Epidemiavarautuminen

Eikös joka ukolla ole kaapissaan nasse? Eikös se ole toimiva peli tällaiseen pöpöönkin?
 
"Suojatyö"... tuolle olisi selvempiäkin ilmaisuja, kuten "työt, joissa käytetään henkilösuojaimia". Ihan vain ystävällisenä vinkkinä.

Kuka lähtee ajamaan karanteenialueelle... Kuka tässä karanteenialueita on perustamassa ja minne?

Ei se toiminut Kiinassakaan, tuskin länsimainen demokratia pystyy reagoimaan tehokkaammin ja oikea-aikaisemmin. Jos reagoidaan pääkaupunkiseudun sairaaloiden ollessa tukossa ja työsuojeluviranomaisten syynätessä krematoriotyöntekijöiden ylitöitä, niin korona on jo Nurmijärvellä ja Lahdessa... vähintään. Eikä esimerkiksi pääkaupunkiseudun eristämiseen käytännössä ole resursseja ilman laajamittaista liikekannallepanoa. Samalla se syöksisi talouden vapaapudotukseen, kun viidennes kansasta olisi eristetty koteihinsa. Taloudellisesti isku olisi vielä tuotakin suurempi, koska alue on maan tuottavin. Eristystä pitäisi myös jatkaa joko rokotuskampanjaan asti tai kunnes alueella ei enää ole yhtään sairasta, jotta se olisi tehokasta. Eli vähintään kuukausia, jopa useampi vuosi. Siitä huolimatta tauti voi tulla Tampereelle jenkkiläisen HX-kaupparatsun mukana Yhdysvalloista.

Henkilökohtaisesti hyppäisin mieluusti ratin taakse ja suuntaisin karanteenialueelle Viru Valge mukitelineessä ja stringit kasvoilla. On se ainakin pienempi paha kuin mennä paikkaamaan hoitajapulaa sairaalaan edes täydessä ebola-varustuksessa...

Entä jos samaan aikaan pandemian kanssa jouduttaisiin toteuttamaan laajamittainen liikekannallepano sotilaallisen uhan vuoksi? Tilannehan olisi suoraan sanottuna... kusinen. Joukkomajoituksessa yleensä pöpöt leviää. Jokainen reserviläinen joutuisi kohtaamaan aivan uudenlaiset uhat ja paineet niiden jo harjoiteltujen lisäksi, sekä siviilissä, että asepalveluksessa. Joku saattaisi jopa valita mieluummin Viru Valgen ja stringit naamalle.
 
Tutkijat ilmoitti että nCoV liikkuu aerosoli muodossa. En tiedä miten paljon meidän pitää olla huolissaan siitä että partikkelit voivat levitä 10+ kilometrin päähän ilmavirran mukana, ei vain siis lähikontaktissa olevat.

Tutkijat puhuvat riskietäisyyksistä mittakaavassa kaksi metriä.

Jos realistinen riskietäisyys avoimessa ympäristössä olisi esim. 5 metriä niin joukkoliikennevälineissä, ruuhkaisilla kaduilla, asiakaspalvelutehtävissä ja ostoskeskuksissa tuotettaisiin reilusti nykyisestä poikkeavaa leviämistahtia.

Aerosolina liikkuminen tarkoittaa tässä yhteydessä hengityksen, yskimisen ja aivastelun mukana ulos tulevia hyvin pieniä vesipisaroita. Niitä voi olla lähellä paljon, mutta jo muutamaa metriä kauempana todella vähän.

Paljon isompi ongelma taitaa olla se, että pöpö taitaa säilyä pinnoilla alkuoletuksia kauemmin leviämiskykyisenä - ja kylmässä erityisen kauan.

(Ilmeisesti muutama tunti +40° lämmössä, UV-säteilyssä eli esim auringonpaisteessa tai vähän lyhyempikin aika +60° lämmössä tuo hyvin lisäturvaa. Puhdistus- ja desinfiointikemikaaleista on tullut ristiriitaisia tietoja mutta ei se hygienia ainakaan haittaa. Nämä kannattaa tarkistaa eikä luottaa mun muistiin.)
 
Kansalaisten kohdalla oikeastaan ongelma on, että mitä sitten tehdä? Pidä huolta itsestäsi, koska hyvä yleiskunto ja vastustuskyky on paras puolustus. Puhumattakaan käsihygienian tärkeydestä. Näistä on mielestäni puhuttu, onko tarpeeksi ja riittävän selkeästi, tästä voidaan olla sitten montaa mieltä, eikä lisä valistus olisi pahitteeksi.
Nämä on niitä tärkeitä asioita, mutta ehkä jotkut kokevat nämä asiat tylsiksi.
 
