Mikä ihmeen erilainen ihmiskuva?
Lähde: Ylen tulospalvelu
Kesäkuun 2017 jälkeen useampi puolue on korostanut, että perussuomalaisilla on erilainen ihmiskäsitys tai ihmiskuva – toisin sanoen siis vääränlainen, verrattuna kyseisten puolueiden omiin käsityksiin ja kuviin.
Vaalikamppailun aikana erityisesti demarit, kokoomus ja vasemmisto nostivat tätä näkemystä esille.
Vaalituloksen ratkettua Antti Rinne on todennut, että demareilla ja perussuomalaisilla on ”ihmisyyteen liittyviä näkemyseroja”, mikä tekee yhteisen hallitustaipaleen suunnittelun jos ei mahdottomaksi, niin ainakin hyvin vaikeaksi.
Vastaavasti Sanna Marin sanoi eilen A-Studiossa, että hänen edustamansa puolueen arvomaailma on hyvin erilainen perussuomalaisten kanssa. Hän puhui ”arvokuilusta”, ja korosti, että eri heikompiosaisten ryhmien vastakkainasettelu on väärin.
Mitä he tarkoittavat?
Mistäköhän suunnasta tätä lähtisi purkamaan? Onko meidän ihmiskuvamme todella erilainen vai mahtaisiko kyseessä olla jälleen yksi poliittinen iskusana, jota kätevästi käytetään paremman selityksen puutteessa?
Mitään konkreettisia selityksiä ”ihmiskuvamme” puutteellisuudelle tai vääränlaisuudelle ei nimittäin yleensä anneta. Tai jos annetaan, menevät ne aivan metsään – keskittyen esimerkiksi seikkoihin, joihin politiikkamme ei ota mitään kantaa, kuten ihonväriin.
Meidän mielestämme julkisen vallan eli myös suomalaisten poliitikkojen tehtävä on puolustaa Suomen ja suomalaisten etua. Me emme näe mitään muuta järkevää perustelua Suomi-nimisen valtion olemassaololle. Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten.
Suomen ja suomalaisten ensisijainen tehtävä ei voi olla huolehtia jonkun muunmaalaisista ihmisistä tai satunnaisista maailman ihmisistä.
Mikäli esitämme tämän argumentin demareille, he todennäköisesti vastaisivat jotakin jakamattomasta ihmisarvosta tai ihmisoikeuksista. Mitä ne sitten tarkoittavat?
Liberaalit hokemat ja todellisuus
Meidänkin mielestämme kaikilla on jakamaton ihmisarvo. Meidät erottaa demareista (ja muista puolueista) se, että ymmärrämme realistisesti, että käytännön maailmassa tuo jakamaton ihmisarvo tarkoittaa aina sitä, että jollakin on velvollisuus maksaa tuon jakamattoman ihmisarvon abstraktista erottuvat maalliset sovellukset.
”Jakamaton ihmisarvo” tai ”universaalit ihmisoikeudet” ovat abstrakteja asioita, jotka konkretisoituvat vasta, kun joku taho – yleensä aina valtio – takaa ne. Tuo takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta, mutta länsimaissa se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muita lukuisia ”oikeuksia”.
Vaikka kaikki maailman ihmiset eivät tällä hetkellä olekaan vaatimassa meidän palveluksiamme, niin kauan kuin asetelma on tällainen, kaikilla maailman ihmisillä kuitenkin on periaatteessa yhtäläinen oikeus vaatia niitä. Yksikään poliittinen vastustajamme ei kykene vastaamaan kysymykseen, milloin velvollisuutemme loppuu.
Kuinka monta maahanmuuttajaa meillä on ”moraalinen velvollisuus” hoitaa? Kuinka monella maahan tulevalla on ”jakamaton ihmisarvo” nimenomaan meidän kontekstissamme eli Suomi-nimisessä maassa?
