En tiedä kuka on mies Keijon takana, mutta selvästi älykäs henkilö on kyseessä.
"Sama kaava joka perjantai: viideltä vihapuhetta ja kuudelta putkaan. Olkaa ihmisiksi!"
Eduskuntavaalit 2019
- Viestiketjun aloittaja hansai
- Aloitus PVM
"Sama kaava joka perjantai: viideltä vihapuhetta ja kuudelta putkaan. Olkaa ihmisiksi!"
Suomalaiset ryntäsivät vaaliuurnille – Osa joutui pettymään: ”Jäi äänestämättä ennakkoon, koska en jaksanut jonottaa”
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys kävi vilkkaampana kuin koskaan aiemmin.
www.iltalehti.fi
äänestysaktiivisuus 32,3 -> 36 %
Marko Kulpakko oli ruotsinkielisessä vaalitentissä v2015. Mies on Ruotsissa syntynyt ja siellä suurimman osan ajasta asunut eli siis maahanmuuttaja. Kaustisen kunnanvaltuutettu.
On nytkin ehdolla. https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/ehdokas/marko-kulpakko
Coffee Man
Respected Leader
Mureneva ja heikkenevä EU on ihan ehdottomasti Putinin märkä uni ja siihen Venäjä myös aktiivisesti pyrkii. Suomen tulevaisuus ilman EU:ta voisi olla todella mielenkiintoinen paluu menneisyyteen ja Karjalankin saisimme takaisin jos Dugin pääsisi asiasta päättämään...
Dugin olisi valmis jakamaan imperiumin kahteen etupiiriin Saksan ja Venäjän ystävyyden nimissä. Slovakia, Kroatia, Unkari ja Baltian maat kuuluisivat Saksan etupiiriin kun taas Albania, Kreikka, Bulgaria, Serbia, Romania ja Suomi olisivat Venäjän alusmaita.
Euraasian pohjoisreuna muodostaa yhtenäisen venäläisalueen, mutta ongelmana on suomalaisten ja karjalaisten asuttama luoteiskulma.
Duginin mukaan Venäjän tulisi sen vuoksi sallia Suomen ja Karjalan yhdistyminen. Alueelle olisi annettava kulttuurinen ja taloudellinen vapaus ja sitä olisi hallittava ”suomettamisen” avulla.
Jos tuohon mennään, niin Paavolle olisi töitä tarjolla
Jos nyt ihan vakavasti keskustellaan, niin EU:n hajoaminen olisi juurikin Suomelle täysi katastrofi ja sitä vielä pahentaisi se että emme ole Naton täysjäseniä. Ja tämän totean, vaikka en todellakaan ole mikään kritiikitön ja sinisilmäinen EU:n ystävä.
Venäjän intresseissä ei ole koskaan ollut ulkopoliittisesti yhtenäinen Eurooppa, vaan nimenomaan letka pieniä maita, joista jokainen käy vuorollaan puhumassa omat asiansa Putinille.
Pääkirjoitus: Suomi pääsee Putinin puheille ennen Ruotsia – mutta se ei ole vain hyvä asia
Venäjän intressejä tukee se, että Euroopan pienet maat jonottavat kahdenvälisiin tapaamisiinsa erikseen, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi.
www.iltalehti.fi
Viimeksi muokattu:
Suomen politiikot ovat ihan itse kaivaneet kuoppaa itselleen ja Suomelle viimeiset 50 vuotta ihan omin nokkineen. Jos historian kirjat eivät maistu niin sitten neukut tai jonkin mongoolilauma opettaa: joko opitaan asiat (taas kerran uudestaan) kantapään kautta tai muiden kokemuksesta. Tämä talouskasvu(tm) kiihkoilu on se mikä tulee kukistamaan tämän maan eikä mikään ulkopuolinen voima. Suomen johdon täytyy laittaa discopallot takaisin laatikkoon, korkki kiinni ja nappaa pää ulos omasta pepusta, koska EU on jo mennyttä. Jos nyt aletaan "naatiskellaan nyt EU:n herkuista kun vielä voidaan"-tyylisesti asennoitua tähän tilanteeseen niin se on kuin ryssän rulettia pelaisi.
Koska politiikot periaatteessa laskevat piirongin pohjalla olevia pennejä, että millä tämän kuun laskut saadaan maksettua, niin näyttää vahvasti siltä, että on uuden oppitunnin aika eli astuminen kivun maailmaan on paras opettaja tälle kansalle. Tämä on ihan syklistä toimintaa: ollaan löhöilty pumpulin keskellä tarpeeksi kauan että taistelumoraali on täysin nollissa ja pistetään vielä varusmiehet laukunkantajiksi korvaavalle väestölle.
Jos Dugin saisi päättää Eurooppa olisi yhdentynyt Saksan komentoon ja sen kanssa neuvoteltaisiin etupiireistä, näinhän nyt on monesti tehtykin ja ilman Yhdysvaltain painostusta asiat olisivat vielä huonommin..
Saksa ja Ranska hylkäsivät Ukrainan vaikka olivat sitä itse houkuttelemassa taloudellisin perustein, molemmat maat joutui Yhdysvallat painostamaan antamaan panttipataljoonia Baltiaan, molemmissa maissa on vahvat perinteet omaavat geopoliittiset koulukunnat jotka kannattavat Venäjään suuntautumista Britannian ja Yhdysvaltain sijasta jne.
Venäjä nimenomaan katsoo Saksan ja Ranskan johtaman EU:n olevan itselleen edullinen, silloin se saa mahdollisuuden vaikuttaa kaikkien väliin jäävien maiden asemaan näiden päiden yli.
Pidän käsittämättömänä että tätä uhkaa ei tunnisteta.
