Epidemiat maailmalla

Vahva ehdokas vuoden Darwin-palkinnon saajaksi.

30-VUOTIAS mies kuoli koronavirukseen osallistuttuaan niin kutsuttuihin koronabileisiin Yhdysvaltain Texasissa. Juhlien järjestäjällä oli itsellään koronavirus, ja juhlien ideana oli tartuttaa se muihin.

Johtava lääkäri Jane Appleby San Antonion sairaalasta kertoi, että koronaan kuollut texasilaismies oli pitänyt koronavirusta pelkkänä petkutuksena, vaikka se onkin tappanut Yhdysvalloissa yli 135 000 ihmistä. Mies oli ajatellut, ettei tauti tarttuisi häneen.

Appleby kuvaili, että koronabileiden ideana oli testata, onko koronavirus oikeasti olemassa.
En tajua tuota maata välillä. Ei Euroopassa tällaista pösilöyttä löydy. Euroopassa otettiin tauti tosissaan, vaikka joidenkin tapa hoitaa tilanne ei niin napannut, kun taas USA:ssa asenne oli/on välillä aika pösilöä. Esim. tuo että protestoidaan toimenpiteiden lakkauttamisen puolesta ja sitten vielä televankelistojen salaliittohömppien levittämiset siitä kuinka koronavirus onkin pedon merkki, jne...

Mistä tuossa maassa noita lahopäitä sikiää?
 
50-luvulla Yhdysvaltalainen koulujärjestelmä oli maailman huippua. Siitä etiäppäin onkon kyyti ollut kuin matolla liukumäkeä ratsastaessa.
 
Vahva ehdokas vuoden Darwin-palkinnon saajaksi.

30-VUOTIAS mies kuoli koronavirukseen osallistuttuaan niin kutsuttuihin koronabileisiin Yhdysvaltain Texasissa. Juhlien järjestäjällä oli itsellään koronavirus, ja juhlien ideana oli tartuttaa se muihin.

Johtava lääkäri Jane Appleby San Antonion sairaalasta kertoi, että koronaan kuollut texasilaismies oli pitänyt koronavirusta pelkkänä petkutuksena, vaikka se onkin tappanut Yhdysvalloissa yli 135 000 ihmistä. Mies oli ajatellut, ettei tauti tarttuisi häneen.

Appleby kuvaili, että koronabileiden ideana oli testata, onko koronavirus oikeasti olemassa.
Tuolla suorituksella voisi irrota Darwin Award tai lääketieteen IgNobel tai jopa molemmat.
 
Kasvomaskien käyttö jakaa ihmisiä valtavasti, on niitä, jotka kannattavat ehdottomasti ja toiset eivät.
 
En tajua tuota maata välillä. Ei Euroopassa tällaista pösilöyttä löydy. Euroopassa otettiin tauti tosissaan, vaikka joidenkin tapa hoitaa tilanne ei niin napannut, kun taas USA:ssa asenne oli/on välillä aika pösilöä. Esim. tuo että protestoidaan toimenpiteiden lakkauttamisen puolesta ja sitten vielä televankelistojen salaliittohömppien levittämiset siitä kuinka koronavirus onkin pedon merkki, jne...

Mistä tuossa maassa noita lahopäitä sikiää?

Tuota foliohattuilua ja salaliittoteoriauskovaisuutta olen itsekin amerikkalaisissa hämmästellyt. Aivan jäätävää typeryyttä, ei voi muuta sanoa.
 
Amerikassa miljoonat katsovat jotakin Hörhö-Alex-Jonesia ottaen tosissaan kaiekn sen diibadaaban, jota se suoltaa naamastaan. Täällä taas tuskin löytäisit kymmeniä tuhansia suomalaisia, jotka moiseen höttöön uskoisivat. Ehkä tässä tulee tämä Suomen koulujärjestelmän etu.
 
Nuo "koronabileet" ovat venäläisten ja kiinalaisten levittämää valeuutisointia. Molemmat pystyvät puskemaan myös länsimediaan näitä juttuja. Joku mv-lehti on vain ukkosenjohdatin. Wired tarkisti cnn yms. lähteet ja sontaahan ne oli täynnä.

Viimeksi muokattu:

Tässä vaikuttaisi tulevan ihan lääkärin kautta tietoa covid bileistä (lääkärin julkaisema video artikkelissa), liekkö sitten venäjän ja kiinan valeuutiset luoneet ihan oikeitakin virusbileitä.

Tuokin on mahdollista.

Ainakin nyt on hyvä lähde, kun ei pääse kaiken maailman Wiredit varmistamaan väitteen oikeellisuutta, koska varsinainen lähde on kuollut.

Lääkärin mukaan, bilettäjä on elokuvamaiseen tyyliin, viimeisinä sanoina tokaissut että: -voi kun olisin ollut menemättä!

Tästä ei kässäri enää paremmaksi muutu.

Voi olla, että olen liian kyyninen, mutta...
 
Ylipainoinen... ja kakkostyypin diabetes, tai tuleva sellainen.
Varo korrelaatiota, koska se ei varoita sinua.
Lisäksi viranomaisohjeiden laiminlyönti, ja talonpoikaisjärjen puuttuminen. Kyllähän tohon kakkosaaltoon Jenkeissä on ihan syitäkin, ilman että lähdetään synkkään populaatio-dynamiikkaan ollenkaan.
 
Ruotsissa hoitajana ja hoitoalan yrityksen toimitusjohtajana työskentelevällä suomalaisella Sonja Aspisella on painavaa sanottavaa koronapotilaiden hoidosta Ruotsin hoivakodeissa.

Aspisen mukaan iäkkäiden koronapotilaiden kuolemia on Ruotsin hoivakodeissa käytännössä joudutettu sen sijaan, että ihmishenkiä olisi yritetty pelastaa. Lääkärit ovat määränneet morfiinia koronapotilaille, vaikka sen tiedetään lamaannuttavan hengitystä.

– Olemme kuulleet puhuttavan lääkäreistä, jotka ovat määränneet saattohoitoa yhteistyössä hoivakodin henkilökunnan kanssa ilman potilaan suostumusta. Korkeat morfiinimäärät sänkypotilaalle, jolla on meneillään oleva infektio, salpaavat hengityksen ja vievät mahdollisuuden selvitä. On epäselvää, olisiko tämä edes yhdessä suostumuksen ilmaisun kanssa yhteensopivaa Ruotsin lain kanssa.
 
Ruotsi murhaa kansaa ja kaikki seuraa vaa hiljaa sivusta ! Moinen rikollisvaltio pitäisi laittaa kovin saktioiden alle jne. Murhaajat !

Tuo tilanne tuolla on ihan perus esimerkki siitä mitä tapahtuu kun terveydenhuoltojärjestelmä ylikuormittuu, kaikkeen ei vaan kykene repeämään. Toki tuo morkun käyttö on varsin raakaa, mutta toisaalta lääkärin oli tehtävä jotakin jotta voi vapauttaa resursseja seuraavalle potilaalle, jolla saattaa vielä olla mahdollisuuksia selvitä jos vaan saa apua, eikä joudu odottamaan jonkun terminaalitapauksen kuolemaa.

Tarkoitan tällä nyt sitä, että mikäli valtio antaa tilanteen päätyä tuohon tilanteeseen, niin ihmisiä kuolee paljon. Se miten nuo ihmiset kuolevat on varsin irrelevanttia. Jos Ruotsia rankaistaan, niin sitten kontrollin menettämisestä, muu on vain oireiden hoitamista.
 
Back
Top