Jotenkin minusta tuntuu, että Putin ei kykene poimimaan mitään. Putinin rahat vähenee koko ajan ja sitä mukaa vähenee kaikki muu.

Se nyt ei näytä siltä. 300 pommitusta muutamissa päivissä ulkomaan operaatiossa Syyriassa. Venäjällä on rikkauksia vielä tuhlattavava vaikka talous sakkaa. Tuollaista kykyä ei ole näyttänyt kukaan paitsi Jenkit.

Ennustan että kesällä Usa ja Venäjä tulevat käynnistämään ison yhteisoperaation Isiksen tuhoamiseksi. Edellytyksenä on että Syyriasta on päästy sopuun, Saudit ja Turkki pysyvät aisoissa.
Eu:n päätös pakotteiden jatkamisesta onkin muodostunut vain sivujuoneksi ainakin siihen asti että Isis ja Assad on poistettu.
Eu kokee arvovaltatappiota toisensa perään. Ei auta miljardikaupan jäädyttämien kun muut leikkii Syyriassa. Kukaan ei huomaa,muuten kuin ohjaamalla siirtolaismassoja tänne.
 
Ennustan seuraavaa:

Syyriaan sovitaan tulitauko/rauha, alueet jäävät erilaisten aseellisten ryhmien hallintaan. Afrikassa sekä Lähi-idässä tulee ennätys lämmintä ja kuivaa, tulevaisuus näyttää kurjalta, joka lisää kansanvaellusta.

Alueelta lähtee kymmeniä miljoonia ihmisiä paremman elämän toivossa kohti Eurooppaa, osa kuolee aavikolle nälkään ja janoon, kymmeniätuhansia hukkuu välimereen.

Saksassa äärioikeisto ottaa vallan ja mobilisoi kansan rakentamaan piikkilanka-aitaa maan kriittisimmille alueille.

Eurooppa on kovien haasteiden edessä, joka lopulta monien muiden kriisien takia murentaa koko EU:n.

Suomi ei ole vieläkään Natossa ja sotilaallisesti voimistunut Venäjä päättää kostaa kaikki EU aikaiset patoumat valtaamalla Helsingin 150 000 sotilaan yllätyshyökkäyksellä. Suomi motitetaan kolmesta suunnasta Murmansk, Karjala, Kaliningrad.

Toivon ettei nämä pahimmat ennusteeni kuitenkaan toteutuisi :eek:
Ei tämä ennuste nyt ihan vikasuuntaan ole mennyt. Brexit-äänestys tulossa, Saksassa EU-kriittinen oikeistopopulisti puolue "jytkyttää" ja Schengen natisee.

Tähän kun lisätään Suomen sisäisen turvallisuuden heikentymisen merkit, niin pahalta alkaa näyttämään.
 
Tähän ketjuun on kerätty Maailma ja paikat -blogin masentavan osuvia ennustuksia. Jatketaan osalla 25.3. päivättyä postausta (lihavoinnit minun)

Teksti on synkkää, mutta niin on aikakin


http://maailmajapaikat.blogspot.com/2016/03/palmunlehvia-ja-aaseja.html

Keski-Amerikasta palaamiseni jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon, suuressa maailmassa ja pienessä elämässäni. Mitä maailmaan tulee, joudun korjaamaan ennustuksiani vielä aiempaa pessimistisemmiksi lähivuosien suhteen, johtuen lähinnä poliittisen johtajuuden katastrofaalisesta tilasta läntisissä suurvalloissa. Objektiivisilla tekijöillä mitattuna Länsi olisi toki paljon vahvempi kuin vihollisensa, mutta vaikutusvallassa on se jännä piirre, että sillä on väliä vain jos sitä käyttää. Länsi ei käytä. Sen viholliset käyttävät sitäkin enemmän.

