D-vitamiini, testosteroni ja miehisyys

miheikki

Greatest Leader
Onko suomalainen yhteiskuntarauha seurausta matalasta testosteronimäärästä?

http://sundqvist.blogspot.com/2010/03/d-vitamiini-lisaa-testosteronia.html

Itävaltalainen Grazin yliopisto on tutkinut pitkään D-vitamiinin merkitystä terveydelle. Vuonna 2009 tohtori Stefan Pilzin työryhmä osoitti, että D-vitamiinipitoisuuden laskiessa alle 75 nmol/l seerumissa, lisääntyy ikä-ihmisten ennenaikainen kokonais- ja sydänkuolleisuus (Clinical Endocrinology 71 (5): 666-672, 2009).

Nyt saman yliopiston uusi tutkimus kertoo, että 75 nmol/l on kriittinen pitoisuus miehen testosteronin tuotannon ja seksihalujen kannalta. Auringonoton aikaansaama D-vitamiinin tuotanto lisää seerumin testosteronin pitoisuutta ja seksihaluja, kirjoittavat tutkijat Clinical Endocrinology -lehdessä (tutkimus on ilmestynyt 29.12.2009 sähköisenä ennen painoon menemistä).

Professori Winfried Märzin työryhmä (johon myös kuuluu tohtori Pilz) mittasi 2299 mieheltä seerumin D-vitamiinin (S-D-25) ja testosteronin. Ne vaihtelivat eri vuodenaikoina samalla lailla: Ne olivat talvella alhaisemmat kuin kesällä. Sekä D-vitamiinin että testosteronin pitoisuus veressä alkaa vähetä lokakuussa ja saavuttaa alimman tasonsa maaliskuussa. Miehillä, joiden S-D-25 oli yli 75 nmol/l, oli merkitsevästi enemmän veressään myös testosteronia.

Hollantilaisen Sunlight Research Forumin edustaja Ad Brand kommentoi tutkimusta seuraavasti. "Miehet jotka varmistavat D-vitamiinin riittävän saannin tekevät muiden seikkojen ohessa palveluksen testosteronitasolleen ja libidolleen".

Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että tunnin auringonotto voi nostaa miehen testosteronia 69 prosenttia. Testosteroni on miehen tärkein sukupuolihormoni. Se huolehtii sukupuolielinten kehityksestä ja luo edellytykset tyypillisille miehisille seksuaalisuuden piirteille (edistää siemennesteen tuotantoa ja pitää yllä seksihaluja). UV-säteily kiihdyttää D-vitamiinin tuotantoa iholla. Tässä tapahtumassa on lähtöaineena skvaleeni, joka muuntuu 7-hydrokolesteroliksi ja edelleen D-vitamiinin esiasteeksi (kalsidioliksi). Munuaisissa kalsidioli muuttuu varsinaiseksi D3-vitamiiniksi (kalsitroliksi). Ilman auringon UV-säteilyä 7-hydrokolestroli muuttuu kolesteroliksi! Tätä ette varmaan ole ajatelleetkaan, mutta seerumin kolesterolipitoisuudet ovat talvella korkeampia kuin kesällä ja se johtuu nimenomaan tästä auringon roolista.

Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90 prosenttia ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen nainen saa ruoastaan keskimäärin 5 ja mies 7 mikrogrammaa D-vitamiinia.

D-vitamiinin pitoisuus voidaan helposti mitata verestä. Viime aikoina julkaistujen tieteellisten tutkimusten mukaan keskimäärin 30 ng/ml eli 75 nmol/l antaa riittävän positiivisen tehon, sanovat itävaltalaiset tutkijat. "Ihanteellinen pitoisuus on kuitenkin 40-60 ng/ml eli 100-150 nmol/l", he lisäävät. Suomalaisten lukemat (ilman D-vitamiinilisää) ovat yleensä 40 nmol/l tuntumassa, monilla paljon allekin.

Tutkimus on herättänyt suurta kiinnostusta, ja sen ovat uutisoineet 2.2.2010 mm. BBC News ja Daily Mail.

Lähde: Wehr E, Pilz S, Boehm BO, März W, Obermayer-Pietsch B. Association of vitamin D status with serum androgen levels in men. Clin Endocrinol (in press)

Tänään uutisoitiin:

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/02/10/pankkiireilla-on-uusi-suosikkiaine-testosteroni/201222957/12

Wall Streetin pankkiirit eivät ole hellittäneet talouskriisissä. Kun työpaikat ovat uhattuina, rahahaukka kääntyy lääkärin puoleen ja pyytää: pistä minuun testosteronia, tee minusta alfauros, kirjoittaa talouslehti Financial Times.

