DNA testi

Ymmärtääkseni suurin osa noista DNA-firmoista myy dataa eteenpäin.

Mä en tykkäisi siitä, että jokin taho tekisi geeniperimääni koskevalla datalla bisnestä, josta en tiedä mitään. Se on iso este.

Historian saatossa on käynyt useita kertoja niinkin, että väestökirjanpitoa, sukuja, etnisyyttä koskevia tietoja tms. on väärinkäytetty jopa kansanmurhien toteuttamisen välineenä. Senkin suhteen tulee vähän sellainen fiilis, että parempi kun ei leimaa sukulaisia omalla hölmöilyllään tai ota sitä riskiä että jonkun muun tolloilut voisivat joskus leimata omaa jälkikasvua.
 
Valtio kerää jo geenipankkia ja pian siellä ollaan kaikki, toki jos on varaa viedä lapsetkin yksityiselle ainoastaan tämän voisi teoriassa välttää.
 
Mutta valtio ei tietääkseni myy perimää koskevaa tietoa tuntemattomille firmoille, joiden kohdalla kukaan ei tiedä kunnolla että mihin ja miksi tietoa käytetään, kauanko ja myydäänkö sitä eteenpäin vielä vaikeammin selvitettäviin suuntiin.

Ajatusleikki:

Isot rekrytointifirmat - vaikka scientologien omistamat - ostavat DNA-tietoa. Jos suvun perimässä näkyy tilastollisia riskitekijöitä, niin työnhakijat raakataan automaattisesti pois mahdollisesti hyväksyttävien joukosta jo ennen testeihin kutsumista.

Toinen:

Venäjä ostaa DNA-tietoa ja käyttää sitä avainhenkilöiden uhkailemiseen, kiristämiseen, stressaamiseen.... "Lapsesi ei ole lapsesi." "Isäsi ei ole isäsi.” "Avioton lapsesi on tällä hetkellä venäläisessä vankilassa. Oletko huolestunut hänen hyvinvoinnistaan?" jne.

Kolmas:

Nimeämätön juutalaisvihamielinen valtio, järjestö, ryhmittymä, uskonto tai sen fraktio... saa puoli miljardia sen selvittämiseen, että keillä maapallon ei-islamilaisesta väestöstä on juutalaista (Juudean kaksi ja puoli sukua) tai vanhatestamentillisessa mielessä israelilaista (ns. kadonneet heimot, kymmenen ja puoli sukua) geneettistä perimää. Tämä selvittäminen tehdään globaalin kansanmurhan mahdollistamiseksi.

Neljäs...

Pointtini on se, että DNA-tietoon liittyy todella merkittäviä Black Swan -mahdollisuuksia. En ainakaan itse ole valmis menemään sellaisiin sokkona ja kiskomaan isoa joukkoa geneettisiä sukulaisiani samaan todennäköisyydeltään pienten mutta toteutuessaan vaikutuksiltaan suurten riskien alueelle.

(Lisäksi tiedän minkä mahtisuvun palveluksessa se yllättäen raskaaksi tullut piika oli silloin kun karkotettiin kyseiseltä kartanolta tiettyyn ilmansuuntaan niin kauas kuin mahdollista. Ja noin 2-4 todella vahvaa vihjettä osoittaa siihen suuntaan, että piika olisi tullut raskaaksi kartanon isännälle.)
 
FamilyTreeDNA.

Hyvät tarjoukset on nyt, löytyykö isovanhempia tai vanhempia testattavaksi?
Mutsillehan tuollaista voisi tarjota. Hän tosin pitää näitä epäluotettavana humpuukina.

Olisi kyllä melko mielenkiintoista tarjota tuollaista eräälle hyvin tuntemalleni han-kiinalaiselle, mutta tuo olisi aika obskuuri lahja.
 
Han voi saada saman isälinjan kuin suomalainen, välissä tosin 10.000+ vuotta mutta N-linja on levinnyt pitkin Euraasian tasankoa jääkauden jälkeen.

Epäluotettavaa se ei ole, ongelma äitisi testauksessa on että isälinjaa hänen puolen suvusta näyteestä ei saa.
Mutta ehdottomasti äiti olisi hyvä testata autosomaalin vuoksi jotta näet mitä siltä puolelta olet itse saanut.
Isälinjaan äitisi puolelta olisi eno hyvä, isäsi puolelta sitten sinä tai veljesi jos löytyy, äitilinja luonnollisesti on sama kuin äitisi. o_O
 
Katsoin videon, jossa yksi henkilö ihmetteli tulostaan, että kuinka hänelle, suomalaiselle, tuli DNA-testistä sitten ruotsalaista/norjalaista esi-isää.