Suomen pitäisi panostaa kaikkensa Yhdysvaltain ja Britannian kanssa luotaviin atlanttisiin suhteisiin ja turvallisuusratkaisuihin ja pyrkiä eroon EU:sta niin nopeasti kuin mahdollista.
Kuka tarttuu perussuomalaisen käteen?
KOLUMNIT 9.4.2019 20:00
KARINA JUTILA
Sunnuntai on vaalipäivä.
Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen. Se ei ole yllätys.
Populismin vahva kausi on jatkunut jo vuosikymmenen, ja päteviä selityksiä ilmiölle riittää.
Brittijournalisti David Goodhart on purkanut brexit-äänestyksen taustoja. Hän selittää tulosta kansalaisten jakautumisella kahteen, toisistaan selvästi erottuvaan leiriin.
Maailmanmenoa itsevarmoina katselevat korkeasti koulutetut, kielitaitoiset, liikkuvat ja ainakin omasta mielestään edistykselliset ihmiset, jotka ovat missä tahansa kuin kotonaan – anywheres, kuten Goodhart heidät nimeää.
Toisessa leirissä ovat vähemmän koulutetut, menneestä turvaa hakevat kansalaiset, jotka haluavat pitää kiinni tutuista töistä, tavoista ja paikoista.
Somewheres on Goodhartin käsite ihmisistä, joita aikamme käänteet hirvittävät.
Jako kahteen on totta myös Suomessa. Vaalien alla huomaa, miten moni globalisaation voittaja suhtautuu ylimielisesti niihin, jotka hytisevät muutosten edessä ja kaipaavat pysyvyyttä.
Maailmankansalaiselle konservatiivisuus on järjenvastaista.
Menestyjien joukosta kuuluu nyt ilkeämielistä hymähtelyä, vaikka nimenomaan vahvojen pitäisi etsiä vuoropuhelun paikkoja ja erilaisia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä. Nuorten ilmastolakkopäivänä liikkeellä oli turhan paljon aikuisia, jotka osoittelivat sormella tietämättömiä, asettuivat heidän vastavoimakseen ja imivät asetelmasta polttoainetta politiikkaan.
Vastuuttomuuteen ja lyhytnäköisyyteen syyllistyvät myös populistit, jotka maalaavat kauhukuvia ja väittävät, että somewhere-ihmisten elämätapa on uhattuna. Katalimmat ottavat vaalikamppailun välineeksi heikoimmista heikoimman – ihmisen ilman kotia ja maata.
Mikroaggressiot ovat halpamainen tapa voittaa vaaleja, riippumatta siitä mistä leiristä niitä herätellään. Itse kukin tarvitsee tunneruokaa elämässään, mutta vain moraaliton ammentaa sitä panettelusta ja valheista.
Emeritaprofessori Marja Järvelä kirjoittaa blogissaan, että ilmastonmuutos on saanut Suomessa aikaan kulttuurishokin. Järvelä kuvaa shokkia tilanteeksi, jossa ympärillä oleva arkinen maailma näyttää yhtäkkiä vieraalta. Vanhoilla rutiineilla ei pärjää, vaan hämmennyksen keskellä on pystyttävä luomaan uusia toimintatapoja. Osa sopeutuu ja pärjää, osa on vaikeuksissa ja ärtyy.
Ärtyneiden joukossa on äänestäjiä, jotka kuulevat perussuomalaisten viestit. Muut puolueet ovat antaneet suosiolla tilaa Jussi Halla-ahon joukkueelle olemalla vaikeaselkoisia, kiireisiä ja etäällä.
Poliitikkojen pitäisi pystyä kirkastamaan hämyistä näkymää. Heidän on tehtävä isoja ratkaisuja siten, etteivät muutokset uhkaa epävarmojen tulevaisuutta. Linjan on oltava niin selkeä, että sen ymmärtää riippumatta siitä, onko koulutie ollut lyhyt vai pitkä.
Tänä keväänä suomalaisessa politiikassa on nähty rumaa käytöstä enemmän kuin aikoihin. Mielessä on käynyt, elämmekö jälleen aikaa, jolloin ulkoiseen uhkaan nojaten osa rakentaa tietoisesti sisäistä eripuraa.
Kun demokratiassa on varjostumia, erityistä iloa antavat poliitikot, jotka osoittavat arvostusta naapureitaan kohtaan ja tekevät sen myös vaalien alla.
Vihreiden vaikuttaja Leo Stranius on puhunut kiittäen yhteistyöstään keskustan Kimmo Tiilikaisen kanssa. Kokoomuksen Harri Jaskarin ja vasemmistoliiton Anna Kontulan yhteinen kampanjavideo pyörii somessa. Käden ojentaminen yli rajan on reilu teko.
Isänmaalle on onneksi, jos puheyhteys arvoiltaan erilaisten ihmisten välillä kohentuu, ja sovittelu menee aina voimankäytön edelle. Nyt tarvitaan puhetta rauhasta – ei sotaa vastaan tällä kertaa, vaan vihanlietsontaa vastaan.
Vaaleissakin on mahdollisuus tukea ehdokkaita, jotka eivät hakkaa Suomea vastakkainasettelulla.
Puhetaidon valmentaja Antti Mustakallio on muistuttanut, että törkeyksien latelu ja pilkkaaminen edellyttävät hyväksyvää yleisöä.
Jokainen voi valita, missä yleisössä istuu. Pikimustalla maalailu ei jatku pitkään, jos epävarmat ja ärtyneet kansalaiset tulevat paremmin kuulluiksi ja päättäjät ymmärtävät eriseuraisuuden syyt ja seuraukset.
