Eduskuntavaalit 2019

. Keskusta sai melkoisen pahan osuman ja monella on varmasti hinku päästä oppositioon, vaikka Sipilä haluaakin hallitukseen. On vain se riski että nyt jos SDP:n hallitus mokaa (talous lähteekin laskuun), on keskustalle tulossa vielä kylmempi kyyti seuraavissa vaaleissa ja sieltä sen on enää vaikeampi noustakkaan.
Tätä Suomen poliittinen kenttä oikeastaan kaipaisikin. Maalaisliiton kuuluisikin jo kuolla lopullisesti pois ja sen tilalle voisi sitten nousta jokin oikeasti poliittisessa keskustassa oleva puolue ilman maalaisten painolastia. Puolue, jolla ei ole yhtään edustajaa pääkaupungissa, ei oikein minusta kuulu suurten joukkoon. Jopa Uudellamaalla se jää RKP:n taakse. Yhden asian liikkeeksi (=maalaisten edun ajaminen) se ehkä kelpaa, mutta sellaiselle ei sitten ole odotettavissa 10%:a isompaa kannatusta.
 
Mielenkiintoista nyt seurata millaiseen ratkaisuun SDP päätyy.
Rinne vaikuttaisi kovasti polttelevan siltoja Persuihin päin, mikä voi kyllä vaikuttaa aluksi fiksulta ratkaisulta vaalihumalassa. Ei se sitä välttämättä kuitenkaan ole. Kun lähdet sutta karkuun, tulee karhu vastaan.

Mutta mitkä rakaisut sitten jää jäljelle, ovatkin vaikeita. SDP:llä varmasti mielessä jonkinlainen Keskusta,vihreät,Vasemmistoliitto blokki mutta se ei ole järin vahva hallitus. Keskusta sai melkoisen pahan osuman ja monella on varmasti hinku päästä oppositioon, vaikka Sipilä haluaakin hallitukseen. On vain se riski että nyt jos SDP:n hallitus mokaa (talous lähteekin laskuun), on keskustalle tulossa vielä kylmempi kyyti seuraavissa vaaleissa ja sieltä sen on enää vaikeampi noustakkaan. Toinen riskinpaikka on kyseissä hallituksessa vihreät. Tämä perustuu nyt paljolti omiin näkemyksiini ( monet kaverit kuuluvat nuorempaan vihreän kannatus polveen) SDP yritti melko halpamaisesti kalastella vaaleissa vihreiden kannattajia ja tämä myös huomattiin näiden kannattajien leirissä, mm rinteen bussimainos modattiin niin että bussi ajoi jyrkänteeltä alas vihreiden leirissä. SDP ei mitenkään nähdä vihreänä puolueena vaikka Rinne hurmoksessa sitä yrittääkin mainostaa, mutta vielä suurempi ongelma on se että nuorissa vihreiden kannattajissa juuri SDP nähdään vanhana miesvoittoisena pappa puolueena, mikä on tehnyt nuorille paljon hallaa. On myös kovia haluja saada vanhat jäärät hallituksesta ulos ja vihdoin nuorempia tilalle.

Vihreisiin myös nousi paljon uutta verta, nuoria ja naisia.


Joten vihreät varmasti voivat hyväksyä SDP:n ehdotuksen hallituksesta, mutta siitä voi tulla SDP:lle paljon vaikeampi hallituspuolue mitä hän on osannut haaveillakaan. Mikäli Vihreiden kannattajat (nuoret) eivät ole tyytyväisiä Rinteen ajamaan politiikkaan, alkavat vihreiden rivit rakoilla ja tähän taas ei ole SDP:llä varaa koska silloin oppositiolla on mahdollisuus hyvinkin helposti kaataa rinteen esitykset. Nykyiset nuoret eivät äänestä puolueita enää samallatavalla mitä muinoin äänestettiin SDP:n kultavuosina, vaan monet nuoret menevät enemmän yksilö perusteisesti.


Toki Rinne voi ottaa hallitukseen kokoomuksen. SDP yksi pääasiallisista lupauksista oli kaataa aktiivimalli, kokoomus taas aikoo pitää aktiivimallin pystyssä.
Myös Rinteen antelias rahanjakopolitiikka ei nauti kannatusta kokoomuksessa ja yritysten kovempi verotus. Kokoomus voi lopulta olla paljon vaikeampi hallituskumppani kuin persut, niin pahasti SDP.llä ja Kokoomuksella linjat eroavat.

