Negaatiota ja vihaa toisia kansallisuuksia kohtaan löytyy yllin kyllin myös Euroopasta.
Sallitko kysyä onko maahanmuutto ja erityisesti afrikkalaisten maahanmuutto jotenkin sydäntä lähellä oleva asia? Sen verran asenteellista tekstiä tulee muuten asiakirjoittajalta. Toki Afrikka on mantereista alimmalla kehitysasteella, ongelmia on paljon, mutta päivänselvää edistystä on ollut nähtävissä jo pidemmän aikaa. Talous kasvaa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa yleisesti 5-10 % vuodessa ja myös alueen keskimääräinen talouskasvu on yli 4% vuodessa. Öljyn ja raaka-aineiden hinnan lasku tullee jarruttamaan kasvua hieman, mutta silti talouskasvu on huomattavasti nopeampaa kuin maailmassa keskimäärin. Vaikka lähtötaso on alhainen, ei korkoa korolle ilmiön vaikutusta tule aliarvioida.
Asenteellisuus on tietenkin näkökulmakysymys, jonkun mielestä tekstini on asenteellista ja jopa panettelevaa (ei, sinä et näin ole kirjoittanut - sen suuntaisia kommentteja olen kuullut) toisaalta joidenkin mielestä teksteissäni tunnustan ne suuret ongelmat joita edes osin hallitsematon maahanmuutto EU:n alueelle pitää sisällään ja sen että ongelmiin ei ole löytynyt pysyviä ratkaisuja ja että ongelmalle pitäisi tehdä jotain. Yleisesti ottaen punavihreiden näkökulma teksteihini on se, että ne ovat rasistisia ja asenteellisia, perussuomalaisten näkökulma on sitten päinvastainen.
Henkilönä olen humanitaarista maahanmuuttoa vastaan (pakolaisstatuksella olevien henkilöiden suhteen linjani on hiukan sallivampi) eikä minusta ratkaisu ongelmaan ole se, että EU:n alueelle tulee miljoonia tai kymmeniä miljoonia maahanmuuttajia Afrikan alueelta ja Afrikan mantereen ongelmaan olen kiinnittänyt eniten huomiota, koska sitä kautta kohdistuu se suurin paine eteläiseen Eurooppaan. Lähi-itä on toinen selkeä ongelma-alue ja sieltäkin kohdistuu painetta Eurooppaan itäistä reittiä myöten mutta myös Afrikan mantereen kautta mutta maahanmuutolle on selkeästi eri syitä vrt. Afrikan mantere (yleisellä tasolla) ja Lähi-itä ja jälkimmäisessä ongelma konkretisoituu hyvin pienelle sodakäynnin vallassa olevalle alueelle/alueille kun taas Afrikan mantereen kohdalla ongelma käsittää kauttaaltaan koko mantereen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tässä on siis eräs syy sille miksi Afrikan kohdalla olisi toimittava ja pyrittävä estämään laajamittainen kansainvaellus ja toisaalta pyrittävä auttamaan yhteiskuntia järjestäytymään uudelleen ja koskapa näyttää siltä, että nykymuotoinen kehitysapu ei tunnu olevan paras mahdollinen vaihtoehto, on sekin syytä korjata/uusia ja muuttaa koko järjestelmä perustaltaan alkaen. Enemmän yhteistyötä, kauppaa (kaupan esteiden purut huomioitava) tms. toimia.
Olen kiinnittänyt huomiota alueelliseen talouskasvuun, mutta esim. bkt ei kerro kaikkea, se ei kerro sitä kuinka laaja-alaisesti yhteiskuntaa talouskasvu hyödyttää. Toisaalta koska lähtötaso on luvattoman heikko, on ymmärrettävää, että prosentuaalisesti talouskasvu voi saavuttaa huomattavan korkeitakin lukemia vrt. länsimaat mutta silti, vaikka huomioidaan korkoa korolle ilmiö, en usko, että sukupolviin tilanne suuressa osassa mannerta on se, että paine kovinkaan paljon heikkenisi - jos ihmisillä ei ole toivoa tai näköaloja paremmasta tulevaisuudesta he ovat valmiit hylkäämään elämänsä ja lähtemään tavoittelemaan tätä toivetta rikkaista maista (vaikka mahdollisuus sen toiveen toteutumiseen on häviävän pieni). Näen tällä hetkellä Afrikan mantereella hyvin vähän toiveista mistään paikallista suuremmasta talousihmeestä, joka voisi kääntää kehityksen suunnan - minun on vaikea nähdä Afrikassa toistuvan Kauko-idän ihmettä. Jotain on niin paljon rakenteellisesti pielessä kyseisellä mantereella ettei suurenluokan talousihme vaikuta todennäköiseltä, joku yksittäinen valtio voi saavuttaa paikallisen talousihmeen mutta entäpä mantereen kymmenet köyhät ja kouluttamattomat itsevaltaisesti hallitut kleptokraattiset valtiot?
