Dronejen lentämisen ja vastatoiminnan harjoittelu

Kuulin tässä juttua siitä, että ainakin lähimenneisyydessä ei MPK:n harjoituksissa saanut lennättää edes omaa dronea, vaikka yksilöllä olisi muutoin ilmailun luvat kunnossa. Jotenkin liittyi siihen, että MPK on päättänyt toimia PV:n ilmailumääräysten mukaan ja byrokratia rajoittaa kaikenlaisen käytön.

Osaako joku avata mikä on tilanne nyt? Ei kai voi olla, että ammumme tuolla tavalla itseämme jalkaan, kun droneilta suojatumisen ja niiden käytön opettamisen pitäisi olla reseviläistemme kriittisin kouluttautumistarve?
 
Kaikki ilmailu, jossa valvotaan sotilasjoukkoja tulkitaan toistaiseksi "sotilasilmailuksi", josta päättää Ilmavoimat. Näin asia on kirjattu lakiin, joten Suomessa on jälleen kerran helppo ampua omaan jalkaan.
Kun Ilmavoimilta ei saa muutakaan vastausta, jää MPK:lle vaihtoehdoksi ainoastaan noudattaa sitä määräystä.

Toivottavasti tässäkin asiassa jonain päivänä järki voittaa ja tulkinnaksi tulee muuta: esim. Ilmavoimat päättää vain siitä sotilasilmailusta jota se itse suorittaa, ei muusta.

Kokonaan eri asia on sitten se, että varuskuntien alueella ei saa droneilla, mikä toki MPK:n on huomioitava.

.
 
Kamerallisten dronejen omistajien pitää rekisteröityä Traficomiin. Olisiko niin että puolustusvoimat etsii sieltä ne dronekuskit sotaan?
 
Ei hemmetti. Ei tässä todellakaan ole järkeä. Eikä aikaakaan kummarrella jotain järjettömiä pykäliä.

Täytyisi perustaa jokin työryhmä, jossa ilmavoimien, Traficomin, MPK:n, puolustusministeriön sekä maavoimien edustajat istuvat alas ja miettivät, että miten mahdollistetaan reserviläisten harjoittelu dronejen avulla mahd. pienellä kynnyksellä.

Tarvitaan nimittäin muitakin muutoksia: Avoimessa kategoriassa lentäminen rajoittaa lentotoiminnan vain näköetäisyydelle, eli täytyy säilyttää VLOS (visual line of sight). Jos haluamme edistää esim. tiedustelutoiminnan harjoittelua (ja siltä suojautumista), niin täytyisi keksiä jokin helpotettu ja nopeutettu keino siihen, että esim. MPK pystyisi ilmoittamaan Traficomille harjoitusajan ja alueen, jolla reserviläiset pääsisivät harjoittelemaan lentämistä ilman VLOS:ia.

Nyt tarvittaisiin taas sitä Salen "nyrkkiä" ja sopivasti tuettuna jollakin lakimiesarmeijalla. Siitä sitten tarvittavia muutoksia säädöksiin ja vaikka lakiin eduskunnan kautta. Tarvitaan muutoksia ja nopeasti.
 
Harjoituksia pitää siirtää pois PV:n alueilta, jolloin asioista tulee edes asteen yksinkertaisempia lennokkien kannalta. Joku rahakas ja isänmaallinen säätiö voisi hankkia maaston jossa reserviläiset voivat harjoitella tämän päivän toimintaa.

Siinä mielessä kannatan MPK:n roolin vahvistamista, jos siinä samalla pääsisi irti joistain säännöistä mitkä haittaavat kouluttamisia.

Pidän lähinnä hölmönä sitä että MPK on naulattu kiinni PV:n alueisiin ja määräyksiin. Tänään on toki näin, mutta tässä on tilaa kehitykselle ja ehkä jonain päivänä on päätetty uudistuksista.

.
 
Joskus aikoinani kokeilin oman DIJ Mavicin mukana tullutta treeniohjelmaa, eli ohjain tietokoneeseen kiinni ja harjottelemaan. No sitte nämä nykypelit. Tämän pelin hekot ainakin toimivat myös peliohjaimella näppiksen ohella, joten luulisin myös pelin dronen ottavan käskyjä vaikkapa oikealta dronen ohjaimelta, en ole kokeillut. Olis vaan kätevä kylmäharjotella pelissä ja sitte ressun siirtyä ihan oikeaa lentoharjoitteluun.