Vielä viime vuonna ajattelin, ettei Yhdysvallat voisi ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen saada Obamaa vahingollisempaa johtajaa, mutta tätä näkemystä minun on valitettavasti korjattava. Kaikki kunnon miehet on tämänhetkisten tietojen valossa pelattu auttamattomasti ulos presidenttipelistä. Sekä Trump että Sanders olisivat Vapaan Maailman säilymisen kannalta niin tuhoisia johtajia, että ihmisten on ilmeisen vaikeaa edes hahmottaa sitä. Pelkään pahoin, että Lännen kansa tulee vielä kokemaan sen suurella itkulla ja hammastenkiristyksellä, kaivaten ja anellen takaisin kaikkea sitä, mitä heillä vielä vähän aikaa sitten oli, ja mikä pian on mennyttä. On vastenmielistä joutua kannattamaan läntisen suurvallan johtajaksi ryvettynyttä ja korruptoitunutta poliittista peluria Clintonia, mutta Trumpiin ja Sandersiin verrattuna hän sentään tulee järjestelmän sisältä ja eliitin jäsenenä tietää suunnilleen, mistä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on kyse. Clintonin kohdalla ongelmana on se, että hänen väärinkäytöksensä altistavat hänet valtaan päästessäänkin alusta saakka propagandalle ja kiristykselle.

Mutta ei tässä kaikki. Merkit osoittavat tällä hetkellä siihen suuntaan, että Putin voittaa ensi vuonna vaalit sekä Saksassa että Ranskassa. Mikäli Euroopan suurvallat joutuvat yksi toisensa jälkeen uusfasistien valtaan ja Iso-Britannia vielä lisäksi astuu isolationismin tielle kansanäänestyksessä, alkaa olla pian yhdentekevää, mitä ratkaisuja Suomi tai Viro - Ukrainasta puhumattakaan - tekevät. Ruotsi saattaa hyvinkin onnistua pelastamaan itsensä, vaikka Suomen jo valitettavan itseaiheutetulta vaikuttava menetys tulee tekemään siitä rintamamaan ja vaikeuttamaan Ruotsin asemaa monin tavoin.

Venäjä ei ole vetäytynyt eikä vetäytymässä Syyriasta, vaikka näin on meille monesta tuutista väitetty. Päinvastoin, Venäjä on luonut pysyvän sotilaallisen läsnäolon Levantissa ja ottanut haltuunsa laajoja strategisia maa- ja merialueita, taaten siten paitsi Assadin ja Iranin islamistiregiimin, myös Da'ishin hallitsemien alueiden koskemattomuuden. Venäjä kykenee nyt kieltämään Mustanmeren, Levantin ja itäisen Välimeren alueet sekä länsimailta että niiltä alueellisilta valtioilta, jotka olisivat voineet sotilaallisesti puuttua tilanteeseen. Alueiden lisäksi Venäjä on saanut haltuunsa miljoonien asekuntoisten nuortenmiesten reservin sekä tärkeimmät taisteluorganisaatiot ja turvallisuusrakenteet näiden mobilisointiin.

Erittäin aggressiivinen hybridisota Turkkia vastaan jatkuu. Venäjä pyrkii murentamaan Turkin suvereenisuuden ja Nato-turvatakeet käyttämällä terroristiryhmiä sijaissotijoinaan ja luomaan näille koskemattomuuden ilmoittamalla avoimesti tuestaan, johon myös läntiset strategiset hölmöt on sitoutettu. Venäjän lyhyen tähtäimen tavoitteena on ollut Turkin pakottaminen vetämään intressinsä lähialueilta omien ydinalueidensa suojelemiseksi. Tässä Venäjä on onnistunut - Turkki on pakotettu vetäytymään Azerbaidžanin ja Georgian suojeluksesta, Mustanmeren merivalvonnasta sekä maltillisten ja länsiystävällisten voimien suojelemisesta Pohjois-Irakissa ja Luoteis-Syyriassa. Samalla Venäjä on uhannut Istanbulia ja Ankaraa kaikella, taktisia ydinaseita myöten. Hevosenpäät on toimitettu myös Riadiin, Abu Dhabiin ja Dohaan, jotka muutenkin lienevät menettäneet uskonsa vielä vähän aikaa sitten aluetta sotilaallisesti taanneisiin Yhdysvaltoihin.