Eikö se nyt ole vähän sanomatta selvääkin, että suomalaiset ja muut skandidaavit ovat vuosituhansien saatossa risteytyneet keskenäänkin. Meilläkin on huomattavan iso ruotsinkielinen vähemmistö, joka polveutuu tänne vuosisatoja sitten muuttaneista ruotsalaisista aatelisista ja muista Suomen puolelle silloin kauan aikaa sitten muuttaneista ruotsalaisista.
 
Han voi saada saman isälinjan kuin suomalainen, välissä tosin 10.000+ vuotta mutta N-linja on levinnyt pitkin Euraasian tasankoa jääkauden jälkeen.

Epäluotettavaa se ei ole, ongelma äitisi testauksessa on että isälinjaa hänen puolen suvusta näyteestä ei saa.
Mutta ehdottomasti äiti olisi hyvä testata autosomaalin vuoksi jotta näet mitä siltä puolelta olet itse saanut.
Isälinjaan äitisi puolelta olisi eno hyvä, isäsi puolelta sitten sinä tai veljesi jos löytyy, äitilinja luonnollisesti on sama kuin äitisi. o_O
Faijani on ollut mullissa jo pitkään, enkä ole kovinkaan paljoa tekemisissä isäni puoleisen suvun kanssa.

Uiguurit olisivat mielenkiintoisia testattavia myös, mutta en tunne läheisesti yhtään uuguuria (tiedän etäisesti kaksi).

Oletko muuten perehtynyt kiinalaisten genetiikkaan tarkemmin? Tuntemani han on Shanghaista.

Enkö voi tehdä testiä vain itse?
 
Sinun tilanteessasi tekisin sen nimenomaan itse.

En ole tarkemmin, siinä mielessä kun se he liittyvät Euraasian pronssi- ja rautakautisiin kulttuureihin liittyen uralilaisten alkuperään, siinä mm. hanit, uiguurit ja manchut tulevat kuvioihin omaten kontakteja tasangolle.
Mutta han Shanghaista voi olla sitä tai sitten jotain ihan muuta, en tiedä kuinka hyvin itse tietävät taustansa.

Suosittelen sinullekin tätä foorumia.

En ole erityisemmin kiinnostunut genetiikasta (tai pikemminkin aika ei riitä kaikkeen perehtymiseen, olisihan se kiva tietää kaikesta kaikki), mutta olisi mielenkiintoista tietää mistä päin maailmaa olen saanut assetteja geenipankkiini.

Tuo myheritage oli se, jota suosittelit?
 
FamilyTreeDNA!

Siitä saat eniten irti alkuperästäsi niin Suomen sisällä kuin pitkälle esihistoriaan, sitten on ilmaisia ohjelmia joissa voi ajaa autosomaliaan läpi kun saat tulokset.
 
Tämä FamilyTreeDNA Family Finder?

No sillä saat autosomaalisi ja heidän tulkintansa siitä, autosomaalissa nuo ilmaiset laskurit jotka mainitsinkin ovat sekä tiedemiesten että harrastajien tekemiä ja itseasiassa tarkempia.

Ottaisin tuon lisäksi tämän jotta saat heti vähän muutakin kontekstia tuloksille.

Missä näitä ilmaisia laskureita on?
 
Mutta valtio ei tietääkseni myy perimää koskevaa tietoa tuntemattomille firmoille, joiden kohdalla kukaan ei tiedä kunnolla että mihin ja miksi tietoa käytetään, kauanko ja myydäänkö sitä eteenpäin vielä vaikeammin selvitettäviin suuntiin.
Mutta niitä tietoja löytyy toisinaan roskalavoilta ja holtittomasti saatavina verkosta. Tieto terveysviranomaisten tiedostoissa on yhtä piilossa kuin H-S:n pikkuilmoituksissa. Enkä ole mikään X-file ihminen.
 
Uusi termi forumille: "autosomali" :D Onko se sukua Husulle? :p
 
Sorruin kokeilemaan tätä $49 FamilyTree-juttua, pistin tilaukseen.
 
Back
Top