Harjoituksia pitää siirtää pois PV:n alueilta, jolloin asioista tulee edes asteen yksinkertaisempia lennokkien kannalta. Joku rahakas ja isänmaallinen säätiö voisi hankkia maaston jossa reserviläiset voivat harjoitella tämän päivän toimintaa.

Siinä mielessä kannatan MPK:n roolin vahvistamista, jos siinä samalla pääsisi irti joistain säännöistä mitkä haittaavat kouluttamisia.

Pidän lähinnä hölmönä sitä että MPK on naulattu kiinni PV:n alueisiin ja määräyksiin. Tänään on toki näin, mutta tässä on tilaa kehitykselle ja ehkä jonain päivänä on päätetty uudistuksista.

.
Minulla tippui aikanaan rukkaset MPK:n kurssien suunnittelussa ja johtamisessa siihen, että ei saanut enää vetää sotilaallisia harjoituksia siviilimailla. Tuossa työhuoneen seinässä on lehtileike siviilimailla vetämästäni MPK:n harjoituksesta. Se on keväältä 2006. Muistaakseni aika pian sen jälkeen tuli joku huono lakimuutos jossa MPK:n sotilaallinen harjoitustoiminta rajattiin pois yksityismailta.

Mitään harjoitusmaastoja ei tarvii erikseen ostaa. Laki- ja toimintatapamuutos riittää. Maita kyllä löytyy joihin pääsee.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa ei voida kutsua "ketteräksi" (engl. agile) sellaista järkestelyä mihin MPK noin 20 vuotta sitten määrättiin.

Toki pitää huomioida, että hyvä että saatiin silloin edes jotain aikaiseksi. Uusin versio vapaaehtoisen maanpuolustuksen laista muutti joitain kohtia, mutta vielä ei ole puututtu ketteryyteen johtaviin kohtiin.

Venäjän sodan naapuriaan kohtaan tulisi aktivoida päättäjät kaikenlaiseen ketterään sallimiseen, muutokseen, toimintaan ...jne...
Meitähän ei oikeasti estä mikään muu kuin ainutlaatuinen kyky kangistaa omat jalat ensimmäisenä.

Kankeus vs. Ketteryys? Siinäpä lainopillinen kysymys.

.
 
Kamerallisten dronejen omistajien pitää rekisteröityä Traficomiin. Olisiko niin että puolustusvoimat etsii sieltä ne dronekuskit sotaan?

Veikkaan että harraste-pilottien rekisteröitymisaste on aika matala. Rekisteröinti on maksullinen ja kohtuu epäselvä prosessi että helppo jättää tekemättä jos satunnaisesti kotipihalla lelua lennättää.

Itse olen rekisteröitynyt koska teen julkisia videoita, ja suoritin samaan hintaan sen Trafin tentinkin vaikka teknisesti ei ole omaan droneen pakollinen.

Perheellä on mökki Jyväskylän suunnalla, siellä on normaalia tiukemmat drone-säännöt. Olen pari kertaa tehnyt virallisen lennätysilmoituksen lennonjohtoon. Ovat suhtautuneet asiaan positiivisen huvittuneesti, puhelimessa kertoi että kukaan muu mökkiläinen ei ole lennojohdon kanssa asioinut.

Työtaustan vuoksi tiedän miten lentoilmoituslomake toimii, vaikken sen tietosisällöstä kaikkea ymmärrä. Olen niihin drome-ilmoituksiin tarkkaan merkannut karttaan suunnitellut lentoreitit saunalaiturin ympärillä.
 
Kuulin tässä juttua siitä, että ainakin lähimenneisyydessä ei MPK:n harjoituksissa saanut lennättää edes omaa dronea, vaikka yksilöllä olisi muutoin ilmailun luvat kunnossa. Jotenkin liittyi siihen, että MPK on päättänyt toimia PV:n ilmailumääräysten mukaan ja byrokratia rajoittaa kaikenlaisen käytön.

Osaako joku avata mikä on tilanne nyt? Ei kai voi olla, että ammumme tuolla tavalla itseämme jalkaan, kun droneilta suojatumisen ja niiden käytön opettamisen pitäisi olla reseviläistemme kriittisin kouluttautumistarve?
Viimeksi n. vuosi sitten törmäsin tähän kukkaseen. Oli tarkoitus näyttää demomuotoisesti kuinka drone+lämpökamera paljastaa naamioitumisen ja mitä on huomioitava liikuttaessa maastossa, eli peitteisen maaston käyttö. Mutta EI se sitten käynyt EI.
 