Pidemmän tähtäimen tavoitteena Venäjällä on eristää Turkki Lännestä ja tukea autoritääristä, länsivihamielistä tendenssiä sen poliittisessa eliitissä. Tähän Venäjä käyttää samoja menetelmiä kuin hybridisodassaan Eurooppaa vastaan: vastakkaisia puolia edustavien ääriryhmien tukemista ja pelaamista toisiaan vastaan, samalla kun vakautta edustavien valtiovaltojen suvereenisuus murennetaan ja luodaan rankaisemattomuuden kulttuuri Venäjän terroristisille ja rikollisille suojateille. Kuten aiemmin Ukrainan kohdalla, Venäjän tarkoituksena on kiistää Turkin oikeus maanpuolustukseen, voimaannuttaa aseellisia terroristi- ja rikollisryhmiä toimimaan rankaisematta sekä delegitimoida Turkin maanpuolustus ja sisäinen järjestyksenpito Länteen suunnatulla propagandalla. Lähikuukausina tulemme kuulemaan Venäjän läntisiltä vaikuttaja-agenteilta (ml. heidän suomalaiset resonaattorinsa) voimistuvia vaatimuksia, että Turkin tulisi neuvotella omaan suvereenisuuteensa liittyvistä elintärkeistä turvallisuuseduista suoraan PKK:n kanssa. Venäläisiä erikoisjoukkoja operoi nyt kaikissa Turkin ympärysvalloissa, samaan aikaan kun Obama viestittää Venäjälle vihreää valoa sekä Levantin että Ukrainan suhteen.

Suomen tulisi seurata kehitystä erityisen tarkasti, koska kaikki tämä on edessä myös Suomen kohdalla. Vastarintakyky on tosin sen verran heikko, että suomalaiset eivät ehkä joudu huomaamaan suvereniteettinsa menetystä ja johtajiensa muuttumista vieraan vallan vasalleiksi ennen kuin on liian myöhäistä. Baltit kohtaavat samoja toimenpiteitä kuin Suomi, mutta heillä on sentään Naton turvatakeet, poliittisen eliitin vahva länsisitoumus ja kansan tietoisuutta lisäävä neuvostokokemuksen rokotus suojanaan. Suomen pässiä viedään sen sijaan päästä (eliitistä) vetäen, kansan seuratessa määkiessä perässä.

Venäjän aluelaajennuksiin kuuluu olennaisena osana omaisuuden uusjako. Niinpä suomalaiset voivat varautua merkittäviin muutoksiin yritysten ja varallisuuden hallintasuhteissa. Myös Ukrainan alueiden haltuunotto oli maailman tämän hetken voimakkaimmalle järjestäytyneen rikollisuuden organisaatiolle taloudellisesti mitä tuottoisin operaatio osittain juuri sen vuoksi, miten valtavia omaisuuksia siirrettiin vähällä vaivalla Venäjän salaisten palvelujen kontrollissa oleville järjestäytyneen rikollisuuden liigoille.

Vaikka menetelmät eivät ole identtisiä, ne tuovat mieleen natsi-Saksan aluelaajennukset, joiden olennaisena osana oli valloitettujen maiden ryöstö pakkodevalvoinnin avulla. Valtakunnanmarkkojen haltijoista tuli kertaheitolla miljonäärejä ja valloitusalueiden väestöstä ryysyläisiä. Mafialta tutut menetelmät ovat myös erittäin toimivia, kun halutaan varmistaa kunkin yhteiskunnan vastenmielisimpien mutta tietyssä mielessä tehokkaimpien elementtien lojaalisuus uusille harvainvaltiaille. Siinä sivussa väkivaltakoneiston palvelijat, hyödylliset hölmöt ja hurraava herrarahvas saavat hetkellisesti kokea katteetonta ylemmyyttä niitä kohtaan, joille propaganda osoittaa uhrien ja häviäjien osan.

