Ruokavirasto, THL ja VRN vaarantavat suomalaisten terveyden viestimällä D-vitamiinista epätieteellisesti
Pasi Malmi7.2.2021 11:14päivitetty 7.2.2021 11:141
1
ELINTARVIKKEET FAKTA INFEKTIOSAIRAUDET KEUHKOSAIRAUDET KORONAVIRUS LÄÄKETIEDE LAKI POLITIIKKA RUOKA TAUDIT JA SAIRAUDET TERVEYDENHUOLTO TIEDE TURVALLISUUS
Ruokaviraston tehtävänä on edistää maatalouden intressejä sekä eläinten terveyttä. Ihmisten terveyden edistäminen ei kuulu Ruokaviraston
lakisääteisiin tavoitteisiin, mikä johtaa intressiristiriitaan. Tieteen
eettisten sääntöjen mukaan lääketieteellisiin teksteihin sisältyvät todelliset, todennäköiset ja mahdolliset intressiristiriidat tulisi tuoda avoimesti esiin, mikä ei kuitenkaan toteudu Ruokaviraston teksteissä. Tilanne on VRN:ssä eli valtion ravitsemusneuvottelukunnassa vain hieman parempi: Se on teoriassa riippumaton asiantuntijaelin, mutta sen nimittäjä on maa- ja metsätalousministeriö, joka voi halutessaan ohjailla VRN:n julkaisemiin suosituksiin liittyvää uutisointia samalla tavoin kuin STM ohjaili THL:n suosituksia ja uutisointeja kasvomaskeihin liittyen keväällä 2021.
Tämän kevään terveysbyrokraattinen töppäily liittyy D-vitamiiniin. Tilanne on hyvin samantapainen kuin vuosi sitten kasvomaskien suhteen. Tiedeyhteisö tietää, että D-vitamiinin puute nostaa vakavan COVID-19-taudin esiintymisriskiä huomattavasti. Tämä tieto on jo olemassa, mutta sen muuntuminen terveysbyrokraattien keskuudessa vallitsevaksi konsensukseksi kestää vielä todennäköisesti syksylle 2021 (vrt. kasvomaskien hyödyllisyyttä koskevan konsensuksen hidas eteneminen). Tiedossa on myös se, että suomalaisista naisista 57% saa suosituksia vähemmän D-vitamiinia (
Valsta et al 2018, 92). Jos tavoitteeksi asetettaisiin COVID-19-kuolemien vähentäminen, THL antaisi välittömästi suosituksen koko väestölle D-vitamiinilisien nauttimiseksi ainakin siihen asti, kunnes aurinko ja ulkoilu taas turvaavat riittävät D-vitamiinitasot veressä. Ongelmat ovat kuitenkin samat kuin viime keväänä eli THL:n ja VRN:n näkökulmasta ”
ei ole olemassa riittävästi tietoa” ja ”
poliittiset syyt estävät painopisteen siirtämisen ruokavaliosta vitamiinilisiin”. Käsittelen näitä syitä seuraavassa tarkemmin.
Ajatus siitä, että
ei ole vielä riittävästi tietoa tarkoittaa täsmällisemmin ilmaistuna sitä, että maailmassa on valtavasti tietoa siitä, miten D-vitamiinin avulla voidaan alentaa COVID-19-kuolleisuutta, mutta tieto ei vain ole vielä kulkeutunut kunnolla THL:ään asti. Meta-analyysit osoittavat, että D-vitamiinin riittävä saanti eli sufficiency
vähentää COVID-19-kuolleisuutta 53%. Voidaan arvioida, että Suomessa on kuollut tähän mennessä suuri joukko ihmisiä turhaan eli siksi, että heidän D-vitamiinitasonsa ei ollut tarpeeksi korkea sairastumishetkellä. Olemassa olevasta laajahkosta todistusaineistosta huolimatta THL:n pääjohtajan mukaan tietoa ei ole vielä riittävästi. Lisäksi pääjohtaja korostaa sitä, että suomalaiset saavat keskimäärin tarpeeksi D-vitamiinia, joten D-vitamiinisuosituksia ei tarvitse muuttaa (
Virtanen ja Tervahauta 2020).