Käytännössä kaikissa vaihtoehdoissa Rinteellä on melkoisen korkea mahdollisuus vetää SDP pahasti karille.



Tietysti viimeinen hattukääntötemppu on mahdollinen, missä kokoomus,keskusta ja persut muodostaisivat hallituksen. Se on vain hyvin epätodennäköistä.

Voin hyvin kuvitella miten Rinne SAK-politrukkina on teennäisestä äijäfeminismistään huolimatta vihreälle nuorisolle kaikkea muuta kuin haluttu kaveri. Täytyy oikeastaan onnitella SDP:tä onnistuneesta puheenjohtajavalinnasta. Antti Rinne kun on kaikkea muuta kuin hyvä, selkeäsanainen ja karismaattinen esiintyjä. Miehen suoritukset nyt näidenkin vaalien tv-tenteissä olivat vaivaannuttavaa katsottavaa. Demarit saattoi pelastaa tällä kertaa lähinnä se, että vaalit käytiin eilen. Vielä viikko pari lisää, niin demaripäällikkö epäselkeine esiintymisineen olisi hyvinkin voinut pudottaa demarien sijoitusta vieläkin alemmas.
 
Mikäs on Hjalliksen osuus siihen, että kok jäi kolmanneksi?

Ihan samaa eilen pohdin. Ehkä vei jonkin matkaa toistakymmentä tuhatta ääntä? Toisaalta loikka kokoomukseen on mahdollinen. Ja kun on näin tasavahvoja puolueita, niin loikkia voi tulla muutenkin....kannustimet voivat jossain kohtaa olla ns. kohillaan. :)
 
Hyviä spekulaatioita täällä!

Yksi pohdinta lisää. Sinipuna jota veikkasin on edelleen mielestäni vahvin vaihtoehto. Siinä on kuitenkin nyt pari ongelmaa. SDP+KOK+piiperöt eivät saa yhdessä 100 edustajaa joka tarkoittaa sitä, että takiainen pääsee vahvaan asemaan. Ja kaksi takiaista on aina vaikeampi varsinkin kun KD:llä ja piiperöillä on "vähän" haastava suhde.

Toinen ongelma on se, että jos (ja kun) Rinne ottaa pääministerin salkun, kokoomus saa VVM:n. Aina Niinistön ajasta lähtien VVM:n asema on ollut mielestäni liiankin vahva suhteessa muihin ministeriöihin. Siitä on tullut monesti politiikkaa johtava ministeriö mikä ei ole hyvä asia.

Ongelma on siinä, että pääministeri kantaa julkisen vastuun päätöksistä vaikka VVM tekee taustalla suuren osan käytännön hallinnasta lompakon avulla. Toki vahva pääministeri pystyisi hommaa viemään mutta Rinne tuskin on sellainen eikä oikein mandaattikaan riitä näillä numeroilla. Kokoomuksen kanssa hallituksessa oleminen on muutenkin osoittautunut kumppaneille viime kausien aikana melkoiseksi kuoleman suudelmaksi joten tätäkin kyllä joudutaan SDP:ssä miettimään aika lailla.
 
Itse veikkaan, että Sipilä jatkaa kautensa normaalisti loppuun Keskustan puheenjohtajana ja sen jälkeen astuu syrjään, ja Keskusta jää täksi kaudeksi oppositioon paranemaan ja remontoimaan ohjelmansa siihen kuntoon, että seuraavissa vaaleissa pärjäävät paremmin.

Kepun tavoitteena on pääministerin salkku, eikä mikään sosialistihallituksen apupuolueen asema.

Viimeksi mainittu ei edistä ensimmäistä ja kepussa se kyllä tiedetään.

Punamultaa halajavat jättävät kertomatta sen tarkoittavan kepun pääministeriyttä, ei niin että ovat vassareiden juoksupoikia.
 
Viimeksi muokattu:
Kun helvetin perussuomalaiset kaappaavat vallan Suomessa

Posted by sarastuslehti

ILMARI PÖYHÖNEN

(Kumarrus Robert Crumbin suuntaan)

Jumalauta siitä tulee hirveintä KOSKAAN. Sitä elettiin niin kauniisti haaleanvihreänlämpimässä lammikossa nämä vuodet, mutta odottakaa vain, kun helvetin perussuomalaiset kaappaavat vallan Suomessa!

Alkaa täysin erilainen aika heti vappuaatosta alkaen!