Aikamme sankareita politiikassa ovat ne, jotka eivät sorru sodanjulistuksiin valta-asemia saadakseen. Lahjakkaiden ei tarvitse hajottaa voidakseen näyttää, että osaavat rakentaa.
Tämä olisi hyvä muistaa, kun päättäjiä pistetään paremmuusjärjestykseen.
Vaalien jälkeen puolueissa mietitään, miten tästä eteenpäin.
Tulevaisuuspohdinnoissa arvokartalle on edelleen syytä sijoittaa sana populismi: perussuomalaiset ja sen monenkirjavat sisarpuolueet ovat tulleet jäädäkseen eurooppalaiseen politiikkaan.
Kilpailijoiden onnistumisista ja virheistä pitkälti riippuu, minkä kokoisia voimia ne ovat.
Ylenkatseella ne eivät pienene.
Karina Jutila on yhteiskunta-tieteiden tohtori ja e2 Tutkimuksen johtaja.
www.kaleva.fi
KOLUMNIT 9.4.2019 20:00
KARINA JUTILA
Sunnuntai on vaalipäivä.
Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen. Se ei ole yllätys.
Populismin vahva kausi on jatkunut jo vuosikymmenen, ja päteviä selityksiä ilmiölle riittää.
Brittijournalisti David Goodhart on purkanut brexit-äänestyksen taustoja. Hän selittää tulosta kansalaisten jakautumisella kahteen, toisistaan selvästi erottuvaan leiriin.
Maailmanmenoa itsevarmoina katselevat korkeasti koulutetut, kielitaitoiset, liikkuvat ja ainakin omasta mielestään edistykselliset ihmiset, jotka ovat missä tahansa kuin kotonaan – anywheres, kuten Goodhart heidät nimeää.
Toisessa leirissä ovat vähemmän koulutetut, menneestä turvaa hakevat kansalaiset, jotka haluavat pitää kiinni tutuista töistä, tavoista ja paikoista.
Somewheres on Goodhartin käsite ihmisistä, joita aikamme käänteet hirvittävät.
Jako kahteen on totta myös Suomessa. Vaalien alla huomaa, miten moni globalisaation voittaja suhtautuu ylimielisesti niihin, jotka hytisevät muutosten edessä ja kaipaavat pysyvyyttä.
Maailmankansalaiselle konservatiivisuus on järjenvastaista.
Menestyjien joukosta kuuluu nyt ilkeämielistä hymähtelyä, vaikka nimenomaan vahvojen pitäisi etsiä vuoropuhelun paikkoja ja erilaisia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä. Nuorten ilmastolakkopäivänä liikkeellä oli turhan paljon aikuisia, jotka osoittelivat sormella tietämättömiä, asettuivat heidän vastavoimakseen ja imivät asetelmasta polttoainetta politiikkaan.
Vastuuttomuuteen ja lyhytnäköisyyteen syyllistyvät myös populistit, jotka maalaavat kauhukuvia ja väittävät, että somewhere-ihmisten elämätapa on uhattuna. Katalimmat ottavat vaalikamppailun välineeksi heikoimmista heikoimman – ihmisen ilman kotia ja maata.
Mikroaggressiot ovat halpamainen tapa voittaa vaaleja, riippumatta siitä mistä leiristä niitä herätellään. Itse kukin tarvitsee tunneruokaa elämässään, mutta vain moraaliton ammentaa sitä panettelusta ja valheista.
Emeritaprofessori Marja Järvelä kirjoittaa blogissaan, että ilmastonmuutos on saanut Suomessa aikaan kulttuurishokin. Järvelä kuvaa shokkia tilanteeksi, jossa ympärillä oleva arkinen maailma näyttää yhtäkkiä vieraalta. Vanhoilla rutiineilla ei pärjää, vaan hämmennyksen keskellä on pystyttävä luomaan uusia toimintatapoja. Osa sopeutuu ja pärjää, osa on vaikeuksissa ja ärtyy.
Ärtyneiden joukossa on äänestäjiä, jotka kuulevat perussuomalaisten viestit. Muut puolueet ovat antaneet suosiolla tilaa Jussi Halla-ahon joukkueelle olemalla vaikeaselkoisia, kiireisiä ja etäällä.
Poliitikkojen pitäisi pystyä kirkastamaan hämyistä näkymää. Heidän on tehtävä isoja ratkaisuja siten, etteivät muutokset uhkaa epävarmojen tulevaisuutta. Linjan on oltava niin selkeä, että sen ymmärtää riippumatta siitä, onko koulutie ollut lyhyt vai pitkä.
Tänä keväänä suomalaisessa politiikassa on nähty rumaa käytöstä enemmän kuin aikoihin. Mielessä on käynyt, elämmekö jälleen aikaa, jolloin ulkoiseen uhkaan nojaten osa rakentaa tietoisesti sisäistä eripuraa.
Kun demokratiassa on varjostumia, erityistä iloa antavat poliitikot, jotka osoittavat arvostusta naapureitaan kohtaan ja tekevät sen myös vaalien alla.
Vihreiden vaikuttaja Leo Stranius on puhunut kiittäen yhteistyöstään keskustan Kimmo Tiilikaisen kanssa. Kokoomuksen Harri Jaskarin ja vasemmistoliiton Anna Kontulan yhteinen kampanjavideo pyörii somessa. Käden ojentaminen yli rajan on reilu teko.
Isänmaalle on onneksi, jos puheyhteys arvoiltaan erilaisten ihmisten välillä kohentuu, ja sovittelu menee aina voimankäytön edelle. Nyt tarvitaan puhetta rauhasta – ei sotaa vastaan tällä kertaa, vaan vihanlietsontaa vastaan.
