Eduskuntavaalit 2019

Mykkäsen twitter täynnä flirttiä demareilta, tuleva hallitus on jo neuvoteltu varmaan aika pitkälle ja salkkujakoa varmaan kiirehditään kun gallupit sukeltaa.

Kyllähän sen näki jo heti ensimmäisissä puoluejohtajakeskusteluissa (kun Pipilä vapautti itsensä tehtävistään), että SDP, Kokoomus ja Keskusta puhaltavat yhteen hiileen vähän liiankin hyvin, että vaaleihin mentäessä täytyy ylläpitää näennäistä kulissia kovinkin suurista arwopohjaeroista.
 
Vihreät ja kd, rkp sopivat hyvin myös tuohon liigaan. Vasuri ja persu sinisten ohella ovat erilaisia...ainakin nyt vaalien alla. :cool:
 
Tuo jos jokin on rasistista ja ihmisarvoa alentavaa.

Ihmisiä kohdellaan kuin lapsia.

Hei gamoon, tuossahan on vain sovellettu malli pitkäaikaistyöttömille suunnatusta koulutustarjonnasta.

Tein aikanaan parina talvena duunia ko. alalla ja jos ei liene tahti muuttunut, niin on se pojat touhua. Vetäjäkunta tekee mitä osaa. 45 min. jotain järjellistä tekemistä ja sitten taukojumppaa ohjattuna, nimilappuja tussilla pulpetin kanteen ja porukka huutoäänestää itsensä tupakille. Ovet käyvät kuin hollituvassa ja oletus on, että mitään kohderyhmä ei tajua eikä osaa. Todella hedelmällinen tulokulma.

Paras oli se johtava kurssinjohtaja, joka sanoi mulle, kun epäilin erästä metodia lapselliseksi: hei kuule, nehän on työttömiä.....voi jeesusvarjele.

Jos nuo kotoutettavat saavat samaa mallia alusta loppuun, niin voihan ne keskenään joskus pohtia, että nyt sitä vasta ollaan mestaan tultu.....

Olet mielestäni täysin oikeassa siinä, että pahinta rasismia ikinä on alentuva holhoava suhtautumistapa kanssaihmisiin....ja jos samalla onnistuu vielä moraalisäteilemään silminnähden, niin ohhoh. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaisen koulutusapparaatin kynsiin sivistysvaltiossa.
 
Mitäpä muuta se on, kun ainoa päämäärä on "Hei me tienataan"
 
Iltalehden haastatteluista yllättäen puutui Halla-ahon osa vielä aamulla..nyt on ilmestynyt...julkaisujärjestelmän päivitystä Almallakin?

Tekninen ongelma biologisella tartuntariskillä....
 
Ilmesesti Sinisten "ajatuspaja" tämä Sininenidea..

Kuumakalleille ei valtaa
Hourupäille ja kiilusilmäisille fanaatikoille ei saa antaa valtaa, ei ikinä. Historia osoittaa, ettei siitä ole koskaan seurannut mitään hyvää. Yhteisten asioiden hoito on pidettävä tasapainoisten, vakaaseen harkintaan kykenevien ihmisten käsissä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon vaalitentti hävisi teknisen vian takia Ylen Areenasta sunnuntaina 31.3.2019.

Ensimmäiseksi tästä pahoitti mielensä Halla-aho itse ja opetuslapset seurasivat perässä. Hetkessä koko persujen terävin kärki hyökkäsi Twitterissä Yleä vastaan tavalla, joka osoitti heidän käyvän poikkeuksilla ylikierroksilla.
Tähän saakka Halla-aho on onnistunut piiskaamaan joukkonsa hiljaiseksi, sillä ennen vaaleja julkisuuskuvan varjeleminen on kaikki kaikessa.

Helppoa ei ole pitää korkkia kiinni, ettei pullonhenki karkaa liian aikaisin. Vaalipäivän jälkeen sillä ei enää ole merkitystä, koska näiden kahden viikon aikana valitaan kansanedustajat seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

Eilen alkanut kouhkaaminen Yleä vastaan on vain esimakua siitä, mitä jatkossa on odotettavissa. Halla-aho saa varmasti tämänkin ”kohun” sammumaan yhtä nopeasti kuin se syntyi, mutta jatkossa se on entistä vaikeampaa. Kun vihalle ja sen lietsomisella annat pikkusormen, kohta huomaat sen käyttävän kaikkea voimaa.

Nykyperussuomalaiset eivät jatka Soinin-Vistbackan linjalla. Tämän Halla-ahokin totesi Ylen vaalitentissä, missä hän kertoi puolueen tulleen puhdistetuksi mädännäisyydestä kesällä 2017.

Tein oikein, että itse karistin tomut jaloistani. Puolue muuttui, minä en.

hei_kuka_puhuu.jpg
 
Ettei vain Halla-aho olisi itse hakkeroinut ylen palvelimen ja uhriutunut sitten.... Kaikista loogisin selitys näiden jytkypytky-salaliittoteorioiden jälkeen. :D Anteeksi jo etukäteen kun saitin vallistevaa perskuplaa kiusaan.... :D

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/...n-omiaan/1871df09-3a6c-4c50-8ddb-eb4c7cbf0381
On kyllä positiivistä huomata että somekohun voi aikaansaada joku muukin kuin vihervasemmistoilmastonistirasistinmetsästäjäharakka.....,,,
 
Ettei vain Halla-aho olisi itse hakkeroinut ylen palvelimen ja uhriutunut sitten.... Kaikista loogisin selitys näiden jytkypytky-salaliittoteorioiden jälkeen. :D Anteeksi jo etukäteen kun saitin vallistevaa perskuplaa kiusaan.... :D

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/...n-omiaan/1871df09-3a6c-4c50-8ddb-eb4c7cbf0381
Kyllä se Jessikka vielä löytää jonkin Savuškininkadun duunarin tunnustamaan, että koko puoluetuilla pyöritetty operaatio 1Ykköseksi on heidän tekojaan.. ;)
 
Nyt pitää vain odottaa kuinka tämän foorumin vanhoillisemmat nyky vallan kannattajat @elso @Jarppi . Yms. selittää tämänkin tarinan.
Onko minulla jonkilainen selvitysvelvollisuus YLEn toiminnalle?
Pari asiaan liittyvää uutisointia olen asian tiimoilta lyhyesti lukenut. Ilmeisesti Areenasta katosi useita ohjelmia. En ole huomannut muiden kuin perussuomalaisten uhriutuneen tuon vuoksi ja rakennelleen jotain harhaisia salaliittokuvioita.
 
En ole huomannut muiden kuin perussuomalaisten uhriutuneen tuon vuoksi
Miksi ihmeessä muut puolueet valittaisi tai edes puhuisi siitä, että heidän kilpailijan puheenjohtajatentti katoaa näkyvistä? :facepalm:
 
Back
Top