Eduskuntavaalit 2019

Nykyisellään PS: en on vaikea tehdä kompromisseja, kun käytännössä kaikki muut ovat ilmoittaneet ettei yhteistyö onnistu.

Suomalaiseen konsensuspolitiikkaan mahtuu yksi mielipide. Ainakin isoissa linjauksissa puolueiden väliset erot ovat aika pienet.


Kaksi asiaa jotka liittyvät toisiinsa estävät PS:n hallituksen menon, maahanmuutto sekä EU ja PS kannattajat eivät enään halua mitään vesitettyjä kompromisseja näissä kohtalonkysymyksiksi kokemissaan.
He ovat tyytyväisiä olemaan oikeassa ja haastamaan hallitusta kuten demokratiassa opposition tuleekin toimia.
Kauhea poru jos kaikki eivät suostu olemaan yksi konsensus demaripuolueista, Orpo jo kaavaili seuraavaa hallitusta SDP:n kassa, kuvaa tämän maan menoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä noinkin. Mutta epäilen kyllä myös että puolueen ydinkannattajat ovat omissa mielipiteissään myös, sanoisinko ehdottomia. Onko siis puoluejohdolla mandaattia tai mahdollisuuksia lähteä tekemään muiden kanssa kompromisseja, jos omat kannattajat vetävät herneet nenään ja mahdollisesti huutavat omien periaatteiden myymisestä ja vesittämisestä ?

Liittovaltio ja massamainen maahanmuutto ei tule olemaan ikinä neuvoteltavissa, se on vain hieno asia, eiköhän muut voi perustella omia hallituksiaan sitten yhdessä.
 
Pitää ottaa omat prosentit takaisin,kansalaispuolueen aktiivit ovat sitä mieltä,että Pavelin kannatus realisoituu suoraan kansalaispuolueelle eduskuntavaaleissa ja se tarkoittaa 3-10 edustajaa.
 
J
Pitää ottaa omat prosentit takaisin,kansalaispuolueen aktiivit ovat sitä mieltä,että Pavelin kannatus realisoituu suoraan kansalaispuolueelle eduskuntavaaleissa ja se tarkoittaa 3-10 edustajaa.

Olishan se komeeta: Väykkä ja DeWituke sekä Bäckman ja vaikka J. Anus Putkonen. Ei kävisi Eduskunnan keskustelut tylsiksi. Ehkä nähtäisiin kunnon sloboperinteen mukaiset turpakäräjätkin.
 
Vääristeletkö totuutta tarkoituksella vai etkö tiedä että PS teki kompromisseja mennessään hallitukseen ja oli todistetusti sitoutunut hallitusohjelmaan.

Hallitusohjelmaa eivät suostuneet maahanmuuton osalta noudattamaan keskusta ja kokoomus, tämä on fakta eikä mikään tulkinta.

Samaa itkee blogeissaan edelleen uuvatti Sampo Terho jonka Soini manipuloi tuhoamaan poliittisen uransa hänen mukanaan.

Puhuin seuraavan hallituksen rakentamisesta. En ole eri mieltä viime kesän tapahtumista.
 
Tuossahan se asian ydin on koko ajan ollut. Populistiselle puolueelle kompromissien tekeminen ja hallitusvastuun kantaminen on myrkyllinen yhdistelmä. Hallituskelpoisuus on sitten se toinen. Mikä on tilanne nyt ? Sipilä ja Orpo näyttivät viime kesänä ovea. Rinteen johdolla demarit ovat ilmeisesti lähes joka asiassa eri mieltä nykyisen PS:n kanssa. Ja voitte jo arvatakin mitä mieltä ovat mm. Touko Aalto ja Li Andersson. Yhteistyökumppaneita voi olla vaikea löytää.

Vaikeaa se on muillekin. Ideologisesti eduskunnasta voisi löytää kolme blokkia: Kok-Kesk-RKP-KD / SDP-Vihr-Vas ja sitten PS omanaan. Siniset menee oikeistoblokkiin jos saavat paikkoja. Kepu ja vihreät voivat liikkua blokista toiseen tarvittaessa, samoin kuin RKP ja KD.

