Epidemiat maailmalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tvälups
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Nyt en ihan ymmärrä lainaustasi, siis Kiinassa olisi yksi lääkäri 6,7 potilasta kohden ja Saksassa yksi lääkäri per 210 potilasta? Jokin ei nyt käy yhteen...
Tuli kirj.virhe. Korjasin piti laittaa 6700 potilasta.

Lääkäreiden suhdetta väestöön voi katsella esimerkiksi seuraavan linkin takaa. Vähän vanhaa tietoa, mutta sen mukaan Kiinassa on 1,51 lääkäriä 1000 asukasta kohden ja Suomessa 2,6 lääkäriä 1000 asukasta kohden.
Jotain tässä ei sovi yhteen. Suomalainen luku jotenkin selvä. Mutta kiinalainen...joko saksalainen lehti kirjoittaa muuta kun käännetty, tai sitten lääkäreiksi kutsutaan siellä myös epävirallisia lääkäreitä, ns parantajia, olen lukenut etä kiinalaiset suosivat heitä.
Pohdin vain jospa sairaaloiden ryysikseen syynä on että lääkäreistä pula.
 
Viimeksi muokattu:
Kiinasta maailmalle levinnyt koronavirus on saanut aiheettomat ennakkoluulot nostamaan päätään Suomessa. Neljä aasialaistaustaista henkilöä kertoo tulleensa kohdelluksi jopa rasistisella tavalla koronauutisoinnin alettua.

He esiintyvät jutussa vain etunimillään tai nimettömänä, jotta he eivät joutuisi kohtaamaan muuta häirintää.

Nimettömänä pysyvä kiinalaisnainen kertoo ohi ajaneen pyöräilijän haukkuneen häntä koronavirukseksi.

Kiinalaissyntyinen Diana puolestaan sanoo tekevänsä tällä hetkellä mieluummin etätöitä kuin matkustavansa toimistolle, koska hän pelkää yhdellä yskäisyllä saavansa koko bussin paniikin partaalle. Hän kertoo lisäksi, että kollegan lasta oli kutsuttu päiväkodissa "kiinalaiseksi virukseksi".

Myös kiinalaisen ystävyysseuran varapuheenjohtaja Rebekka Mikkola sanoo, että ystävyysseuran suljetussa keskusteluryhmässä vanhemmat ovat nostaneet esiin tapauksia, joissa kiinalaistaustaisia lapsia on kiusattu koronaviruksen varjolla.

– Vanhemmille on sanottu, että ovat opettajiin yhteydessä ja keskustelevat heidän kanssaan, jotta tilanne saataisiin hallintaan. Ja ainakin lapset ymmärtämään, että tämä ei ole mitenkään rotuun tai kulttuuriin liittyvä tauti, Mikkonen kertoo.

Tekisi mieli päästää suusta r-päitä. Miksi helvetissä niitä pitää syrjiä? Ei nCoV ole heidän syynsä. Mulla on alivuokralaisena EKsta poika ja mä olen huolissani siitä. En voi sille mitään että toisesta huolehtiminen on luontainen vietti mulle. Täällä lontoossa voi tulla niitä rasistisia heittoja, mua ne ei haittaa koska olen paikallinen, mutta en tiedä hänen tunteistaan.
 
Kiinalainen, koronaviruksesta varoittanut lääkäri Li Wenliang, 34, on kuollut Wuhanissa, kertoo brittilehti Global Times. Lääkäri kuoli koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen torstaina.
Li Wenliang oli ensimmäisiä, jotka joulukuussa varoittivat viruksesta ja sen leviämisestä. Kiinan viranomaiset yrittivät peitellä virusta, mutta lääkäri kertoi virukseen liittyvistä huolistaan sosiaalisessa mediassa.
Varoittelujensa takia hän joutui poliisikuulusteluun. Hänen täytyi vannottaa poliisille, että oli toiminut laittomasti kertoessaan julkisesti huolistaan.
Li Wenliangin lisäksi poliisikuulusteluihin joutui seitsemän muuta lääkäriä. Heidän varoitustensa jälkeen Wuhanin viranomaisetkin joutuivat kertomaan koronaviruksesta ja sen tartuntariskistä.
Viranomaistoiminta koronaviruksen hoitamisessa on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä. Joidenkin kritisoijien mielestä ihmisten henkiä olisi voinut pelastua, jos lääkäreitä olisi kuunneltu.
Koronavirukseen on kuollut tähän mennessä 563 ihmistä. Virus lähti leviämään viime vuoden lopussa Kiinan Wuhanista.
WHO on luokitellut koronaviruksen kansainväliseksi terveysuhaksi.
Li Wenliang työskenteli Wuhanin keskussairaalassa.
Li Wenliang työskenteli Wuhanin keskussairaalassa.

