Epidemiavarautuminen

Edellisillä sivuilla keskusteltiin "selviytymisanestesiasta". Pitihän siitä eetteristä googlata ja osui tällainen video vastaan. Linkitän vain part1, mutta youtuben pitäisi tarjota part2.

Oli tosiaan puhe eetteristä, jos pitää survival tilanteessa kilpailevan jengin luotia onkia vatsaontelosta. Tämän videon kun katsoin, niin voi todeta, että melko mahdoton homma. Tässä varmaan käydään läpi eetterinukutus pääpiirteittäin, mutta vaikuttaa just siltä, että miljoona muuta pikkujuttua jää kertomatta, jotka kerrotaan siellä lääkiksessä.

Muuten video on mielenkiintoinen, ainakin yleissivistyksen kannalta.

Arvostan omavaraisuutta enkä halua aliarvioida itse tekemisen arvoa. Mutta kun riisiä saa Suomessa hintaan 1,39€/kg (tai alle), niin liekö perunan kasvattamisessa on järkeä? Eikä mitään perunankasvattamista vastaan sinänsä, olen pelannut ko. kasvin kasvattamista opettavaa peliä joskus kouluaikoina WSOY:n palvelussa vuosikaudet.
Jännä, miksi riisi on kallis Japanissa sitten. Ostin japanilasesta kaupasta nuudeleita, tattarista ja vehnästä, kysyin onko niitä tattarista ja riisista, vastattiin ettei heillä ole, riisi on kallista Japanissa.
 
Moikka,

Tämä suomalaisen terveyhdenhoitojärjestelmän kriisivalmiuden täydellinen sekoilu senkun jatkuu.

Linkki THL:n ohjeeseen epäitäessä uutta koronavirusinfektiota:
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudi...ohje-wuhanin-koronavirustapauksiin-2019-ncov-

Ylläolevaa ohjeistusta on päivitetty jo useaan otteeseen:
  • 30.1 julkaistu versio oli muotoiltu siten, että kaikki, jotka ovat vierailleet Wuhanissa tai sieltä tulossa voidaan asettaa karanteeniin
  • 5.2 julkaistiin versio, johon oli lisätty, lause: ” Oireettomia epidemia-alueella oleskelleita ei tutkita.”
  • 7.2 on julkaistu versio, jossa THL ensimmäisen kerran tuo esille sen, että Suomen rajojen sisäpuolella olevan henkilön vapautta rajoittavista toimista (= karanteeni) pitää tehdä päätös. Uusimpaan versioon on lisätty:” Eristyksestä tehdään tartuntatautilain (1227/2016) mukainen päätös. Hyväkuntoinen potilas voi infektiolääkärin harkinnan mukaan olla eristyksessä myös muissa kuin sairaalan tiloissa.”
Tässä koko julkaisussa on edelleen ongelmana se, kuka päättää ja kuka toteuttaa. 28.1, kun ihmisiä alettiin sulkemaan karanteeniin, ei ole ollut olemassa vastaavan ministerin päätöstä siitä, että tartuntatautilain tarkoittamaa lista kattaisi myös tämän koronaviruksen. Päätöstä, jonka perusteella vastaavat virkamiehinä toimivat lääkärit voivat päättää oireiden perusteella eristämisestä. THL:n viittaus tartuntatautilain kohtaan ei ole se päätös. Ja vastaava ministeri on ollut koko ajan hiljaa....

Jos tätä THL:n sähellystä vertaa perustuslakivaliokunnan huomioihin siitä, mikä on oletus miten tartuntatautilakia toteutetaan, ollaan aika kaukana oikeusvaltion toimintaperiaatteista.

Terroriteko, joka kohdistuu Suomeen voi olla esim aseellinen, kemiallinen tai biologinen. Aseellisten terroritekojen kohdalta, olivat ne sitten kuinka kiireellisiä ja äkkinäisiä, on hyvin tarkkaan määritelty, mikä on sisäasiainministeriön, poliisin, puolustusministeriön ja puolustusvoimain roolit ja vastuu. Ja kuka päättää lähteekö puolustusvoimat toimimaan vaiko eikö:
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050522
"Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan virkamiehen henkilökohtaisen aseen käyttöä voimakkaampaa sotavarustein tapahtuvaa sellaista asevoiman käyttöä, joka soveltuu poliisitehtävän suorittamiseen.