Ei kyse ole sen kummemmasta kuin mafian, katujengien tai koulukiusaajien toimintaperiaatteista. Ihmiset ovat helpoimmin manipuloitavissa vetoamalla heidän alhaisimpiin tunteisiinsa. Sallimalla järjenkäytön poiskytkemisen. Niin natsien, kommunistien kuin putinistien ja heitä tietäen tai tietämättään palvelevien eurooppalaisten ja amerikkalaisten uusfasistien menestys perustuu samoihin resepteihin. Niihin nähden jihadistit saattavat - ainakin omiensa silmissä - näyttää hyveellisiltä ritareilta, vaikka ehkä mustilta sellaisilta. Ulkopuolelta katsottuna on selvää, että he ovat samanlaisia alhaisia roistoja. Käyttäväthän he kaiken huipuksi täsmälleen samoja menetelmiä - rikollisten hyödyntämisestä jalkatyövoimana aina pankkien ja korruptiokultakaivosten haltuunottoon.

Herättää minussa pahaenteistä kutinaa, että suomalainen pankkini on kuluneiden puolen vuoden aikana alkanut vaatia selvityksiä yksityisasioistani, kuten ulkomailla asumiseni perusteista, varallisuuteni alkuperistä, lähitulevaisuuden suunnitelmistani varallisuuden investoimisessa sekä syistä, miksi olen tehnyt monia pieniä siirtoja yksityisille eri puolilla maailmaa. Ei myöskään herätä suurta luottamusta Suomeen päin, että minulta udellaan, olenko itse tai joku omaiseni poliittisesti vaikutusvaltaisessa asemassa jossakin kotimaassani. Pääomia hallinnoivat piirit saavat usein vihiä tuloillaan olevasta ennen suurinta osaa poliittisesta saati muusta valtiollisesta koneistosta. Epäilemättä joillekin on tiedossa johtokuntapaikkoja pankeissa, kaasuyhtiöissä ja tulevan turvallisuusinfrastruktuurin alihankkijoissa.

Mutta ehkä tämä kaikki on yhä vain pahinta skenaariota pikemminkin kuin toteutuvaa. Kansainvälistä politiikkaa tänä päivänä seuratessa vain tuntuu siltä, että optimismi kannattaa puolittaa ja kyynisyys tuplata, mikäli haluaa ymmärtää mitä Euroopassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa on tällä hetkellä tekeillä. Hajanaisemmat tietoni Itä-Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta eivät lupaa paljoa parempaa. Onneksi Sveitsi, Ruotsi ja Norja todennäköisesti selviävät huomattavasti muita kauemmin ja suhtautuvat yhä myönteisesti ja ei-fasistisesti maahanmuuttajiin, ainakin lainkuuliaisiin ja työ- ja investointihaluisiin sellaisiin.

Parempaa kannattaa paitsi toivoa, myös omien käytettävissä olevien resurssien kautta tavoitella. Jokaisella on ainakin vähän vaikutusvaltaa, ja kyky tehdä jotain. Mutta pahimpaan kannattaa alkaa varautua.
 
Aika todennäköistähän on että Britannia eroaa EU:sta. On jo ehdotettu vaalien siirtämistä koska kansa äänestää väärin eikä ymmärrä. Vaikka oikea syy olisi Brysselissä ja jo pitkään jatkuneessa kehityksessä jonka juurisyy on "monikulttuurisuus" ja potentiaalisten terroristien hyysääminen. Työväenpuolue se oli joka niin massiivisesti pilasi Britanniaa edellisen hallituksen aikana. Hallitsematon maahanmuutto oli silloin huipussaan.

Samoin on Putin Saksan vaalien voittaja. Kansa äänestää väärin vaikka syy olisikin Merkelin höperyydessä ja siitä että hän ei ole välittänyt Euroopasta yhtikäs mitään vaan sallinut ja jopa kannustanut EU:n hajoamiseen.