Viimeksi muokattu:
Kerrohan tarkemmin kokemuksia miltä lentäminen simussa tuntuu ja toimiiko OK. Jotain vastaavaa voisin hommata.

Oliskinko nyt noin reilun 1h verran lentänyt, kyllä tuosta saa erittäin hyvän kokemuspohjan varmasti oikean lennättämistä varten, varsinkin kun käyttää oikeaa ohjainta -> jää paremmin selkärankaan vipujen käyttämisen merkitys. Hyvin tuo ohjain toimii kyllä simuharjoittelussa, en osaa verrata oikean FPV-dronen lennättämiseen(ei kokemusta), mutta arvioin, että on se varmasti kohtalaisen lähellä ja opetteluun erittäin suositeltava oman lyhyen kokemuksen pohjalta.

Monet youtubessa, ehdottaneet ensin ihan vaan ohjaimella ja simulaattorilla harjoittelua alkuun.
 
Harjoituksia pitää siirtää pois PV:n alueilta, jolloin asioista tulee edes asteen yksinkertaisempia lennokkien kannalta. Joku rahakas ja isänmaallinen säätiö voisi hankkia maaston jossa reserviläiset voivat harjoitella tämän päivän toimintaa.

Siinä mielessä kannatan MPK:n roolin vahvistamista, jos siinä samalla pääsisi irti joistain säännöistä mitkä haittaavat kouluttamisia.

Pidän lähinnä hölmönä sitä että MPK on naulattu kiinni PV:n alueisiin ja määräyksiin. Tänään on toki näin, mutta tässä on tilaa kehitykselle ja ehkä jonain päivänä on päätetty uudistuksista.

.
Mielestäni näet taas asian byrokraatin silmin. Miksi PV:n alueella lennokkien lentämien on ylipäätään vaikeaa? No koska pykälät sitä sun tätä. Niitähän tässä juuri pitäisikin muuttaa!

Maalaisjärjellä ajateltuna nuohan olisi juuri niitä parhaita alueita harjoitella ilman häiriötä tavan kansalaisille ja muulle maankäytölle. Alueita, millä se muukin harjoittelu tapahtuu. Dronejen lentotoimintahan pitää juuri ottaa osaksi muuta harjoittelua, ei vain eriyttää omaksi irralliseksi aselajikseen tsm.

Anteeksi @Rauhantekijä, mutta juuri tuo edustamasi ajattelutapa on se mikä tappaa järjevän toiminnan tässä maassa.
 
Viimeksi muokattu:
Yksi este kulutta-dronen lennättämiselle sotilasalueilla on että jakavat telemetriaa tehtaalle.

Esim jos itse lennän riittävän lähellä lentokieltoaluetta, niin drone vaatii vahvistuksen että olen tietoinen rajoitteesta ja on lentolupa (tekstarilla koodi). Vaateessa on ehto "hyväksyn että lentodata jaetaan DJI:n kanssa", perusteluna tietenkin että voivat viranomaispyynnöstä selvittää lentoreritin. Muistaakseni siinä ei mainita minkä maan viranomaisesta on kyse.

En pitäisi tuota totaalisena esteenä, mutta asia täytyy huomioida. Turha tarjota ei-länsimaiselle drone-valmistajalle sotilaskohteinen mappaus-palvelua. Pitäisi sopia selkeät pelisäännöt lennättämisen alueesta, ajankohdista ja kuvattavista kohteista.

Ja tämä ei siis ole vain droneihin liittyvä ongelma, kaiken maailman älypuhelimet, applikaatiot ja sport trackerit jakavat (ihan liikaa) vastaavaa tietoa jo nyt.
 
Mielestäni näet taas asian byrokraatin silmin. Miksi PV:n alueella lennokkien lentämien on ylipäätään vaikeaa? No koska pykälät sitä sun tätä. Niitähän tässä juuri pitäisikin muuttaa!
No näin voi ihan rauhassa byrokratisoida, koska tilanne on mikä on ja PV päättää omista alueistaan. @SatSotHist tuossa edellä kertoo myös perusteluja.

Maalaisjärjellä ajateltuna nuohan olisi juuri niitä parhaita alueita harjoitella ilman häiriötä tavan kansalaisille ja muulle maankäytölle. Alueita, millä se muukin harjoittelu tapahtuu. Dronejen lentotoimintahan pitää juuri ottaa osaksi muuta harjoittelua, ei vain eriyttää omaksi irralliseksi aselajikseen tsm.
Kommentoitu jo edellä.