Voimakeinojen on oltava puolustettavia suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen, vastarinnan vaarallisuuteen, käytettävissä oleviin voimavaroihin sekä muihin tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttaviin seikkoihin. Erityisesti on otettava huomioon sivullisten oikeudet ja heidän turvallisuutensa. Ennen voimakeinojen käyttöä on niiden käytöstä mahdollisuuksien mukaan varoitettava.

Edellä 4 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa virka-apua pyytää sisäasiainministeriö puolustusministeriöltä ja sen antamisesta päätetään valtioneuvoston yleisistunnossa. Jos valtioneuvostoa ei ole mahdollista saada riittävän nopeasti koolle, yhteiskunnan erittäin tärkeää toimintoa välittömästi ja vakavasti vaarantavassa kiireellisessä tapauksessa voi virka-apua pyytää sisäasiainministeriö puolustusministeriöltä, joka välittömästi päättää virka-avun antamisesta. "

Yksittäinen maakuntakomppanian päällikkö ei ala aseellisen terrori-iskun aikana itsenäisesti toimimaan, ottamaan ihmisiä kiinni tai rajoittamaan heidän liikkumista. Eikä kunnanlääkärilläkään ole vastaavaa toimivaltaa omassa toimialassaan.

Ylläoleva on erittäin tärkeä sen takia, että naapuri koko ajan testaa, miten Suomen kriisivalmius eri osa-alueilla toimii. Kun ilmavoimat käy tunnistamassa Suomenlahdella koneita. Tai miten päätöksenteko, yhteistyö tai vastuut toimivat Airiston helmen kohdalla. Seuraava sota nyt tuskin alkaa Helsingin pommituksilla ja sillä, että jaetaan rynnäkkökiväärejä, vaan se todennäköisemmin alkaa paniikin lietsomisella, epämääräisillä toimilla ja laittamalla päätöksentekojärjestelmä vaikeiden tilanteiden eteen. THL ei tästä nyt saanut kiitettäviä papereita, päinvastoin.

Voi myös kysyä, millaisia vastatoimia Venäjä olisi jo tekemässä, jos oireettomia venäläisiä olisi 28.1 suljettu karanteeniin.....

Simpauttaja

Tuosta tuli mieleen pohdintani, että mikäli eskaloituisi maailmanjärjestystä horjuttava pandemia, niin jokin tarpeeksi häikäilemätön valtiojohto pystyisi hyödyntämään yleistä sekaannusta omien valtapyrkimystensä/geopoliittisten tavoitteidensa edistämiseen. Jokin sellainen taho, joka voisi toimia keinoja kaihtamatta ja jota ei hetkauttaisi ihmishenkien menetykset sodassa tai pandemiassakaan. Yhteiskuntien lamaannus: Siinä tilanteessa olisi häikäilemättömän opportunistin markkinat.
 
Hyppäsin mukaan varautumis junaan,40 kpl Hammerheadeja,ruokaa saa luonnosta,vettä,suolaa ja lihaa,niillä mennään ;)
Arvostan omavaraisuutta enkä halua aliarvioida itse tekemisen arvoa. Mutta kun riisiä saa Suomessa hintaan 1,39€/kg (tai alle), niin liekö perunan kasvattamisessa on järkeä? Eikä mitään perunankasvattamista vastaan sinänsä, olen pelannut ko. kasvin kasvattamista opettavaa peliä joskus kouluaikoina WSOY:n palvelussa vuosikaudet.
Ainakin tietää mitä saa syödäkseen..eikä se nyt niin kalliiksi tule,siemenperunathan joka ukko ottaa korjattavasta sadosta..tuolla taas odottavat istutusta,miksi ostaa riisiä siis??
 
Hyppäsin mukaan varautumis junaan,40 kpl Hammerheadeja,ruokaa saa luonnosta,vettä,suolaa ja lihaa,niillä mennään ;)

Ainakin tietää mitä saa syödäkseen..eikä se nyt niin kalliiksi tule,siemenperunathan joka ukko ottaa korjattavasta sadosta..tuolla taas odottavat istutusta,miksi ostaa riisiä siis??
Ne joilla ei ole punaista tupaa ja perunamaata ehkä voisi ostaa riisiä, ei kuitenkaan suoraan kiinasta
 
Singaporessa on värikoodattu tartuntatautien torjuntakehikko. Nyt ollaan oranssilla tasolla. Tietystä tässä kehikossa ole mitään maata mullistavaa, vaan samoja asioita joita tässä ketjussa on käsitelty. Mutta tämä on yksi esimerkki, miten yhteiskunnan tasolla voidaan toimia eriasteisten tartuntautien levitessä.

