Eduskuntavaalit 2019

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hansai
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Vielä hallitustunnusteluihin osallistujia naurattaa koska ilmiöpajoissa on mukava laatia yleviä suunnitelmia.

Mutta jossain vaiheessa sitten tehdään rahoituslaskelmat. Ilmiöpaperit heitetään paperinkiertoon ja väsätään hallitusohjelma allekirjoitettavaksi.
 
Niin pitäisi, mutta kun Torkkupeitto Vartiainen ja Nalle Wahlroos kertovat että ei palkalla tarvitse tulla toimeen koska valtio voi aina tukea, ja seuraavaksi samat henkilöt mussuttavat kun valtion menot nousevat mutta verotulot eivät, niin mitäs keksittäs?
1. Työkykyiset ihmiset pitää saada töihin.
2. Uuden työntekijän palkkaamiseen liittyviä riskejä on saatava madallettua, etenkin PK-yrityksillä kynnys on iso. Tämä rajoittaa yritysten kasvua ja työpaikkojen luomista (kohta 1.)
3. Verotuksen muuttaminen kasvuyrityksiä suosivaksi
4. Julkisten menojen hillitseminen
5. Tarpeettoman byrokratian purkaminen

Perinteisesti vasemmisto vastustaa näitä kaikkia tavalla tai toisella. Usein argumentit on jotakuinkin seuraavia :

1. Työttömällä pitää olla kohtuullinen toimeentulo
2. Työntekijän irtisanomissuojaa ei saa heikentää ja TES:istä ei saa lipsua
3. Verotusta ei tule keventää, koska yrityksen tulee mitoittaa toimintansa siten että maksuista selvitään ilman kevennyksiä.
4. Julkinen on kustannustehokkaampi kuin yksityinen palveluntuottaja
5. Julkisen alan työpaikkoja ei tule vähentää, vaan mielummin kiristää verotusta.
 
Kansanrintamahallitus...

Mielenkiintoista nähdä, mitä Rinne Kepulle lupasi, tuskin ihan halvalla on nimittäin hallitukseen lähtenyt murskatappion jälkeen.

Kepulle taitaa käydä kylmät seuraavissa vaaleissa. Ja sitten nähdään KOK+PS+KD -hallitus. Jännä nähdä kumpi on suurempi, PS vai KOK neljän vuoden kuluttua, jos edes sinne saakka päästään. Rinteen kunto ei oikein vakuuta. Sipilä vaihtunee nyt pikavauhtia Kaikkoseen (voi juma...) ja Orpo joutuu sivuraiteelle seuraavassa puoluekokouksessa, jos edes sinne saakka kestää.

Ja saa ottaa talteen ja ilkkua ennustuksella ihan vapaasti.

Kansallisia maataloustukia ja Olli Rehnin komissaarin pestin, tuskin paljon muuta, Kemin uusi tehdas ja ympäristöhuuhaa investoinnit sen vastapainoksi ei ole Keskustan ansiota.
 
Muistaakseni joku moitti erästä puoluetta kansalaisten peloittelusta.. :unsure:

Kokoomuksen Mykkänen paljastaa: Nämä 3 reunaehtoa Antti Rinne hylkäsi – ”Voi yhtä hyvin päättyä Kreikan kohtaloon
 
Iltalehti:
Näkökulma: Ruutulippu nousi – nyt alkaa Rinteen velkaralli!
Suomi on siirtymässä taas aikaan, jossa kansalaisille jaetaan kakkua, jota ei ole vielä leivottu, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.
[email protected]
Tänään klo 19:51
”Tulevaisuuden tekijät – uusi punamulta” vai ”Antti Rinteen velkahallitus?”

Ensin mainittu on SDP:n puheenjohtajan, hallitustunnustelijasta hallitusneuvottelujen vetäjäksi keskiviikkona muuttuneen Rinteen, jälkimmäinen kokoomuksen konkariedustajan Ben Zyskowiczin antama nimi tulevalle hallitukselle.

Vastaus tiedetään ehkä jo reilun parin viikon päästä.

Rinteen mukaan hallitusohjelman pitäisi olla kasassa 24. toukokuuta.

SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n varaan rakentuva hallitus pääsee aloittamaan toimintansa huomattavasti paremmasta taloudellisesta asemasta kuin Juha Sipilän (kesk) hallitus neljä vuotta sitten.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Suomen todennäköisesti seuraava pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.
Suomen todennäköisesti seuraava pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Suomen todennäköisesti seuraava pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. TOMMI PARKKONEN

Neljä vuotta sitten Suomen talous oli kokoomuksen johtaman sixpackin jäljiltä rapakunnossa. Silloin kasvoivat lähinnä työttömyys ja velka.

Kun Sipilän hallitus aloitti kesäkuussa 2015, Suomessa oli Tilastokeskuksen kausitasoitetun tilaston mukaan mukaan 256 000 työtöntä ja 2 427 000 työllistä.Työttömyysaste oli 9,5 prosenttia ja työllisyysaste 68,0 prosenttia.

Viime maaliskuussa vastaavat lukemat olivat: 180 000, 2 569 000, 6,4 % ja 72,6 %.

Työllisyyden kasvu lisäsi valtion verotuloja ja vähensi työttömyydestä johtuvia menoja niin, että velkakehitys saatiin jonkinlaiseen hallintaan. Valtio onnistui viime vuonna jopa lyhentämään velkaansa noin miljardi euroa, mikä tosin johtui yhdestä poikkeuserästä.

Vaalivuoden 2019 budjetin Sipilän hallitus rakensi vajaan 2 miljardin euron lisävelkaantumisen varaan. Todennäköisesti tuosta budjetoidusta alijäämästä toteutuu noin puolet, koska talouden ja työllisyyden kehitys on alkuvuoden aikana jatkunut kohtuullisen hyvänä.

Sipilän hallitus otti uutta valtionvelkaa noin 5 miljardi euroa. Se on noin neljä kertaa vähemmän kuin edellisellä hallituskaudella.

Valtionvelan määrän suhteessa bruttokansantuotteeseen Sipilän hallitus onnistui lisävelasta huolimatta kääntämään laskuun, kiitos talouskasvun. Viime vuoden lopulla Suomen valtionvelka oli valtiokonttorin mukaan 44,9 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Koko julkisen talouden velka (sis. mm. kuntasektorin ja sosiaaliturvarahastot)suhteessa kansantuotteeseen oli viime vuoden lopussa 58,9 prosenttia, kun se vuoden 2015 lopussa oli 63,6 prosenttia.

Molemmat lukemat ovat vaikkapa EU-kumppaneihimme nähden suhteellisen hyviä.

Antti Rinteen puheista päätellen velkakehitys uhkaa kääntyä taas huonompaan suuntaan. Kalliit vaalilupaukset on lunastettava ja kriisitietous, joka 4 vuotta sitten yhdisti puolueita, on poissa.

Rinne listasi vaalien alla Iltalehden haastattelussa lupaukset, joista SDP ei alkaneella vaalikaudella tingi: vappusatanen (ainakin osittain), hoitajamitoituksen 0,7:ään, 1 000 uutta hoitajaa ja lääkäriä, hoitotakuu perusterveydenhuollon kiireettömässä hoidossa 7 päivään.

Näistä syntyy karkeasti laskettuna noin miljardin euron lisämenot valtiolle ja kunnille. Kun päälle lisätään SDP:n ”tulevaisuusinvestoinnit” esimerkiksi koulutukseen, rahan tarve kasvaa entisestään.

Kannattaa muistaa sekin, että vaikka tuleva hallitus ei tekisi mitään menolisäyksiä, niin väestön ikääntyminen lisää valtion menoja reilu puoli miljardia euroa joka vuosi.

On vaikea nähdä, että hallitusviisikko pääsisi sopimukseen siitä, että äänestäjille luvattuja lisämenoja alettaisiin heti vaalien jälkeen kunnolla karsia tai että lisämenot rahoitettaisiin pelkästään veroja korottamalla.

Ei.

Uutta velkaa eli tulevaisuuteen siirrettyä verotusta tarvitaan – ja paljon. Tuleva hallitus poistaa eriarvoisuutta (joka virallisten tilastojen mukaan ei juuri ole kasvanut) siirtämällä verotusta tulevaisuuteen.

Mitä sitten tehdään, jos taloussuhdanne kääntyy nopeasti huonompaan suuntaan tai korot lähtevät nousuun?

