Enemmistö presidenttiehdokkaista lakkauttaisi varuskuntia

Kapiainen kirjoitti:
Bodyguard kirjoitti:
Minä sanoinkin jos. En minäkään usko, että koko listaa lakkautetaan nyt, mutta jos listalle "otetaan", niin se lakkautusuhka on olemassa jatkossakin.

Sanoisin kuitenkin, että JOS poliitikot nyt antavat armeijan toteuttaa sen mitä se on suunniteltu niin menee pitkään ennenkuin uusia lakkautuksia tulee. Jos taas poliitikot kaikesta huolimatta haluavat vain höylätä, niin sitten lisälakkautuksia tullee jatkossakin..mutta siis jos nyt tehdään ne mitä esitetään, niin sitten se on siinä aika pitkäksi aikaa.

Niin, onhan sekin mahdollista, mutta... Talouden tulevaisuusnäkymät eivät ole mitenkään ruusuisia, joten sen perusteella mulle tuo pelko on tullut. Valtiontalouden säästöt on pitkälti kohdistettu turvallisuusasioihin ( PV, poliisi ym. ). Se kohdistus jatkunee, mikäli talous ei merkittävästi parane, mitä taas ei näköpiirissä juuri nyt liene. Lisäksi taitaa olla painetta lisätä PV:n kv toimintaa nykyisestä. Sehän on sitä kallista osaa PV:n toiminnasta. Pienistä puroista kasvaa ajan mittaan iso joki.
Toivon vilpittömästi, että olen turhan pessimistinen.
 
No, täällä syrjäseuduilla poliisi on enää olemassa sen verran, että voidaan sanoa poliiseja olevan. Vasteajat ovat pahimmillaan huomattavia. Jos ko. osastoa pienennetään vielä niin sama on ottaa jo viimeisten kyltti virastotalon seinästä takakonttiin ja viedä se maakunnan kasvukeskukseen. Jos kaikki valovoimaiset suunnitelmat toteutuvat niin pahimmillaan putkakeikan pituus on edestakaisin ajeltuna reilu 300 kilsaa ja siinäpä sen ainoan yöpartion työaika sitten onkin, noin suunnilleen.

En ole ikinä tajunnut yhtälöä: -90-luvun alussa rajat aukaistiin ammolleen ja samalla alettiin kuroa poliisien määrää ja toimintaresursseja alaspäin. Sitähän voisi jo kuvitella, että rikollispomotko noita asioita lobbaa vai onko tosiaan poliitikot niin aut pihalla kuutamolla, etteivät tajua temppujen suoria seurauksia? Vissihin ovat.
 
Bodyguard kirjoitti:
Niin, onhan sekin mahdollista, mutta... Talouden tulevaisuusnäkymät eivät ole mitenkään ruusuisia, joten sen perusteella mulle tuo pelko on tullut. Valtiontalouden säästöt on pitkälti kohdistettu turvallisuusasioihin ( PV, poliisi ym. ). Se kohdistus jatkunee, mikäli talous ei merkittävästi parane, mitä taas ei näköpiirissä juuri nyt liene. Lisäksi taitaa olla painetta lisätä PV:n kv toimintaa nykyisestä. Sehän on sitä kallista osaa PV:n toiminnasta. Pienistä puroista kasvaa ajan mittaan iso joki.
Toivon vilpittömästi, että olen turhan pessimistinen.

Tuo on totta..mutta poliitikot ovat nyt PV:n osalta avainasemassa siinä miten jatko tulee menemään rauhanajan varuskuntaverkon ym osalta.
Jos yhtään olen ymmärtänyt oikein niin PV:n on tarkoitus nyt kerralla laittaa organisaatio sellaiseen asentoon, ettei siihen tarvitse puuttua pitkään aikaan jatkossa vaikka säästötarpeita olisi pidempäänkin kuin mitä nyt ajatellaan olevan.
Jos sen jokin kusee, niin sitten sen kusee se ettei poliitikkojen kantti riitä päätökseen joka antaisi PV:n toteuttaa uudistus siten kuin se haluaa. Jos sitä ei nyt saada tehdä siten kuin halutaan, aiheuttaa se helposti sen että jatkossakin joudutaan tasaisin väliajoin lakkauttamaan varuskuntia, leikkaamaan toimintoja jne.
Mielestäni NYT on se hetki kun pitäisi kerralla laittaa homma sellaiseen asentoon, jolla päästään pitkälle eteenpäin ilman jatkuvia leikkauksia ja suurehkoja muutoksia.
 