Li Wenliang työskenteli Wuhanin keskussairaalassa. CNN
 
Yritin vain pohtia jospa sairaaloiden ryysiksen takana on todella se asia että lääkäreistä pula.

Lääkärien määrä per asukas on mielestäni aika sivuseikka. Ei lääkärikään mitään aikaan saa käsillään. Kyllä se on enempi terveydenhuollon kokonaisuus mikä ratkaisee.


Tehohoitopaikat loppuvat kesken sikainfluenssan pahimpina aikoina

Valtonen arvelee, että sikainfluenssapotilaille voidaan tarvittaessa vapauttaa noin 40 lisäpaikkaa perumalla kiireettömiä leikkauksia. Hän muistuttaa kuitenkin, että hoitohenkilökunnan sairastumiset vähentävät paikkojen määrää toisesta päästä.

HUS:n noin
80 tehohoitopaikkaa kattavat yli kolmanneksen koko maan tehohoitopaikkojen määrästä.
https://yle.fi/uutiset/3-5854973


Jossain muualla oli juttua tuohon liittyen, että edes lisäpaikat ei auttaisi kun ei ole henkilökuntaa. Tehohoitopaikassa pitää olla oikeanlaista henkilökuntaa.

Jos Suomeen tulee iso pandemia, niin tarjolla on vain ??? No ei oikeastaan mitään.



Lisäksi näillä paikoilla on normaalistikin potilaita. Esimerkisi "tavallisia" influenssa potilaita.

7.2.2019 06.10
Influenssa kaataa tehohoitoon nyt nuoria aikuisia ja keski-ikäisiä – Hus: "Rokote kannattaa ottaa vielä"

Teho- ja valvontahoitoon on Hus-alueella joutunut vakavan influenssan vuoksi 15 ihmistä.
https://www.helsinginuutiset.fi/art...t-nuoria-aikuisia-ja-keski-ikaisia-hus-rokote
 
42 :cool:

Ihan oikeasti. Esitin kaavani, epäilykseni ja hyökkäsit päälleni.

Nyt on joku outo sotku. En hyökännyt.

Koitin kannustaa sinua laskemaan samoja asioita joita olen itse laskenut jo ihan senkin vuoksi, että jos laskelmissani ja päätelmissäni on virhe, jota en itse huomaa, niin se löytyy helpommin jos joku muu laskee samoja asioita.

Koitin kannustaa juuri sinua siksi, että nostit itse yhtä tiedon ristiriitaisuutta esiin + sen vuoksi, että tiesin sinut henkilöksi, joka osaa kaivaa näkyviin asioita, jotka jäävät monelta muulta huomaamatta.

Ei se ollut hyökkäys. Se oli kannustus yhdistyneenä arvostukseen.
 
Taas kerran tuli mieleen Stubb joka kertoi luottavansa Kiinan presidenttiin. Sekä Sitran johtaja joka niin ylisti Kiinaa, että kun se "runnoi" yhdessä EU:n kanssa, ilmastoasioihin liittyen. Kommunistinen valtiohan se on, siihen luottavat hölmöt ja tietysti toiset kommunistit.

Myös opportunismi ja kaverikapitalismi voivat saada aikaan outoja luottamus- ja luottamuksen ilmaisemisen suhteita.
 
Suatana että sylettää nämä CCP keksimät luvut sairastuneista, kuolleista ja ennenkaikkea "parantuneista". Luvut luultavasti saa kertoa kymmenellä ja sadalla, parantuneita vain kourallinen. Kun perusterveet 3-kymppiset miehet heittää veivinsä ja tuhansia vain katoaa, ruumispussit loppuu ja krematorit käy ympäri kellon, miljoonakaupungit ovat tyhjiä tai eristyksessä etc. niin signaalit on kyllä selvät. Tutkijana vaan kaipaisi ihan oikeaa luotettavaa dataa josta voisi saadakin jotain irti. Perseestä vedettyjä lukuja ei kauaa jaksa pyöritellä.
 
Viimeksi muokattu:


HongKong!!
Miksi polttaisivat busseja? Eikö Kiinan armeijalla ole kykyä laittaa pystyyn puhdistuslinjastoja?
 
Miksi polttaisivat busseja? Eikö Kiinan armeijalla ole kykyä laittaa pystyyn puhdistuslinjastoja?

Jos foliota kääritään niin useampi sata tuhkattiin samalla kertaa. Ei se että ne oli saastuneita. En tiedä kuinka kuumana ne on käyneet. Toinen ajatus, ne halusivat estää että kukaan ei käytä busseja, koska ne ei aio avata kaupungin rajoja ennenkuin alue on puhdistettu viruksesta.
 
