Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Tai sitten vaan pitäisi jättää se asunto ostamatta. Tätä tukisi se, että olisi tarjolla kunnallisia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Samanaikaisesti tämä tähän asti toiminut ajatus, että säästetään ostamalla / rakentamalla oma asunto pitäisi kyseenalaistaa huolella.Tähän pitäisi saada aikaiseksi jotenkin sellainen malli, että kansalainen ei jää omistamansa asunnon vangiksi. Esimerkkejä:
Jos tällaista ei tehdä, niin kansalainen jää nykyisellään täysin yrittäjän asemaan ja itse vastaa siitä työllistyykö muualle vai ei. Muualle työllistyminen ei ainakaan helpotu jos omistusasunto kahlitsee kiinni vain yhteen paikkaan, eikä asuntoa saa myydyksi.
- se pankki joka aikanaan rahoitti syrjäseudulle rakennetun omistusasunnon, olisi velvollinen kuittaamaan asunnon itselleen ja asukas velkojen suurimmasta osasta vapaaksi. Tällä tavalla pankki olisi nykyistä suuremmassa vastuussa aikanaan tekemästään luototuspäätöksestä ja toisaalta asukas olisi helpommin irti syrjäseudulta vapaana siirtymään muualle töihin. Asunnon tappio tulee jaetuksi.
- asukas saa asuntonsa vuokralle ja vuokraa uudelta asuinpaikaltaan toisen asunnon (työn perässä muutto).
- jonkinlainen "valtio lunastaa" malli ?
- muu malli - poliittisesti sovittu työvoiman vapauttamisen malli
.
Ryntäys olisi samaa luokkaa kuin Uudenkaupungin tehtaalle.
Tai sitten vaan pitäisi jättää se asunto ostamatta. Tätä tukisi se, että olisi tarjolla kunnallisia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Samanaikaisesti tämä tähän asti toiminut ajatus, että säästetään ostamalla / rakentamalla oma asunto pitäisi kyseenalaistaa huolella.

Juuri näin. Tavallaan tämä suomalainen asumisen malli tuli valituksi jo kymmeniä vuosia sitten. Aika porvarillinen malli, jossa "jokainen on oman onnistumisensa seppä". Noh, siihen omaan onnistumiseen hurahtivat mukaan myös nekin joilla pitkässä juoksussa sen omakotitalon ostaminen ja lainarahoittaminen ei niin ollut kestävällä pohjalla. Pankki saatooi sen jo arvata, mutta oli hiljaa ja antoi rahaa vielä erillisen saunarakennuksenkin pystyttämiseen.Tai sitten vaan pitäisi jättää se asunto ostamatta. Tätä tukisi se, että olisi tarjolla kunnallisia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.
Tai sitten vaan pitäisi jättää se asunto ostamatta. Tätä tukisi se, että olisi tarjolla kunnallisia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Samanaikaisesti tämä tähän asti toiminut ajatus, että säästetään ostamalla / rakentamalla oma asunto pitäisi kyseenalaistaa huolella.
Tuo olisi iso askel oikeaan suuntaan jos päästäisiin siihen että ihmiset voisivat vain muuttaa työn perässä. Kun vain olisi tarjolla järkihintaisia vuokra-asuntoja ja kun vain vuokrat pysyisivät kohtuudessa. Meillä on tänäkin päivänä melkoinen määrä porukkaa juurilleen juuttuneena. Rakennemuutoksen vaikutuksena monella heistä on lähes arvottomaksi muuttunut ok-talo tms. Sitä asiaa ei juurikaan pysty ylhäältä auttamaan. Ei kukaan ota tuollaisia kustannuksia kantaakseen. Mieluummin otetan h...tin iso keppi ja mennään telkkariin syyllistämään se onneton työtön.
