Eduskuntavaalit 2019

KD:n osalta oli loivasti vastaavaa, tosin trans yms. tärkeistä asioista..Pelkosen toimesta
KD en kuunnellut... mutta pikkusen prässättiin alussa vihreitä, vas yms, mutta 12min H-A yhdestä kysymyksestä ja vielä pari kertaa palattiin eka kysymykseen.... Tosin parista asiasta hypättin kyllä nopeesti eteenpäin, kun meinasin toimittajilla loppua tieto liian nopeasti. :D
 
Ymmärrän huolen enkä lainkaan ole sitä mieltä, että EU on a priori huono asia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sen yläporras ei kuuntele. EU on määrittänyt teoreettis-ideologiset arvot (joiden elinkaari on ollut vasta pari vuosikymmentä) ja haluaa vaientaa ja rangaista niitä eurooppalaisia, jotka ovat eri mieltä asioiden hoidosta. Mikäli kansalaisten kasvavia huolenaiheita ei kuunnella, käsittääkseni EU siinä ajaa päin seinää.
Et liene tulkinnassasi täysin metsässä.
Toinen asia on se, pyritäänkö Euroopan Unionin politiikkaan vaikuttamaan ja muuttamaan sitä vai koetaanko EU lähtökohtaisesti viholliseksi, josta pitää pyrkiä eroon.

Kansojen huoliin vastataan keinolla: lisää integraatiota ja lisää piiskaa, jotta ryppyilijät olisivat ideologisessa arvoruodussa.
Mitkä ovat nämä kansojen huolet?
Vähemmän täällä taidetaan antaa piiskaa Unionista lähtevälle Britannialle kuin mitä Yhdysvalloissa tehtiin irtautumaan pyrkineille konfederaateille.

Monet ihmiset ovat luontojaan kurkkuaan myöten täynnä monikulttuurisuutta, LGBT-vyörytystä, turvattomuutta, terroristeja, perheen katoamista yhteiskunnallisena yksikkönä ja kaikkea sitä yltiöliberaalia, joka oli alkuaan vasemmiston ja KGB:n horjutusase mutta nykyisin myös tukevasti porvaripuolueiden ohjelmissa.
Lienee tyypillistä, että ihmiset tympääntyvät kaikkeen, mitä toitotetaan liikaa.
Mikä sitten EU:n rooli tässä on ja ovatko uudistukset kielteisiä? Ei kai perhe ole perusyksikkönä kadonnut, mutta yhä enemmän on yhden hengen kotitalouksia. Naisen asema on parantunut, eikä ole pakottavaa tarvetta esim. taloudellisista syistä avioitua. Onko sitten epäsuotuisaa kehitystä, jos sosiaalinen paine valita muiden kuin itsensä haluama elämäntapa on hiukan höllentynyt?
 
Saisiko linkkiä muutes tähän näin? Missä se on niin ilmoittanut?

YLE FST:ltä kuultua. Rinne sanoi, että hallitus on muodostettava isojen puolueiden rungolla, eikä SFP kuulu Rinteen mukaan siihen joukkoon. Johon SFP:stä todettiin, etteivät olekaan lähdössä ainoana porvarsipuolueena Rinteen sosialistihallitukseen, jos sellainen tilanne tulisi.

Linkkiä en tiedä, enkä ala parin viikon aikaisia FST:n uutisia kollaamaan.
 
Toinen asia on se, pyritäänkö Euroopan Unionin politiikkaan vaikuttamaan ja muuttamaan sitä vai koetaanko EU lähtökohtaisesti viholliseksi, josta pitää pyrkiä eroon.

Ei epädemokraattinen imperiumi muutu äänestämällä! Ideasi on ihan yhtä hyvä kuin se, että Suomi olisi 20-luvulla liittynyt Neuvostoliittoon, että voisi demokratisoida sen!:facepalm:

Voisiko olla, että etnisyyden merkitys ihmisen henkilökohtaisessa hierarkiassa on vähentynyt matkustelun lisääntymisen ja internetin myötä?

Ei se ainakaan sinulle merkitse mitään!
 
Tätä ei moni halua nähdä, vaikka se on itsestään selvää.