Vaaleissakin on mahdollisuus tukea ehdokkaita, jotka eivät hakkaa Suomea vastakkainasettelulla.
Puhetaidon valmentaja Antti Mustakallio on muistuttanut, että törkeyksien latelu ja pilkkaaminen edellyttävät hyväksyvää yleisöä.
Jokainen voi valita, missä yleisössä istuu. Pikimustalla maalailu ei jatku pitkään, jos epävarmat ja ärtyneet kansalaiset tulevat paremmin kuulluiksi ja päättäjät ymmärtävät eriseuraisuuden syyt ja seuraukset.
Aikamme sankareita politiikassa ovat ne, jotka eivät sorru sodanjulistuksiin valta-asemia saadakseen. Lahjakkaiden ei tarvitse hajottaa voidakseen näyttää, että osaavat rakentaa.
Tämä olisi hyvä muistaa, kun päättäjiä pistetään paremmuusjärjestykseen.
Vaalien jälkeen puolueissa mietitään, miten tästä eteenpäin.
Tulevaisuuspohdinnoissa arvokartalle on edelleen syytä sijoittaa sana populismi: perussuomalaiset ja sen monenkirjavat sisarpuolueet ovat tulleet jäädäkseen eurooppalaiseen politiikkaan.
Kilpailijoiden onnistumisista ja virheistä pitkälti riippuu, minkä kokoisia voimia ne ovat.
Ylenkatseella ne eivät pienene.
Karina Jutila on yhteiskunta-tieteiden tohtori ja e2 Tutkimuksen johtaja.
Kuka tarttuu perussuomalaisen käteen?
Sunnuntai on vaalipäivä. Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen. Se ei ole yllätys.
Kuka tarttuu perussuomalaisen käteen?
KOLUMNIT 9.4.2019 20:00
KARINA JUTILA
Sunnuntai on vaalipäivä.
Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen. Se ei ole yllätys.
Populismin vahva kausi on jatkunut jo vuosikymmenen, ja päteviä selityksiä ilmiölle riittää.
Brittijournalisti David Goodhart on purkanut brexit-äänestyksen taustoja. Hän selittää tulosta kansalaisten jakautumisella kahteen, toisistaan selvästi erottuvaan leiriin.
Maailmanmenoa itsevarmoina katselevat korkeasti koulutetut, kielitaitoiset, liikkuvat ja ainakin omasta mielestään edistykselliset ihmiset, jotka ovat missä tahansa kuin kotonaan – anywheres, kuten Goodhart heidät nimeää.
Toisessa leirissä ovat vähemmän koulutetut, menneestä turvaa hakevat kansalaiset, jotka haluavat pitää kiinni tutuista töistä, tavoista ja paikoista.
Somewheres on Goodhartin käsite ihmisistä, joita aikamme käänteet hirvittävät.
Jako kahteen on totta myös Suomessa. Vaalien alla huomaa, miten moni globalisaation voittaja suhtautuu ylimielisesti niihin, jotka hytisevät muutosten edessä ja kaipaavat pysyvyyttä.
Maailmankansalaiselle konservatiivisuus on järjenvastaista.
Menestyjien joukosta kuuluu nyt ilkeämielistä hymähtelyä, vaikka nimenomaan vahvojen pitäisi etsiä vuoropuhelun paikkoja ja erilaisia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä. Nuorten ilmastolakkopäivänä liikkeellä oli turhan paljon aikuisia, jotka osoittelivat sormella tietämättömiä, asettuivat heidän vastavoimakseen ja imivät asetelmasta polttoainetta politiikkaan.
Vastuuttomuuteen ja lyhytnäköisyyteen syyllistyvät myös populistit, jotka maalaavat kauhukuvia ja väittävät, että somewhere-ihmisten elämätapa on uhattuna. Katalimmat ottavat vaalikamppailun välineeksi heikoimmista heikoimman – ihmisen ilman kotia ja maata.
Mikroaggressiot ovat halpamainen tapa voittaa vaaleja, riippumatta siitä mistä leiristä niitä herätellään. Itse kukin tarvitsee tunneruokaa elämässään, mutta vain moraaliton ammentaa sitä panettelusta ja valheista.
Emeritaprofessori Marja Järvelä kirjoittaa blogissaan, että ilmastonmuutos on saanut Suomessa aikaan kulttuurishokin. Järvelä kuvaa shokkia tilanteeksi, jossa ympärillä oleva arkinen maailma näyttää yhtäkkiä vieraalta. Vanhoilla rutiineilla ei pärjää, vaan hämmennyksen keskellä on pystyttävä luomaan uusia toimintatapoja. Osa sopeutuu ja pärjää, osa on vaikeuksissa ja ärtyy.
Ärtyneiden joukossa on äänestäjiä, jotka kuulevat perussuomalaisten viestit. Muut puolueet ovat antaneet suosiolla tilaa Jussi Halla-ahon joukkueelle olemalla vaikeaselkoisia, kiireisiä ja etäällä.
Poliitikkojen pitäisi pystyä kirkastamaan hämyistä näkymää. Heidän on tehtävä isoja ratkaisuja siten, etteivät muutokset uhkaa epävarmojen tulevaisuutta. Linjan on oltava niin selkeä, että sen ymmärtää riippumatta siitä, onko koulutie ollut lyhyt vai pitkä.
Tänä keväänä suomalaisessa politiikassa on nähty rumaa käytöstä enemmän kuin aikoihin. Mielessä on käynyt, elämmekö jälleen aikaa, jolloin ulkoiseen uhkaan nojaten osa rakentaa tietoisesti sisäistä eripuraa.
Kun demokratiassa on varjostumia, erityistä iloa antavat poliitikot, jotka osoittavat arvostusta naapureitaan kohtaan ja tekevät sen myös vaalien alla.