Koko eduskuntatalo täyttyy vitun idiooteista sikafarmareista, joilla on Tokmannin flanellipaidat ja isältä saadut pilkkihaalarit päällä. Joka ainut niistä urpoista vaan kävelee televisiokamerasta toiseen ja ölisee Pahkasiasta 1980-luvulla lukemiaan rasistivitsejä ja ne kaikki näytetään KANSAINVÄLISISSÄ UUTISISSA VITTU TEKSTITETTYINÄ. Tarja Halonen mestataan näiden hullujen toimesta, vittu MIETI! Sitten, kun ne ovat rauhoittuneet alkuinnostuksestaan, ne käyvät kuuntelemaan, kun Hugo Bossin pukuihin ahdetut valtakunnanjohtaja Jussi Halla-aho ja maahanmuuttoministeri Olli Immonen pitävät vuorotellen kahden tunnin mittaisia umpirasistisia vihapuheita kaikkia Suomen vähemmistöjä vastaan!

Suomi eroaa tuokokuun puolessavälissä Euroopan unionista ja rahaliitosta ja muita maita HÄVETTÄÄ olla samassa mantereessa kiinni tämän vitun junttihuurulan kanssa! Markka otetaan takaisin käyttöön ja se joudutaan devalvoimaan välittömästi, koska se on SAATANAN ARVOTON kasa PASKAA!

Poikkeuslaki, pikakäännytyslaki, rotupuhtauslaki, yksikielisyyslaki, raiskauslaki ja egyptiläisisoäitien eutanasialaki astuvat voimaan samaan aikaan. Perusnuorten ja Suomen Sisun kesäleireillä koulutetut HULLUT VITUN NATSIHULLUT lähtevät joka ainoassa valtakunnan kaupungissa ja kylässä kaduille valvomaan uutta lakia ja KURIA!

Jokainen täysmaitoa tummempi mutakuono raahataan ulos asunnostaan keskellä yötä ja riisutaan alastomaksi! Sen jälkeen niille annetaan vaihtoehdot: ulos maasta tai HELVETTI UUNIIN ELÄVÄNÄ.

Sitten, kun kaikki vitun nekrut on LAHDATTU tai heitetty VITTUUN Suomesta, kaikki mannet ja suomenruotsalaiset kirjataan ALI-IHMISREKISTERIIN, jota on suunniteltu Suomen Sisun sisäpiireissä jatkosodasta lähtien! Suomenruotsalaisille annetaan viikko aikaa vaihtaa nimensä Mäntyläksi tai Huhtalaksi tai joksikin oikeaksi SUOMALAISEKSI nimeksi, muuten ne jäävät siihen rekisteriin eivätkä ne saa ikinä tehdä kuin ORJATYÖTÄ VANKILEIREILLÄ! Ruotsin kieli lyödään ikuiseen pannaan ja sen puhumisesta rangaistaan REPIMÄLLÄ KIELI TONGEILLA IRTI ja sen kirjoittajilta murretaan SORMET hakkaamalla niitä TIIKKIPUISILLA KEPEILLÄ!

Mustalaiset siivotaan katukuvasta ja roudataan vitun ankeissa veneissä saatana Ahvenanmaalle, joka on tässä vaiheessa tyhjätty rypälepommeilla kaikista vitun hurreista ja elämästä muutenkin. Koko saari aidataan ja sitten ne jätetään sinne vittu KUOLEMAAN NÄLKÄÄN.

Kun perussuomalaiset kaappaavat vallan, kaikki homot joutuvat tähtäimen alle. Vitun hinttarit ja lesbot ja kuolaavat transusiat saavat jokainen tuntea nahoissaan sen saatanan kaduilla rellestämisen ja perspanopimperonliplatuksen! Ensiksi ne kerätään niistä helvetin diskoluolistaan ja niiden jokaisen silmämuniin suihkutetaan vittu PAKOLLA kyynelkaasua MONTA TUNTIA PUTKEEN. Sen jälkeen ne saavat valita perseeseen sullotun hohtavan kuuman rautaputken ja virtsaputkeen ujutettujen chilikastikkeessa uitettujen takiaispallojen väliltä.

Samalla, kun tuomiot pannaan täytäntöön Tuomiokirkon edessä, homoseksuaalisuus, transseksuaalisuus ja KAIKENLAINEN ÄLLÖTTÄVÄ SAASTAINEN SEKSITOIMINTA julistetaan yksipuolisella kansan enemmistön suostumuksella VAARALLISEKSI MIELENHÄIRIÖKSI, jonka harjoittaja tuomitaan muitta mutkitta KASTROITAVAKSI sekä elinikäiseen vankeuteen JUMALANPILKASTA.