Onko kenelläkään vinkata mikä olisi paras mil surplus tai teolliseen käyttöön tehty naamari juomalaiteliitännällä? Muutama supernovan myymä ranskan panoraama visiirillä oleva maski löytyy jo, mutta juomalaite liitännällä oleva olisi tarpeen myös omistaa.

Mitä hengityssuojaimiin ja niiden saatavuuteen tulee, on todella monesta paikasta jo loppuunmyyty ja täydennystä ei valmistajan puolelta ole tulossa moneen kuukauteen (näin ovat jälleenmyyjät vastanneet ainakin 3M ja GVS merkkien kohdalla).
 
Surplussan osalta kannattaa sitten olla tarkkana, missä kunnossa kumi ja muut hapertuvat materiaalit ovat. Etänä en ostaisi mitään todelliseen käyttöön ja paikanpäälläkin kävisin hyvin tarkkaan kaiken läpi, sovittaisin päähän ja unohtaisin ylipäätään kaiken vuosikymmeniä vanhan. Lisäksi katsoisin, että suodatinpatruunat ovat Naton standardi 40 mm, muita voi olla hankalampi/kalliimpi hankkia ja lisäksi maskiin saa LKP-tilanteessa firman suodatinpatruunoita.
 
Bloomberg: As Asia Panics, One Country Wins Praise for Approach to Virus

As Asia Panics, One Country Wins Praise for Approach to Virus
By Philip Heijmans and Jason Gale

As governments in Asia struggle to reassure their populations over the coronavirus, public health experts say Singapore’s approach in communicating to the public is providing a model for others to reduce panic, rumors and conspiracy theories.

In a nine-minute recorded message on Sunday, Prime Minister Lee Hsien Loong said “fear can do more harm than the virus itself” amid reports of long lines and hoarding at local supermarkets. He then laid out steps residents can take to help prevent the spread of the virus, like exercising good hygiene, while assuring them that the city had enough supplies of enough goods.

Moreover, he reassured Singaporeans that the virus didn’t appear as deadly as the Severe Acute Respiratory Syndrome in 2003, meaning that most people would likely experience a minor illness. He also said the government would change its approach if the virus became widespread to avoid overwhelming hospitals, adding he would keep them “informed every step of the way.”

Daily Life In Singapore As WHO Chief Says Global Spread Is Concern

Workers monitor office workers passing through a gate in Singapore on Feb. 10.
Photographer: SeongJoon Cho/Bloomberg

The speech, posted on social media in three languages, appeared to have an immediate impact: The long queues at supermarkets throughout the city-state on Friday night returned to normal levels as of Sunday. That alone proved notable in a region where governments have struggled to get the message right, spurring panic buying and confusion over how to protect themselves from the outbreak.

Mixed Messages
In Hong Kong, leader Carrie Lam’s mixed messages on wearing masks and shutting the border with mainland China has stirred mistrust. Nurses have gone on strike and residents have violently opposed quarantine sites, while residents have struggled to buy toilet paper, hand sanitizer, rice and other staples for more than a week.

In Thailand, meanwhile, Health Minister Anutin Charnvirakul issued an apology after saying foreigners should be “kicked out of Thailand” for refusing to wear face masks.

Singapore, which has 5.7 million people, has 45 confirmed cases of the virus. That’s the second-highest outside China, excluding a quarantined cruise ship off the coast of Japan.

Read more: When Coronavirus Takes Over Ship It’s Too Late to Batten Hatches

Lee’s speech “was a pretty outstanding example of very good risk communication,” said Claire Hooker, a senior lecturer at the University of Sydney’s Center for Values, Ethics and the Law in Medicine, who has studied the public responses to epidemics and infectious disease for about 20 years. “It gave people very concrete actions” that “handed back a measure of control to people whose sense of control will feel threatened,” she said.

relates to As Asia Panics, One Country Wins Praise for Approach to Virus

Thomas Abraham, author of “Twenty First Century Plague, the Story of SARS,” and a risk communication consultant for the World Health Organization, said the speech worked because of the high level of trust Singaporeans have in the competence of the government -- as well as the transparency.

“Prime Minister Lee does not hide any facts,” Abraham said. “Nor does he hesitate to talk about how the situation might worsen.”