Ei, en kiellä etteikö toisinaan - tai varsin usein - monikansallisen yrityksen etu ole se, että asetelmat eivät muutu. Kleptokraattisessa diktatuurissa lahjonnan avulla on mahdollista saavuttaa sellaisia etuja joita demokraattisessa heikosti korruptoituneessa yhteiskunnassa on huomattavasti vaikeampi saavuttaa, koska on toimittava lakien mukaan - tuomareita ei voi ostaa omalle puolelle tai maan johtoa. Tähän ongelmaan soisin puututtavan!
Ja on minun toki tunnustettava, että mukana on ripaus asenteellisuuttakin. En erityisemmin kaipaa eurooppalaista kulttuuria (mikä se sitten onkaan, kun paikallisia eroja on niin paljon) rikastuttamaan miljoonia köyhistä oloista tulevia, yleisesti ottaen heikosti sitoutuvia ja kotoutuvia usein jopa uskonnolliselta vakaumukseltaan hyvinkin fundamentalistisia henkilöitä joilla en näe olevan juurikaan annettaa Euroopalle, etenkään Suomelle.
On totta, että kehitys ei ole kehitysavun ansiota vaan globaalin markkinatalouden. Kehitysapua vastaanottavat maat saavat sitä yleensä joitakin kymmeniä USD / capita / vuosi joten ihmeitä tällä rahalla ei saa aikaan vaikka se olisi järkevästi käytetty, mitä se ei aina ole. Ehkä nämäkin panostukset tuottaisivat paremmin vaikka katastrofiavussa.
Pitäisi lukea Matti Kääriäisen
Kehitysavun kirous:
"
Kehitysavun antaminen köyhille maille ei ole johtanut niihin tavoitteisiin, jotka sille alun perin asetettiin. Äärimmäinen köyhyys on häviämässä lähinnä sellaisissa maissa, joille kehitysapua ei ole annettu – vaikka virallinen propaganda toista väittääkin. Monissa maissa kehitysapu tukee paikallista eliittiä, ei demokratisoitumista. Kaiken kukkuraksi kehitysmaista karkaa pääomia lähes kymmenen kertaa kehitysavun verran, monikansalliset yritykset kiertävät veroja ja veroparatiiseihin kertyy tuhansia miljardeja euroja. Edes kehitysavun ammattilaiset eivät tiedä, kuka kehitysapulaivaa ohjaa ja mihin suuntaan."
Sen viesti näyttää samansuuntaiselta mitä sambialainen ekonomisti Dambisa Moyo on kertonut, tai jollaisiin ongelmiin Kofi Annan, Paul Kagame (Ruandan kehitysapua vastustava presidentti), Abdoulaye Wade (Senegalin ex. presidentti) on kiinnittänyt huomiota. Kehitysapua kritisoivien jono alkaa jo olla kohtalaisen pitkä, joten asia luulisi otettavan hiljalleen huomioon mutta tuntuu siltä, että edelleen näperellään vanhojen teemojen piirissä eikä uskallusta todelliseen ravisteluun ole.
Toisaalta kun löytyy seuraavia näkökantoja "
Maailmanpolitiikan professorin Liisa Laakson mukaan kehitysyhteistyö on myös ennalta ehkäisevää turvallisuupolitiikkaa, joka lisää globaalia turvallisuutta, eikä inhimillistä turvallisuutta voida lisätä ilman kehitysyhteistyötä" (lainaus wikipedia) niin tulee väkisinkin tunne, että näihin ulostuloihin hirttäydytään ja niihin vannotaan kun ryhdytään perustelemaan kehitysyhteistyötä/-apua. Onko kokeiltu muuta ja toisaalta onko kehitysyhteistyö osoittanut sen, että se on toimiva ja että se todella lisää inhimillistä turvallisuutta - entäpä jos tämä on joku hellitelty illuusio vailla todellisuutta?
Kehitysapuun sijoitetaan rahoja joka vuosi yli sata miljardia dollaria globaalisti, on aiheellista kysyä, että vastaako tulos sijoitusta? (v. 2012 DAC jäsenmaat antoivat kehitysapuun yhteensä 125,6 miljardia dollaria).
Välimeren pakolaiskriisi tulisi hoitaa tuhoamalla salakuljettajien bisnes. Laivat takavarikkoon ja pakolaiset asumaan parakkikyliin joillekin pikkusaarille. Johan alkaa kysyntä ja tarjonta hiipua.
Ratkaisukeinoista jotakuinkin samaa mieltä. Lyhyellä aikavälillä laivojen takavarikointi tuo hetken helpotuksen, jossain vaiheessa ne alukset kuitenkin loppuvat.
Kuljetusbisnekseen osallistuvien (kapteenit ja alusten miehistö) rankaiseminen pitäisi ottaa harkintaan mutta yhtälailla koko ketjun toimintaan pitäisi pystyä puuttumaan tavalla tai toisella (niin Euroopassa, matkan varrella kuin myös lähtömaissa - tehtävä vaan ei ole helppo).
Pitkällä aikavälillä tulosta tuottaa sitten yhteiskunnallisten olojen parantaminen ja vakiinnuttaminen lähtöalueilla, mutta tämä on niin hidas prosessi, että nopeita toimia on pakko harjoittaa nyt eikä vasta vuosien kuluttua.
vlad.