Tofu, seesaminsiemenet ja reilun kaupan kahvi ynnä muu saatanan vihervasemmiston suosima paska kielletään koko maasta. Kauppojen hyllyt notkuvat pelkkiä läskisoosin ainesosia, nötköttiä ja Gotler-makkaraa PELKÄSTÄÄN. Kun perussuomalaiset kaappaavat vallan, koulujen kasvisruokapäivä heitetään HORNAAN PALAMAAN ja se KIELLETÄÄN KUOLEMANTUOMION UHALLA! Kasvissyöntiä promotoivat tahot vaiennetaan Suomen Sisun toimesta ja vegaanit ja muut hullut pakotetaan orjatyöhön TEURASTAMOIHIN! Koulun ruokaloiden viikottaiset tarjoilut kopioidaan sanasta sanaan Puolustusvoimien ruokalistasta ja torstaisesta hernekeittopäivästä tulee AIVAN VITUN TÄRKEÄ JUTTU.

Ai niin, sivarit, odottakaas vain! Siinä vaiheessa, kun perussuomalaiset kaappaavat vallan Suomessa, joka ikinen miespuolinen henkilö käy 18-vuotiaana varusmiespalveluksen. Intti kestää AINA KAKSI VUOTTA ja se käytetään PELKÄSTÄÄN KOVILLA AMPUMISEEN, SUOSSA RYÖMIMISEEN JA ENTISTEN SIVAREIDEN SEIVÄSTÄMISEEN ELÄVÄLTÄ! Mannerheim-linja kaivetaan uudestaan auki ja JOKAINEN mies asuu siinä railossa vähintään kuusi kuukautta kovat piipussa ILMAN RUOKAA. Täysi-ikäiset naiset valmennetaan leipomaan saatanan kuivia JÄLKIUUNILEIPIÄ ja puskemaan vitun KERSOJA ULOS PILLUSTA!

Heti, kun 100% miesväestöstä on käynyt armeijan, vallataan jatkosodassa menetetyt alueet takaisin. Vanhan ajan kenraalit teloitetaan ja armeijan ylin päällystö korvataan vielä elossa olevilla sotaveteraaneilla, joille annetaan IKUISESTI KESTÄVÄ 8000 EURON KUUKAUSIPALKKA. Sitten ne pakottavat suomalaiset miehet rintamalle tappamaan aivan VITUSTI RYSSIÄ! Suur-Suomi-aate herätetään aika VITUN äkäisesti henkiin ja koko valtio PAKOTETAAN tukemaan sitä!

Eikä tarvitse odottaa neljän vuoden päästä pidettäviä uusia vaaleja, kun Perussuomalaisten kansallissosialistinen idioottilauma KIELTÄÄ äänestämisen KOKONAAN. Kaikki protestimarssit ja niiden Facebook-tykkäämiset kielletään maanpetturuussyytteen ja kuolemantuomion uhalla!

Lopuksi KAIKKI syntyvät SUOMALAISET VALKOISET lapset liitetään AUTOMAATTISESTI Perussuomalaisten nuortenjärjestöön ja JOKAINEN suomalainen on velvollinen LIITTYMÄÄN PUOLUEESEEN HETI. Suomi muuttuu kansainvälisesti täysin eristetyksi kelomökin nurkassa paremmuuttaan kiljuvaksi NATSIEN VALTIOKSI, jossa joka ainoa kansalaisoikeus perutaan IKUISIKSI AJOIKSI.

Näin tulee käymään, ja se on aivan saatanan varma, kun helvetin perussuomalaiset kaappaavat vallan Suomessa!






Ilmari Pöyhönen on pääkaupunkiseudulla vaikuttava kansanmuusikko ja voimistelija, jonka postiosoite on ollut jo pitkään pohjoishelsinkiläinen ravintola Tapulin Mestari.




Janne M. Korhonen
@jmkorhonen

Technology and society, environment, fully automated luxury communism, cats. I block dullards easily. CW: lots of climate change. PhD & MSc, if that matters.

Finland
jmkorhonen.net
Liittynyt elokuu 2009
 
Keskustan piirijohtajat olivat avoin mielin haastattelussa jopa hallitukseenkin lähdöstä. Pääsevätkö sitten sellaisiin sopimuksiin muiden kanssa jotka riittävät keskustalle. Sipilän lupauksen kohdalla tulos tai ulos on suoraan verrannollinen lauseseen kepu pettää aina. Ei mitään uutta jos takki kääntyy. Se on sitä vastuunkantoa kai.
 