THL:n väitteen
ei ole vielä olemassa riittävästi tietoa hataruus on vastoin rationaalisen päätöksenteon teorian moderneja tulkintatapoja (mm. Simon 1957), jonka lisäksi se on myös vastoin 2000-luvun tulkintoja näyttöön perustuvasta lääketieteestä (ks.
Harlin ym. 2021 luku 5.5). Rationaalisen päätöksentekijän on kyettävä tekemään viisas päätös intervention puolesta tai sitä vastaan, vaikka tehdyissä RCT-tutkimuksissa olisi havaittu intervention hyödyt vain P >0.01 tasolla. Rationaalisen päätöksenteon kannalta aivan erityisen merkittävässä asemassa on tieto siitä, että D-vitamiinin turvallinen enimmäisannos on kymmenen kertaa suurempi kuin VRN:n nykyinen D-vitamiinisuositus aikuisille, jotka eivät syö riittävästi kalaa ja maitotuotteita. Tämä tarkoittaa sitä, että D-vitamiinin saannin nostaminen vitamiinivalmisteiden avulla aiheuttaisi hyötyvaikutuksen ilman riskejä. Samaan tulokseen ovat päätyneet Griffin ym. (
2020) sekä
Englanti ja USA.
Rationaalisen päätöksentekijän on kyettävä myös välttämään konservatiivinen virhepäätelmä, jonka mukaan asioiden nykytila (esimerkiksi suositus) on paras mahdollinen, ellei löydy todella vahvaa todistusaineistoa nykytilanteen muuttamiseksi. Näyttöön perustuvan lääketieteen mukaan nykytilannetta ja vaihtoehtoisia tilanteita pitäisi vertailla ilman lähtökohtaoletusta, jonka mukaan
nykytila on paras mahdollinen, ellei toisin todisteta. THL, Ruokavirasto ja VRN näyttävät kuitenkin noudattavan positivistista tiedekäsitystä, jonka mukaan paras ja arvostetuin tutkija on se, joka voimallisimmin taistelee epävarmaa tietoa ja nykytilanteen muutosta vastaan – ei se, joka osaa taidokkaimmin käyttää epävarmaa (mutta melkein varmaa) tietoa päätöksenteon tukena, nykyisen tilanteen parantamiseksi.
THL:n, VRN:n ja Ruokaviraston kyvyttömyys varmistua D-vitamiinin hyötyvaikutuksista ei kuitenkaan ole ainoa tilannetta haittaava ongelma. Vielä suurempi ongelma on se, että THL, VRN ja Ruokavirasto hahmottavat päätöstilanteen väärin. Ne lähtevät pohtimaan sitä, miten suomalaiset saataisiin syömään terveellisemmin, vaikka lähtökohdaksi voitaisiin ottaa myös kysymys: ”Miten saisimme tehokkaimmin nostetuksi väestön verestä mitattuja D-vitamiinitasoja”. Tämä lähtökohtien virheellinen hahmotus on sisällytetty VRN:stä annettuun lakiin, jossa on poliittisin perustein mainittu neuvottelukunnalle viisi tavoitetta. Näistä tavoitteista neljä liittyy siihen, että suomalaiset yritetään saada syömään terveellisemmin ja vain yksi tavoite viidestä mainitsee epäsuorasti sen, että pitäisi ehkä myös hieman tutkia sitä, onko VRN:n suosituksista ollut hyötyä ihmisten terveydelle.
Virheellinen keskittyminen ruokailutottumusten parantamiseen kytkeytyy ajatukseen, jonka mukaan vitamiinipillerit ovat jotenkin epäluonnollisia, epäilyttäviä ja epänormaaleja. Jopa arvostamani tutkija Juhani Knuuti on sitä mieltä, että väite
vitamiinit pitäisi saada ruuasta on ravitsemus- ja lääketieteellisten tutkimusten synnyttämä
tieteellinen johtopäätös. Knuuti ei havaitse eikä tiedosta, että kyseessä on normatiivinen ja ideologinen väite, jolla on vahvat kytkennät maatalouspolitiikkaan eli ajatukseen siitä, että jos ihmiset söisivät liikaa D-vitamiinipillereitä, maidontuottajille ei välttämättä enää riittäisi asiakkaita. Tämän argumentaatiolinjan perusteella on järkevintä ja hyödyllisintä vitaminoida maito D-vitamiinilla ja sen jälkeen pyytää ihmisiä juomaan enemmän maitoa. Vaikka argumentaatio on maatalousministeriön näkökulmasta looginen, se ei kuitenkaan ole tieteellistä argumentaatiota. Seuraava kuva esittää yhteenvedon siitä, millä tavoin maatalouspolitiikka (1) ja byrokraattinen organisaatiokulttuuri (4 – 6) ohjaavat THL:n, VRN:n ja Ruokaviraston viestintää.
