Eduskuntavaalit 2023

No joo mutta persujen kanssa tietää varmaksi, että hallitus kaatuu sitten ensimmäiseen EU elvytyspakettiin. Demarit ja kok sen hyväksyy kyselemättä.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten PS selittää kannattajilleen sen, kun ryhmä yksissä tuumin painaa JAA-nappia sreuraavasta elvytyspaketista päätettäessä. Kääntävät homman varmaankin demarien syyksi :D
 
En kyllä muista missä Marin olisi lupautunut opposition johtoon nelivuotiskaudeksi, mikäli hallituksen ovi ei avaudu. Tuo olisi tavoitteenakin oudohko. Kaikki paukut laitettiin siihen, että pääministerikausi jatkuisi. Minusta on vain hyvä, että ihmiset väistyvät, jos tavoitteet eivät toteudu. Tulos tai ulos, kuten Sipilä asian ilmaisi.

Ei hän sellaista lupausta ole antanut, mutta ei puolella sanallakaan maininnut luopuvansa jo tänä syksynä puheenjohtajuudesta. Enkä millään usko, että Marinia äänestäneet olisivat äänestäneet häntä ainoastaan pääministeriksi tai rivikansanedustajaksi; kyllä häntä äänestettiin mahdollisena 1. demarien keulakuvana 2. oikeiston vastavoimana 3. pääministerinä. Nyt kun ei kolmonen toteudu, niin ei sitten toteudu noista mikään muukaan.

Ville Niinistöllä oli kerrankin hyvä pointti tästä, paitsi Matti Uuniperuna-Matti Vanhanen kyllä tuli pääministeriksi Jäätteenmäen jouduttua eroamaan, eikä erottua vapaaehtoisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta RKP:stä vielä hiukan. Eilen Adlercreutz luetteli heidän tärkeimmät teesit ja tänään aamu tv:ssä rkp:n kansanedustaja luetteli puolueelle tärkeimmät;
maahanmuutto, ilmastonmuutos ja eu:n syventäminen. Ei mitään mainintaa kummalakaan kaksikielisyydestä ja sen turvaamisesta. Eli ne jotka mieltävät RKP:n yhden asian puolueeksi eivät ole paivittäneet tietojaan. Tai noh, yksi asia on; Persujen vastustaminen.

Menet nyt julkilausuttujen ja todellisten tavoitteiden harhaan. Jälkimmäiset saa selville käytöksestä.
 
RKP:sta sen verran, että täytynee mennä aika kauas historiaan että löytyy hallitusneuvottelut joissa eivät ole halunneet hallitukseen. Sipilän hallitukseen olisivat menneet mutta eivät mahtuneet, ja 1978 lähtivät hallituksesta mutta silloinkin olivat alun perin mukana. Eiköhän sinne ole tälläkin kertaa pyrkimys.
 
Tuosta RKP:stä vielä hiukan. Eilen Adlercreutz luetteli heidän tärkeimmät teesit ja tänään aamu tv:ssä rkp:n kansanedustaja luetteli puolueelle tärkeimmät;
maahanmuutto, ilmastonmuutos ja eu:n syventäminen. Ei mitään mainintaa kummalakaan kaksikielisyydestä ja sen turvaamisesta. Eli ne jotka mieltävät RKP:n yhden asian puolueeksi eivät ole paivittäneet tietojaan. Tai noh, yksi asia on; Persujen vastustaminen.
Todellakin, kaikki julkilausutut tavoitteet on mahdollisimman suuressa ristiriidassa Perussuomalaisten tavoitteiden kanssa, mitä ei sovi Henrikssonin johtamalta puolueelta ihmetellä: yrittävät juntata sinipunaa.
 
Kahlasin pientapuolisesti läpi nuo 10 RKP:n uutta kansanedustajaa ja vain yksi suhtautuu neutraalisti persuihin. Joakim Strand. Muilla on etupellossa ihmisarvo, äärioikeistolainen populismi, ilastokatastrofi ja maahanmuuton auvo. Että on siellä jotain muutakin takana kuin vain vaalihuumassa tehtyjä julkilausumia.

Olen erittäin mielelläni väärässä tässä asiassa mutta väitän myös hiukan tuntevani tuon porukan eetosta mikä saattaisi tulla järkytyksenä monelle joka uskoo että RKP.n persuvastaisuus on vaan kepeää hallituspaikka asemointi peliä.

PS. Näin kokoomusta äänestäneenä tunnistan oman vastuuni tässä asiassa.
 
Ville Niinistöllä oli kerrankin hyvä pointti tästä, paitsi Matti Uuniperuna-Matti Vanhanen kyllä tuli pääministeriksi Jäätteenmäen jouduttua eroamaan, eikä erottua vapaaehtoisesti.
Tuo on hyvä muistaa myös keskustelussa pääministerin ulkopoliittisen vallan lisäämisestä presidentin kustannuksella. Kansanvallan kannalta se olisi huono asia, koska toisin kuin presidenttiä, ei pääministeriä tosiasiassa valita vaaleissa.
 