Toivottavasti Säätytalon viisikko uhraa edes pienen ajatuksen tällekin tulevaisuudenkuvalle.

– Jokainen hallitus tästä eteenkinpäin tulee ottamaan velkaa. Kyse on siitä, mikä on suhde velanoton ja sen takaisin maksamisen välillä, Rinne pyöritteli keskiviikkona eduskunnassa, kun Iltalehti kysyi hänen kantaansa lisävelkaantumiseen.

Hieman myöhemmin Säätytalolla Rinne totesi, valtiovarainministeriön virka-arvio talouden tilasta yhdistää puolueita, mutta miten siitä lähdetään vahvistamaan suomalaista yhteiskuntaa, niin ne keinot jakavat sitten jo puolueita.

Tuhannen taalan kysymys kuuluu, tuleeko keskustasta velkarallin takuumies.

Tuskin kukaan kiistää sitä, että Suomen tuleva kasvu vaatii suuria koulutus- ja tutkimuspanostuksia. Ongelma on siinä, että koulutuksen ja tutkimuksen lisäksi rahaa ollaan nyt sirottelemassa kaikkeen muuhunkin hyvään ja kauniiseen.

Yhtälö ei toimi.

Tai toimii, kun velkahanat avataan uudestaan.

Työllisyysasteen nostaminen olisi fiksuin tapa kasvattaa nopeasti valtion verotuloja, joilla hyvinvointipalvelut voidaan rahoittaa.

Ongelma on kuitenkin siinä, että ay-liikkeen liekanarussa tuleva hallitus tuskin pystyy tekemään työntekijöiden kannalta ikäviä ja radikaaleja uudistuksia työllisyysasteen nostamiseksi. Niitä uudistuksia, joita monet asiantuntijat peräänkuuluttavat. Helpot ja suhteellisen pehmeät keinothan on jo suureksi osaksi käytetty.

Kuten sanottu, koulutus on tärkeä, mutta se on pidempi polku.

Taitaa käydä niin, että kun talous hetkeksi helpottui, maltti katosi ja Suomessa siirrytään taas aikaan, jossa innolla jaetaan kakkua, jota ei ole vielä edes leivottu.

Ei kovin älykästä.
 
Muistaakseni joku moitti erästä puoluetta kansalaisten peloittelusta.. :unsure:

Kokoomuksen Mykkänen paljastaa: Nämä 3 reunaehtoa Antti Rinne hylkäsi – ”Voi yhtä hyvin päättyä Kreikan kohtaloon

Joo, ihan kuin 2015 tuli porvarihallitus ennakoitiin Suomen päätyvän suunnilleen 1800-luvun Britannian tasolle... Tuon kaltainen poliittinen retoriikka on typerää, mutta toki uppoaa omiin ydinkannattajiin.
 
5. Julkisen alan työpaikkoja ei tule vähentää, vaan mielummin kiristää verotusta.

tai ottaa lisää velkaa. Mikä on sinällänsä ihan hyvä veto, koska ei noita monopolirahoja tarvitse maksaa takaisin. Senkun ryystää koko keskuspankin piikin tappiin saakka täyteen Zimbabwe-tyyliin.

 
Kansallisia maataloustukia ja Olli Rehnin komissaarin pestin, tuskin paljon muuta, Kemin uusi tehdas ja ympäristöhuuhaa investoinnit sen vastapainoksi ei ole Keskustan ansiota.

Jännää miten jokin sellutehdas on politisoitu. Oikeasti se ei ole lainkaan eduskunnan päätettävissä oleva asia, koska viranomaiset tekevät oikeusharkintaa, ei tarkoitusmukaisuusharkintaa saati poliittista harkintaa.

Ympäristölupaharkinnassa siis vain tutkitaan, onko oikeudellisesti mahdollista myöntää ympäristölupa. Samoin rakennuslupaharkinnassa jne.
 
Jännää miten jokin sellutehdas on politisoitu. Oikeasti se ei ole lainkaan eduskunnan päätettävissä oleva asia, koska viranomaiset tekevät oikeusharkintaa, ei tarkoitusmukaisuusharkintaa saati poliittista harkintaa.

Ympäristölupaharkinnassa siis vain tutkitaan, onko oikeudellisesti mahdollista myöntää ympäristölupa. Samoin rakennuslupaharkinnassa jne.
Mutta pitäähän yritykselle tehdä tiet ja infraa...
 