Singapore’s next general election must be held by April 2021, though the ruling party has called for early polls in recent cycles. It’s unclear how the coronavirus outbreak will affect the timing of the vote.

— With assistance by Iain Marlow
 
Edelleen, tämä on enemmän osaamis kysymys, kuin väline kysymys.
Jos kuljettaja tuo kuorma-autolla ruokaa kauppaan, ei sen kaupan tädin tarvitse mennä kättelemään häntä. Kuski purkaa kuormansa ja poistuu, sen jälkeen kaupan täti menee kuormalle.

Terminaalissa tämä taitaa olla vielä helpompaa, koska ainakin osassa robotti kerää tuotteet valmiiksi tietylle ovelle. Jos keräämisen suorittaa ihminen, voidaan kerääminen tehdä ennen kuin kuski peruuttaa autonsa laiturille.

Tässä tätä osaamista. Noh, on täs vähä välineitäkin.
 
Moikka,

Asioiden mittasuhteet koronaviruksen ja yleisvaarallisten tartuntatautien suhteen saavat taas uutta perspektiiviä tämän jälkeen:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc627f62-34e8-4be3-b87d-35e0afcb1926
Tuhkarokko on aikuisille oikeasti tappava ja erittäin herkästi tarttuva tauti. Suomessa 1970 -luvun taitteessa syntyneet ovat joko saaneet rokotuksen tai sitten ei, riippuen siitä miten aktiivinen omat vanhemmat ja terveyskeskus on ollut.

Samaan aikaan kun Iltalehti ja muut alan lehdet ovat hehkuttaneet koronaviruksen tappavuudesta ja suoraan sanottuna levittäneet paniikkia, tuhkarokosta, joka on vaarallisempi mitä koronavirus on, otsikointi on aika laimea. Ei ole Pirkanmaalla TV:tä paikalla, paikallinen lääkäri ei anna lausuntoa, ei puhuta karanteenista. Vaikka karanteeniin tässä tapauksessa on laillinen ja valmisteltu päätöksentekoketju olemassa. Eikä puhuta siitä, mitä Suomi tekee, ettei epidemia leviä muihin maihin.

Yllättävän helppoa on uutisoinnissa lietsoa paniikkia asioilla, jotka jotenkin yhdistyy ulkoa tulevaan.

Simpauttaja
 
Yllättävän helppoa on uutisoinnissa lietsoa paniikkia asioilla, jotka jotenkin yhdistyy ulkoa tulevaan.
Erikoinen kommentti, sillä nämä Pirkanmaan tuhkarokkotapaukset ovat ulkomaan matkoilta tuliaisina tuotuja.

"Kaksi nuorta aikuista on sairastunut tuhkarokkoon kaukomatkan jälkeen, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Pirkanmaalaiset nuoret olivat rokottamattomia, ja he matkustivat samassa seurueessa tammikuussa."

 
Asioiden mittasuhteet koronaviruksen ja yleisvaarallisten tartuntatautien suhteen saavat taas uutta perspektiiviä tämän jälkeen:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc627f62-34e8-4be3-b87d-35e0afcb1926
Tuhkarokko on aikuisille oikeasti tappava ja erittäin herkästi tarttuva tauti. Suomessa 1970 -luvun taitteessa syntyneet ovat joko saaneet rokotuksen tai sitten ei, riippuen siitä miten aktiivinen omat vanhemmat ja terveyskeskus on ollut.

Samaan aikaan kun Iltalehti ja muut alan lehdet ovat hehkuttaneet koronaviruksen tappavuudesta ja suoraan sanottuna levittäneet paniikkia, tuhkarokosta, joka on vaarallisempi mitä koronavirus on, otsikointi on aika laimea. Ei ole Pirkanmaalla TV:tä paikalla, paikallinen lääkäri ei anna lausuntoa, ei puhuta karanteenista. Vaikka karanteeniin tässä tapauksessa on laillinen ja valmisteltu päätöksentekoketju olemassa. Eikä puhuta siitä, mitä Suomi tekee, ettei epidemia leviä muihin maihin.

Yllättävän helppoa on uutisoinnissa lietsoa paniikkia asioilla, jotka jotenkin yhdistyy ulkoa tulevaan.

Kuten Tetra tuossa aiemmin totesi, niin erittäin kummallinen tämä kommenttisi.

"Tuhkarokko on aikuisille oikeasti tappava" Eikö koronavirus sinusta oikeasti tapa? Aika moni kiinalainen on kanssasi eri mieltä.