Keskustan piirijohtajat olivat avoin mielin haastattelussa jopa hallitukseenkin lähdöstä. Pääsevätkö sitten sellaisiin sopimuksiin muiden kanssa jotka riittävät keskustalle. Sipilän lupauksen kohdalla tulos tai ulos on suoraan verrannollinen lauseseen kepu pettää aina. Ei mitään uutta jos takki kääntyy. Se on sitä vastuunkantoa kai.

Ei kai Sipilä ennen ensi kesän puoluekokousta ole minnekään lähdössä. Siellä tuskin on ehdokkaana jatkokaudelle.
 
Hyviä spekulaatioita täällä!

Yksi pohdinta lisää. Sinipuna jota veikkasin on edelleen mielestäni vahvin vaihtoehto. Siinä on kuitenkin nyt pari ongelmaa. SDP+KOK+piiperöt eivät saa yhdessä 100 edustajaa joka tarkoittaa sitä, että takiainen pääsee vahvaan asemaan. Ja kaksi takiaista on aina vaikeampi varsinkin kun KD:llä ja piiperöillä on "vähän" haastava suhde.

Toinen ongelma on se, että jos (ja kun) Rinne ottaa pääministerin salkun, kokoomus saa VVM:n. Aina Niinistön ajasta lähtien VVM:n asema on ollut mielestäni liiankin vahva suhteessa muihin ministeriöihin. Siitä on tullut monesti politiikkaa johtava ministeriö mikä ei ole hyvä asia.

Ongelma on siinä, että pääministeri kantaa julkisen vastuun päätöksistä vaikka VVM tekee taustalla suuren osan käytännön hallinnasta lompakon avulla. Toki vahva pääministeri pystyisi hommaa viemään mutta Rinne tuskin on sellainen eikä oikein mandaattikaan riitä näillä numeroilla. Kokoomuksen kanssa hallituksessa oleminen on muutenkin osoittautunut kumppaneille viime kausien aikana melkoiseksi kuoleman suudelmaksi joten tätäkin kyllä joudutaan SDP:ssä miettimään aika lailla.

Saavat ehkä jollain aikataululla tuon kokoonpanon sovittua. Ja ennen pitkää hallitus sitten kaatuu keskinäiseen riitelyyn juuri noista vaikeuksista johtuen mitkä mainitsit. Varsinkin jos edessä on taantuman ajat, niin tuskin istuu koko vaalikautta.
 
Ei kai Sipilä ennen ensi kesän puoluekokousta ole minnekään lähdössä. Siellä tuskin on ehdokkaana jatkokaudelle.
Saattaa se olla helpompi mennä hallitukseen ja muuttaa myös politiikkaa kun ensin pesee vähän kasvoja ja ”uudistuu”. Ei tule assosiaatioita edesmenneeseen hallituskauteen.
 
Arbuusikansa kipuilee kuin vasemmisto demarit USA:ssa Trumpin valinnan perään... aika hupaisaa
 
Viimeksi muokattu:
En todellakaan nauti tästä, jos Halla-aho rupeaa perinteiseksi politiikoksi ja todellakin suostuu kompromisseihin mitä tulee humanitaarisperusteiseen maahantuloon.

Uhriutumisstrategia?

Luulen, että Halla-aho laskee sen varaan, että sdp ei tule ottamaan ps mukaan laisinkaan ja voi sitten sanoa, että heidät sivuutettiin periaatteesta, ei siksi ettei ps olisi tullut vastaan.

Jos sdp sitten epäonnistuu hallituksen muodostamisessa, niin kokoomuksen kanssa löytyy sävel. Siinä hallituksessa kokoomukselle voi tulla pääministerin posti, mutta se tuskin on Orpo.

Taktikoinnin makua nyt joka lausunnossa... en jotenkin usko, että Halla-aho olisi valmis syömään sanansa heti.
 
Ylen sivuilla voi katsoa eduskunnan koulutustaustaa.

Pelkkä peruskoulu 4kpl.
Ammattitutkinto 24kpl
Ylioppilaita 13kpl
Korkeakoulu 149kpl
Muu 7

Yhtäkkiä kun katsoin niin taitaa vihreät ja RKP olla koulutetuinta porukkaa. PS eniten lukumääräisesti ammattikoulun käyneitä, Demareilla toiseksi eniten. Kokoomuksellakin kaksi ammattikoulusta(poliisit). Kolmas poliisi kokoomuksesta on myös ylioppilas.

https://yle.fi/uutiset/3-10733199
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Back
Top