Mutta pitäähän yritykselle tehdä tiet ja infraa...

Kemissä on jo nyt metsäteollisuuden kombinaatti ja uusi tehdas rakennetaan osittain korvaamaan sitä ja samalle tontille. Tehtaalle menee jo nyt tiet, rautatiet jne. Mitään infraa ei siis rakenneta umpimetsään, kuten vaikka Talvivaaran kaivoksen kanssa tehtiin.

Toiseksi tehtaalle johtavan tien parantamisesta päättää ELY tai kaupunki, jos on katuverkolla.
 
tai ottaa lisää velkaa. Mikä on sinällänsä ihan hyvä veto, koska ei noita monopolirahoja tarvitse maksaa takaisin. Senkun ryystää koko keskuspankin piikin tappiin saakka täyteen Zimbabwe-tyyliin.

Juu juu, ilmaisia lounaita, vappusatasia ja muita. Jos nämä on pakko maksaa joskus takaisin, niin lapsenlapset sen kuitenkin hoitaa. Mitäs se minua kiinnostaa (sisältää sarkasmia)
 
Eiköhän Kataisenkin "saavutuksista" voida vielä pistää paremmaksi. Pahoin ainakin näin pelkään.

Se riippuu ulkopuolisesta toimintaympäristöstä pikemmin kuin omasta politiikasta. Varmaan tärkein seikka kuitenkin on, että käsittääkseni Antsan ei ole tarkoitus päästä Rysseliin palkkiovirkaan, joten hänellä voi olla enemmän intressejä pitää huolta omasta tontista loppuun asti.
 
Juu juu, ilmaisia lounaita, vappusatasia ja muita. Jos nämä on pakko maksaa joskus takaisin, niin lapsenlapset sen kuitenkin hoitaa. Mitäs se minua kiinnostaa (sisältää sarkasmia)

Juu, mitenhän Suomelle olisi käynyt, jos velkaa olisi otettu 1930-luvulla asehankintoja varten ja 1950-luvulla teollistumista varten?
 
En tiedä oliko se Katainen oikeasti niin erityisen huono. Esim. Ville Niinistö haukkui taannoin kaikki ministerikollegansa, mutta Katainen kuulemma piti aina minkä lupasi.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ei mitenkään hassumpi ennuste. PS:lle suurin riski on johdon kapeus. PS on nyt pitkälle yhden miehen varassa. Neljä vuotta voi toki muuttaa paljon.

Toisaalta Kepulle hallitus on parempi kuin oppositio. Vaikutusvaltaa tulee, mutta kakkospuolueen asema on teflonisempi kuin päähallituspuolueen, eli mahdollisuudet kannatusnousulle ovat olemassa.
On. Mutta PS:n vahvuus on juuri oppositiossa pysyminen. Osa kannatuksesta sulaa, kuten protestipuolueilla aina, kun joutuvat hallitusvastuuseen. Niinhän kävi PS:llekin ennen viimevuotista nousua. Maailmantalouteen ennustetaan huonompia aikoja, joten KOK pärjää, kun talous heikkenee ja voidaan syyttää hallitusta tilanteesta.

Kepun osalta tuo pitää paikkansa ja neljässä vuodessa kansa voi tietysti unohtaa paljon. Silti Sipilän ja Bernerin perintö voi olla yllättävän pitkä ja jos nyt ei saada haalittua kannattajia takaisin PS:n riveistä, niin Kepu voi hyvinkin vajota jopa pitemmäksi aikaa puolueiden keskikastiin.
 
En tiedä oliko se Katainen oikeasti niin erityisen huono. Esim. Ville Niinistö haukkui taannoin kaikki ministerikollegansa, mutta Katainen kuulemma piti aina minkä lupasi.
Mutta Kataisen hallitus oli huono, koska kuusi puoluetta puoluekentän joka puolelta ei pystynyt sitten päättämään oikein mistään vaan riiteli keskenään. Hallituksen johtamisessa Katainen mielestäni epäonnistui. Ja kannattaa muistaa, että Niinistön mukaan Katainen lähetti Kokoomuksen isot pojat kertomaan ikävät uutiset, kun ei itse halunnut.
 
Back
Top