"tuhkarokosta, joka on vaarallisempi mitä koronavirus on" Näin voi kenties olla, mutta ehdottomasti vaadin perusteluja tälle. Koronaviruksesta kun emme tiedä vielä paljoakaan.

Se on ainakin selvää, että tuhkarokkoon on olemassa rokote, mutta koronavirukseen ei. Tuhkarokko voi tappaa, mutta paljon riippuu ympäristöstä, jossa se esiintyy. Wikipedian mukaan tuhkarokon kuolleisuus voi pahimmillaan olla 28% mutta esim jenkeissä 0,3%. Koronaviruksen kuolleisuutta emme vielä tiedä, mutta näyttää siinäkin prosentit riippuvan hyvin paljon hoitomahdollisuuksista. Sinällään samantyylisiä viruksia, että molemmissa yleisin kuolemaan johtava syy on keuhkokuume. Tuhkarokko on tosiaan erittäin tarttuva, R0=10-15 Lähde kun koronaviruksella on ehkä reilu 2.

"Eikä puhuta siitä, mitä Suomi tekee, ettei epidemia leviä muihin maihin." Ensinnäkin mikä epidemia? Sellaista ei Pirkanmaalla ole. Eikä oikein voi tulla, kun meidät kaikki rokotetaan pienenä tuhkarokkoa vastaan. Tai pitäisi olla. Sikäli olet oikeassa, että vuodesta 1975-82 rokote annettiin neuvoloissa ja vasta sen jälkeen kaikille vastasyntyneille. Myös Nyt sairastuneet ovat sen ikäisiä, että heidät olisi pitänyt rokottaa neuvolassa. Reetta Huttunen sanoo, ettei voi kommentoida, miksi sairastuneita ei ole rokotettu.

On päivänselvää, että tuhkarokko ei voi aiheuttaa Suomessa kovin laajaa epidemiaa pandemiasta puhumattakaan vaikkakin varmasti etenkin maahanmuuttajat ovat riskiryhmää ja siksikin asiasta uutisoidaan ja tarvittaviin toimiin on ryhdytty. Koronaviruksesta puolestaan emme vielä tiedä eikä ainakaan voi mitenkään täysin poissulkea pandemian mahdollisuutta.
 
Hengityssuojaimet loppuivat paikoin rautakaupoista – koronapelko lisää kysyntää erityisesti pääkaupunkiseudulla

Kotimaa
07:00

Henrik Hohteri

FFP3-luokan hengityssuojaimia tarvitaan muun muassa rakennustöissä ja maatiloilla suojaamaan pölyltä, myyräkuumeelta sekä home- ja sieni-itiöiltä.

AIMO VAINIO
Koronavirusepidemian vuoksi hengityssuojainten kysyntä on äkillisesti kasvanut varsinkin Kiinassa. Kuvan matkailijat suojautuivat saastesumulta Kiinan muurilla vuonna 2017.

Koronavirusepidemian vuoksi hengityssuojainten kysyntä on äkillisesti kasvanut varsinkin Kiinassa. Kuvan matkailijat suojautuivat saastesumulta Kiinan muurilla vuonna 2017.

Lääketukuilla on ollut viime aikoina vaikeuksia toimittaa kysyntää vastaavia määriä hengityssuojaimia apteekkeihin.
Hengityssuojainten kysyntäpiikki on kansainvälinen. Se johtuu Kiinassa puhjenneesta uudentyyppisestä koronaviruksesta ja viruksen aiheuttamasta pelosta.

Ilmiö näkyy myös rautakaupassa, kertoo kansainvälinen tuoteryhmäpäällikkö Mikko Tiesalo Keskolta.
"Kyllä se näkyy hengityssuojainten menekissä. Siinä on selkeitä alueellisia eroja, varsinkin pääkaupunkiseudulla kysyntä on merkittävästi kasvanut."
Hengityssuojainten saatavuus vaihtelee Keskolla kauppakohtaisesti. Osassa kaupoista suojaimet ovat jopa loppuneet.
Tiesalon mukaan suojaimia silti riittää toistaiseksi rakennustöihinkin.
"Tällä hetkellä en usko että vielä on aivan sellaista saatavuuspulaa, että työt jäisi sen takia tekemättä."
Tiesalon mukaan suojainten kysyntä on yllättänyt kaikki osapuolet toimitusketjussa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane on kertonut Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei tavallinen kaupungissa liikkuja tai esimerkiksi asiakaspalvelutyötä tekevä tarvitse hengityssuojainta Suomessa koronaviruksen takia.