Luonnostelen ydinongelman. Ranskalais-belgialaisen byrokratian pohjalle rakentunut unioni, jota Saksa talousveturina on vetänyt. Siinä se on pähkinänkuoressa. Tietenkin on luonnollista ja Euroopan kokonaisuutta ajatellen "demokraattista", että suurilla mailla on suurempi painoarvo. Siten unioni nähdäänkin.

Suhteessa Venäjään olimmekin itsenäisempiä vuoden 1995 jälkeen, mutta suhteessa Eurooppaan tuo oikeus voimallisesti kapeni. Ei aina huonossa mielessä. Ehdimme nähdä hyviä vuosia aina 2008 taantumaan ja Kataiseen, "seitsemän vuoden virheeseen" asti. Hänet sitten Kreikka-tukiaiset junailtuaan palkittiin komissaarin paikalla. Se oli ensimmäinen suuren tyytymättömyyden aihe.

Varsinaisesti sydämet mustenivat, kun Merkel päästi Balkanille jumiin jääneen miljoonalauman tulemaan; siinä sitä oli Schengeniä kerrakseen. Sen jälkeen kaikki on natissut. Brexitille se oli varmasti viimeinen silaus. Italian ja Kreikan tuntoja Välimeren "ulkorajalla" voi vain arvailla, mutta uskon, että Venäjä vaikuttaa siellä voimakkaasti. Italia ja Kreikka ovat olleet sen poliittiset kumppanit aiemminkin, siis ennen pakolaiskriisiä.

Arvostan itsenäisyyshaluasi ja pidän sitä hyvin arvokkaana. Itse en turvallisuuspoliittisista syistä haluaisi EU:n repeävän, vaan kehittyvän itsenäisten valtioiden talousliittona, jonka puolustus pohjautuu Natoon, ilman mitään "Ranska-säteilyä". Epäilen EU:n silti hajoavan sisällissotaan, ja syy on aritmeettinen: muslimiväestö ja muu integroitumaton halpatyövoimareservi on liikaa, kun robotiikka ja automatisaatio iskee jopa keskiluokkaan ja tulee suuri taantuma. Palveluntarjoajia ei tarvita, kun palveluille ei ole maksajia. Kenelläkään ei ole hommia mutta syyllinen on selvillä. Molemmin puolin.

Mielestäni siis pitkän tähtäimen talous- ja väestöpolitiikkaa hoidetaan väärin. Pelkkä tarveharkinta riittäisi ja omakin väki menisi enemmän töihin, jos hallitus olisi ollut vielä kovempi. 140 000 työllistynyttä oli silti hyvä suoritus.

Suomen pitää kehittää pinnanalainen valmiussuunnitelma, jolla sen yli eletään. Siinä pitää olla mukana kunnat, Suomen pankki, kaikki.

EU on sukeltamassa ja osittain jo sukeltanutkin pimeyden ytimeen ja siellä jossain pimeässä lymyilee myös Putin ja hieroo käsiä yhteen, kun homma etenee juuri oikeaan suuntaan :ROFLMAO:

Se tuskin on suuri yllätys kenellekään, että suuret dominoivat pieniä. Venäjä kykenee vaikuttamaan Suomen asioihin myös Brysselin, Saksan ja Ranskan kautta ja toisinaan jopa niiden myötävaikutuksella. Italiassa ja Kreikassa Venäjällä on aina ollut omat systeeminsä ja liittolaisensa ja on edelleenkin.

Silvio alkaa jo olemaan menneen suven pöytäseuraa, mutta Putinille löytyy aina pöytä missä on tilaa ja ystäviä.

http%3A%2F%2Fcom.ft.imagepublish.prod.s3.amazonaws.com%2F73361250-690d-11e5-97d0-1456a776a4f5

La pacchia è finita...

matteo-salvini-posa-681x397.jpg

Hallitsematon maahanmuutto on muuttanut jo nyt EU:ta enemmän kuin mikään yksittäinen asia ikinä ja tämä on vasta ihan alkua. EU tulee hajoamaan ja suurin yksittäinen syy siihen on hallitsematon maahanmuutto, mutta sitä ei saa vieläkään sanoa ääneen...ei ainakaan Suomessa tai Saksassa.