Hyvien valtioiden maailma
On utopia, että kaikilla maailman ihmisillä olisi konkreettisesti ”jakamaton ihmisarvo” eli että he sijaitsisivat valtioissa tai muissa yhteisöissä, jotka huolehtivat heidän oikeuksistaan ja vapauksistaan. Minusta tuo on tietysti tavoiteltavaa, mutta on oleellista ymmärtää, minkä tahon tavoittelua se ensisijaisesti edellyttää. Ei minun, ei sinun, ei meidän. Vaan niiden valtioiden, joissa asuu ihmisiä, joiden ”jakamaton ihmisarvo” ei toteudu.
Mikäli maailma olisi täynnä Suomen kaltaisia valtioita, meillä ei olisi ”ihmisarvo-ongelmia”, jotka tulevat esille muun muassa hallitsemattomina siirtolaisvirtoina, paremman elintason tai turvapaikan etsimisenä ja muina globaalin tason ominaisuuksina.
Miksi se sitten ei ole suunta, johon kaikki haluaisivat kansainvälistä politiikkaa ohjata, kohti vakaita ja kehittyneitä valtioita, jotka pitävät omistaan huolen?
Yksinkertaisimmillaan valtiot olisivat kansallisvaltioita, mutta muukin on mahdollista. Miksi edes kehitysapujärjestelmämme ei ole rakennettu niin, että se palkitsisi valtioita ihmisoikeuksien mukaisesta toiminnasta ja rankaisisi sen puutteesta?
Me emme ole vastuussa maailman pahoinvoinnista.
Meidän sarkamme on kotimaassa, niin moraalisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin.
Perussuomalaisille ihmisoikeudet eivät tarkoita, että omasta väestään, alueestaan, kulttuuristaan ja asioistaan hyvää huolta pitävät maat joutuvat kantamaan vastuun niistä maista, jotka vuodesta toiseen eivät tee mitään asioiden eteen. Maista, jotka kantavat enemmän huolta hirmuhallitsijoiden, näiden esikuntien ja muiden valtaklikkien hyvinvoinnista kuin monimiljoonaisesta kansasta.
Hyväntekeväisyys on toinen asia. Hyvä maa voi yrittää auttaa – kuten hyvä ihminenkin tekee – mutta se ei voi olla sen velvollisuus.
Mikäli jokainen maailman maa tekisi näin, meillä olisi paljon vähemmän ongelmia, joita sälyttää muiden hoidettavaksi. Realismin edistyksellinen tavoite jää valitettavasti monilta ymmärtämättä.
Sisäinen solidaarisuus ja globalismi
Oman maan ja kansalaisten edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Se on paitsi realismia myös ehdoton arvo.
Kehittyvistä maista länsimaihin tapahtuvalla maahanmuutolla mikään ei korjaannu. Mutta ehjäkin rikkoontuu. Onko tämän ymmärtäminen todella ”vääränlaista ihmiskäsitystä”?
Entä sitten konkreettinenperussuomalaisten ihmiskäsitys?
Periaateohjelmamme sanoo näin:
”[O]ikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen. Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi.”
Olisiko siis niin, että ihmiskäsityksemme ei olekaan erilainen, vaan kyse on globalismin ja kansallisen välisestä erosta? Meille on päivänselvää, että Suomi ja suomalaiset tulevat ensin. Emme voi välttää vastakkainasettelua, koska asiat todella ovat vastakkain. Muun maailman hoivaamiseen ei ole olemassa mitään erillistä kassaa, vaan raha tulee samasta paikasta kuin suomalaisten tukeminen ja auttaminen – eli veronmaksajilta.
Minusta tuntuu, että perussuomalaisia sättivillä puolueilla ja tahoilla ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon vetoaminen onkin itsessään poliittista toimintaa; jotakin muka konkreettista, joka itsessään johtaa toimiin.