Onko tässä syy miksi polttopullot lentää Kreikassa muttei Suomessa?

Omalla kohdallani on ainakin ajatusmaailma kohdannut uusia ulottuvuuksia runsaan D-vitamiinin nauttimisen seurauksena.

Ja täältä niitä saa halvalla jenkeistä tilattuna http://www.iherb.com/Healthy-Origins-Vitamin-D3-5-000-IU-360-Softgels/18335?at=0

Eli määrä 125 mikrogrammaa/kapseli. Samainen määrä syötettiin vastasyntyneille 60- luvulla. Hinta, noin 15 € vuoden annos postilaatikkoon kuljetettuna.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/D3.htm

In Finland, from the mid-1950s until 1964, the recommended intake of vitamin D for infants was 4000–5000 IU/d (100–125 µg/d) (44). In 1964 it was reduced to 2000 IU/d (50 µg/d), and in 1975 it was further reduced to 1000 IU/d (25 µg/d) (44). In 1992, on the basis of the US RDA (5), the dose was reduced again to 400 IU/d (10 µg/d). Under this controlled supplementation regimen, even at the highest intakes, neither idiopathic infantile hypercalcemia nor any other health problem was ever described. However, what was described in a retrospective study was a dramatic decrease in type 1 diabetes later in life in infants who received high-dose daily vitamin D supplementation (44).

http://www.ajcn.org/cgi/content/full/79/5/717?ck=nck

Itse veikkaan, että nykyinen saantisuositus 7,5 mikrogrammaa päivässä vaikuttaa yhteiskuntarauhaan.
 
Miehisestä kunnosta en tiedä, mutta allekirjoittaneella menee tuo 10 mg per päivä; viimeksi olen ollut kipeä (=joutunut olemaan töistä pois joskus vuonna 2005?). Jotakin saloja nuilla on :angel:. Mieskuntoa en sen kummemmin ole käynyt testaamaan; mitä nyt säännöllisesti puukottanut emäntääni.

Tuossa D-vitamiinijutussa saattaa ihan oikeasti olla perää...
 
Tässä taulukossa on vertailtu kalsidiolitasoja / otettu D-vitamiini / painokilo

D-vitamiinin_annosvaste.jpg


http://sundqvist.blogspot.com/2010/03/d-vitamiini-on-avaintekija.html

75 nmol/l antaa riittävän positiivisen tehon, sanovat itävaltalaiset tutkijat. "Ihanteellinen pitoisuus on kuitenkin 40-60 ng/ml eli 100-150 nmol/l", he lisäävät. Suomalaisten lukemat (ilman D-vitamiinilisää) ovat yleensä 40 nmol/l tuntumassa, monilla paljon allekin.

Eli 10 mikrogrammaa riittää 10 kiloiselle henkilölle, mutta aikuinen tarvitsee huomattavasti enemmän. Nyrkkisääntö on 1 mikrogramma / painokilo.
 
Yhteiskuntarauhalla, pakkastalvella ja henkiinjäämiseen tarvittavalla panostustarpeella tuppaa olemaan kiistämätön yhteys kaikkialla maapallolla.

Mutta jos joku voi paremmin ja äityy entistä runsaammin lemmen töihin nappailtujaan D-nappeja, niin hyvähän se on vaan kaikille.
 
Parisuhteelle hyöty on kiistaton. Mutta mites isänmaalle?
 
Ota näistä selvää.

http://www.tiede.fi/artikkeli/352/testosteroni_takoo_miesenergiaa

Kiveksissä sykkii miehen generaattori. Se panee siittämään, saalistamaan ja uhoamaan.

Testosteroni tekee paljon

- Ylläpitää siittiötuotantoa
- Virittää sukupuolivietin
- Takaa yhdyntäkyvyn
- Rakentaa luustoa
- Kasvattaa lihaksia
- Vähentää rasvakudosta
- Vaikuttaa mielialaan
- Lisää energisyyttä
- Kaljuunnuttaa

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/12/testosteroni_ei_sittenkaan_syy_aggressiiviseen_kaytokseen_1251623.html

Testosteroni ei sittenkään syy aggressiiviseen käytökseen?
Naisilla?