Kapiainen kirjoitti:
[Jos sen jokin kusee, niin sitten sen kusee se ettei poliitikkojen kantti riitä päätökseen joka antaisi PV:n toteuttaa uudistus siten kuin se haluaa.

Tämähän se mun pelkoni perusta onkin. Enkö luota suomalaisten poliitikkojen sanaan...?
 
koponen kirjoitti:
Pohjois-Savo näyttäisi edelleen lobbauksessa.

Yle: Rissalan Horneteille aiotaan rakentaa nykyistä parempi suoja

Karjalan Lennoston Rissalan lentotukikohtaan aiotaan rakentaa hälytyspaikka-alue Hornet-hävittäjiä varten. Tukikohtaan rakennetaan neljä uutta lentokonesuojaa, Ylen Savon alueuutiset kertoo.

Olisikin sulaa hulluutta jättää nuo kalliilla louhitut konesuojat käyttämättä.
Tosin samaa hulluutta on valtio toteuttamassa HÄKE-uudistuksessa. Monin paikoin miljoonilla louhitut suojatilat menevät toiseen käyttöön (varastoksi melko varmasti).
 
Soini pitää puolustusleikkauksia teurastuksena
yle 17.1. klo 17:01

Timo Soini pitää puolustusvoimien leikkauslistaa teurastuslistana. Soini uskoo leikkauksien johtavan Nato-jäsenyyteen. Rovaniemellä tiistaina kampanjoinut perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini vastustaa puolustusmäärärahojen supistuksia ja uskoo, että julkisuudessa olevat leikkaus- ja varuskuntien lakkautussuunnitelmat uhkaavat vakavasti Suomen puolustuskykyä.

Presidenttiehdokas Timo Soini otti vaalitilaisuuteen tulleet satakunta kuuntelijaa vastaan kättelemällä kaikki henkilökohtaisesti.

Kampanajatilaisuus videoitiin samalla myös Kemiin ja Tornioon, koska Soinilla itsellään oli kiire takaisin Helsinkiin, illan suoraan tv-vaalipaneeliin.

Kuin tilauksesta Soinin yksi lempiaiheista eli puolusvoimien supistukset ja varuskuntien lakkauttamiset nousivat puheenaiheeksi presidenttivaalien kynnyksellä.

-Tämä on väärä suunta ja heikentää meidän puolustuskykyä. Tasavallan presidentti on puolustusvoimain ylipäällikkö ja kyllä tämä on huolenaihe. Jos tällä tiellä jatketaan, niin alueellinen puolustusratkaisu, joka on hyvä niin on vaarassa.

Teurastusta joka johtaa Natoon

Myöskään Rovaniemellä olevan Lapin ilmatorjuntarykmentin leikkauskaavailuille Soini ei nähnyt perusteita ja tuomitsi samalla puolusministerin leikkauslistan Soinimaiseen tapaan.

-No minusta olis luonnollista, että jos on lennosto, niin sille on myös sitten ilmatorjuntasuoja. Kyllä tässä Stefan Wallinin teurastuslistassa on paljon kritisoimista ja tämä tulee voimakkaasti keskusteluun.

Puolustusvoimien aiemmilla ja tulevilla supistuksilla Soini näkee myös selkeän tavoitteen.

-Ettei tässä nyt valmisteltais sitten Nato-asiaa. Muutaman vuoden päästä sanotaan, että eihän meillä ole riittävää turvaa niin lähetään sotilaallisen liittoutumisen tielle ja se ei oo hyvä.

Soinin mielestä Nato-yhteys on selvä.

-No pakosti, jos tätä pystykarsintaa jatketaan. Eihän se ole mahdollista, kun määrärahat viedään pois ja sanotaan ettei sillä ole mitään vaikutusta Suomen puolustuskykyyn. Tottakai sillä on.
 