Vihreiden vaikuttaja Leo Stranius on puhunut kiittäen yhteistyöstään keskustan Kimmo Tiilikaisen kanssa. Kokoomuksen Harri Jaskarin ja vasemmistoliiton Anna Kontulan yhteinen kampanjavideo pyörii somessa. Käden ojentaminen yli rajan on reilu teko.
Isänmaalle on onneksi, jos puheyhteys arvoiltaan erilaisten ihmisten välillä kohentuu, ja sovittelu menee aina voimankäytön edelle. Nyt tarvitaan puhetta rauhasta – ei sotaa vastaan tällä kertaa, vaan vihanlietsontaa vastaan.
Vaaleissakin on mahdollisuus tukea ehdokkaita, jotka eivät hakkaa Suomea vastakkainasettelulla.
Puhetaidon valmentaja Antti Mustakallio on muistuttanut, että törkeyksien latelu ja pilkkaaminen edellyttävät hyväksyvää yleisöä.
Jokainen voi valita, missä yleisössä istuu. Pikimustalla maalailu ei jatku pitkään, jos epävarmat ja ärtyneet kansalaiset tulevat paremmin kuulluiksi ja päättäjät ymmärtävät eriseuraisuuden syyt ja seuraukset.
Aikamme sankareita politiikassa ovat ne, jotka eivät sorru sodanjulistuksiin valta-asemia saadakseen. Lahjakkaiden ei tarvitse hajottaa voidakseen näyttää, että osaavat rakentaa.
Tämä olisi hyvä muistaa, kun päättäjiä pistetään paremmuusjärjestykseen.
Vaalien jälkeen puolueissa mietitään, miten tästä eteenpäin.
Tulevaisuuspohdinnoissa arvokartalle on edelleen syytä sijoittaa sana populismi: perussuomalaiset ja sen monenkirjavat sisarpuolueet ovat tulleet jäädäkseen eurooppalaiseen politiikkaan.
Kilpailijoiden onnistumisista ja virheistä pitkälti riippuu, minkä kokoisia voimia ne ovat.
Ylenkatseella ne eivät pienene.
Karina Jutila on yhteiskunta-tieteiden tohtori ja e2 Tutkimuksen johtaja.
Kuka tarttuu perussuomalaisen käteen?
Sunnuntai on vaalipäivä. Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen. Se ei ole yllätys.
Olipas oksettavan alentuvaa tekstiä, "Maailmankansalaiselle konservatiivisuus on järjenvastaista", konservatiiville maailmankansalainen on avohoitopotilas.
arix
Respected Leader
Hyvesäteily on niin vahvaa että pitäisi ilmoittaa STUK:lle...Kuka tarttuu perussuomalaisen käteen?
KOLUMNIT 9.4.2019 20:00
KARINA JUTILA
Sunnuntai on vaalipäivä.
Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen. Se ei ole yllätys.
Populismin vahva kausi on jatkunut jo vuosikymmenen, ja päteviä selityksiä ilmiölle riittää.
Brittijournalisti David Goodhart on purkanut brexit-äänestyksen taustoja. Hän selittää tulosta kansalaisten jakautumisella kahteen, toisistaan selvästi erottuvaan leiriin.
Maailmanmenoa itsevarmoina katselevat korkeasti koulutetut, kielitaitoiset, liikkuvat ja ainakin omasta mielestään edistykselliset ihmiset, jotka ovat missä tahansa kuin kotonaan – anywheres, kuten Goodhart heidät nimeää.
Toisessa leirissä ovat vähemmän koulutetut, menneestä turvaa hakevat kansalaiset, jotka haluavat pitää kiinni tutuista töistä, tavoista ja paikoista.
Somewheres on Goodhartin käsite ihmisistä, joita aikamme käänteet hirvittävät.
Jako kahteen on totta myös Suomessa. Vaalien alla huomaa, miten moni globalisaation voittaja suhtautuu ylimielisesti niihin, jotka hytisevät muutosten edessä ja kaipaavat pysyvyyttä.
Maailmankansalaiselle konservatiivisuus on järjenvastaista.
Menestyjien joukosta kuuluu nyt ilkeämielistä hymähtelyä, vaikka nimenomaan vahvojen pitäisi etsiä vuoropuhelun paikkoja ja erilaisia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä. Nuorten ilmastolakkopäivänä liikkeellä oli turhan paljon aikuisia, jotka osoittelivat sormella tietämättömiä, asettuivat heidän vastavoimakseen ja imivät asetelmasta polttoainetta politiikkaan.
Vastuuttomuuteen ja lyhytnäköisyyteen syyllistyvät myös populistit, jotka maalaavat kauhukuvia ja väittävät, että somewhere-ihmisten elämätapa on uhattuna. Katalimmat ottavat vaalikamppailun välineeksi heikoimmista heikoimman – ihmisen ilman kotia ja maata.
Mikroaggressiot ovat halpamainen tapa voittaa vaaleja, riippumatta siitä mistä leiristä niitä herätellään. Itse kukin tarvitsee tunneruokaa elämässään, mutta vain moraaliton ammentaa sitä panettelusta ja valheista.
Emeritaprofessori Marja Järvelä kirjoittaa blogissaan, että ilmastonmuutos on saanut Suomessa aikaan kulttuurishokin. Järvelä kuvaa shokkia tilanteeksi, jossa ympärillä oleva arkinen maailma näyttää yhtäkkiä vieraalta. Vanhoilla rutiineilla ei pärjää, vaan hämmennyksen keskellä on pystyttävä luomaan uusia toimintatapoja. Osa sopeutuu ja pärjää, osa on vaikeuksissa ja ärtyy.