Esitetyn paradigman meemin 3 lievempi tulkinta on se, että
suurin osa vitamiineista pitäisi saada ruuasta, mutta D-vitamiinin voisi katsoa poikkeustapaukseksi. Meemin 4 lievempi tulkinta on se, että
vain yritykset eivät saa käyttää epävarmaa tietoa markkinoinnissaan, mutta tutkijat ja poliitikot saavat hyödyntää epävarmaa tietoa. Valitettavasti kuvassa esitetty meemin 4 jyrkempi tulkinta on kuitenkin varsin yleinen, koska se on yhteensopiva näyttöön perustuvan lääketieteen vanhentuneen tulkintatavan eli Cochrane-paradigman kanssa (ks.
Harlin ym. 2021, luku 5.5).
Jos lähtökohdaksi otettaisiin sen pohdinta, miten suomalaisille saataisiin paremmat vitamiinitasot vereen, päätöstilanne muuttuisi tieteellisemmäksi. Tällöin voitaisiin avoimesti selvittää, kumpi viestintästrategia tai interventio nostaisi paremmin ihmisten D-vitamiinitasoja: 1) Suositus syödä enemmän kalaa ja juoda enemmän maitoa vai 2) suositus syödä D-vitamiinivalmisteita. Asia voitaisiin jopa nopeasti ja tehokkaasti tutkia RCT-tutkimuksella, jossa olisi vielä kolmantena vertailuryhmänä ihmisiä, joille ei annettaisi kumpaakaan suosituksista 1 eikä 2. Suosituksiin 1 ja 2 voitaisiin liittää tutkimustietoa, jossa kerrottaisiin D-vitamiinipuutoksen yhteydestä COVID-19-tautiin.
On todennäköistä, että ryhmässä, jolle suositeltaisiin D-vitamiinivalmisteita, veren D-vitamiinipitoisuudet kehittyisivät suotuisammin kuin ryhmässä, jota pyydettäisiin syömään enemmän kalaa ja maitotuotteita, koska ruokailutottumusten muutos on suunnilleen yhtä vaativa prosessi kuin onnistunut ja pysyviä vaikutuksia aikaansaava laihdutuskuuri. Tämä on kuitenkin vain hypoteesi. Toisaalta, on huomattava, että myös se on pelkkä hypoteesi, että
ihmiset vitamiinien saanti paranee, jos VRN antaa heille suosituksen muuttaa ruokavaliotaan. VRN ja Ruokavirasto ovat perustaneet oman viestintästrategiansa kyseiselle hypoteesille viime vuosikymmenten ajan: Ihmisiä on pyydetty muuttamaan ruokatottumuksiaan terveellisemmiksi, jotta vitamiinien saanti turvattaisiin. Vitamiinilisät on jätetty viestinnässä mainitsematta tai ne on mainittu kielteisellä sävyllä taikka ”ohimennen alaviitteessä”. Voidaan siis todeta, että VRN:n ja Ruokaviraston D-vitamiiniin liittyvä viestintästrategia on epätieteellistä ”uskomushoitoa”, jonka toimivuutta ei ole todistettu RCT-tutkimuksilla. Valitun viestintästrategian tulokset ovat huonoja: 57% naisista saa D-vitamiinia vähemmän kuin on suositeltu. VRN:n puheenjohtaja Tervahaudan mukaan
väestön huono D-vitamiininsaanti johtuu osin siitä, että ihmiset eivät noudata suosituksia. Viisas ja tieteellisesti ajatteleva pääjohtaja selvittäisi RCT-tutkimuksella, minkälaiset suositukset ja viestintästrategiat tehoavat ihmisiin ja mitkä eivät. Tämänkaltaisia tutkimuksia ei kuitenkaan ole tehty, koska lääkärikunta ja terveysbyrokraatit keskittyvät tutkimaan lääkkeiden ja vitamiinien vaikutuksia. Vaihtoehtoisten viestintästrategioiden vaikutusten tutkimus ei ole heidän ominta osaamisaluettaan.
