Charlie Hebdon, Pariisi -ammuskelu

Jussia Halla Ahoa on helppo haukkua, koska hän on suorasanainen ja rehellinen, ja Suomessa on näköjään pahoja ongelmia sanavapuuden kansa. Jumalanpilkka tuomiot ovat niin keksiajan inkvisitiolta haiskahtavia, että hävettää.

Ihminen saa uskoa tai olla jumalaton. Jumalattomien on oikeus elää peloitta sanoista, arvoista, ajatuksista, tavoista, että ne loukavat jotakuta. Aina löytyy joku uskovainen, jota huomaa hänessä oman uskonnon prisman kautta jotain viallista ja väärää. Jonkun silmissa tein ristin merkia väärin,esim. Venäjän kirkoissa ei niinkään harvoin tapaa mummoja, jotka kyttävät vartavasten kuka tekee ristinmerkit oikein, voi saada kunnon tönäyksen tai luunapin, ja ne tähtävät tehdä sen mahdollisimman ilkeällä tavalla.

Lakiin pitäisi saada pykälä: Loukkantuminen jumalista ja kaikki maailman KUNNIAloukkaukset, josta uhkaillaan väkivallalta tai muuten nostetaan esille, pitäisi tehdä lainvastaisiksi. Uskovaisille pitää lopettaa kaikenlainen toisten ihmisten ahdistaminen ja kontrolloiminen, se ei kuuluu heille! Uskokoot,mutta pysykööt kaukana heistä jotka eivät jakaa heidän arvoja ja uskonotoja.

Saa ne sanoa ettei ne pidä sitä tai tästä, mutta minäkin voi kartoa mistä kaikesta minä en pidä tässä maailmassa. Se jää sitten siihen. Varmasti polkumme harvoin menevät ristiin, joten se sitä. Elää ja anna toisten elää.

Elää ja anna toisten elää... juuri noin. Siis miksi meilla tulisi olla oikeus julkisesti haukkua muita. Sen sijaan etta kirjoituksemme kohdistuisivat kiihkoilijoihin ja muihin djihadisteihin usein ne kohdistuvat myos tavallisiin ihmisiin jotka harjoittavat uskontoaan kaikessa rauhassa ja nain asetamme heidat kahden tulen valiin. Toisaalta heita rankaistaan kiihkoilijoiden taholta koska eivat ole tarpeeksi hauraita (hulluja) ja toisaalta me kirjoituksillamme laitamme heidat kaikki samaan pataan, siis kannustamme heita kiihkoiluun.

Charlie Hebdon terrori-iskussa murhattu poliisi (Ahmed) oli muslimi taustainen. Cacher myymalaan kohdistununeessa terrori-iskussa ranskan juutalaisia kellariin piiloittanut malilainen (Lassana) on muslimi, siis mihin sakkiin me heidat laitamme. Olen kylla vahvasti sita mielta etta meilla olisi oltava sen verran itsekritiikkia etta emme piiloutuisi sananvapauden taakse silloin kun ulkoistamme omaa sisaista tuskaa jonka kohdistamme muihin.
 
Back
Top