Tekipä Suomen pääministerikin oman osansa. Kuinka monta alaikäisenä esiintynyttä mutta oikeasti yli kaksikymppistä tähän maahan tunkeutui kun hän lupasi mökkinsä asunnoksi laittomille maahanmuuttajille? Nykyään saa kai käyttää sanaa "tunkeutui" kun kerran iltapäivälehdetkin käyttävät sanaa "laiton maahanmuuttaja" eivätkä pakolainen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001158651.html

Suomen kohdalla Venäjä tulee käyttämään heikkoutta hyödykseen. Tulee olemaan kiinnostavaa seurata milloin media ja niin sanottu kulttuurieliitti tekee takinkäännöksen kääntyen Brysselin suuntaan kumartelusta ja monikulttuurisuuden ylistämisestä Moskovaan ja slaavilaisuuden kehumiseen. Ojasta toiseen.
 
Sopisikohan tämä tännekin...Mielestäni tässä on erittäin hyvin ja ymmärtävästi huomioitu Suomen ja lähialueen asioita...
Mainio kirjoitus:
Kesäkolumni 18.8.2016 klo 7:04
Kesäkolumnisti Janne "Rysky" Riiheläinen: Venäjän uusi normaali
Venäjällä mikään ei näytä olevan kuin ennen. Kaikki mitä kuvittelimme olevan epänormaalia, onkin nyt normaalia. Venäjä järjestää säännöllisesti valmiusharjoituksia ja synnyttää tahallaan epävarmuutta, Janne "Rysky" Riiheläinen kirjoittaa.

Janne Riiheläinen Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

kes%C3%A4kolumni%20logo.png


Kesäkolumnit on Ylen uusi sarja, jossa vaihtuvat kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin. Voit lukea sarjan kaikki kirjoitukset täällä.

Olemme varmaan kaikki jollain tasolla tajunneet, että käynnissä on siirtymä optimistisesta maailmanajasta ikävän toisenlaiseen. Muutoksen laajuutta ja syvyyttä voi ymmärtää paremmin, jos tarkastelee, mitä kaikkea on muuttunut viimeisen reilun parin vuoden aikana.

Muutoksen hämmästelyn voi aloittaa vaikkapa Venäjän viisumivapauden katoamisesta keskusteluista. Koko sanaa en ole kuullut pitkään aikaan. Muutama vuosi sitten uumoiltiin myös, että yleinen asevelvollisuus siirtyy meilläkin historiaan, vaikka siihen Suomessa menee pidempään kuin muualla. Vuonna 2014 Naton oli tarkoitus Walesin huippukokouksessa löytää uusi merkitys puolustusliitolle, kun Afganistanin operaatiota ajettiin alas. Krimin valtauksen myötä merkitys syntyi saman tien. Presidentinvaaleissa 2012 ajateltiin presidenttiä arvojohtajana, jonka tehtävänä oli lähinnä ilmaista minkälaisia arvoja kansan enemmistö halua tukea. Nyt hänellä on arvoja konkreettisempaa johdettavaa kädet täynnä.

Meille valehdellaan vakavista asioista päin naamaa.

Olemme myös saaneet tottua siihen, että meille valehdellaan vakavista asioista päin naamaa. Sekä siihen, että yllättävän moni haluaa selitellä näitä valheita parhain päin. Kyllä siellä Krimillä kuitenkin oli kohteliaita, vihreitä miehiä Venäjältä ja Ukrainassa sotaa käydään pitkälti Venäjän armeijan voimin. Malesialaiskoneen ampuivat alas venäläiset ilmatorjuntajoukot. Eivätkä lähimmät venäläiset joukot ole suinkaan 1 500 kilometrin päässä Suomen rajasta.