Tästä voisi päätellä, notta Rovaniemi on tosiaan lakkautusuhan alla, ainakin ilmatorjunnan osalta.. Ja samalla Soini nappaa persuille ääniä eduskuntavaaleihin, varsinkin jos ITR lakkaa.. Uddelleenperustamistahan kukaan ei sitten lupaa /tee.
 
Soinin on helppo "olla huolestunut". Tietää ettei tule valituksi ja kun oma puolue ei ole hallituksessa ei ole mitään riskiä että joutuisi sanomisistaan tilille.

Soinilla on nyt tämän eduskuntavaalikauden ajan täysi sananvapaus, ilman mitään vastuuta.
 
adam7 kirjoitti:

Tässä ilmeisesti viitataan ns. hallitusvastuuseen ?

Nyt olisi erittäin hyvä saada muutama esimerkki, jossa nämä ns. perinteisten puolueiden edustajat ovat kantaneet tätä paljon puhuttua poliittista vastuuta.
Muiden syyttely ja omien toimien peittely tuntuu toimivan paljon paremmin.
Miten esim. nykyiset tai edelliset hallituspuolueet ovat "joutuneet tilille" ?
 
vehamala kirjoitti:

Vaaleissahan sitä vastuuta mitataan ja jaetaan. Eikö keskustakin ottanut kevään vaaleissa turpaan niin, että tukka lähti?

Samalla tavalla kannetaan myös "oppositiovastuuta" eli jos ja kun mitään ei saada aikaan, niin äänestäjät antavat tuomion.
 
skärdis kirjoitti:

Ilman muuta ! Tarkoitatko siis, että ainoastaan hallituksessa saa jotain aikaan ?

Persuja ja Soinia ei vain voi oikein tähän kontekstiin sijoittaa kun heidän tekosistaan oppositiossa (tai hallituksessa) ei ole juuri kokemusta, ainakaan minulla.
 
No yks hyvä esimerkki "vastuunkannosta"​
on persujen propaganda köyhän kansan puolesta ja sitten kun isona puolueena pääsivät valitsemaan eduskunnan valiokuntien puheenjohtajuuksia, jotka valitaan niin, että isoin ottaa ensin, toinen sitten jne., eivät valinneet mitään jossa mitenkään olisi ollut tekemistä tämän köyhän kansan kanssa. Valinnat meni harrastusten mukaan.

Ja kuten todettiin, vaaleissa punnitaan, tosin pysymällä ulkona hallituksesta, persut saavat joko hieman lisää protestikannatusta tai siinä vaiheessa agendan ja osaamisen ohuus on jo selvillä isoilla massoilla.

Viimeistään ensimmäisen hallituskauden jälkeen näemme ettei keisarilla ole vaatteita. Käy kuin Urpo-vainaalle...jonka siis piti poistaa työttömyys tästä maasta 6 kuukaudessa... sitten Urposta tehtiin työvoimaministeri....
 
vehamala kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Vaaleissahan sitä vastuuta mitataan ja jaetaan. Eikö keskustakin ottanut kevään vaaleissa turpaan niin, että tukka lähti?
Samalla tavalla kannetaan myös "oppositiovastuuta" eli jos ja kun mitään ei saada aikaan, niin äänestäjät antavat tuomion.

Ilman muuta ! Tarkoitatko siis, että ainoastaan hallituksessa saa jotain aikaan ?

Tarkoitan ja se on juurikin niin.

vehamala kirjoitti:
Persuja ja Soinia ei vain voi oikein tähän kontekstiin sijoittaa kun heidän tekosistaan oppositiossa (tai hallituksessa) ei ole juuri kokemusta, ainakaan minulla.

Ei sitä kokemusta voi ollakaan, kas kun oppositiossa ei voida tehdä mitään.

Pian on kulunut 1/4 vaalikaudesta ja teot ovat täysin nollassa. Loputkin vaalikaudesta tulee menemään samalla linjalla. Enkä nyt hauku edes persuja, vaan sama pätee kaikkiin oppositiopuolueisiin nyt ja tulevaisuudessa.
 
Back
Top