Ruokavirasto, VRN ja THL saattavat nyt yrittää selittää, että eiväthän ne koskaan ole suhtautuneet kielteisesti D-vitamiinilisiin ja että D-vitamiinilisät on mainittu ravitsemussuosituksissa. Niin on, mutta ravitsemussuosituksissa ja lehdistötiedotteissa terveellinen ravinto on asetettu ihanteeksi ja vitamiinilisät on leimattu alempiarvoiseksi poikkeustapaukseksi. THL:n ja Ruokaviraston työntekijät näyttävät Twitter-profiiliensa perusteella kokevan suoranaista ammattiylpeyttä siitä, että ovat pitkään ja sinnikkäästi taistelleet epävarmaa ja todistamatonta tietoa sekä yritysten markkinoimia ravintolisiä vastaan. Ruokaviraston ohjeistamat elintarvikevalvojat jopa
kieltävät yrityksiä linkittämästä verkkosivuilleen tietoa D-vitamiinin hyödyistä. Tämä taistelu epävarmaa tietoa vastaan on tehnyt THL:stä ja Ruokavirastosta kykenemättömiä hyödyntämään epävarmaa (mutta silti lähes täysin varmaa) tietoa päätöksenteossa. Tämän vuoksi Suomi tulee taas D-vitamiinin suhteen jälkijunassa, samoin kuin asia oli kasvomaskien suhteen viime vuonna. Ennustan, että seuraavan 10 kuukauden kuluessa lähes kaikki muut Euroopan maat Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta kaksinkertaistavat D-vitamiinisuosituksensa COVID-19-kuolleisuuden alentamiseksi. Suomi tulee kuitenkin viimeisenä, koska täällä terveysviranomaisille on tärkeintä epävarmaa tietoa vastaan taisteleminen ja oman ammatillisen auktoriteetin pönkittäminen, ei rationaalinen päätöksenteko eikä ihmisten terveys.
Nyt on tutkitun tiedon teemavuosi 2021. Meidän pitää tämän vuoden aikana haastaa 1900-luvulle jumittunut Cochrane-paradigma, jonka mukaan
1) Kaikki nykyiset käytännöt ja suositukset ovat parhaita mahdollisia, ellei niiden muuttamiseksi löydy vahvaa RCT-tason todistusaineistoa.
2) RCT-tason todistusaineisto ei ole ”tutkittua tieteellistä tietoa”, jos P-arvo on yli 0.01.
3) Jos RCT-tutkimuksia ei löydy tarpeeksi, päätöksentekoa pitää lykätä (vaikka käynnissä olisi nopeita päätöksiä vaativa kriisitilanne).
Mikään näistä paradigman perusideoista ei ole kestävä näyttöön perustuvan lääketieteen uudempien tulkintojen mukaan.
HTT Pasi Malmi
Lähteet:
Batten, L. (2015).
Conflict of interest in research. Massey University.
Covid Analysis (2021).
Vitamin D is effective for COVID-19: real-time meta analysis of 45 studies.
Griffin, Hewison, Hopkin, Kenny, Quinton, Rhodes, Subramanian & Thickett (2020).
Vitamin D and COVID-19: evidence and recommendations for supplementation.
Harlin, Malmi, Kirjavainen, Rissanen & Brand (2021).
Why were facemasks not recommended despite their benefits? Agile Publishing.
Laki Ruokavirastosta (2018).
Saatavilla Finlex-tietokannasta.
Simon, H. (1957). A Behavioral Model of Rational Choice. Kirjoitus teoksessa “Models of Man, Social and Rational: Mathematical Essays on Rational Human Behavior in a Social Setting”. New York, Wiley.
Valsta, Kaartinen, Tapanainen, Männistö ja Sääksjärvi (2018).
Ravitsemus Suomessa – FinRavinto 2017 –tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Virtanen ja Tervahauta (2020).
D-vitamiini koronataudin ehkäisyssä ja hoidossa – mitä tiedämme vaikutuksista.
1+
www.verkkouutiset.fi
www.iltalehti.fi
oikeamedia.com