Aggressiivisuus ja hormonit

http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2002/3_2002/alkoholi_ja_hormonit_vaikuttavat_aggressiivisuuteen/

Aggressiivisuuden ymmärtämisessä on painotettu alkoholin ohella steroidihormonien merkitystä. Varsinkin kohonneet testosteroniarvot on liitetty vahvasti miesten aggressiiviseen ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Tutkimusyhteisössä vallitsee tällä hetkellä tietty yhteisymmärrys kohonneen testosteronin ja aggressiivisen, väkivaltaisen käyttäytymisen yhteyksistä. Testosteronin metaboliitti, 5a-dihydrotestosteroni (DHT), on toinen kiinnostava mutta huomattavasti vähemmän tutkittu hormoni. DHT on liitetty miesten dominoivaan ja spontaaniseen aggressiivisuuteen ja naisten suuttumuksen tunteisiin. Myös kortisoli on liitetty aggressioon. Tämä kohoaa esimerkiksi stressin seurauksena. Kohonneet kortisoliarvot on liitetty sekä aggressiiviseen käyttäytymiseen kontrollipopulaatiossa että väkivaltaisiin miehiin. Toisaalta alhaisiakin kortisolitasoja on löydetty aggressiivisista ja antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöistä kärsivistä miehistä. Seuraavassa käsitellään kahta tutkimusta joissa on tutkittu aggressiivisen käyttäytymisen, hormonien ja alkoholien suhdetta.
 
Sitten on myös DAA (D-aspartiinihapolla)

D-aspartiinihappo (DAA) nostaa testosteroni- ja LH-tasoja. Star Nutritionin DAA on jauheen muodossa.

Aminohapolla D-aspartiinihapolla on tärkeä rooli normaalien testosteronitasojen ylläpitämisessä ja LH-tuotannossa. Tämä vaikutus on tunnettu jo pitkään. Tämä vaikutus havaitttiin 23 miehillä tehdyssä tutkimuksessa jossa koehenkilöt saivat 3,12 mg D-aspartiinihappoa 12 päivän ajan


DAAn todettu vaikutus tutkimiksissa

nostaa LH-tasoja (luteinisoiva hormoni) jopa 33%
nostaa testosteronitasoja jopa 42%


http://www.fitnesstukku.fi/5/fi/artiklar/DAA-d-aspartic-acid-300-g
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2774316/
 
Hejsan kirjoitti:
Sitten on myös DAA (D-aspartiinihapolla)

D-aspartiinihappo (DAA) nostaa testosteroni- ja LH-tasoja. Star Nutritionin DAA on jauheen muodossa.

Aminohapolla D-aspartiinihapolla on tärkeä rooli normaalien testosteronitasojen ylläpitämisessä ja LH-tuotannossa. Tämä vaikutus on tunnettu jo pitkään. Tämä vaikutus havaitttiin 23 miehillä tehdyssä tutkimuksessa jossa koehenkilöt saivat 3,12 mg D-aspartiinihappoa 12 päivän ajan


DAAn todettu vaikutus tutkimiksissa

nostaa LH-tasoja (luteinisoiva hormoni) jopa 33%
nostaa testosteronitasoja jopa 42%


http://www.fitnesstukku.fi/5/fi/artiklar/DAA-d-aspartic-acid-300-g
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2774316/

Jaahas; onkos tämä sitten sama asia kuin Viagra?. Itse en tarvitse, mutta voin tarvittaessa välittää eteenpäin; ei hullumpaa valuuttakauppaa...
 
Ilmeisesti rasvainen ruoka lisää testosteronia.

http://www.lisaravinteet.fi/testosteroni-nousuun/

Syö riittävästi rasvaa, sillä keho muodostaa testosteronia kolesterolista. Hyviä rasvanlähteitä ovat muun muassa rasvaiset kalat, pähkinät ja avokadot. Myös omega3-lisäravinteiden syöminen on suositeltavaa


Ja liikunta

http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=1044279

Lihakset kuntoon
Suomalaistutkimuksen mukaan säännöllisesti painoja nostelevilla miehillä testosteronitasot ponnistivat peräti 49 prosenttia. Painojen nostelun tuloksena testosteronitasot siis nousevat, eikä kuntosalille tarvitse suunnistaa kuin kaksi kertaa viikossa.
 