En kyllä muista missä Marin olisi lupautunut opposition johtoon nelivuotiskaudeksi, mikäli hallituksen ovi ei avaudu. Tuo olisi tavoitteenakin oudohko. Kaikki paukut laitettiin siihen, että pääministerikausi jatkuisi. Minusta on vain hyvä, että ihmiset väistyvät, jos tavoitteet eivät toteudu. Tulos tai ulos, kuten Sipilä asian ilmaisi.
Tuolla lähtökohdalla politiikassa ei olisi enää jäljellä kuin läpimätiä populisteja. Politiikkaan kuuluu myös oppositiossa oleminen ja jos ei sitä kestä, niin silloin on myös hyvä lähteä pois. Sipilä lähtikin pois politiikasta, koska turhaantui siihen. Marin lähti, koska on kunnianhimoinen populisti, eikä 4 vuoden oppositiojahkailu kuulu urasuunnitelmiin, koska hän ei piiruakaan välitä ihmisistä tai puolueesta.
 
Ei hän sellaista lupausta ole antanut, mutta ei puolella sanallakaan maininnut luopuvansa jo tänä syksynä puheenjohtajuudesta. Enkä millään usko, että Marinia äänestäneet olisivat äänestäneet häntä ainoastaan pääministeriksi tai rivikansanedustajaksi; kyllä häntä äänestettiin mahdollisena 1. demarien keulakuvana 2. oikeiston vastavoimana 3. pääministerinä. Nyt kun ei kolmonen toteudu, niin ei sitten toteudu noista mikään muukaan.

Ville Niinistöllä oli kerrankin hyvä pointti tästä, paitsi Matti Uuniperuna-Matti Vanhanen kyllä tuli pääministeriksi Jäätteenmäen jouduttua eroamaan, eikä erottua vapaaehtoisesti.
Harva lähtee peliin pitämällä lehdistötilaisuuden jossa kertoo mitä tekee mikäli häviää. Emme voi kuin olettaa mitä Marin olisi tehnyt voittaessaan.
 
Tuolla lähtökohdalla politiikassa ei olisi enää jäljellä kuin läpimätiä populisteja. Politiikkaan kuuluu myös oppositiossa oleminen ja jos ei sitä kestä, niin silloin on myös hyvä lähteä pois. Sipilä lähtikin pois politiikasta, koska turhaantui siihen. Marin lähti, koska on kunnianhimoinen populisti, eikä 4 vuoden oppositiojahkailu kuulu urasuunnitelmiin, koska hän ei piiruakaan välitä ihmisistä tai puolueesta.
Ei kai Marin ole politiikasta lähdössä?
 
No ei kai kukaan vakavissaan oleta, että hän on rivikansanedustajana valiokunnissa tappelemassa seuraavat neljä vuotta?
Ai tässä puhutaan oletetusta tulevaisuudesta. Minulla ei ole sitä näkymää.
 
Sotilasvallankaappausta odotellessa ;)

Muistammeko vielä ns. everstijuntan?

Siksi kutsuttiin ulkoministerien virkamiesten ryhmää (Jakobson, Karhilo, Korhonen, Pajunen, Hyvärinen ja Pastinen), joka ajoi Max Jakobsonia YK:n pääsihteeriksi. Ilkka Pastisen mukaan nimitys "everstijuntta" oli sikäli harhaanjohtava, että ryhmän jäsenistä tämä sotilasarvo oli vain Risto Hyvärisellä ja Aimo Pajusella, muut olivat reservin luutnantteja tai vänrikkejä.
 
Eikös Kiurulla ja Marinilla ollut joku juttu, minkä vuoksi Marin oli vähän niinkuin velkaa ja joutui Kiurua tukemaan.Näin muistelisin jostain setä Arkadian kommentista lukeneeni. Että miten sitten asema jatkossa määräytyy.
Juu se oli Kiuru joka junaili Sannan pääministeriksi. En nyt enää muista miten kuviot meni lopputulos oli Sannasta pääministeri.

PS. Näin se meni:

Pääministeri Marin on niin sanotusti Krista Kiurun taskussa, sillä Marin ei olisi todellakaan pääministeri ilman Kiurua. Lisäksi moni uskoo, että Marin myös tiesi etukäteen, mitä Kiuru aikoo maanantaina puhua. Siksikään hän ei voisi Kiurua tuomita.

Mutta palataan ajassa taaksepäin:

Viime joulukuussa Sdp:n puoluevaltuusto kokoontui eduskunnan Pikkuparlamenttiin päättämään, kummasta tulee uusi pääministeri eromaan joutuneen Antti Rinteen (sd) tilalle: Marinista vai eduskuntaryhmän puheenjohtajasta Antti Lindtmanista (sd).

Tilanne oli tiukka. Lopulta Marin voitti Lindtmanin äänin 32–29.

Tarvittavat äänet Marinille junaili juuri Kiuru, joka oli yrittänyt muutenkin jo aikaisemmin tiputtaa Lindtmanin eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta. Ilman Kiurua Lindtman olisi voittanut, moni Sdp:ssä uskoo.

Yksi ratkaiseva ääni tuli, kun Kiuru painosti Rinteen hallituksesta omistajaohjausministerin paikalta eroamaan joutuneen ja sairauslomalle jääneen Sirpa Paateron (sd) paikan päälle Kotkasta Helsinkiin äänestämään Marinia – siis sairauslomalta!
 
No vaaleissahan äänestetään niistä, jotka ovat vastuussa ja rakentamassa oletettua tulevaisuutta, joko hallitusvastuussa tai oppositiossa, kellokkaina tai rivikansanedustajana.
Kyllä vaalit ovat tavoitteellista toimintaa ja jos ei kule, niin johto vaihtoon. Puoluejohtajat ovat pätkätöissä.
 
Back
Top