Yleensä sellaisiin toimiin, jotka edellyttävät, että meidän tulee tehdä jotakin. Meidän tulee esimerkiksi maksaa, suvaita, olla sanomatta vastaan, hymistellä, hyväksyä, alistua.
Me taas ajattelemme, että ihmisoikeudet ovat oleellisia juuri siinä, miten ne käytännössä toteutetaan – eivät osana kaunosanaista kansainvälistä sopimusta tai sädekehää itselleen asettelevien Hyvien Ihmisten kovaäänisiä vaatimuksia, vaan siinä, miten ne tapahtuvat ja toteutuvat. Nyt ja tässä.
Ihmisoikeudet eivät leijaile ilmassa, odottamassa, että maahan tullut satunnainen ihminen voi tarrata niihin kiinni ja vaatia ideologisten eturyhmiensä kanssa meitä maksamaan, suvaitsemaan, hymistelemään, olemaan sanomatta vastaan, hyväksymään.
Me kyllä keskustelemme teidän kanssanne
Viisaus merkitsee kykyä hahmottaa todellisuutta. On epäviisasta hahmottaa todellisuutta väärin. Aina on mahdollista oppia, myös virheistään.
Erityisen moitittavaa on antaa toisista arvioita, jotka perustuvat omaan väärin hahmotettuun todellisuuteen. Minusta muut puolueet ovat syyllistyneet tähän pahemman kerran.
Perussuomalaiset keskustelevat mieluusti aiheesta lisää muiden puolueiden kanssa. Mutta rehellisesti ja todenmukaisesti, ilman populistisia sloganeita.
riikkapurra.net
Lähde: Ylen tulospalvelu
Kesäkuun 2017 jälkeen useampi puolue on korostanut, että perussuomalaisilla on erilainen ihmiskäsitys tai ihmiskuva – toisin sanoen siis vääränlainen, verrattuna kyseisten puolueiden omiin käsityksiin ja kuviin.
Vaalikamppailun aikana erityisesti demarit, kokoomus ja vasemmisto nostivat tätä näkemystä esille.
Vaalituloksen ratkettua Antti Rinne on todennut, että demareilla ja perussuomalaisilla on ”ihmisyyteen liittyviä näkemyseroja”, mikä tekee yhteisen hallitustaipaleen suunnittelun jos ei mahdottomaksi, niin ainakin hyvin vaikeaksi.
Vastaavasti Sanna Marin sanoi eilen A-Studiossa, että hänen edustamansa puolueen arvomaailma on hyvin erilainen perussuomalaisten kanssa. Hän puhui ”arvokuilusta”, ja korosti, että eri heikompiosaisten ryhmien vastakkainasettelu on väärin.
Mitä he tarkoittavat?
Mistäköhän suunnasta tätä lähtisi purkamaan? Onko meidän ihmiskuvamme todella erilainen vai mahtaisiko kyseessä olla jälleen yksi poliittinen iskusana, jota kätevästi käytetään paremman selityksen puutteessa?
Mitään konkreettisia selityksiä ”ihmiskuvamme” puutteellisuudelle tai vääränlaisuudelle ei nimittäin yleensä anneta. Tai jos annetaan, menevät ne aivan metsään – keskittyen esimerkiksi seikkoihin, joihin politiikkamme ei ota mitään kantaa, kuten ihonväriin.
Meidän mielestämme julkisen vallan eli myös suomalaisten poliitikkojen tehtävä on puolustaa Suomen ja suomalaisten etua. Me emme näe mitään muuta järkevää perustelua Suomi-nimisen valtion olemassaololle. Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten.
Suomen ja suomalaisten ensisijainen tehtävä ei voi olla huolehtia jonkun muunmaalaisista ihmisistä tai satunnaisista maailman ihmisistä.
Mikäli esitämme tämän argumentin demareille, he todennäköisesti vastaisivat jotakin jakamattomasta ihmisarvosta tai ihmisoikeuksista. Mitä ne sitten tarkoittavat?