Veikkaanpa että ei tule helpot hallitusneuvottelut, epäilen että moni puolue joutuu juomaan katkeraa kalkkia enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Tai sitten mennään ruotsin mallin vähemmistöhallituksiin.
 
Vaikeaa se on muillekin. Ideologisesti eduskunnasta voisi löytää kolme blokkia: Kok-Kesk-RKP-KD / SDP-Vihr-Vas ja sitten PS omanaan. Siniset menee oikeistoblokkiin jos saavat paikkoja. Kepu ja vihreät voivat liikkua blokista toiseen tarvittaessa, samoin kuin RKP ja KD.

Veikkaanpa että ei tule helpot hallitusneuvottelut, epäilen että moni puolue joutuu juomaan katkeraa kalkkia enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Tai sitten mennään ruotsin mallin vähemmistöhallituksiin.


Olisi niin paljon helpompaa kun PS katoaisi pois. :ROFLMAO:
 
Olisi niin paljon helpompaa kun PS katoaisi pois. :ROFLMAO:

Käytännössähän puolue on pois pelistä, kun sen kanssa ei kukaan halua hallitukseen. Ruotsidemokraattien kohtalo tuntuu odottavan. En usko PS:n ottavan kovin suurta äänisaalista muutenkaan.
 
Käytännössähän puolue on pois pelistä, kun sen kanssa ei kukaan halua hallitukseen. Ruotsidemokraattien kohtalo tuntuu odottavan. En usko PS:n ottavan kovin suurta äänisaalista muutenkaan.

Oppositiosta voi luoda painetta lainsäädäntöön kuten Tanskassa on tapahtunut, SD on Ruotsin nopeimmin kasvava puolue.
Parempi vain odottaa rauhassa kun toiset ovat ajaneet maan selvitystilaan, PS saa noin 20% äänistä heittämällä taas.
 
Kuten on jo aiemminkin todettu. Perinteiset poliittiset asetelmat murtuvat/ ovat jo murtuneet. Vasemmisto - oikeisto asetelma hämärtyy ja katoaa.
Väitän, että pelikenttä olisi nyt otettavissa haltuun, kunhan nyt vain joku keksii miten sen voisi tehdä.
Perinteiset oikeisto - vasemmisto asetelmat rasittavat kuitenkin vielä sen verran että niistä on otettava selkeä irtiotto.
Esimerkkeinä kaksi puoluetta: SDP ja Vihreät.
Tosiasiassa SDP on jo tovin ajanut keskituloisten ja keski- ja hyvätuloisten rajamailla olevien palkkatyössä olevien asiaa. Suurin osa heistä kuitenkin äänestää vanhasta muistista Kokoomusta. Se ei tosiasiassa aja heidän asiaansa, vaan lähinnä ylimpien tuloluokkien ja työnantajaosapuolen etua. SDP vaan on vasemmistolaisperinteensä takia liian kova pala äänestettäväksi.
Vihreitä painaa niinikään vanha "vihervassari- imago".
Selkeä irtiotto vanhasta ja kas, kenttä on hallussa..sillä kuka sen ymmärtää JA uskaltaa tehdä.
Kansa haluaa muutosta ja irti vanhasta. Uskon näin.
 
Merkelin, Macronin, Schulzin ja Junckerin julkisista puheista?

Vai tuleeko Suomella olemaan jotain erityistä valtaa ajaa omaa etuaan unionin sisäisissä tulonsiirroissa ja väestönsiirroissa?

Ihan nykyinen valta. Pelkästään Saksan ja Ranskan äänillä ei Euroopan Neuvostossa äänestyksiä voiteta.
 
Eli Suomi ei voi torjua itselleen epäedullisia tulonsiirtoja tai väestönsiirtoja jos muut niitä haluavat?

Riippuu siitä ketkä kaikki muut.

E: En ole asiantuntija mutta elän ymmärryksessä että maahanmuuttopolitiikasta päätetään määräenemmistöllä kun taas rahoituksesta yksimielisyysperiaatteella. Voin toki olla väärässäkin.

Määräenemmistöllä Euroopan Neuvostossa äänestettävät asiat voi torpata määrävähemmistöllä johon riittää vähintään 4 maata joissa asuu vähintään 35% unionin asukkaista. Yksimielisyys taas vaatii jokaisen valtionpäämiehen puoltavan äänen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top