Levisiköhän virus sittenkin niistä laboratorioista. Siksikö tapahtunutta piiloteltiin?

Tsekkiläisellä suojainvalmistajalta on kuulemma kiirettä. Tekevät yötä päivää.

Ja vittu noita jotka nimittelevät Suomessa asuvia aasialaisperäisiä ihmisiä. Jos se tosiaan on niin että aasialaiset geenit omaaville virus on vaarallisin niin miten joillakin on vielä röyhkeyttä olla ikävä niitä kohtaan joille tuo virus on todennäköisesti kohtalokkaampi kuin nimittelijälle. Toivottavasti mm. kouluissa ollaan tarkkana. Ettei siellä kiusata tuollaisilla aiheilla.
 
Viimeksi muokattu:

Professor Neil Ferguson, director of J-IDEA, on the current 2019-nCoV coronavirus outbreak (05-02-2020). He addresses the work of his team on estimates, the scale of the epidemic, forward projections, the role of modelling and analytics in outbreak response, informing governments, interventions, control measures and more.

Ferguson arvioi että 50 000 uutta infektiota per päivä, detektion sensitiivisyys vain alle 10% tapauksista Kiinassa, 25% ulkomailla. Määrä tuplaantuu joka 5. päivä.

Kaveri on siis vice-dean, medical faculty, imperial College.
 
Viimeksi muokattu:
Minua ihmetyttää suuresti, että jos Kiinassa on mukamas helvetti irti taudin takia, niin miksi se ei oikeasti ole vielä iskenyt Kiinan ulkopuolella? Jos tarttuvuus on se mitä on pahimmillaan laskettu, niin yllä euroopassa ja amerikassa pitäisi olla jo paljon enemmän actionia. Varsinkin jos Kiinan viranomaiset heräsivät tilanteeseen myöhässä. Toivottavaa toki on, että tauti pysyisi pääosin Kiinassa...
 
Tämä selittää monta asiaa


... mutta tämä myös palauttaa sen kemikaaliteorian, minkä esitin alussa. Eli onko mahdollista että ilmansaasteiden takia väestön keuhkot ovat muuttuneet sisältämään enemmän ace2 soluja? Siksi me näemme kiinassa enemmän kaaosta ja muualla on hiljaisempaa?
 
Viimeksi muokattu:
Täyskäännös ovien naulaamisesta kiinni.

"The Chinese authorities resorted to increasingly extreme measures in Wuhan on Thursday to try to halt the spread of the deadly coronavirus, ordering house-to-house searches, rounding up the sick and warehousing them in enormous quarantine centers. "

"With the sick being herded into makeshift quarantine camps, with minimal medical care, a growing sense of abandonment and fear has taken hold in Wuhan, fueling the sense that the city and surrounding province of Hubei are being sacrificed for the greater good of China. "

"The harsh new moves in Wuhan, the epicenter of the outbreak, clearly signaled the ruling Communist Party’s alarm that it had failed to gain control of the coronavirus epidemic, which has overwhelmed the country’s health care system and threatened to paralyze China, "

"Many medical experts believe that the number of those infected — and those who have died — is higher than the official count. Many Wuhan residents who are unwell but unsure whether they have the disease have been forced to go from hospital to hospital on foot, only to be turned away from even being tested for the virus, let alone treated. 2
 
Täyskäännös ovien naulaamisesta kiinni.

"The Chinese authorities resorted to increasingly extreme measures in Wuhan on Thursday to try to halt the spread of the deadly coronavirus, ordering house-to-house searches, rounding up the sick and warehousing them in enormous quarantine centers. "

"With the sick being herded into makeshift quarantine camps, with minimal medical care, a growing sense of abandonment and fear has taken hold in Wuhan, fueling the sense that the city and surrounding province of Hubei are being sacrificed for the greater good of China. "

"The harsh new moves in Wuhan, the epicenter of the outbreak, clearly signaled the ruling Communist Party’s alarm that it had failed to gain control of the coronavirus epidemic, which has overwhelmed the country’s health care system and threatened to paralyze China, "

"Many medical experts believe that the number of those infected — and those who have died — is higher than the official count. Many Wuhan residents who are unwell but unsure whether they have the disease have been forced to go from hospital to hospital on foot, only to be turned away from even being tested for the virus, let alone treated. 2

Ehkä ne vaan jemmattiin kotiin siksi aikaa, kunnes isommat krem... karanteenisentterit on saatu valmiiksi?
 
Back
Top