Liberaalit hokemat ja todellisuus
Meidänkin mielestämme kaikilla on jakamaton ihmisarvo. Meidät erottaa demareista (ja muista puolueista) se, että ymmärrämme realistisesti, että käytännön maailmassa tuo jakamaton ihmisarvo tarkoittaa aina sitä, että jollakin on velvollisuus maksaa tuon jakamattoman ihmisarvon abstraktista erottuvat maalliset sovellukset.
”Jakamaton ihmisarvo” tai ”universaalit ihmisoikeudet” ovat abstrakteja asioita, jotka konkretisoituvat vasta, kun joku taho – yleensä aina valtio – takaa ne. Tuo takaaminen voi tarkoittaa poliittisia oikeuksia ja vapautta, mutta länsimaissa se tarkoittaa aina myös taloudellisia oikeuksia saada tietty elintaso ja muita lukuisia ”oikeuksia”.
Vaikka kaikki maailman ihmiset eivät tällä hetkellä olekaan vaatimassa meidän palveluksiamme, niin kauan kuin asetelma on tällainen, kaikilla maailman ihmisillä kuitenkin on periaatteessa yhtäläinen oikeus vaatia niitä. Yksikään poliittinen vastustajamme ei kykene vastaamaan kysymykseen, milloin velvollisuutemme loppuu.
Kuinka monta maahanmuuttajaa meillä on ”moraalinen velvollisuus” hoitaa? Kuinka monella maahan tulevalla on ”jakamaton ihmisarvo” nimenomaan meidän kontekstissamme eli Suomi-nimisessä maassa?
Hyvien valtioiden maailma
On utopia, että kaikilla maailman ihmisillä olisi konkreettisesti ”jakamaton ihmisarvo” eli että he sijaitsisivat valtioissa tai muissa yhteisöissä, jotka huolehtivat heidän oikeuksistaan ja vapauksistaan. Minusta tuo on tietysti tavoiteltavaa, mutta on oleellista ymmärtää, minkä tahon tavoittelua se ensisijaisesti edellyttää. Ei minun, ei sinun, ei meidän. Vaan niiden valtioiden, joissa asuu ihmisiä, joiden ”jakamaton ihmisarvo” ei toteudu.
Mikäli maailma olisi täynnä Suomen kaltaisia valtioita, meillä ei olisi ”ihmisarvo-ongelmia”, jotka tulevat esille muun muassa hallitsemattomina siirtolaisvirtoina, paremman elintason tai turvapaikan etsimisenä ja muina globaalin tason ominaisuuksina.
Miksi se sitten ei ole suunta, johon kaikki haluaisivat kansainvälistä politiikkaa ohjata, kohti vakaita ja kehittyneitä valtioita, jotka pitävät omistaan huolen?
Yksinkertaisimmillaan valtiot olisivat kansallisvaltioita, mutta muukin on mahdollista. Miksi edes kehitysapujärjestelmämme ei ole rakennettu niin, että se palkitsisi valtioita ihmisoikeuksien mukaisesta toiminnasta ja rankaisisi sen puutteesta?
Me emme ole vastuussa maailman pahoinvoinnista.
Meidän sarkamme on kotimaassa, niin moraalisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin.
Perussuomalaisille ihmisoikeudet eivät tarkoita, että omasta väestään, alueestaan, kulttuuristaan ja asioistaan hyvää huolta pitävät maat joutuvat kantamaan vastuun niistä maista, jotka vuodesta toiseen eivät tee mitään asioiden eteen. Maista, jotka kantavat enemmän huolta hirmuhallitsijoiden, näiden esikuntien ja muiden valtaklikkien hyvinvoinnista kuin monimiljoonaisesta kansasta.
Hyväntekeväisyys on toinen asia. Hyvä maa voi yrittää auttaa – kuten hyvä ihminenkin tekee – mutta se ei voi olla sen velvollisuus.