Siis D-vitamiinia/auringossa löhöilyä, rasvaista ruokaa ja puntteja. Näillä eväillä lammasmainen käytös romukoppaan :)
 
miheikki kirjoitti:
Siis D-vitamiinia/auringossa löhöilyä, rasvaista ruokaa ja puntteja. Näillä eväillä lammasmainen käytös romukoppaan :)

No siltähän tämä näyttää. Promiskuiteetti muuttuu hallitsemattomalle tasolle ja molon coctailit roiskuaa makuuhuoneissa niin ettei tapetit seinällä pysy.
 
Tuo teston rooli esimerkiksi sotareservin "pikakuntoutuksessa" on varmasti mielenkiintoinen aihe. En edelleenkään omaa aiheesta riittävästä ymmärrystä että osaisin sanoa siitä oikein mitään, joten seuraavaa:

baikal kirjoitti:
miheikki kirjoitti:
Siis D-vitamiinia/auringossa löhöilyä, rasvaista ruokaa ja puntteja. Näillä eväillä lammasmainen käytös romukoppaan :)

No siltähän tämä näyttää. Promiskuiteetti muuttuu hallitsemattomalle tasolle ja molon coctailit roiskuaa makuuhuoneissa niin ettei tapetit seinällä pysy.

[Seuraava viesti ei nyt sovellu perheen pienemmille, eikä kohtuullisen tasapainoisen seksuaalimieltymkset omaavillekaan. Välttämättä.]

****Kuva poistettu ylläpidon toimesta****************

Ps. No onnistuihan se, minä jo säikähdin että on laitettu jonkin sortin estot päälle että ei pysty laittelemaan kuvia ihan mistä vain.

PPs. Antakaas nyt ikibänät niin ei tartte ensi kerralla sitten taas mennä tuonne miehet-tykkää-miehistä sivuille. Tulee jotensakin likainen olo. Ei tämä päivän porttikielto oikein tunnu vielä missään.
Tarvitaan enemmän.
 
Kävit sitten kopioimassa perhekuvia minun facebookista.
 
miheikki kirjoitti:
Kävit sitten kopioimassa perhekuvia minun facebookista.

:D

Tässä on joku kevyt versio Viagrasta joka ei ole kielletty.

ALR Industries on tehnyt yks tableeti nimeltään "Pornstar"

pornstar_medium.jpeg


http://www.nutraplanet.com/product/alri/pornstar-30-tabs.html
 
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Onkohan tossa huomioitu missä oloissa on aurinkoa otettu? Jos meinaan ympärollä on ollut paljon piukkaa nuorta lihaa pienissä bikineissä niin sekin selittää testosteronin nousun

Lueskelin vähän lisää tuota artikkelia. Oikeassa olet.

http://www.tiede.fi/artikkeli/352/testosteroni_takoo_miesenergiaa

Suomisen mukaan testosteronia tarvitaan erityisesti sukupuolivietin virittämisessä. - Sopivat ärsykkeet nostavat nopeasti hormonieritystä ja haluja. Silmäys naapurintytön luovuuden kumpuihin, kiihkeä kosketus tai eroottinen fantasia iskee testosteronitasot tappiin.

Joskus pelkkä kuvittelu piiskaa hormonitehtailuun. Jyrki Suominen kaivaa hyllystään anonyymin skottitutkijan kirjaaman havainnon. Skotin tuntema eläintieteilijä joutui olemaan viikkotolkulla kenttätöissä, erossa tyttöystävästään. Miehen parrankasvu, joka kielii testosteronista, kiihtyi aina päivää-paria ennen lomia. - Kaveri rupesi ilmeisesti miettimään, että kohta pääsen oman kullan kanssa sänkyyn, Suominen virnistää.

Kaikki armeijan metsäkeikoilla resunneet voivat varmasti yhtyä kenttätutkijan kokemuksiin. Muistatteko, kuinka marjamättäässä kyykkivä 70-kymppinen tytönhupakko sai viisarin värähtämään?
 
http://www.tiede.fi/artikkeli/352/testosteroni_takoo_miesenergiaa

Virtalähde vaatii myös suojelua

Säännöllisen harjoittelun lisäksi miehen virtalähde vaatii suojelua. Arkinen stressi voi kyykyttää sitä pahasti.

Palataan takaisin armeijan harmaisiin. Kaikki on päällisin puolin ok. Joukko mokkereita viettää hyvin ansaittua iltavapaata kosteissa tunnelmissa. Nahkapäät kertaavat viikon ryynäyksiä ja retostelevat naiskokemuksilla. Ilma on sakeanaan hylsyjä ja testosteronia.