Ärtyneiden joukossa on äänestäjiä, jotka kuulevat perussuomalaisten viestit. Muut puolueet ovat antaneet suosiolla tilaa Jussi Halla-ahon joukkueelle olemalla vaikeaselkoisia, kiireisiä ja etäällä.
Poliitikkojen pitäisi pystyä kirkastamaan hämyistä näkymää. Heidän on tehtävä isoja ratkaisuja siten, etteivät muutokset uhkaa epävarmojen tulevaisuutta. Linjan on oltava niin selkeä, että sen ymmärtää riippumatta siitä, onko koulutie ollut lyhyt vai pitkä.
Tänä keväänä suomalaisessa politiikassa on nähty rumaa käytöstä enemmän kuin aikoihin. Mielessä on käynyt, elämmekö jälleen aikaa, jolloin ulkoiseen uhkaan nojaten osa rakentaa tietoisesti sisäistä eripuraa.
Kun demokratiassa on varjostumia, erityistä iloa antavat poliitikot, jotka osoittavat arvostusta naapureitaan kohtaan ja tekevät sen myös vaalien alla.
Vihreiden vaikuttaja Leo Stranius on puhunut kiittäen yhteistyöstään keskustan Kimmo Tiilikaisen kanssa. Kokoomuksen Harri Jaskarin ja vasemmistoliiton Anna Kontulan yhteinen kampanjavideo pyörii somessa. Käden ojentaminen yli rajan on reilu teko.
Isänmaalle on onneksi, jos puheyhteys arvoiltaan erilaisten ihmisten välillä kohentuu, ja sovittelu menee aina voimankäytön edelle. Nyt tarvitaan puhetta rauhasta – ei sotaa vastaan tällä kertaa, vaan vihanlietsontaa vastaan.
Vaaleissakin on mahdollisuus tukea ehdokkaita, jotka eivät hakkaa Suomea vastakkainasettelulla.
Puhetaidon valmentaja Antti Mustakallio on muistuttanut, että törkeyksien latelu ja pilkkaaminen edellyttävät hyväksyvää yleisöä.
Jokainen voi valita, missä yleisössä istuu. Pikimustalla maalailu ei jatku pitkään, jos epävarmat ja ärtyneet kansalaiset tulevat paremmin kuulluiksi ja päättäjät ymmärtävät eriseuraisuuden syyt ja seuraukset.
Aikamme sankareita politiikassa ovat ne, jotka eivät sorru sodanjulistuksiin valta-asemia saadakseen. Lahjakkaiden ei tarvitse hajottaa voidakseen näyttää, että osaavat rakentaa.
Tämä olisi hyvä muistaa, kun päättäjiä pistetään paremmuusjärjestykseen.
Vaalien jälkeen puolueissa mietitään, miten tästä eteenpäin.
Tulevaisuuspohdinnoissa arvokartalle on edelleen syytä sijoittaa sana populismi: perussuomalaiset ja sen monenkirjavat sisarpuolueet ovat tulleet jäädäkseen eurooppalaiseen politiikkaan.
Kilpailijoiden onnistumisista ja virheistä pitkälti riippuu, minkä kokoisia voimia ne ovat.
Ylenkatseella ne eivät pienene.
Karina Jutila on yhteiskunta-tieteiden tohtori ja e2 Tutkimuksen johtaja.
Kuka tarttuu perussuomalaisen käteen?
Sunnuntai on vaalipäivä. Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen. Se ei ole yllätys.
Hallinkorva
Ylipäällikkö
Tätä ei moni halua nähdä, vaikka se on itsestään selvää.
Luonnostelen ydinongelman. Ranskalais-belgialaisen byrokratian pohjalle rakentunut unioni, jota Saksa talousveturina on vetänyt. Siinä se on pähkinänkuoressa. Tietenkin on luonnollista ja Euroopan kokonaisuutta ajatellen "demokraattista", että suurilla mailla on suurempi painoarvo. Siten unioni nähdäänkin.
Suhteessa Venäjään olimmekin itsenäisempiä vuoden 1995 jälkeen, mutta suhteessa Eurooppaan tuo oikeus voimallisesti kapeni. Ei aina huonossa mielessä. Ehdimme nähdä hyviä vuosia aina 2008 taantumaan ja Kataiseen, "seitsemän vuoden virheeseen" asti. Hänet sitten Kreikka-tukiaiset junailtuaan palkittiin komissaarin paikalla. Se oli ensimmäinen suuren tyytymättömyyden aihe.
Varsinaisesti sydämet mustenivat, kun Merkel päästi Balkanille jumiin jääneen miljoonalauman tulemaan; siinä sitä oli Schengeniä kerrakseen. Sen jälkeen kaikki on natissut. Brexitille se oli varmasti viimeinen silaus. Italian ja Kreikan tuntoja Välimeren "ulkorajalla" voi vain arvailla, mutta uskon, että Venäjä vaikuttaa siellä voimakkaasti. Italia ja Kreikka ovat olleet sen poliittiset kumppanit aiemminkin, siis ennen pakolaiskriisiä.
Arvostan itsenäisyyshaluasi ja pidän sitä hyvin arvokkaana. Itse en turvallisuuspoliittisista syistä haluaisi EU:n repeävän, vaan kehittyvän itsenäisten valtioiden talousliittona, jonka puolustus pohjautuu Natoon, ilman mitään "Ranska-säteilyä". Epäilen EU:n silti hajoavan sisällissotaan, ja syy on aritmeettinen: muslimiväestö ja muu integroitumaton halpatyövoimareservi on liikaa, kun robotiikka ja automatisaatio iskee jopa keskiluokkaan ja tulee suuri taantuma. Palveluntarjoajia ei tarvita, kun palveluille ei ole maksajia. Kenelläkään ei ole hommia mutta syyllinen on selvillä. Molemmin puolin.