Suojainta tarvitsevat potilaat ja hoitohenkilökunta, kun epäillään koronavirustartuntaa. Myös tartunnan saaneen kanssa lähikontaktissa olleille suositellaan hengityssuojaimen käyttöä, jotta tauti ei leviä.
Tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi on olennaista, että taudin kantajan hengityssuojaimessa ei ole uloshengitysventtiiliä.

Kiinteiltä hiukkasilta suojaavat hengityssuojaimet jaetaan kolmeen luokkaan sen mukaan, kuinka suuren osan hiukkasista ne päästävät läpi.

Korkeimman suojan antava, FFP3-luokan suodatin vähentää standardin mukaan hiukkaspitoisuutta 20-kertaisesti 95 prosentissa tapauksia.

Ilmateitse tarttuvilta taudinaiheuttajilta suojautumiseen tarvitaan FFP3-luokan suodatin. Uutta koronavirusta todennäköisempi taudinaiheuttaja Suomessa on myyrän ulosteiden kautta tarttuva myyräkuume.

Jotta hengityssuojain toimisi oikein, se on asetettava tiiviisti kasvoja vasten. Suodattimen valmistajan antamia käyttöohjeita tulee noudattaa. Tiiviyttä voi kokeilla hengittämällä kiivaasti sisään, jolloin naamarin reunojen alta tulevan ilmavirran voi havaita.

Työterveyslaitoksen myyräkuumeohjeissa todetaan, ettei suodatin tiivisty riittävästi parrakkaiden ihmisten kasvoihin.

Voi myös olla tarpeen kokeilla useita erilaisia suodattimia, jotta omiin kasvonpiirteisiin sopiva malli löytyy.
FFP3-suodatinta käytetään suojaamaan myös esimerkiksi home- ja sieni-itiöiltä remonttitöissä.

 
Olen jankuttanut jonkin verran samaa ja jankutan edelleen:

Tällä hetkellä näyttää siltä, että epidemiavarautumisessa on kaksi ajankohtaista ja tärkeää huomioitavaa aluetta.

1. Rutiinien muuttaminen pöpön leviämistä estävään suuntaan.

Erityisesti lapsiperheissä tämä vie aikaa kun haetaan aukkojen ja rutiinirikkojen vähentämistä minimiin.

2. Kaupan, logistiikan, henkilölogistiikan, talouden, finanssimarkkinoiden, tuotantotalouden... häiriöihin varautuminen.

Tämä näkyy jo. Joidenkin tavaroiden saatavuudessa on viiveitä ja ennustamattomuutta. Koneet eivät lennä kaikkialle. Yritykset uudelleenjärjestävät toimintaansa...

Rutiinien muuttaminen pienentää sitä riskiä että pöpö tulee lähelle tai omiin keuhkoihin.

Liikkui pöpö missä vain, niin nuo talouden ja logistiikan häiriöt liikkuvat kaikkialla. Ne tulevat jossain mittakaavassa tänne liikkui pöpö missä tahansa.

Molempien asioiden suhteen varautuminen kannattaa aloittaa liian aikaisin ja niin että vahinko on mahdollisimman pieni jos pöpö jää odotettua harmittomammaksi.
 
Mutta se olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka paljon tehokas HEPA-suodattimella varustettu ilmanpuhdistin vähentää riskiä taudin leviämisestä, mikäli huoneistoon eksyy sairas ihminen?
Tästä aiheesta:

My team’s recent research into measles found that when ventilation and filtration rates were increased above industry minimums, and when classrooms used portable air purifiers to supplement the building systems, there was a 50 per cent reduction in the relative risk of transmission. Other studies show that higher outdoor air ventilation rates and better filtration can reduce risk from influenza, rhinovirus, tuberculosis and Sars.

 
Onko tietoa sitä ovatko kiinalaiset / aasialaiset alttiimpia ko. virukselle? Jotain arvailuja luin viikonloppuna että olisivat. Uudempaa tietoa?
 
Vielä. Arvatkaas siinä vaiheessa kun tarvii, jos tarvii. niin onko niitä sit enää kaupoissa saatavilla.

Kävin tuossa paikallisessa rautakaupassa, missä olen käynyt kohtuu säännöllisesti.

FFP2 ja FFP3 hyllyt oli tyhjiä. Väitän ettei ole koskaan aikaisemmin olleet ne hyllyt yhtä tyhjiä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top