Anteeksi, mutta juuri tuo edustamasi ajattelutapa on se mikä tappaa järkevän toiminnan tässä maassa.
Sanoisin ehkä mieluummin, että on hyvä toistaiseksi odottaa niitä ratkaisuja ja kehittämistä mitä PV:n alueilla voitaneen tehdä, kun otetaan huomioon edellä kerrotut perustelut. Että niitä odotellessa .....

Sillä välin lennot muualla.

.
 
No näin voi ihan rauhassa byrokratisoida, koska tilanne on mikä on ja PV päättää omista alueistaan. @SatSotHist tuossa edellä kertoo myös perusteluja.

Sanotaan sekin että olen yhtä aikaa sekä puolesta että vastaan kieltoa lenättää siviilidroneja PV:n alueella ja harjoituksissa.

Kyllä, siihen sisältyy tietoturvariskejä. Ei, sama tieto vuotaa jo nyt älylaitteista ties minne.

PV:n kategorinen kielto siviilidroneille on ainakin osittain pelkkää organisaation laiskuutta. On helpompi kieltää kaikki kun oikesti selvittää miten asian voi hoitaa hallitusti.
 
Mutta mitä droneja PV tällä hetkellä käyttää? Kiinalaiset kai meni luiskaan joku aika sitten, juuri tietoturvasyistä.
 
Muistelen että Parrot Anafi (USA versio). Tiettyjä featureita on lisätty + poistettu perusmalliin verrattuna, mutta lähempänä kuluttaja-malleja kuin aitoa pro-kuvauskopteria tai military-vehjettä.

Mulla on joskus ollut Parrotin edeltävä kuluttaja-drone, kun siirryin eteenpäin niin vaihtoehtoina oli DJI Mini ja Parrot Anafi. Parrotilla oli kiinnostava versio jossa myös lämpökamera ihan järkevään hintaan. Omaan käyttöön DJI oli kuitenkin fiksumpi ratkaisu.
 
No näin voi ihan rauhassa byrokratisoida, koska tilanne on mikä on ja PV päättää omista alueistaan. @SatSotHist tuossa edellä kertoo myös perusteluja.

Kommentoitu jo edellä.

Sanoisin ehkä mieluummin, että on hyvä toistaiseksi odottaa niitä ratkaisuja ja kehittämistä mitä PV:n alueilla voitaneen tehdä, kun otetaan huomioon edellä kerrotut perustelut. Että niitä odotellessa .....

Sillä välin lennot muualla.

.
En jostain syystä huomannut aiempaa viestiä. Samaa aihetta kuin minä siinä ilmeisesti tuskailit.

Yksi este kulutta-dronen lennättämiselle sotilasalueilla on että jakavat telemetriaa tehtaalle.

Esim jos itse lennän riittävän lähellä lentokieltoaluetta, niin drone vaatii vahvistuksen että olen tietoinen rajoitteesta ja on lentolupa (tekstarilla koodi). Vaateessa on ehto "hyväksyn että lentodata jaetaan DJI:n kanssa", perusteluna tietenkin että voivat viranomaispyynnöstä selvittää lentoreritin. Muistaakseni siinä ei mainita minkä maan viranomaisesta on kyse.

En pitäisi tuota totaalisena esteenä, mutta asia täytyy huomioida. Turha tarjota ei-länsimaiselle drone-valmistajalle sotilaskohteinen mappaus-palvelua. Pitäisi sopia selkeät pelisäännöt lennättämisen alueesta, ajankohdista ja kuvattavista kohteista.

Ja tämä ei siis ole vain droneihin liittyvä ongelma, kaiken maailman älypuhelimet, applikaatiot ja sport trackerit jakavat (ihan liikaa) vastaavaa tietoa jo nyt.
Hemmetin hyvä pointti. Ei siis ole ihan yksi ja sama millä laitteella lentäminen sallittisiin eikä, että minkä harjoituksen yhteydessä. Täytyy tunnistaa minkä toiminna kuvamateriaalin tai edes lentoreitin datan vuotaminen kolmannelle osapuolelle on hyväksyttävä riski ja minkä ei.

Löytyykö siviilimarkkinoilta edes droneja joissa tämmöistä riskiä ei ole? Eli laitteita jotka eivät keskustele ulkomaailman kanssa käytännössä missään vaiheessa?
 
Back
Top