Se on sitten toinen asia miten EU hajoaa ja mitä syntyy tilalle. Se on nykymaailmassa ihan selvä asia että jotain syntyy ja luultavasti syntyy enemmän kuin yksi tai kaksi EU:ta ja siinä yhteydessä katson anovasti Ruotsin, Norjan, Islannin, Tanskan ja Hollannin suuntaan. Britit olisivat monestakin syystä, eikä kaikkein vähiten turvallisuuspoliittista syistä enemmän kuin tervetulleita kumppaneita, mutta pahoin pelkään että Lontoosta tulisi uusi Bryssel ihan hetkessä ja luultavasti vielä huomattavasti dominoivampi Bryssel kun tämä nykyinen Bryssel :LOL: Ja kyllä Venäjä vaikuttaa nykyään myös Lontoon suunnalla enemmän kun moni arvaakaan tai haluaa myöntää.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin nämä EU:n tulevaisuudennäkymät ja niiden puuttumiset kuuluvat enemmän EU-vaalien yhteyteen, mutta turvallisuuspolitiikasta pitäisi puhua ihan perkeleesti enemmän kun nyt on puhuttu.

Tässä yksi näkökulma siihen asiaan...

– Venäjä, Venäjä, Venäjä on edelleen Suomen pääuhka, mutta sitä pitää tulkita paljon laajemmin kuin tähän asti on tehty, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja, Mika Aaltola. Hänen mukaansa Venäjän toiminta ei ole pelkkää Ahvenanmaa-operaatioita tai vihreitä miehiä Imatralla, vaan osa laajempaa valtapoliittista kamppailua, joka on parhaillaan käynnissä.

– Venäjän toimet ovat paljon monivivahteisemmat, sillä perinteisten sotilaallisten haasteiden rinnalle on tullut nippu uusia haasteita, joihin ei välttämättä Suomessa olla vielä täysin valmistautuneita.
Aaltolan mukaan Venäjä muutti kansainväliset pelisäännöt ja pyrkii muuttamaan niitä yhä.

Viimeksi muokattu:

Suomi voi luoda katseen tulevaisuuteen tai sitten voimme upota yhdessä M/S Eurostoliiton kanssa.
 
Voisiko olla, että etnisyyden merkitys ihmisen henkilökohtaisessa hierarkiassa on vähentynyt matkustelun lisääntymisen ja internetin myötä?

Matkustelu ja yms. hedonismin tavoittelu on lisääntynyt, kun ihmisten jokapäiväinen, rutiininomainen arki ei enää maistu markkinatalouden piirissä. Elintason nousu on tapahtunut elämän laadun kustannuksella. Elämän laatu on normaalisti löytynyt kulttuurin piiristä eikä Internetistä.
 
EU on sukeltamassa ja osittain jo sukeltanutkin pimeyden ytimeen ja siellä jossain pimeässä lymyilee myös Putin ja hieroo käsiä yhteen, kun homma etenee juuri oikeaan suuntaan :ROFLMAO:

Se tuskin on suuri yllätys kenellekään, että suuret dominoivat pieniä. Venäjä kykenee vaikuttamaan Suomen asioihin myös Brysselin, Saksan ja Ranskan kautta ja toisinaan jopa niiden myötävaikutuksella. Italiassa ja Kreikassa Venäjällä on aina ollut omat systeeminsä ja liittolaisensa ja on edelleenkin.

Silvio alkaa jo olemaan menneen suven pöytäseuraa, mutta Putinille löytyy aina pöytä missä on tilaa ja ystäviä.

http%3A%2F%2Fcom.ft.imagepublish.prod.s3.amazonaws.com%2F73361250-690d-11e5-97d0-1456a776a4f5

La pacchia è finita...

matteo-salvini-posa-681x397.jpg

Hallitsematon maahanmuutto on muuttanut jo nyt EU:ta enemmän kuin mikään yksittäinen asia ikinä ja tämä on vasta ihan alkua. EU tulee hajoamaan ja suurin yksittäinen syy siihen on hallitsematon maahanmuutto, mutta sitä ei saa vieläkään sanoa ääneen...ei ainakaan Suomessa tai Saksassa.