Uuteen normaaliin kuuluu myös se, että asioita kiepautellaan ja muuksi muutetaan. Kun presidenttimme tekee yksinkertaisen aloitteen, jonka avulla voitaisiin parantaa lentoturvallisuutta, hänen aloitteensa ja nimensä onkin kaapattu edistämään ihan muita asioita. Tai yhtäkkiä koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan voimassa ollut toimintatapa Suomen itärajalla vaihtuu kahden pienen raja-aseman kohdalla. Valtion omistama energiayhtiö voi myös lähteä osakkaaksi ydinvoimalaan, vaikkei ensin halua. Ja sitten kun suostuu lähtemään tietyillä ehdoilla, ne ehdot jätetään kylmästi täyttämättä. Saman ydinvoimalan kohdalla suomalainen virkakoneisto osoittaa sille epätyypillistä pitkämielisyyttä, jopa huijausyrityksen ja turvallisuutta kyseenalaistavien seikkojen kohdalla.

Venäjän toimintatavat perustuvat usein sikäläisen sotilastaidon hämäämiseen ja yllättämiseen pyrkivään maskirovka-traditioon. Näin se voi hyödyntää maksimaalisesti rajallisten resurssiensa ja keskitetysti toimivan päätöksentekonsa yhdistelmän. Yllätyksillä, valheilla ja rytminvaihdoksilla se pyrkii varmistamaan samalla sen, että lännen on mahdollisimman vaikeaa löytää poliittista yksimielisyyttä vastatoimiin.

Ukkoja otetaan siviilitöistään ja varusteet kaivetaan varastoista.

Venäjällä on järjestetty muutaman vuoden ajan lähes jatkuvasti valmiusharjoituksia, joissa kootaan ja varustetaan taistelukelpoisia yksiköitä. Niissä siis harjoitellaan liikekannallepanoa. Tähän kuuluu myös se, että ukkoja otetaan siviilitöistään ja varusteet kaivetaan varastoista. Ne harjoitukset, joita Venäjällä on käynnistetty viimeisen parin viikon aikana, ovat liikuttaneet kymmeniä tuhansia miehiä. Jos 80-luvulla olisi laitettu liikkeelle tällainen orkesteri, olisi lännessä oltu varmoja hyökkäyksen alkamisesta. Varsinkin kun harjoituksissa mukana on säännöllisesti myös taktisia ydinaseita. Ainakin Ruotsia ja Britanniaa kohti on lennetty harjoituslentoja ydinaseet kyydissä ja ohjusjoukot kuuluvat vakituisesti maasotaharjoitusten kokoonpanoihin.

Nämä harjoitukset toimivat paitsi sotilaallisen valmiuden kohottajina, myös kertovat Venäjän johdon viestiä muulle Euroopalle. He haluavat nyrkkiä heristellen saada muutettua kansainvälisen politiikan tilannetta ja sääntöjä. Sitä nyrkkiä on moni Venäjän naapuri saanut jo maistaa, Ukraina parhaillaankin. Itse asiassa sotilaalliset toimet näitä naapureita kohtaan on yleensä käynnistetty nimenomaan sotaharjoitusten suojissa. Aloite on joka tapauksessa lähes koko ajan pysynyt Putinilla. Meidän muiden tehtäväksi on jäänyt odotella mitä hän tällä kertaa päättää sodasta ja rauhasta.

YYA-sopimus velvoitti meidät pitämään kaikki muut täältä poissa.

Vanhassa normaalissa kasvoimme siihen, että mikä tahansa vieras sotavoima Suomessa on uhka olemassaolollemme. YYA-sopimus velvoitti meidät pitämään kaikki muut täältä poissa tai Puna-armeija tulisi auttamaan, todennäköisesti turhan pysyvästi. Siksi monelle tuntuu vaikealta katsella liittolaistemme sotaväkeä harjoittelemassa meidän maaperällämme tai ilmatilassamme. Ennen sotilaallisen yhteistyömme pääosa Nato-maiden kanssa tehtiin piilossa Afganistanissa tai jossain muussa kaukaisessa paikassa. Nyt se sama yhteistyö saa konkreettisia muotojaan tässä meidän silmiemme edessä.

