Eiköhän kolme-neljä puoluetta hallituksessa ole tavoite. Kaikki muistavat vielä Käteisen six-packin ja varmasti tämän poissulkemiseksi jo ennakolta Kokoomus sanoi, että Vasemmistoliiton kanssa ei lähdetä halitukseen. Ettei Rinteelle tulisi edes mieleen ehdottaa sitä.
Tältä pohjalta vaihtoehdot ovat:
1) SDP-KOK-VIHR-RKP
2) SDP-KESK-VAS-VIHR (+ehkä RKP)
3) KOK-PS-KESK (+ehkä KD)
Mutta tämä on Antti Rinteen viimeinen ja ainoa mahdollisuus pääministeriksi, joten hänellä on paljon enemmän hävittävää kuin muilla puolueilla. Keskustassa johto menossa uusiksi ja he juuri olivat pääministeri. Kokoomuksella ei mahkuja pääministeriksi tällä kertaa ja Orpolla jo muuta ministerikokemusta ihan tarpeeksi. PS on tyytyväinen oppositiossa. Ainoa kenellä se suuri polte nyt on, on Antti Rinne. Siksi Demari hallitus puristetaan vaikka väkisin. Uskon, että Kokoomuksen kanssa. Joku lehmänkauppa sinne leivotaan sisään, jolla kaikki saadaan sovitettua parhain päin. Annetaan eläkeläisille vappusatku, mutta verotetaan se saman tien pois tms. Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Kokonaisveroasteen laskua ei kai kukaan odota, vaan rahoja siirrellään sarakkeesta toiseen ja palkkatyöläisen pussiin jää nettona yhtä vähän kuin ennenkin