Demareiden sikailut

Herran kiitos, että tuo sosialistitantta ei ollut ylipäällikön asemassa, kun Hornetien hankinnasta päätettiin. Ja onneksi hän oli ehkä lähihistorian rauhaisimmalla ajalla ylipäällikkönä, mikä sinänsä jo oli omiaan vähentämään hänen aiheuttamaa vahinkoa.

Jos Tawja olisi nyt puikoissa niin hui helvetti kuinkakohan rumaa jälkeä siitäkin tulisi. :sick: Niinistö on kyllä oikea mies ja oikeaan aikaan.

Karmeaan edeltäjäänsä verrattuna ehkä ihan pikkuriikkisen verran paremmin perillä asioista.

1233219.jpg
 
Herran kiitos, että tuo sosialistitantta ei ollut ylipäällikön asemassa, kun Hornetien hankinnasta päätettiin. Ja onneksi hän oli ehkä lähihistorian rauhaisimmalla ajalla ylipäällikkönä, mikä sinänsä jo oli omiaan vähentämään hänen aiheuttamaa vahinkoa.

Jos Tawja olisi nyt puikoissa niin hui helvetti kuinkakohan rumaa jälkeä siitäkin tulisi. :sick: Niinistö on kyllä oikea mies ja oikeaan aikaan.
Tawjasta samaa mieltä, mutta livenä Niinistö ei uskalla ottaa kantaa oikein mihinkään. Kiertelee ja kaartelee ja viittaa itsensä ja muiden sanomisiin ja kuulija joutuu arvailemaan mitä Niinistö tarkoitti tai ei tarkoittanut.
 
Eipä kuohittu pressa nykyään oikein voikaan ottaa kantaa juuri mihinkään, astumatta pääministerin tai muiden varpaille.
 
Onneksi Sannan demarit eivät koskaan sortuisi tuollaiseen populismiin :rolleyes:
Eivät sortuisikaan, eiköhän tuo opettanut että parempi olla samaa mieltä kuin muutkin, niin sitten jos kakka osuu tuulettimeen siinä on muitakin siivoamassa sotkua...
 
En onnisunut mobiililla kopioimaan juttua joten linkkiin jos kiinnostaa Rosatomin lobbaaminen 2015. Bulvaanifirma Migritin yhteyttä Rosatomiin ja Venäjään yritettiin peitellä.

Jutussa ei mainita kuin kaksi nimeä, Olli Rehn ei innostunut tulemaan lobbauksen kohteeksi mutta Kai Mykkänen suostui ja edisti asiaa.

Entinen pääministeri jota kontaktoitu asian edistämiseksi ei liene Aho, koska Sperbankin hallituksen jäsenenä tuskin tarvitsi eri lobbausta. Demaritaustainen lobbarifirma aktiivisena.

Taas pikku vahinko demarilta. Kovin helposti menevät nuo julkiset ja omat varat sekaisin. Mutta varmasti heillä on ollut vaikea ja stressaava työ jonka takia näitä vahinkoja sattuu.

Mitä jostain toisesta uutisesta luin niin kyseessä oli tiivistetysti seuraavasta:

Sinisten kaupunginvaltuuston jäsen halusi viisumin Venäjälle
Tuntematon kuntaviskaali kysyi hankintaprosessin ohessa että laitetaanko lyhyen ja halvemman sijaan pidempiaikainen
Sininen sanoi että laitetaan vaan, jolloin hinta pomppasi satasesta viitensataan
SDP:n Malmi (todennäköisesti) hyväksyi esityksen ja myöhemmin allekirjoitti/hyväksyi hankinnan asianhallintajärjestelmästä / veti puumerkin hankinnan alle
Sin. jäsen tajusi myöhemmin, ehkä ennen uutisointeja, ehkä sen jälkeen että pidempiaikainen viisumi juuri kauden loppuessa ei ole välttämättä kaikkien ohjeiden ja sääntöjen mukainen juttu

Sin. jäsenellä on nyt tutkinta menossa nimikkeillä maksuvälinepetos ja virkavelvollisuuden rikkominen
Sdp. Henkilölle on osalta tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. tuottamuksellisella tarkoitetaan laissa lähinnä huolimattomuutta päätöksenteossa.

Sinällään näiden tietojen perusteella tuo IL:n otsikko tuo mielestäni väärän henkilön esille asiassa (SDP:n pj:n eikä sin. vpj:tä). En myös niinkään syyttelisi asiassa tätä sdp:n Malmia vaan enemmänkin tätä Sin. henkilöä joka asiaa edisti ja "rikoshyödyn" myös sai. Veronmaksajana Malmia lähinnä heristelisin sormella siitä että ei lukenut hankintaohjeita tarpeeksi tiukasti läpi.
 
Kovin huolimattomalta tuo yhteisten varon käyttö vain vaikuttaa. Kun sitten jotan väärinkäytöksiä tapahtuu, kyse on aina viattomasta vahingosta.

Kun tiedämme "vahingoista" vain osa paljastuu, voidaan arvioida poliitikkojen ja virkamiesten huolellisuutta ja suoraan sanottuna rehellisyyttä. Ja mielestäni se ei näytä kovin hyvältä.

Demarit eivät kuitenkaan ole tässä suhteessa ainoita soosaajia, muissa puolueissa osataan yhtä lailla. Ja miksipä ei, nuo epäviralliset edut tuntuvat olevan maan tapa. Ainoa tapa saada ne kitkettyä on tuoda ne julkisuuteen ja sitä kautta saada vaikutusta (ehkä).
 
Kun olin valtiolla töissä, niin meillä hankintaan tarvittiin kolme puumerkkiä ennen kuin lasku voitiin laittaa maksuun.
 
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja ja SDP:n 1. varapuheenjohtaja Niina Malm on saanut syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Erkki Saarimäki (sin) taas saa syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Marjaa riittää ja sosialisti on niitäkin sosialisoimassa, köyhiltä thaimaalaisilta. Toivottavasti marjanpoimijoille tehtiin selväksi että se oli sosialistibolshevikki.
 
Back
Top