Mielestäni siis pitkän tähtäimen talous- ja väestöpolitiikkaa hoidetaan väärin. Pelkkä tarveharkinta riittäisi ja omakin väki menisi enemmän töihin, jos hallitus olisi ollut vielä kovempi. 140 000 työllistynyttä oli silti hyvä suoritus.
Suomen pitää kehittää pinnanalainen valmiussuunnitelma, jolla sen yli eletään. Siinä pitää olla mukana kunnat, Suomen pankki, kaikki.
Viimeksi muokattu:
Kansallisvarallisuuden myyminen pitää lopettaa velkojen lyhentämiseksi, EU:ta taas ei saa päästää käsiksi esimerkiksi eläkevaroihimme tai pohjavesiimme, kultavarantoja ja rahastoja on kasvatettava, markan palauttamiselle pitää olla uskottava suunnitelma tiukalla aikataululla, keinoälyyn ja robotiikkaan pitää investoida riittävästi jotta ollaan siinä kärjessä, energiaomavaraisuus pitää saavuttaa ydinvoiman lisärakentamisella, puolustuskykyä on yleisesti kasvatettava ja luotava valmius oman ydinaseen kokoamiseen tiukalla aikataululla.
Viimeksi muokattu:
Geronimo
Ylipäällikkö
Älkää veljet uskoko näihin NATO optio juttuihin, sitä ei kriisin sattuessa ole Suomella kuten ei ollut Ukrainallakaan, siksi ja juuri siksi Suomen PV varautuu toimimaan yksin.
Päätöstä liityykö Suomi NATOon ei tee Presidentti Trump vaan Presidentti Putin, kuten hän teki sen Ukrainan kohdalla ja Georgian kohdalla, kun kriisi on päällä ei NATOn ovi aukea ja Putin tietää sen.
Euroopassa on käynnissä varsin kummallinen kehitys, jos joku reserviläinen omalla kustannuksellaan ja omilla aseillaan pyrkii pitämään yllä maanpuolustustaitoja, niin aseet bannataan ja kaikki harjoitusmahdollisuudet pyritään vaikeuttamaan.
Pravdan juttu NATO optiosta ja niihin uskovista.
Nato-optio kuumensi HS:n vaalitenttiä: ”Sinä olet, Petteri, hyvin suomettunut”
HS:n tiistaina järjestämässä vaalitentissä puhuttiin erityisen paljon ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä työllisyydestä.
Puolueitaan edustivat tentissä Li Andersson (vas.), Sari Essayah, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho, Anna-Maja Henriksson, Petteri Orpo, Antti Rinne, Juha Sipilä, Sampo Terho ja Paavo Väyrynen. (KUVA: Akseli Valmunen / HS)
Minna Nalbantoglu HS
Julkaistu: 10.4. 2:00
Helsingin Sanomien tiistaina järjestetyssä eduskuntavaalitentissä kovin sanailu syntyi Natosta ja suomettumisesta.
Tähän mennessä vaalitenteissä on käsitelty melko vähän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta HS:n tentissä se oli talouden ohella toinen keskeisistä teemoista.
Sanomatalossa pidetyssä tentissä Sdp:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä kysyttiin, mitä hän tarkoitti sanoessaan viime viikolla MTV3:lle, ettei Suomea välttämättä hyväksyttäisi Natoon, vaikka se hakisi jäsenyyttä.
Rinne kiisti, että tämä tarkoittaisi nykyiseen hallitusohjelmaan kirjatusta ”Nato-optiosta” luopumista: optio tarkoittaa, että Suomi ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä-
”Mutta kun katsoo Yhdysvaltain presidentin [Donald Trumpin] toimintaa sääntöperusteisen maailmanjärjestyksen vaakalaudalle saattamisessa, ei voi olla varma, miten hän suhtautuisi uusien jäsenten ottamiseen”, Rinne sanoi.
”On suomettumista, jos ei tästä pysty puhumaan niin kuin asiat ovat.”
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo hyökkäsi ärhäkkäästi Rinteen näkemystä vastaan.
”Ei sitä [Suomen Nato-jäsenyyttä] Donald Trump päätä vaan Nato!”
Rinne sai tästä vain lisää vettä myllyynsä: ”Sinä olet, Petteri, hyvin suomettunut, kun et anna keskustella asiasta, joka on aivan ilmeinen.”
Tämän jälkeen myös keskustan puheenjohtaja, toimitusministeristön pääministeri Juha Sipilä hakeutui mukaan kiistaan syyttäen Rinnettä siitä, että tämän puheet kaventavat Suomen liikkumavaraa.
Päätöstä liityykö Suomi NATOon ei tee Presidentti Trump vaan Presidentti Putin, kuten hän teki sen Ukrainan kohdalla ja Georgian kohdalla, kun kriisi on päällä ei NATOn ovi aukea ja Putin tietää sen.
Euroopassa on käynnissä varsin kummallinen kehitys, jos joku reserviläinen omalla kustannuksellaan ja omilla aseillaan pyrkii pitämään yllä maanpuolustustaitoja, niin aseet bannataan ja kaikki harjoitusmahdollisuudet pyritään vaikeuttamaan.
Pravdan juttu NATO optiosta ja niihin uskovista.
Nato-optio kuumensi HS:n vaalitenttiä: ”Sinä olet, Petteri, hyvin suomettunut”
HS:n tiistaina järjestämässä vaalitentissä puhuttiin erityisen paljon ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä työllisyydestä.