Uuteen normaaliin kuuluu myös se, että moni haluaa viedä muiltakin luottamuksen yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Ei olisi pari vuotta sitten tullut mieleenkään, että joku voisi käynnistää vihakampanjan Punaista Ristiä vastaan. Samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi ovat joutuneet monet muutkin yhteiskuntaamme pystyssä pitävät tahot.

Nämä öyhöttäjät ilmoittautuvat yleensä erittäin isänmaallisiksi. Heille isänmaa on kuitenkin vain jokin epämääräinen idea. Oikeassa elämässä isänmaasta ja sen ihmisistä tarvitaan huolehtimaan systeemi jos toinenkin. Kriittisyys ja huonon korvaaminen paremmalla on yhteiskunnan elinvoiman kannalta olennaista. Kun kyseessä on pelkkä halu tuhota, on se vain silkkaa huliganismia.

Ei meitä sotilaallisesti juuri nyt uhata.

Kaiken sen pelon ja vihan kylvössä on osansa myös Venäjän informaatiovaikuttamisella. Sen tavoitteena ei ole käännyttää, vaan hämmentää. Kun demokraattisessa valtiossa saadaan synnytettyä riittävästi epävarmuutta ja epäluottamusta, tarkoittaa se poliittisen päätöksenteon jäykistymistä. Ei meitä sotilaallisesti juuri nyt uhata. Hyökkäyksen kohteena on poliittinen päätöksentekojärjestelmämme ja sitä myötä demokratiamme. Uusi normaali on se, että Venäjä pyrkii laajalla ja häikäilemättömällä keinovalikoimalla vaikuttamaan muiden maiden sisäpolitiikkaan. Meille tämä on tietysti myös kylmän sodan aikaista vanhaa normaalia. Siksi sitä ei oikein tahdota edes tunnistaa.

Tällä hetkellä meillä on lukuisia erilaisia käsityksiä tilannekuvasta ja silti lähes totaalinen tuki tasavallan presidentin vetämälle ulkopoliittiselle linjalle. Terveempää olisi se, että tilannekuva olisi suhteellisen yhteinen, mutta keinoista siinä pärjäämiseen olisi erimielisyyttä. Nykyinen asetelma viestii hämmennyksestä. Uudessa normaalissa pärjätäksemme meidän on ymmärrettävä paremmin miten se toimii ja miten meidän tulee siinä toimia. Valtiokoneistomme kuitenkin elää pitkälti jo tässä uudessa normaalissa, mutta tähän samaan olisi herättävä kansalaistenkin.

Se on jo käynyt selväksi, että historiallisista ajoista on huomattavasti mukavampi lukea kuin elää niiden keskellä. Mutta kyllä me tässä uudessakin normaalissa pärjäämme, jos vain pidämme pään kylmänä ja pidämme mielessä, ettei tämä ole vanha normaali.

Janne "Rysky" Riiheläinen on joensuulainen turpobloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.

Ei tähän ole mitään lisäämistä. Tai ehkä sentään - Kiitokset "Ryskylle"!
 
Kumpi on todennäköisempää, sotatoimia kasvatetaan/kiihdytetään Syyriassa vai Ukrainassa, vai molemmissa? Syyskuussa käynnistyy kaukasus-harjoitukset, jonka jälkeen jengiä lähetetään totuttuun tapaan jonnekin. Minun kupoliin ei käy järkiin että Krimille lähetetään joukkoja Ukrainan takia.

Edit:
Kun hybridistä puhutaan, niin toimintaa edelleen tarkoitus peitellä pakotteiden kasvun välttämiseksi?
 
Nostan ketjun ylös linkittämällä taas edellä mainittuun Maailma ja paikat -blogiin. Mielestäni kyseinen blogi (ja kirjoittaja) ansaitsevat näkyvyyttä tälläkin foorumilla.

Tämä teksti elokuun alulta on täyttä asiaa. Sitä ei lue kovin mielellään, mutta mielenkiinnolla kylläkin.

