolta Bloombergin jutusta.
 
Hakkerontia ei ainakaan vielä ole vissiin väitetty.

Olisihan se brittien kannalta hienoa jos taustalla olisi venäjä, mutta taitaa todennäköistä olla se kaikkein pahin vaihtoehto että maassa ollaan niin erimielisiä asioista että virkamiehetkin puuttuvat poliittisiin asioihin.
Yhdysvalloissahan tämä on arkipäivää, jossa hallinto vuotaa kuin seula.
 
Corbyn on ollut laskemassa kukkia niiden isralilaisia urheiljoita Saksan olympialaisissa tappaneiden palestiinalaisterroristien haudoille.

En enempää sano tuosta niljakkaasta peikosta, koska se ei ole painokelpoista.

No tuo on Daily Mailin versio aiheesta. Siellä oli myös hallituspuolueista edustajat ja hauta ei ollut erikseen noille terroristeille tehty. Hölmö tempaus joka tapauksessa. Uutisointi kertoo hyvin kuinka kärjistynyttä kirjoittelu briteissäkin on ollut jo pitkään.

https://en.wikipedia.org/wiki/Corbyn_wreath-laying_controversy
 
Back
Top