dorsconlevel.jpg
 
Tuosta tuli mieleen pohdintani, että mikäli eskaloituisi maailmanjärjestystä horjuttava pandemia, niin jokin tarpeeksi häikäilemätön valtiojohto pystyisi hyödyntämään yleistä sekaannusta omien valtapyrkimystensä/geopoliittisten tavoitteidensa edistämiseen. Jokin sellainen taho, joka voisi toimia keinoja kaihtamatta ja jota ei hetkauttaisi ihmishenkien menetykset sodassa tai pandemiassakaan. Yhteiskuntien lamaannus: Siinä tilanteessa olisi häikäilemättömän opportunistin markkinat.
No se taho, joka levittää esim. että rokotukset ovat pirusta, miten lapset sairastuu nimenomaan niistä eikä itse epidemiasta. Venäjällä on erittäin suosittu menetelmä päästää ylimääräisestä väestä. Gundjajevin ortodoksinen kirkko on selvästi takana, G.on Putlerin paras kaveri. Aikonaan minun lensi paljon p-ka kun kertonut rokotuksista, minua kutsuttu juutalaisten masonien lähettiläksi ja usa:n agentiksi, joka haluaa tappaa ihanat venäläiset. Erityisesti uskovaiset olivat p-kan heittämiseen innokkaita. Ne ovat myös tunnetusti Putlerin propagandalla eniten aivopestyt.

Sama tilanne oli Ukranassakin, järkyttäväksi tämän tekee että kirkoihin sielläkin ryntäsi polvillaan seisomaan koulutetutkin ihmiset, ja rupesi kauhistelemaan rokotuksia nekin. Nyt Ukrainassa ei enää katsotaan kieroon rokotuksia, ongelmia on kuulemma feikkirokotuksia ties mistä.
Luin miten joku moskovalainen syöpäsairaala myi ilmaiseksi saadut syöpälääkkeet vääräntämällä kirjanpidon. Myyneet niitä eteenpäin sadalla miljoonalla muille kunnille apteekkien kautta ja järjestettyjen distributereiden. Nyt ylilääkäri ja kaksi hänen alaista on pidätetty.

Sama tilanne rokotuksien kanssa.
 
Katson asiaa uusin silmin vasta kun vaimo saa varoitusta työn puolesta,sitten kun sellainen tulee niin sitten alkaa olla vasta aihetta huoleen,ennen,nou hätä..
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Onko logistiikka ketjua mahdollista pitää yllä antamalla ihmisille parempi laatuiset suojatyövälineet?
 
Onko logistiikka ketjua mahdollista pitää yllä antamalla ihmisille parempi laatuiset suojatyövälineet?

Edelleen, tämä on enemmän osaamis kysymys, kuin väline kysymys.
Jos kuljettaja tuo kuorma-autolla ruokaa kauppaan, ei sen kaupan tädin tarvitse mennä kättelemään häntä. Kuski purkaa kuormansa ja poistuu, sen jälkeen kaupan täti menee kuormalle.

Terminaalissa tämä taitaa olla vielä helpompaa, koska ainakin osassa robotti kerää tuotteet valmiiksi tietylle ovelle. Jos keräämisen suorittaa ihminen, voidaan kerääminen tehdä ennen kuin kuski peruuttaa autonsa laiturille.
 
Onko logistiikka ketjua mahdollista pitää yllä antamalla ihmisille parempi laatuiset suojatyövälineet?

Kaikki sellaiset ketjut, verkostot ja hierarkiat, joissa ei ole korvaavaa tai rinnakkaista väylää katkoksen, häiriön tms. ohittamiseen tai joissa ylikuormitus saattaa tuottaa kaskadihäiriön ovat erittäin alttiita pettämiselle silloin kun syöttö-, solmu- tai oheisjärjestelmien toimivuuteen tulee häiriöitä.

Logistiikkaketjuissa pitkäviiveiset, klappia omaavat ja adaptiiviset kokonaisuudet saattavat hyvinkin kestää silloin kun huippuunsa hiotut pysähtyvät kokonaan.

Nyt voi olla hyvä aika pysähtyä oppimaan jotain niistä logistiikkaverkostoista jotka toimivat kehitysmaissa, kriisitilanteissa, sodissa, häiriötilanteissa...

Mä näkisin "kuinka välttää kontaktia kaikkeen" -rutiinit logistiikassa suojavälineitä(kin) tärkeämpinä. Tuotannossa asia voi olla toisin.
 