Puolueitaan edustivat tentissä Li Andersson (vas.), Sari Essayah, Pekka Haavisto, Jussi Halla-aho, Anna-Maja Henriksson, Petteri Orpo, Antti Rinne, Juha Sipilä, Sampo Terho ja Paavo Väyrynen. (KUVA: Akseli Valmunen / HS)
Minna Nalbantoglu HS
Julkaistu: 10.4. 2:00
Helsingin Sanomien tiistaina järjestetyssä eduskuntavaalitentissä kovin sanailu syntyi Natosta ja suomettumisesta.
Tähän mennessä vaalitenteissä on käsitelty melko vähän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta HS:n tentissä se oli talouden ohella toinen keskeisistä teemoista.
Sanomatalossa pidetyssä tentissä Sdp:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä kysyttiin, mitä hän tarkoitti sanoessaan viime viikolla MTV3:lle, ettei Suomea välttämättä hyväksyttäisi Natoon, vaikka se hakisi jäsenyyttä.
Rinne kiisti, että tämä tarkoittaisi nykyiseen hallitusohjelmaan kirjatusta ”Nato-optiosta” luopumista: optio tarkoittaa, että Suomi ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä-
”Mutta kun katsoo Yhdysvaltain presidentin [Donald Trumpin] toimintaa sääntöperusteisen maailmanjärjestyksen vaakalaudalle saattamisessa, ei voi olla varma, miten hän suhtautuisi uusien jäsenten ottamiseen”, Rinne sanoi.
”On suomettumista, jos ei tästä pysty puhumaan niin kuin asiat ovat.”
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo hyökkäsi ärhäkkäästi Rinteen näkemystä vastaan.
”Ei sitä [Suomen Nato-jäsenyyttä] Donald Trump päätä vaan Nato!”
Rinne sai tästä vain lisää vettä myllyynsä: ”Sinä olet, Petteri, hyvin suomettunut, kun et anna keskustella asiasta, joka on aivan ilmeinen.”
Tämän jälkeen myös keskustan puheenjohtaja, toimitusministeristön pääministeri Juha Sipilä hakeutui mukaan kiistaan syyttäen Rinnettä siitä, että tämän puheet kaventavat Suomen liikkumavaraa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006047456.html :
”Laskemme Kai Mykkäsen ministerinä ja kansanedustajana kuuluvan kokoomuksen johdon piiriin. Onhan ministeri ihan eri asia kuin eduskuntavaaliehdokas”, Johansson sanoo.
”Kokoomuskin tarjosi aluksi Orpon korvaajaksi kansanedustajaa ja ehdokasta, joka puhuu sujuvaa ruotsia. Siihen emme suostuneet, vaan ilmoitimme, että pitää olla puoluejohtoon kuuluva, johon siis myös laskimme ministerit.”
Sitähän se persuidentiteetti näkyy ainakin näin vaalien alla olevan. Uhriutumista.
Kyllä te uhriutumisesta jankkaavat olette surkeita olioita. Tuskin noita asioita tarvisi esiin nostaa jos kohtelu olisi tasapuolista. Ja jos et kohtelussa eroa havaitse, olen huolissani.
Korjaa toki maailmaa, ja kerro minulle, missä tässä nimenomaisessa asiassa kohtelu ei ollut tasapuolista. Koska minä en aikuisten oikeasti sitä havaitse.
En ollenkaan kiistä etteikö joitain ongelmiakin olisi. Aina välillä homma menee kuitenkin naurettavaksi kun mörköjä nähdään joka nurkan takana. Paree mennä kirkkain mielin eteenpäin. Sieltä on kuitenkin persujen kannalta hyvä tulos vaaleissa tuloillaan.
offtopina EU-keskusteluun:
kipuileeko Britannia brexittinsä kanssa -venäjän vaikutuksesta-......mitä EUlle tarkoittaa se, että yksi isosta kolmesta aikoo lähteä siitä löttötuoheen? ---ihmiset äänestivät väärin blaablaa jne. mutta mitä ja ketä on ihmisten takana? No, Hesarista löytyy varmasti hyviä selityksiä. Ja kuuden sanan twiittiin sopii nykyään Totuus ja Viisaus.
kipuileeko Britannia brexittinsä kanssa -venäjän vaikutuksesta-......mitä EUlle tarkoittaa se, että yksi isosta kolmesta aikoo lähteä siitä löttötuoheen? ---ihmiset äänestivät väärin blaablaa jne. mutta mitä ja ketä on ihmisten takana? No, Hesarista löytyy varmasti hyviä selityksiä. Ja kuuden sanan twiittiin sopii nykyään Totuus ja Viisaus.
Minä en ole Persu, enkä äänestänyt eilen Persua. Äänestin kd:a. Joo, mutta silti jopa minä olen kyennyt näkemään, että Persuja kohdellaan metian taholta kuin paskaa. Ja näimpä metia on tehnyt ihan itse kattauksen, joka sataa osan suoraan Persun laariin. Ei siinä ole tarvittu Kremlin ohjetta eikä mitään muutakaan sivusta tullutta lisää, kyllä metia voi marssia vaalien jälkeen peilin eteen, ripottaa ylleen tuhkaa ja repiä ihokkaansa.
Metia iha ite on valmistanut pöydän Halla-aholle. Halla-aho voi kerätä Pääsiäisaterialle 12 opetuslastaan. Vaalidebatista valmistettiin jo otsikkotasolla sekava mökeltävä näytelmä: ilmastovaalit!!! Nakattiin Persun käteen kaksi ylimääräistä ässää ja jokeri. Mutta sitä metia saa, mitä itse tilaa.
Mulla ei ole mitään Persun nousevaa kannatusta vastaan, vaikken voikaan puoluetta kannattaa syistä, jotka ovat omiani.