Mikäli jokainen maailman maa tekisi näin, meillä olisi paljon vähemmän ongelmia, joita sälyttää muiden hoidettavaksi. Realismin edistyksellinen tavoite jää valitettavasti monilta ymmärtämättä.
Sisäinen solidaarisuus ja globalismi
Oman maan ja kansalaisten edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Se on paitsi realismia myös ehdoton arvo.
Kehittyvistä maista länsimaihin tapahtuvalla maahanmuutolla mikään ei korjaannu. Mutta ehjäkin rikkoontuu. Onko tämän ymmärtäminen todella ”vääränlaista ihmiskäsitystä”?
Entä sitten konkreettinenperussuomalaisten ihmiskäsitys?
Periaateohjelmamme sanoo näin:
”[O]ikeudenmukaiseen politiikkaan kuuluu vähäosaisten, huono-onnisten ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen. Haluamme tukea apua tarvitsevia ensisijaisesti oman maamme sisällä. Tätä kutsumme sisäiseksi solidaarisuudeksi.”
Olisiko siis niin, että ihmiskäsityksemme ei olekaan erilainen, vaan kyse on globalismin ja kansallisen välisestä erosta? Meille on päivänselvää, että Suomi ja suomalaiset tulevat ensin. Emme voi välttää vastakkainasettelua, koska asiat todella ovat vastakkain. Muun maailman hoivaamiseen ei ole olemassa mitään erillistä kassaa, vaan raha tulee samasta paikasta kuin suomalaisten tukeminen ja auttaminen – eli veronmaksajilta.
Minusta tuntuu, että perussuomalaisia sättivillä puolueilla ja tahoilla ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon vetoaminen onkin itsessään poliittista toimintaa; jotakin muka konkreettista, joka itsessään johtaa toimiin.
Yleensä sellaisiin toimiin, jotka edellyttävät, että meidän tulee tehdä jotakin. Meidän tulee esimerkiksi maksaa, suvaita, olla sanomatta vastaan, hymistellä, hyväksyä, alistua.
Me taas ajattelemme, että ihmisoikeudet ovat oleellisia juuri siinä, miten ne käytännössä toteutetaan – eivät osana kaunosanaista kansainvälistä sopimusta tai sädekehää itselleen asettelevien Hyvien Ihmisten kovaäänisiä vaatimuksia, vaan siinä, miten ne tapahtuvat ja toteutuvat. Nyt ja tässä.
Ihmisoikeudet eivät leijaile ilmassa, odottamassa, että maahan tullut satunnainen ihminen voi tarrata niihin kiinni ja vaatia ideologisten eturyhmiensä kanssa meitä maksamaan, suvaitsemaan, hymistelemään, olemaan sanomatta vastaan, hyväksymään.
Me kyllä keskustelemme teidän kanssanne
Viisaus merkitsee kykyä hahmottaa todellisuutta. On epäviisasta hahmottaa todellisuutta väärin. Aina on mahdollista oppia, myös virheistään.
Erityisen moitittavaa on antaa toisista arvioita, jotka perustuvat omaan väärin hahmotettuun todellisuuteen. Minusta muut puolueet ovat syyllistyneet tähän pahemman kerran.
Perussuomalaiset keskustelevat mieluusti aiheesta lisää muiden puolueiden kanssa. Mutta rehellisesti ja todenmukaisesti, ilman populistisia sloganeita.
Mikä ihmeen erilainen ihmiskuva?
Kesäkuun 2017 jälkeen useampi puolue on korostanut, että perussuomalaisilla on erilainen ihmiskäsitys tai ihmiskuva – toisin sanoen siis vääränlainen, verrattuna kyseisten puolueiden omiin käsityks…
riikkapurra.net
Tuohon vielä tukeva kumarrus itään päin, niin taas ollaan niin monen kaipaamalla Kekkosslovakian aikakaudella 