Höpö höpö, kuittaa Stanfordin yliopiston neuro- ja biotieteiden professori Robert Sapolsky. Hän kertoo kirjassaan Why zebras don’t get ulcers (W. H. Freeman and Company 2000) legendaarisesta tutkimuksesta, jossa seurattiin Yhdysvaltain armeijan kadetteja useiden viikkojen ajan. Rankkaa koulutusta ja simputusta tehostettiin ylimääräisellä nöyryytyksellä: oppilaat pantiin pissimään muovipurkkeihin, joista armeijan lääkärit mittasivat heidän testosteroninsa. Arvoissa ei ollut hurraamista. Ne matelivat pikkupojan tasolla.

- Kova fyysinen tai psyykkinen stressi iskee aivolisäkkeeseen, joka sammuttaa lisääntymiskoneiston, sanoo dosentti Jyrki Suominen.

Esimerkiksi himourheilijoiden aivolisäkkeestä erittyy treenin jälkeen vain niukasti luteinisoivaa hormonia, jonka pitäisi piiskata testosteronituotantoa. Heidän kiveksensä kutistuvat, ja siittiötuotanto takkuaa.

Evolutiivisesti tässä on järkeä. Vaaran uhatessa ei ole aikaa lisääntyä. Tärkeintä on pysyä hengissä. Nykyihmisen murheeksi elimistö ei erottele uhkia, ja stressistä on tullut miehen virtalähteen pahin vihollinen.
 
http://www.tiede.fi/artikkeli/352/testosteroni_takoo_miesenergiaa

Luontoäiti kehitti henkivakuutuksen

Yksilölliset erot ovat kuitenkin huikeat. Vaarin suonissa saattaa virrata yhtä paljon testosteronia kuin teinillä - tai päinvastoin. Tuotannossa näkyy myös selvä vuorokausivaihtelu. Pitoisuus on korkeimmillaan aamulla ja hiipuu iltaa kohti. Siinäkö syy miehen aamuäreyteen? - Eivätkös naisetkin äyski aamuisin, Juha Tapanainen puolustautuu.

Myönnetään. Logiikka ontuu. Ukonköriläät ovat usein kärttyisiä, vaikka heidän virtalähteensä vetää jo viimeisiään.

Hyökkäävään käytökseen tarvitaan kuitenkin tilkka testosteronia. - Aggressiivisuus on yksi mieshormonin perustehtävistä, huomauttaa Jyrki Suominen ja vie ajatukset aikojen alkuun. - Mies joutui nuijimaan viholliset hengiltä ja ryöstämään naisen, ennen kuin pääsi jatkamaan sukua.

Suomisen mukaan testosteronitujaus on luontoäidin miehelle kehittämä henkivakuutus. - Sukuvietin lisäksi se varustaa miehet lihasvoimalla ja sopivalla annoksella piilevää raivoa, jota tarvitaan piukoissa paikoissa.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan tuomioistuinjuristeilla on veressään kolmannes enemmän testosteronia kuin heidän kirjoituspöytätöissä ahertavilla kollegoillaan. Homma toimii myös toisin päin. Jokainen voitettu taisto piiskaa testosteronituotantoa, tappio taas painaa sen pohjamutiin. Esimerkiksi tennistähden uho tiukan katkaisupelin jälkeen on peräisin hormonihuumasta.

Sitoutuminenkin heijastuu hormoneihin. Naiduilla miehillä on veressään vähemmän testosteronia kuin sinkuilla. Alhainen taso pitää miehen menojalan kurissa ja patistaa häntä pitämään huolta perheestään.

Tunne-elämän vaikutuksista kielii myös tutkimus, jossa mitattiin miesten reaktioita voimakkaaseen ärsykkeeseen. Sen virkaa hoiti takavuosien kauhuklassikko, Stanley Kubrickin Hohto. Elokuva ei hetkauttanut niitä, joiden testosteronitasot olivat kaikkein korkeimmat. Ei mikään ihme, ettei mies itke.
 
MItenkähän mahtaa olla ton testosteronitason laita noilla reissutyöläisillä täältä, kun ei ne ainakaan kaljuuntuneet vaan päin vastoin, mutta parrankasvu kanssa oli huimaa ja äreyttäkin niillä on piisannut palattuaan.
 
Back
Top