Edelleen, tämä on enemmän osaamis kysymys, kuin väline kysymys.
Jos kuljettaja tuo kuorma-autolla ruokaa kauppaan, ei sen kaupan tädin tarvitse mennä kättelemään häntä. Kuski purkaa kuormansa ja poistuu, sen jälkeen kaupan täti menee kuormalle.

Terminaalissa tämä taitaa olla vielä helpompaa, koska ainakin osassa robotti kerää tuotteet valmiiksi tietylle ovelle. Jos keräämisen suorittaa ihminen, voidaan kerääminen tehdä ennen kuin kuski peruuttaa autonsa laiturille.

Kyllä noissa terminaaleissa on melkoisesti väkeä. Ajojärjestelystä haetaan paperit ja luukulla voi olla jonossa useampikin kuljettaja. Viiden metrin päässä joku pakkaa omaa autoansa. Tavaraa voi joutua hakemaan toiselta puolelta terminaalia, kun sen reitin autoon ei kaikki mahdukaan ja sinulla on vajaakuorma. Sitten haetaan vielä olosuhdesäännelty tavara jostakin pakkasvarastosta... Liikettä riittää. Varastomiehet sitten siihen vielä päälle.
 
En väitä, että toimintatavan muutos olisi helppo ja ongelmatonta, mutta silti täysin tehtävissä, jos henkilöstö saadaan siihen sitoutumaan.
Esimerkiksi nyt se ajonjärjestelystä haettavat paperit. Ei niitä ole pakko antaa kädestä käteen.
 
Toki.

Mutta sanotaanko niin, että näen @ctg :n mainitsemat paremmat suojavarusteet tavarapuolen kuljettajilla aika epäolennaisena asiana logistiikkaketjun kannalta. Kuljettajien lähikontaktin määrä on aika vähäinen versus vaikkapa toimistotyöntekijät tai hoitoalan työntekijät. Yhdistettynä hyvään käsihygieniaan tartuntariski tuskin on pahimmasta päästä. Todennäköisemmin penskat kantaa sen koulusta tai vaimo toimistosta ja kuski sairastuu kotona.

Veikkaan kyllä, että tuotanto menee nurin ennen kuin logistiikkaketju. Ja jos/kun suojavarusteista on pulaa, niin ne jaetaan terveydenhuoltoon ja viranomaisille. Kun koulut ja ei-välttämättömät työpaikat menevät kiinni, niin siinä on äkkiä tarjolla puutavara-, linja-, säiliö-, maansiirto- ym. autonkuljettajaa alan kriittisiin tehtäviin. Unohtamatta PV:n kouluttamia kortillisia reserviläisiä, jotka nykyisellään vääntävät koodia tai korjaavat kattoja.
 
Kuljettajien lähikontaktin määrä on aika vähäinen versus vaikkapa toimistotyöntekijät tai hoitoalan työntekijät. Yhdistettynä hyvään käsihygieniaan tartuntariski tuskin on pahimmasta päästä.

En väitä, että toimintatavan muutos olisi helppo ja ongelmatonta, mutta silti täysin tehtävissä, jos henkilöstö saadaan siihen sitoutumaan.
Esimerkiksi nyt se ajonjärjestelystä haettavat paperit. Ei niitä ole pakko antaa kädestä käteen.

Tätä tarkoitin. Asepalveluksen suorittaneet ovat jotenkin tuttuja naamarin käytöstä. Suojatyön tekijät samoin, mutta logistiikka ketjussa voi olla paljon väkeä joilla homma ei lähde toimimaan heittämällä. Sitä pitää harjoitella. Tutkijat ilmoitti että nCoV liikkuu aerosoli muodossa. En tiedä miten paljon meidän pitää olla huolissaan siitä että partikkelit voivat levitä 10+ kilometrin päähän ilmavirran mukana, ei vain siis lähikontaktissa olevat.

Kuitenkin autot saa putsattua, filtterit vaihdettua, ja kuskeja saa vaihdettua, ainakin teoriassa. Kuka lähtee kuitenkin ajamaan karanteeni alueelle, jos aerosoli levitys pitää paikkansa, ilman mitään suojavehkeitä?
 
Tässä koko julkaisussa on edelleen ongelmana se, kuka päättää ja kuka toteuttaa. 28.1, kun ihmisiä alettiin sulkemaan karanteeniin, ei ole ollut olemassa vastaavan ministerin päätöstä siitä, että tartuntatautilain tarkoittamaa lista kattaisi myös tämän koronaviruksen. Päätöstä, jonka perusteella vastaavat virkamiehinä toimivat lääkärit voivat päättää oireiden perusteella eristämisestä. THL:n viittaus tartuntatautilain kohtaan ei ole se päätös. Ja vastaava ministeri on ollut koko ajan hiljaa....