"Seuraavaksi Venäjä tarjoutuu puhumaan, mutta vain omilla ehdoillaan ja täydellisen rankaisemattomuuden asetelmasta. Se vetäytyy pari kertaa, kunnes länsimaalaiset anovat ja rukoilevat Venäjän paluuta neuvottelupöytiin, luvaten ummet ja lammet sekä tehden Venäjän uhreiksi joutuneiden selkäin takana monenmoisia diilejä Kremlin kanssa. Tämän jälkeen Kreml vaatii, että länsimaat sen lakeijoina osallistuvat Ukrainan, Georgian, Baltian maiden ja kuka milloinkin on uhrina painostamiseen johonkin "sopimukseen", jonka Venäjä on toisille sanellut, mutta jota Venäjä itse ei aio noudattaa. Aiemmista Venäjän yksipuolisesti rikkomista sopimuksista ei puhuta. Rauhan venehän voisi keikkua jos sodanlietsojaa vienostikaan vaaditaan vetäytymään."

Myös uusin merkintä kannattaa silmäillä. Voi olla, että kirjoittaja kärjistää, mutta valitettavasti voi myös olla, että hän on täysin oikeassa, kärjistäessäänkin.

"Aktiivinen patoamispolitiikka olisi rauhantyötä. Vastaavalla politiikalla kylmäkin sota voitettiin. Valitettavasti tällainen patoaminen edellyttää juuri alussa mainittua Venäjän ymmärtämistä. Ei siis Venäjän "ymmärtämistä" merkityksessä Venäjän myötäily, vaan sitä, että Venäjän tavoitteiden ja toimintatapojen suhteen suostutaan olemaan realistisia ja lopettamaan kaunistelu ja "yllättyminen" jokaisen Venäjän siirron jälkeen, niissä kun ei ole ollut mitään yllättävää."
 
Mikä olisi Suomen osa jos Venäjälle tulisi suuri tarve turvata meriliikenne Kaliningradiin?
 
Ois tän kiva saada joku päivittey pläjäys .. mielellään suht tottuudenmmukainen semmonene .. Voin heittää jossain vaihees jotain tarinaa...
 
Erikoisen anonyyminä on tuo kirjoittaja onnistunut pysyttelemään.
Nykyaikana ei ole mahdollista kertoa reissuistaan ja tekemisistään niin paljon kuin kyseinen bloggaaja ja silti pysyä anonyyminä. Ikäänkuin muistelen, että olisin kaivanut nimen esiin pienten tiedonmurusten avulla, mutta jos näin kävi, olen jo unohtanut... Kyseinen bloggaaja toki varjelee anonyymiteettiään paremmin kuin esim. Puolustusvoimain komentaja vapaa-ajan kulkemisiaan ja sitä kautta kotinsa sijaintia. Pakkoko siitä pyöräilyharrastuksesta on twiittailla kuvien kanssa?
 
Nykyaikana ei ole mahdollista kertoa reissuistaan ja tekemisistään niin paljon kuin kyseinen bloggaaja ja silti pysyä anonyyminä. Ikäänkuin muistelen, että olisin kaivanut nimen esiin pienten tiedonmurusten avulla, mutta jos näin kävi, olen jo unohtanut... Kyseinen bloggaaja toki varjelee anonyymiteettiään paremmin kuin esim. Puolustusvoimain komentaja vapaa-ajan kulkemisiaan ja sitä kautta kotinsa sijaintia. Pakkoko siitä pyöräilyharrastuksesta on twiittailla kuvien kanssa?

Hyvin todennäköinen vaihtoehto bloggaajan henkilöllisyydeksi on tosiaan mahdollista kaivaa esiin hetken googlettamisen jälkeen, jos vähän malttaa nähdä vaivaa. Mikäli en täysin erehtynyt ole, kyseisellä henkilöllä on varsin hyvä "näköalapaikka" ja jokseenkin myös kompetenssia kirjoittaa sitä mitä kirjoittaa.
 
Back
Top