En tiedä. Mutta miksi pitää kouluttaa juuri maahanmuuttajia eikä vain hitsareita taustoista riippumatta. Tässä ei siis tarkoitettu ammattilaisten hakemista ulkomailta vaan kouluttamista. Voi olla että maahanmuuttajille erityisesti tarkoitettu ohjelma avaa veronmaksajien rahakirstun erilailla kuin kaikille tarkoitettu koulutus?Ei olisi. Uuteenkaupunkiin voitiin palkata kuka tahansa. Koulutuksella ei mitään väliä. Kajaanissa tarvitaan esimerkiksi alumiinihitsareita, johon sopivimmat täytyy ensin karsia joukosta. Sitten koulutetaan, ja yritetään saada aikaiseksi pätevöitetty hitsaaja jollekin hitsaustekniikalle.
Tulijoita varmasti on jonkin verran, sitä en kiellä.
Edit: Ja pointti siis siinä, että jos koulutus vie aikansa (~2 v), ja tällä ajalla ei kenties syödä kaviaaria aamupalaksi, niin kuinka moni on valmis hyppäämään puikkoihin?
pätevöitetty hitsaaja: http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/22/2/521_ammatti
https://docplayer.fi/11970447-A9-hitsaajan-patevyyskokeet.html
Tai sitten vaan pitäisi jättää se asunto ostamatta. Tätä tukisi se, että olisi tarjolla kunnallisia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Samanaikaisesti tämä tähän asti toiminut ajatus, että säästetään ostamalla / rakentamalla oma asunto pitäisi kyseenalaistaa huolella.
Metsästys ja ammunta ovat selkeitä puutteita täällä, mutta esim. meri sekä veneily ja kalastus merellä ovat ihan must juttuja, jotka ainakin sisämaan sulkevat pois. Mökki on landella ja sitä lajia riittää se muutama viikko + viikonloppu vuodessa mitä siellä tulee oltua.
Älkääkä nyt alkako mitään Turkua tarjoamaan![]()
Makuasioitahan nämä. Tarjoan silti kaiken uhallakin Turkua. Jotenkin kauniimpi kaupunki ja se meri ja saaristokin on siellä paljon kauniimpaa. Naisetkin on kauniimpia. Helsinkihän on oikeastaan vain Kuopion sivukonttori. Siinä määrin paljon on savolaisia siellä.

Jes. Muuttovoittoalueilla pitää peilata riskiin minkä verran maksaa ylihintaa (etenkin uusissa asunnoissa), ja muuttotappioalueilla, että meneekö kaupaksi millään hinnalla. Kohtuhintainen vuokra-asunto on oxymoron (mikä lie suomeksi?) muuttovoittoalueilla.Aika monta konditionaalia. Täällä isolla kirkolla Kehä III:n sisäpuolella vaan ei todellakaan ole kohtuuhintaisia minkäänlaisia asuntoja. Kerrostalokolmiosta vuokraa 1100 €/kk vs. lainan lyhentäminen samalla summalla. Niin tai näin, ostovoima on aika paljon heikompi kuin vaikka oululaisella kaverilla joka saa samaa liksaa. Meidänkin ensiasunnon laina otettiin aikanaan 26 vuodeksi.
Ei Turun kaupungissa mitään vikaa olisi jos sieltä poistettaisiin kaikki Turkulaiset..
Siinä määrin paljon on savolaisia siellä.
Turkkulainen kaveri aina muistuttaa, että "kantasuomalainen" saisi tarkoittaa vain historialilsia varsinaisia suomalaisia (Varsinais-Suomi, vaatinee selityksen ei-turkkulaisille) eli heitä. Muut ovat sitten erilaisia barbaareja.Kieltämättä Turussa on kautta maailman sivun ollut tämä pieni epäkohta.
Mutta se on jotenkin se omakotitalo iskostunut suomalaiseen sielunmaisemaan. Siinä määrin, että kaupunkien laitamat on täynnä vieri vieressä olevia kalliita omakotitaloja. Siinä sitä omaa rauhaa ja tonttia sitten piisaa..