Jos tätä THL:n sähellystä vertaa perustuslakivaliokunnan huomioihin siitä, mikä on oletus miten tartuntatautilakia toteutetaan, ollaan aika kaukana oikeusvaltion toimintaperiaatteista.
Lääketiede on sellainen ala, että siinä lainsäädäntömme luottaa lääkärikuntaan.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tahdonvastainen hoito - mielenterveyslaki sanoo, että mielisairaan voi määrätä tahdonvastaiseen hoitoon. Missään ei kuitenkaan teknisesti ottaen määritellä mielisairautta - on vain vakiintunut käytäntö, että ainoastaan psykoottinen oireisto täyttää tuon mielisairauden määritelmän (ja sitäkin on venytetty niin, että itsetuhoinen masennus määritellään itsetuhoisuuden vuoksi psykoottiseksi masennukseksi; perusteluna tällä on se, että masennus saa aikaan todellisuudenvastaisen kuvitelman siitä, että kuolema olisi pätevä ratkaisu).

Jonain toisena maailman aikana tuota pykälää (mielenterveyslain 8 §) tulkittaisiin ja sovellettaisiin aivan eri tavalla.
 
Tätä tarkoitin. Asepalveluksen suorittaneet ovat jotenkin tuttuja naamarin käytöstä. Suojatyön tekijät samoin, mutta logistiikka ketjussa voi olla paljon väkeä joilla homma ei lähde toimimaan heittämällä. Sitä pitää harjoitella. Tutkijat ilmoitti että nCoV liikkuu aerosoli muodossa. En tiedä miten paljon meidän pitää olla huolissaan siitä että partikkelit voivat levitä 10+ kilometrin päähän ilmavirran mukana, ei vain siis lähikontaktissa olevat.

Kuitenkin autot saa putsattua, filtterit vaihdettua, ja kuskeja saa vaihdettua, ainakin teoriassa. Kuka lähtee kuitenkin ajamaan karanteeni alueelle, jos aerosoli levitys pitää paikkansa, ilman mitään suojavehkeitä?

"Suojatyö"... tuolle olisi selvempiäkin ilmaisuja, kuten "työt, joissa käytetään henkilösuojaimia". Ihan vain ystävällisenä vinkkinä.

Kuka lähtee ajamaan karanteenialueelle... Kuka tässä karanteenialueita on perustamassa ja minne?

Ei se toiminut Kiinassakaan, tuskin länsimainen demokratia pystyy reagoimaan tehokkaammin ja oikea-aikaisemmin. Jos reagoidaan pääkaupunkiseudun sairaaloiden ollessa tukossa ja työsuojeluviranomaisten syynätessä krematoriotyöntekijöiden ylitöitä, niin korona on jo Nurmijärvellä ja Lahdessa... vähintään. Eikä esimerkiksi pääkaupunkiseudun eristämiseen käytännössä ole resursseja ilman laajamittaista liikekannallepanoa. Samalla se syöksisi talouden vapaapudotukseen, kun viidennes kansasta olisi eristetty koteihinsa. Taloudellisesti isku olisi vielä tuotakin suurempi, koska alue on maan tuottavin. Eristystä pitäisi myös jatkaa joko rokotuskampanjaan asti tai kunnes alueella ei enää ole yhtään sairasta, jotta se olisi tehokasta. Eli vähintään kuukausia, jopa useampi vuosi. Siitä huolimatta tauti voi tulla Tampereelle jenkkiläisen HX-kaupparatsun mukana Yhdysvalloista.

Henkilökohtaisesti hyppäisin mieluusti ratin taakse ja suuntaisin karanteenialueelle Viru Valge mukitelineessä ja stringit kasvoilla. On se ainakin pienempi paha kuin mennä paikkaamaan hoitajapulaa sairaalaan edes täydessä ebola-varustuksessa...
 
Hengityssuojainkatsaus 9.2.2020

Kävin läpi Motonetin verkkosivut hakusanalla FFP3. Postaan alle tuotteet ja saatavuuden. En nyt ota muita kauppoja mukaan, koska K-Raudalla on vammainen verkkosivusto. Tätä voi kuitenkin käyttää jonkinlaisena paniikki- ja saatavuusmittarina.

MOTO1.jpgMOTO2.jpgMOTO3.jpg
 
Back
Top