Se on sitten toinen asia miten EU hajoaa ja mitä syntyy tilalle. Se on nykymaailmassa ihan selvä asia että jotain syntyy ja luultavasti syntyy enemmän kuin yksi tai kaksi EU:ta ja siinä yhteydessä katson anovasti Ruotsin, Norjan, Islannin, Tanskan ja Hollannin suuntaan. Britit olisivat monestakin syystä, eikä kaikkein vähiten turvallisuuspoliittista syistä enemmän kuin tervetulleita kumppaneita, mutta pahoin pelkään että Lontoosta tulisi uusi Bryssel ihan hetkessä ja luultavasti vielä huomattavasti dominoivampi Bryssel kun tämä nykyinen Bryssel :LOL: Ja kyllä Venäjä vaikuttaa nykyään myös Lontoon suunnalla enemmän kun moni arvaakaan tai haluaa myöntää.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin nämä EU:n tulevaisuudennäkymät ja niiden puuttumiset kuuluvat enemmän EU-vaalien yhteyteen, mutta turvallisuuspolitiikasta pitäisi puhua ihan perkeleesti enemmän kun nyt on puhuttu.

Tässä yksi näkökulma siihen asiaan...

– Venäjä, Venäjä, Venäjä on edelleen Suomen pääuhka, mutta sitä pitää tulkita paljon laajemmin kuin tähän asti on tehty, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja, Mika Aaltola. Hänen mukaansa Venäjän toiminta ei ole pelkkää Ahvenanmaa-operaatioita tai vihreitä miehiä Imatralla, vaan osa laajempaa valtapoliittista kamppailua, joka on parhaillaan käynnissä.

– Venäjän toimet ovat paljon monivivahteisemmat, sillä perinteisten sotilaallisten haasteiden rinnalle on tullut nippu uusia haasteita, joihin ei välttämättä Suomessa olla vielä täysin valmistautuneita.
Aaltolan mukaan Venäjä muutti kansainväliset pelisäännöt ja pyrkii muuttamaan niitä yhä.

Ilmastovaalit eivät oikein innosta, kun myrskyn merkit nousevat taivaanrannassa. Kansa saa, mitä ansaitsee.

Euroopan parlamentin vaalit kiinnostavat luultavasti vieläkin vähemmän. Ei EU hajoa, vaan hajaantuu. Uusia jäseniä liittyy enemmän kuin vanhoja eroaa. Mutta integraatio olennaisissa asioissa ei syvenny.

Aikaisemmin olen esittänyt, että EU:n pitäisi keskittyä kolmeen hallinnonalaan: 1) sisämarkkinat, 2) ulkopolitiikka ja 3) yhteinen (ydin)pelote.

Epäonnistumiset ovat seuranneet toisiaan. Yhteisvaluutta otettiin liian nopeasti ja laajasti käyttöön ja maissa, jotka eivät liittymiskriteereitä täyttäneet. Ulkorajojen (lue: Välimeren) valvontaan ei osoitettu resursseja ajoissa. Ja lopuksi ennuste: kun yhteinen pelote tai pidäke puuttuu, uusi kriisi on muhimassa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.
 
Suomi voi luoda katseen tulevaisuuteen tai sitten voimme upota yhdessä M/S Eurostoliiton kanssa.

Näin sen pitäisi olla.

Ikuisena pessimistinä kuitenkin pelkään, että näin ei tule ikinä tapahtumaan. Jos Suomesta ei tule uutta Valko-Venäjää ja Väyrysen Paavosta elinikäistä diktaattoria, niin vähän siihen suuntaan kuitenkin kallistutaan :ROFLMAO: Suomi on suomettunut jo nyt ihan muutamassa vuodessa enemmän ja nopeammin, kun uskoin ikinä olevan mahdollista ja pahoin pelkään että sillä linjalla jatketaan vielä pitkään. Toivottavasti olen täysin väärässä ja aika sen vasta näyttää miten tulee käymään.

Se on kuitenkin ihan varma asia että nykyinen maailmantilanne on Suomelle ihan oikeasti todella hankala ja vaarallinen. Liikkumatilaa on vähän ja sekin vähäinen tila supistuu kovaa vauhtia.
 
Olisi pitänyt miettiä jo kesällä 2015 kun kuitenkin tasan tarkkaan tiedettiin mitä tuleman pitää. Missäs nämä toimittajaturpot ja kaikenlaiset tulevaisuudentutkijat silloin olivat? Unelmoimassa? Leipomassa pullaa?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top